October 1st

Kirjoitin tasan kuukausi sitten otsikoksi September 1st ja tuntuu kuin siitä olisi samalla pieni iäisyys, mutta samalla yksi minuutti. On ollut pitkän pitkä kuukausi, mutta samalla tuntuu, että mikään ei ole muuttunut tässä kuussa. Jännää.

Kamalaa kuvitella, että vuotta 2014 on jäljellä enää kolme kuukautta, yksi neljäsosa. En tiedä miksi, mutta tänään tuli sellainen olo, että haluan vihdoin jakaa vähän kuulumisia; niitä oikeita sellaisia, täältä ruudun toiselta puolelta.

Olen jo pari kertaa maininnutkin, että vuosi on ollu rankka, ja varsinkin nämä viime kuukaudet. Oikeastaan se pienoinen alamäki, jolla on liusuttu, alkoi varmaan siinä vaiheessa, kun jouduin hammasoperaatioon tammikuussa. Kolme viikkoa panacodeissa ja kivuissa ja senjälkeinen kuukausi pari vieroitusoireissa vaikutti yleiseen jaksamiseen vähän turhankin kovasti. Kun joutui raapimaan kasaan väkisin ja viimeisillä voimilla samaa elämää ja arkea, mikä tuli ennen helposti, alkoi piiputtaa aika pahasti. Loppukeväästä hakeuduin sitten lääkärille, kun totesin, että edes Panacodin vieroitusoireet eivät kestä niin pitkään. Olin jatkuvasti väsynyt, jatkuvasti voimaton ja jatkuvasti ihan vaan jotenkin täysin kykenemätön hyökkäämään yhdenkään tehtävän kimppuun samalla tarmolla kuin ennen. Mielenkiintoa ja intoa riitti, mutta seinä tuli vastaan aina kun aloitti. Sitten ramppasinkin kaiken maailman verikokeissa, kilpirauhastesteissä ja muissa. Oli raudan varastoitumisongelmaa, jonka vuoksi epäiltiin vuoroin keliakiaa, vuoroin laktoosi-intoleranssia. Kun ei kuitenkaan löytynyt mitään fyysistä oiretta, joka olisi selittänyt kaiken, istuin vihdoin kädessäni lappu, jossa oli isoin kirjaimin sana ”työuupumus” ja päässä lääkärin vihje mennä seuraavaksi terapeutille tohtorin sijaan.

Desktop21-001

En suostunut hyväksymään, että olisin työuupunut. For heavens sake, mä teen työtä, jota rakastan ja josta nautin, ja jos mä uuvun tähän, niin miten sitten ihmiset, jotka tekee oikeasti rankkaa työtä? En väitä, että bloggaaminen on kedonkukkasten joukossa tanssimista kaikkien lieveilmöidensäkin puolesta, mutta ei tästä nyt herranjumala pitäisi kenenkään kyetä burn outia itselleen repimään. Toki tähän blogin päälle tulee yliopisto ja freelance työni, mutta niistäkin pidän kovasti. En oikein ole koskaan uskonut ylipäätään terapian voimaan, mutta niin vain istuin psykoterapeutin tuoliin ja yllätin ja järkytin itsenikin hajoamalla järkyttävään itkukohtaukseen. Purin tunnin miesraukalle nikottelulla ja itkukohtauksilla sitä, että turhauttaa, väsyttää, ahdistaa. Kuukausien epätietoisuus oli siinä vaiheessa liikaa, ja mä ihan oikeesti halusin vaan tietää, mikä helvetti mua vaivaa.

Ei mitään väliä meninkö nukkumaan klo 21 vai 02, nukuinko 5 vai 11 tuntia, olin aina, koko ajan, ihan saatanan väsynyt. Kirjaa lukiessa, nettiä selatessa, telkkaria kattoessa nukahtelin pystyyn. Saatoin nukkua ihan hillittömiä määriä ja herätä aina vaan väsyneenä. Terapeuttini oli erikoistunut uniongelmiin, ja hän tarjosi minulle kronoterapiaa vaihtoehdoksi. Olin jo valmis hyökkäämään siihen lähestulkoot viimeisenä toiveenani. Ymmärsin, että ongelma oli unen laadussa, ei niinkään määrässä. Nukuin, mutten levännyt. Näin hirveästi unia, jotka tuntui todellisilta; ihan arkisia juttuja, työntekoa ja arkisia keskusteluja. Mun lyhytmuisti kuihtu täysin kasaan. Aloitin jatkuvasti ystävien kanssa keskusteluja sanoilla ”puhuttiinko me jo tästä..?” ja sekoitin jatkuasti asioita, unohtelin tärkeitä ja vähemmän tärkeitä juttuja ja olin koko ajan täysin tehoton. Mun elämä on jatkuvasti sen verran isoilla rattailla pyörimässä, että se ei vaan pysynyt lapasessa siinä vaiheessa, kun muisti pätki ihan oikeasti tosi pahasti. Keskittymiskyky oli toinen pahiten kärsinyt juttu. Mulla saatto olla hirveesti energiaa ja intoa. Edessä vaikka viidet päivän asu -kuvat. Aloitin yhden kuvan käsittelyn, eksyin johonkin toiseen ja en yksinkertaisesti ikinä saanut mieltäni hallintaan, jotta saisin edes yhden postauksen kuvat kerralla valmiiksi. Kaikki projektit oli koko ajan ihan levällään ja sehän vaan lisäsi yhtälöön stressin. Mulle monta viimeistä kuukautta on ollut pieniä arjen voittoja. ”Jes, vastasin kaikkiin meileihin yhdeltä istumalta” ja ”en unohtanut tänään mitään”. Urheilu, nukkuminen, terveellinen ruokavalio.. Mikään ei oikein auttanut. Välillä huomasin, että olen nukkunut paremmin, mutta niissä öissä ei sinänsä mielestäni ollut mitään yhteistä nimittäjää. Välillä jos olin mennyt nukkumaan ihan hajalla, rikkipoikkiväsyneenä, nukuin paremmin jostain syystä. Muuta yhteistä en keksinyt.

Puhuin vain harvalle ja valitulle ystävälleni tästä, en halunnut huolestuttaa edes vanhempiani tällä. Sitten selitin ongelmaa eräälle ystävälleni ja hän vain totesi nukkumisestani, että ”niin, vähän niinku niillä, joilla on uniapnea”. En oikein koskaan ollut antanut uniapnealle ajatustakaan. Sekoitin sen mielessäni aina narkolepsiaan tai kuorsaukseen tai johonkin. Luin kuitenkin uniapneasta silloin samana päivänä ja ensimmäistä kertaa tuli toiveikas olo tässä tilanteessa. Vaikka iso osa uniapneasta kärsiviä kärsii kuorsauksesta, niin se ei ole yksi oireistani. Toki mm. Vivve pilaili matkoillamme aina siitä, että tuhisen söpösti unissani ja pidän hassuja ääniä nukkuessani, mutta en koskaan kokenut sitä ongelmaksi, saati oireeksi. Sitten tutustuin enemmän uniapneaan, ja huomasin, että kuorsaus ei ole välttämätön oire sille, että on uniapnea.

Desktop27

Uniapneahan on periaatteessa sitä, että nukkuessa tulee toistuvia hengityskatkoksia. Kropan luontainen reaktio siihen, että hapenkulku loppuu, on herätä. Uniapneasta kärsivä voi lakata hengittämästä ja herätä lyhyesti satoja kertoja yön aikana. Tämä vaikuttaa siihen, ettei varsinaisesti koskaan pääse siihen syvään uneen. Oireina uniapneassa on toistuvat heräämiset öisin, wc:ssä ramppaamiset, painajaiset ja hikoilu. Päivisin uniapnea aiheuttaa epätavallista väsymystä, päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia, oppimisvaikeuksia ja ärtyisyyttä. Bingo!! En koskaan niinkään kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta mä heittelehdin yön aikana paljon, ja luulin aina heräileväni siihen, että vaihtelen asentoa. Oireet tuntui sopivan hirveän hyvin, mutta silti olin skeptinen. En ole ylipainoinen, ei ole diabetesta, en kuulu riskiryhmiin.. Kunnes luin pidemmälle. ”Nenän polyypit, nenän vino väliseinä, suuret nielurisat, yläpurenta ja lyhyt alaleuka ovat rakenteellisia tekijöitä, jotka voivat vaikeuttaa ilman kulkua nenässä ja nielussa. Joitain näistä ongelmista voidaan joskus parantaa pienehköllä leikkauksella.” Jaa ha. 

Ensimmäistä kertaa oon ollut helpottunut. Ehkä mun uniongelmat ei johdukaan jostain pään vinksahduksesta tai uupumuksesta. Ehkä mun uniongelmat on johtanut siihen pään vinksahtamiseen 😀 Uniapnean pystyy tarkastamaan melko helposti, mutta en ole vielä voinut sitä tutkia, kun tässä on syyskuun piristyksenä samalla ollut keuhkoputkentulehdus, joka saattaisi vaikuttaa testaamiseen. Varsinaista lääkettähän uniapneaan ei ole, mutta olen jo löytänyt helpotuksen. Ja tässä on kyllä elämäni typerin ja hassuin lääkitys. Olen nukkunut reppu selässä 😀 Luin itsehoito-ohjeista, että kyljellään nukkuminen tuo helpotusta, joten tungin ison tyynyn reppuun ja iskin selkään yöksi. Uniongelmat ja sen mukanaan tuomat ongelmat eivät ole suinkaan kadonneet vielä, mutta helpottuneet ehkä jonkin verran. Nyt kun keuhkoputkentulehduksen jälkeen on ensimmäinen täysin yskätön päivä melkein takana, uskalsin varata ajan lääkärille saadakseni vielä virallisen diagnoosin tähän itsediagnosoituun uniapneaan. Toivon jo, että kyseessä olisi uniapnea, koska muuten saattaa turhautuminen epätietoisuudeen viedä voiton.

Desktop28

Lokakuun ja loppuvuoden toivomus olisikin se, että saisin takaisin rauhallisen, LEVOLLISEN, unen. Toivotaan parasta!

En oikeastaan halunnut alkuun kertoa näistä ongelmista ja tästä kaikesta. Mutta olen lopen kyllästynyt blogosfääriin, jossa bloggaajien elämä on pelkästään positiivista. Meilläkin on vaikeaa välillä. Ja useinkin jopa. Ehkä tämä myös selittää, miksi bloggaaminen on kärsinyt niin reippaasti tänä vuonna.

Jos lukijoiden joukossa on uniapneasta kärsiviä, niin jakakaa toki kokemuksianne. Olisin kovin kiitollinen kaikesta mahdollisesta tiedosta 🙂

Kuvituksena kaikki syyskuun asut, näin kuukauden ensimmäisen kunniaksi. Mikä oli teidän suosikkinne? 🙂 

Kommentit (132)
  1. Minä kyllä kuorsaan toisinaan, ja toisinaan olen hipihiljaa. Herään painajaisiin, siihen että olen hiestä läpimärkä. Ja aina mua väsyttää, nukuin sitten viisi tai kymmenen tuntia. Nukun päiväunia, koska en voi keskittyä mihinkään. Ja niin, minulla on isot risat, vino väliseinä ja kystia. Lääkärini on kuitenkin sitä mieltä, että minulla ei voi olla uniapneaa, koska en ole ylipainoinen tai kärsi sukurasitteesta. Tämä postaus pisti miettimään, että pitäisiköhän vaatia uudelleenarviointi. Kiitos postauksesta, ja rauhallista ja levollista syksyn jatkoa. ”toivotaan”, että se olisi uniapnea, jolloin syy selviäisi ja asialle voisi tehdä mahdollisesti jotain .

    1. Kiitoksia kovasti ja paljon tsemppiä myös sinne 🙂 Ja siis ei kaikki uniapnea potilaan ole ylipainoisia miehiä 🙂

  2. Ehkä hassua sanoa tässä tilanteessa näin, mutta jes, ihanaa saada tälläistä tekstiä ! Ensinnäkin on kivaa saada pitkästä aikaa vähän muutakin tarttumapintaa suhun kuin tavalliset vaatehöpöttelyt, ja toisekseen on kiva tietää syy miksi et ole blogannut ihan samalla tavalla kuin ennen. Olen välillä vähän ärsyyntynyt, että miksi se Anna ei postaile samalla tavalla kuin ennen, mutta nyt koen vaan hirmusta sympatiaa.

    Oireet kyllä kuulostaa vähän liiankin tutuilta. Olen kärsinyt samantapaisesta jatkuvasta väsymyksestä ja keskittymisongelmista tässä tämän vuoden oikeastaan kokonaan, enkä tiedä tarkkaa syytä. Ehkä se on stressi, kun seurustelusuhde on kokenut kriisiä toisensa perään ja tuntuu että elämässä pitäisi tehdä vaikka mitä mutta mitään en saa valmiiksi. Kaiken tämän uniongelman ja muun lisäksi stressi on aiheuttanut mulle luultavasti ulkonäköongelmankin, nimittäin hiustenlähdön. Tosi kiva näin alle parikymppisenä, että tukkaa lähtee päästä ihan vaan hiuksia haromalla järjettömästi irti.

    Ehkä mä saan tähän omaan tilanteeseeni nyt jotain helpotusta, kun tiedän että en ole yksin tämmöisen uupumuksen kanssa.

    1. Kiitoksia ja ihan hirveesti tsemppiä, kyllä se tukka sieltä varmasti palaa vielä!! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *