Omaa aikaa

Hellurei! Ai että on ollut kiva päivä! Ollaan hengattu takapihalla, oon tehnyt töitä ja samalla ihmetellyt poikien myllerrystä ja päivän päätteeksi kävimme tyttökavereiden kanssa vähän istumassa terassilla yksillä (oikeesti yksillä, kelatkaa!). Teki niiin hyvää nähdä äiti-kavereita ilman vauvoja, vaikka vauvat onkin kaikilla aivan ihania ja on ihana nähdä porukalla noiden meidän häseltäjien kanssa. Kotimatkalla kuuntelin musiikkia itsekseni ja pohdin tätä tämänhetkistä elämäntilannetta. Inspiroiduin vetämään kalenteriin päiviä, jolloin näen lapsivapaasti kavereita ja tehdään jotain kivaa. Nautitaan tästä terassista ja juhlitaan ihanaa kesää. Käydään ulkona ilman kotiintuloaikaa ja ollaan välillä huolettomia. Niin huolettomia kuin kahden pienen lapsen vanhempina voi olla.

Musta tuntuu, että viime aikoina meillä on miehen kanssa molemmilla ollut vähän liiankin vahvana prioriteettina kotielämä lasten kanssa. Toki me molemmat rakastamme viettää aikaa lasten kanssa kotona, mutta välillä unohtuu se aikuinen kolmekymppinen elämä kodin ja perheen ulkopuolella. Ennen kuin saimme lapsia, hitsauduimme miehen kanssa hyvin vahvasti yhteen ja teemme tosi paljon yhdessä. Niinpä kun usein ei voi mennä yhdessä vaikkapa leffaan tai terdelle istuskelemaan tai vaikka myöhäiselle illalliselle, niin ne jää tekemättä. Vaikka onhan tässä kavereita ja ystäviä joiden kanssa nähdä ja tehdä, sillä aikaa kun toinen vanhempi on lasten kanssa. Jotenkin me tehdään tosi paljon koko perheenä, mikä on samalla tosi ihanaa, mutta samalla aika kuluttavaa ja tuntuu, ettei ole ikinä aikaa sellaisille lapsettomille aikuisten menoille.

Vanhemmuus on tietyllä tapaa jatkuvaa balanssin etsimistä. Kodin ja muun elämän, hyvän vanhemmuuden ja oman ajan välillä. Musta on hyvä, että yhteiskunnassa on paljon ollut tapetilla se, minkä verran vauva voi olla ilman primäärihoitajaa ja on paljon puhuttu vauvan ja lapsen tarpeista. Se on vaan tietyllä tapaa avannut myös väylän sille, että vanhempien oman ajan ottaminen on muuttunut jotenkin keinoksi syyllistää vanhempia ja varsinkin äitejä. Vaikka olisi paksu kuori ja osaisi olla ajattelematta näitä asioita pääsääntöisesti, niin kyllä se muovaa myös sitä omaa ajattelua ja toimintaa. Eikä se ole huono asia välttämättä! On ihan hyvä, että tiedostavuus asiassa kasvaa ja vanhemmat osaavat tehdä ratkaisuja, jotka ovat parhaaksi lapselle. Mutta samalla pitäisi muistaa, että jokainen äidin meno ei ole pahaksi vauvalle, vaikka vauva ei olisikaan mukana. Mä huomaan tosi usein, että on jotenkin haastavaa suunnitella omia menoja ilman vauvaa. Tuntuu, että kahden lapsen jättäminen koko illaksi miehen kontolle tuntuu musta tosi pahalle ja on syyllinen olo. Vaikka en yhtään syyllistäisi miestäni jos hän haluaisi mennä jonnekin. Kahden lapsen arki on ihan erilaista kuin yhden kanssa ja välillä tuntuu siltä, kuin olisi repeämässä kahtia. Vielä kuitenkin kovin pieni 3-vuotias tarvitsee ja haluaa yhtä, vauva vaatii toista. Siinä on yhdellä vanhemmalla paljon tekemistä ja tuntuu jotenkin itsekkäälle jättää mies yksin pärjäämään minkään ei-välttämättömän takia. Sitä paitsi, mun vauvat on niin ihania, miksi mä haluaisin mennä minnekään ilman heitä? No ehkä koska sitten voisi sanoa lauseen loppuun ilman keskeytystä, syödä rauhassa ja kuunnella täysin läsnäollen kaveria. Jollain tapaa mä vaan silti liian paljon poden syyllisyyttä omista menoista.

 

  

Meidän ystäväperheellä on ollut kalenterisuunnitelma omalle ajalle ja mekin ollaan sitä kokeiltu, mutta aina se on jäänyt. Nyt kaivoin taas kalenterin esiin ja rupesin jakamaan päiviä. Kolme iltaa viikossa perheen yhteistä aikaa, kaksi molemmille vanhemmille omaa aikaa, jonka saa käyttää miten haluaa. Kotona omia juttuja puuhaillen, harrastuksissa tai vaikka kavereiden kanssa. Aika laitetaan kalenteriin ja silloin ollaan ihan vaan itsekseen ja ladataan akkuja. Kun äidilläni on mahdollisuus, pyydetään lapsenvahdiksi ja tehdään kahdestaan.

Jotenkin yksin ilman puolisoa puuhailu tuntuu syyllistävän lisäksi jotenkin tylsältä. Haluaisi jakaa puolison kanssa muutakin kuin sen perhearjen ja kodin. Mutta nyt sille ei vaan ole päivittäin mahdollisuuksia, vaan sen aika on vielä tulevaisuudessa. Nyt voimme puuhailla omillamme aina välillä ja kertoa siitä toisillemme. Suunnittelin tänään kalenteriin vaikka mitä kivoja ideoita tyttöjen iltoihin ja kavereiden kanssa tekemisiin ja nyt on intoa tälle kesälle ihan tuplaten. Ja kun tulin kotiin, juoksin poikieni luokse, kaappasin Danten hippaan takapihalle ja nauroin Mytyn hämmästynyttä konttailua nurmikolla. En ollut poissa kuin kolmisen tuntia, mutta mieli tuntui jotenkin tyhjentyneen sotkuisesta kodista ja lasten nukuttamisista ja syömisistä. Jotenkin ehdimme valahtaa tuossa pahimmassa korona-ajassa siihen, että tehtiin ihan kaikki yhdessä 24/7 ja vietettiin tosi paljon aikaa kotona, niin nyt on tehnyt hyvää tehdä muutakin 🙂

  

Ainiin, ja hyvä lisäsyy sille kodin ulkopuolella käymiselle ilman lapsia? No, voi pukea valkoisen tai hempeän mekon miettimättä levittääkö joku sen päälle sosetta tai jäätelöä. Ja voi laittaa korkeat korkkarit, koska tietää, ettei tarvii kumarrella ja juosta jonkun perässä koko ajan. Toki mukavuudenhaluinen minä on nähtävästi valinnut tän kesän uniformuks mukavat kengät, eli kiilakorot ja jonkun pussimaisen mekon, jossa on mukava olla. Tilava crossbody-laukku, letit päähän ja kevyt kesämeikki. Siitä on mun kesän uniformu tehty 🙂 Tai no korjaan, siitä on mun vapaa-iltojen uniformu tehty, nimittäin mun arkiuniformu on trikoot + reikäinen t-paita, jonka abstrakti kuviointi on yleensä herra Myttysen ansiota 😀

Nyt mä suuntaan tonne ihanan aurinkoiselle terassille miehen kainaloon täyttelemään kalenteria ja unelmoimaan kaikesta siitä, mitä joskus vielä yhdessä seikkaillaan! Tää pikkulapsiarki on ihmeellistä. Samalla en halua yhtään, että mun pienet pullat kasvaa isoksi ja itsenäiseksi, vaan haluan pitää ne aina tällaisina pehmeinä pieninä pikkuisina, mutta samalla odotan sitä aikaa elämässä, kun voi ottaa vaikka pari päivää ihan omalle mielipuuhalle, miettimättä lasten vahtimista, viihdyttämistä tai hoitamista. Aina kun jään haaveilemaan kaikesta siitä, mitä haluan tehdä sitten ”isona” muistan, että todennäköisesti sittenkin haluaisin varmaan mennä ajassa takaisin tähän vauva-aikaan, jota ei koskaan saa takaisin. Taidankin siis mennä sinne terassille molempien makkareiden kautta ja antaa mun unituhiseville enkeleille pusut. On ihana viettää välillä aikaa ilman heitä, mutta voi että on maailman ihaninta viettää aikaa heidän kanssa ♥

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? Julkaisin näitä lettikuvia jo aiemmin, mutta koko asua niissä kuvissa ei tainnut näkyä 🙂 

H&M mekko
GUCCI laukku
H&M kengät

Kommentit (7)
  1. Mä rakastan jälleen tätä asua❤️ ihana mekko, ihanat kengät ja ihana laukku ja letit ja sinä ja ja ja 🤭❤️

  2. Ihana kesäinen asu! Löysin kiilakorkojen ihanuuden itse vasta viime kesänä, ja nyt ne tulee kyllä valittua paljon mieluummin kuin normaalit korkkarit. Niin helpot ja mukavat, mutta kuitenkin kauniit. 🙂 Nuo sun näyttää tosi kivoilta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *