"Ongelmien määrä on vakio"

Mungolife

Tulin tossa ajatelleeksi, miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat ongelmiin ja negatiivisiin tunteisiin. Edellisessä postauksessa kirjoitin, miten oli hieman vaikeampi päivä ja miten väsynyt sen jälkeen oli. Mulle tuollainen ajatus on normaali asia arjessa. Joka päivä ei voi olla ruusuinen ja ihana, vaan jokaisessa päivässä on yleensä tunteita laidasta laitaan ja päivät väsyttävät eri tavoin tai tekevät onnellisiksi eri määrissä. Mä oon todella perusonnellinen ihminen, jolla on asiat tosi ihanasti. Tiedän ja tiedostan sen jokaikinen päivä. En siltikään ole pyhimys tai löytänyt sisäistä zeniäni kokeakseni vain positiivisia tunteita. On päiviä, jolloin hirveä hammaslääkärikään ei saa päivää kokonaan pilattua ja on päiviä kun miehen keskelle pukeutumishuonetta jättämät sukat saavat savun nousemaan korvista.

Mun mielestä nyky-yhteiskunnassa on jotenkin jännä hallitseva olotila, jossa ei saa kehua tiettyjä asioita, muttei myöskään valittaa. Kun kehuu vauvavuonna, että nukkuu hyvin, kaikki on ihanasti, vauva on helppo ja nautin päivistäni, triggeröityy moni ihminen ja alkaa saarnaamaan kuinka en vaan osaa olla vanhempi oikein, kuinka valehtelen tunnoistani ja kuinka Siperia vielä opettaa jahka vauva siitä kasvaa. Kun sitten sanoo jossakin välissä, että onpa ollut väsyttävä päivä, niin triggeröidytään siitä, kuinka oma elämä on niin paljon rankempaa, ettei mulla oo varaa valittaa.

Yks juttu, jonka mä tajusin jo vuosia sitten, on se, miten jokaisella tuntuu olevan vakio-määrä ongelmia. Jotenkin Lontoossa asuessani opiskelin sen verran erikoisessa porukassa, että siinä tuli poikkikatsaus vähän kokaiseen yhteiskuntaluokkaan ja kulttuuriin ja tajusin, että jep, kaikilla on omat ongelmansa. Mä rakastan sanontaa "ongelmien määrä on vakio", joka ymmärretään aina väärin. Aina tulee joku, joka korostaa, kuinka toiset asiat eivät vaan ole ongelmia verrattuna siihen ja tähän. Onpas. Ongelmat on aina subjektiivisia. Se, mikä on ongelma mulle, on jollekin toiselle ihan verrattavissa pölypalleroon nurkassa ja jollekin toiselle katastrofi. Mullakin on about munikäinen tuttu, jolla on ollut niin kivinen ja karmea terveyshistoria syöpiä (!) sairastaneena, että hänelle koepalojen ottaminen ja negatiiviset tulokset ovat melko lailla arkea. Mulle norovirus voi olla kevään hurjin ja karmein kokemus. Samaan aikaan jollekin aina todella perusterveelle tavallinen flunssakin voi olla tosi raskas. Joku on menettänyt monia rakkaitaan, toinen ei yhtäkään. He suhtautuvat todennäköisesti eri tavoin vaikkapa lemmikin kuolemaan. Joku selviytyy yh-äitinä vaikkapa viiden lapsen kanssa siinä, missä jollekin toiselle voi lapsi-arki olla raskasta vaikka olisi todella osallistuva puoliso. Meitä on moneen junaan.

Yksi olennaisimpia asioita, jotka oon oppinut elämässäni, on se, etten vertaile. En vertaile muiden ongelmia omiini. Saatan toki syyllistyä itsekin välillä ajattelemaan, että jollain on täydellinen elämä tai jotain muuta, mutten koskaan väheksy kenenkään ongelmia kuullessani niistä. Mikä ei tunnu minulle ongelmalta voi olla sitä jollekin muulle.

Ja sinänsä tämä aihe tässä välin on harhaanjohtava, koska yksin oleminen Danten kanssa ei ole mikään ongelma minulle. Eilen vaan oli vähän väsyttävä päivä, ja kirjoitin siitä blogiin. Se, mikä on hämmentävää, on kuinka jotkut ihmiset tekevät analyysin elämästäni blogini ja postausteni perusteella. Kuinka helppoa ja ihanaa minulla onkaan, ja miten en saisi valittaa mistään ja kun minä en muutenkaan mistään tiedä, kun mulla on asiat niin hyvin. Niin mulla onkin. Ei tarvitse olla asioiden huonosti, jotta joskus olisi vähän allapäin, masentunut, väsynyt tai turhautunut. Ei tarvii olla kuin PMS tai huonot yöunet, tai ihan vaikka vaan huono päivä. Ja se on normaalia.

Tuntuu, että joillekin elämä on suoritusta. Pitää kärsiä ja olla vaikeaa, ja sitten saa sanoa, miten vaikeaa onkaan, jotta saisi sen sädekehän, kun on niin vaikeasta suoritunut. Mutta kun aina jollain on vielä vaikeampaa. Negatiivisten tunteiden kieltäminen tai niiden vähättely sen perusteella, että jollain on vaikeampaa, on ehkäpä tyhmin asia minkä tiedän. Kukaan kun ei elä muiden elämiä vaan sitä omaansa. Ja mun elämässä voi isoja asioita tapahtua niin, etten juuri reagoi tai pieniä asioida tapahtua niin, että ne tuntuvat isoilta. Mä en kuitenkaan elä missään pumpulissa. Mun ympärillä on syöpiä ja lapsiperheiden eroja, itsetuhoisuutta, masennusta, talousvaikeuksia, vaikeuksia töissä, pettäviä kumppaneita ja todella raskaita anoppisuhteita. On kuolemaa, sairautta, ongelmia, terveyshuolia. En vertaa itseäni niihin tilanteisiin. Suren ja olen pahoillani ja tsemppaan tarvittaessa, mutten mieti miten paljon vaikeampaa tai helpompaa jollakin on kuin minulla, meillä tai läheisilläni. Meillä on kaikilla omat ristimme kannettavana. Jonkun toisen voi näyttää kevyemmältä, mutta kaikki näyttää pienemmältä etäisyyden päästä, eikös?

Eikä sen ristin tarvii ees olla hirveän painava ja raskas. Se voi olla kaksi risteävää vehnänkortta ja koko elämä voi olla smooth sailingia. Mutta siltikin jokaisella meistä on oikeus tuntea myös muuta kuin pelkkää positiivisuutta, onnea ja kiitollisuutta. Kyseiset kolme tunnetta ovat aina päällimmäisenä mielessäni ja tärkeimpinä tunteinani elämässäni. Mä olen niin kiitollinen ja onnellinen, että mua jopa pelottaa välillä. Ja silti voin olla tuohtunut siitä, että taas oli kaikki vadelmat homeessa ruokakaupassa, ärsyyntynyt siitä, että lempikynsilakkani sävy on lopetettu, illalla uupunut siitä, että koko päivä oli yhtä selviytymistä kuumeisen lapsen kanssa ja koko päivän harmissani siitä, että pieneen enkeliini sattuu. Mulla on niin värikäs ja laaja skaala tunteita, että osa niistä on väkisinkin negatiivisia. Ja kuten eräs lukija kommentoi edellistä postausta, osaisimmeko nauttia näin keväästä, ellei talvi olisi niin pitkä? Ei varmaan osattais. Keskieurooppalaisille tänhetkiset kelit on ihan hirveä ajatus, mulle kuivat kadut ja lenkkarit on jo puoli voittoa. Koska niinhän se on, että ilman iloa ei tunne harmia ja toisinpäin. Kun minä puhallan ulos väsymystä, turhautumista tai muita negatiivisia tunteita, voin melkein tuntea, miten paljon voimakkaampia ne kaikki tunteet voisivat olla. Ja ne muistuttavat minua siitä, kuinka paljon ihania asioita on. On oltava pimeä yö, jotta iloitsee päivän valoisuudesta.

Yksi valitus tai yksi negatiivinen tunne ei tarkoita mitään. On tärkeää elää niin ettei koko elämä ole valitusta ja negatiivista tyhjiötä, mutta se ei tee negatiivista tunteista huonoja. Ne ovat normaalia elämää. Sillä jokaisella meistä on omat negatiiviset fiiliksensä ja omat ongelmamme. Ne voivat tuntua jollekin toiselle täysin mitättömille, mutta meille ne on todellisia ja merkittäviä. Sillä ongelmien määrä on kaikilla vakio, mutta niitä ei silti voi rinnastaa toisiinsa. Ne ovat kaikki subjektiivisia ja niiden laajuus, vaikutus ja voima on tietynlaista vain yhdelle ihmiselle, ei muille.

Tämän paatoksen keskelle länttäsin kuvat mun keväisestä asusta, jota eniten käytän. Tämä asu jossakin muodossa on lähes päivittäin päällä kun ollaan pihalla, puistossa tai pyörimässä Danten kanssa tutustumassa elämään. Se on mun mamma-uniformu. Leggarit, neule ja ihana ohut parka sekä lenkkarit. Ja crossbody-laukku, koska se on maailman helpoin taaperon kanssa. Ainiin, ja koska on joku lemmikkipäivä tai koirapäivä tai joku muu, niin kuvissa mukana yksi karvainen asuste. Jostain koirajutusta bongasin tällaisen tärkeän merkkipäivän, sillä todellisuudessa kuvat on sunnuntailta ja karvakasa on sylissä, koska ei malttanut pysyä poissa vaan kipusi koko ajan siliteltäväksi. Hänen suurin ongelmansa taisi muuten olla se, ettei ilkeät ja ikävät vanhemmat päästäneet häntä seikkailulle vapaana tällä kertaa. Ei niin, että tekisimme sitä muutenkaan, mutta tyyppi on oppinut lähtemään pihasta heti jos silmä sekunniksikin välttää ja sitten ei enää näe eikä kuule. Takaisin tulee kotiin kyllä, mutta vain kun oma mieli niin tekee. Nyt ollaankin oltu vähän tehokkaammassa arestissa ja seurannassa, joku nimittäin saattoi karata pihalta tuossa yksi päivä ja omistaja katseli todella ylpeänä pihalta, kun pieni rottakoira jahtasi itseään isompaa jänistä pitkin peltoa. Eikä edes tässä lähimmällä pellolla, vaan aika kaukana. Ihmettelin pitkään, mitä ihmettä siellä tapahtuu, kunnes parivaljakko tuli lähemmäs. Huoh. Aamen sulaneille jäille, sillä maa ei ole enää jäässä ja meillä on kiva pikku vappupuuha aidan laittamisen muodossa.

MANGO takki
NIKE lenkkarit
ADIDAS leggarit
ZARA neule
CHANEL laukku

Mitäs tykkäätte mun mama-uniformusta? 

Kommentit

tiian (Ei varmistettu)

En tiiä onko se vaan tää some vai mikä, kun tuntuu, että nykyään ei saa sanoa olevansa väsynyt tai että on huono päivä, jos ei oo vähintään kymmentä itkevää vauvaa ja kolmea eri syöpää. Heti on joku sanomassa, että "et voi olla koska.." "mulla on se ja se, ei sua voi väsyttää.." Naurattaa ongelmien vertailu! Toiselle yks yö herätys voi tuntua paljolta, kun toinen taas on tottunu heräileen kymmenenkin kertaa.

Ps. Kiva asu, just sopivan rento!

Anne (Ei varmistettu)

Oon samaa mieltä sun kanssa ongelmien subjektiivisuudesta. Kuulin joskus tällaisen sanonnan, joka osui ja upposi: ”Saying someone can’t be sad because someone else might have it worse is just like saying someone can’t be happy because someone else might have it better.” :)

susannamari4 (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/susasroundandabout

Hear hear!! Kävin itse taannoin työpsykologilla juttelemassa kun moni asia on mietityttänyt varsinkin tässä viime vuoden aikana ja hän sanoi hyvin: oletko miettinyt, että vaikka sisällä myllertää voit silti olla samalla onnellinen.

Minna (Ei varmistettu)

Kiitokset viisaista ajatuksistasi! Olen kaikille kolmelle lapselleni tehnyt sellaiset "ajatuksia elämästä" -muistiot tuonne heidän muistojen laatikoihinsa ja vaikka kaikilla on luonteistaan johtuen hieman erilaiset, niin kaikkien loppuun olen kuitenkin laittanut tämän saman, koska se on kenties yksi parhaista ohjeista: "Jokaikinen tapaamasi ihminen käy omaa sisäistä taisteluaan jonkin asian kanssa, josta sinulla ei ole mitään käsitystä, koska se ei välttämättä näy päällepäin, joten ole ystävällinen ihmisille, aina."

Aino (Ei varmistettu)

Niin täyttä asiaa! Tuntuu että yleinen käsitys nykyään on, ettei negatiiviset tunteet kuulu normaaliin onnelliseen elämään ja kaikkialta puskee hirveää onnellisuuspainetta, joka osaltaan vain vaikeuttaa oloa ja sitä herkkänä ihmisenä tuntee itsensä helposti epäonnistuvan, kun vähän väliä ottaa kupoliin tai surettaa pikkuasiat. Paljon lähemmäs semmoista kuuluisaa zenimäistä tilaa päässee, kun oppii hyväksymään tunteensa sellaisina kuin ne on ja tarkastelemaan niitä eikä vaan leimaamaan toiset tunteet kielletyiksi. Aamen (en edes aloita toisten ongelmien väheksymisestä, tulis loputon kommentti :Dd)

Ja ihana asu, toi parka on jotenkin tosi raikas! Ihanaa kevättä :)

Daria (Ei varmistettu)

(toim. huom. kommentti poistettu)

Anna (Ei varmistettu)

Hei "Diana", "virtasensaija" ja muutana muu nicki.
Kommenttisi on blokattu, eivätkä ne jatkossa tule nähtäväkseni. Suosittelen tarkistamaan, onko lääkitys kohdillaan.

Jemppu (Ei varmistettu)

Nyt oon niin täysin samaa mieltä kuin voi olla. Musta on tosi ikävää, että omaa huonoa mieltä/pahaa oloa/mitä tahansa negatiivista ei saa sanoa ääneen. Toisaalta tuntuu, ettei niitä positiivisempiakaan asioita saa aina sanoa ääneen. Kuitenkin, kokemukset ja tunteet on niin subjektiivisia, ettei kukaan muu voi määritellä, miltä jokin asia toisesta tuntuu. Mä nään tän asian tosi huonona myös mt-ongelmien ja puhumaan hakeutumisen kannalta. Mielenterveys on edelleen aika tabu aiheena ja herättää leimautumisen pelkoa. Ajatus siitä, että omat ongelmat eivät varmaankaan ole riittäviä ammattiapuun hakeutumiseen on musta tosi ikävä. Jos asiat tuntuu itsestä liian raskailta, niin sillon se on musta riittävä syy puhua.

Olisi ihanaa, jos omaa onneaan ja suruaan/väsymystään/mitä vaan vois ilmaista ihan rehellisesti ilman, että saa osakseen arvostelua. Jokainen tuntee joskus erilaisia tunteita. Eikä se päällisin puolin hyvä elämä välttämättä ole se todellisuus, ei toinen aina tiedä mitä elämässä oikeasti tapahtuu tai miltä tuntuu. En viitannut tällä siis suhun vaan ihan yleisesti.

Sartsa (Ei varmistettu)

Kaikkia ei tietysti voi miellyttää, mutta mun mielestä on käsittämätöntä, että kaikesta jaksetaan valittaa? Teki sitten niin tai näin, lopputulos tuntuu samalta; liian positiivinen, liian negatiivinen, liian mitätahansa. Jos kommentoijat kuuntelisivat itseään, niin ehkä he voisivat miettiä, oliko tilanne nyt sellainen, että siitä oli syytä pahoittaa mielensä, kun joku muu jossakin muualla pahoittaa mielensä jostakin paljon vakavammasta asiasta? ;)

Kaikenkaikkiaan, sun edellinen postaus tuntui mielestäni elämänmakuiselta, samaistuttavalta, sympaattiselta, aidolta. Mulle tuli sitä lukiessa jollakin tasolla vapautunut olo, sillä itsekin tuntee vastaavanlaisia tunteita vastaavanlaisena päivänä, jona kaikki mahdollinen tuntuu toimivan täysin omaa toimintaa vastaan. Harmillista, että se aiheutti taas kerran tarpeen lisäpohdinnalle siitä, mitä kukin saa tai ei saa tuntea, mutta toisaalta saammepahan taas lukijoina lukea mielenkiintoisen ja avartavan postauksen :)

Ja asuun vähän myös, mielestäni oikein rennon ja mukavan näköinen, tosi käyttökelpoinen yhdistelmä tälle kelille oikeastaan lähes joka paikkaan, täytyy varastaa omaan käyttöön myös :)

Iina / MouMou (Ei varmistettu) http://moumou.fi

"Jos kommentoijat kuuntelisivat itseään, niin ehkä he voisivat miettiä, oliko tilanne nyt sellainen, että siitä oli syytä pahoittaa mielensä, kun joku muu jossakin muualla pahoittaa mielensä jostakin paljon vakavammasta asiasta? ;)"

Ihan parasta! :D :D

Heidi (Ei varmistettu)

<3
ei muuta :)

miljoonaperijätär.... (Ei varmistettu)

Tää on niin totta. Ja autas armias jos olet vielä varakas ja elät hyvin toimeentulevana, tällöin varsinkaan ei tiettyjen ihmisryhmien silmissä mikään voi olla huonosti...

Rebe (Ei varmistettu)

Tykkään lukea blogiasi juuri sen takia, ettet oikeastaan koskaan valita. Tai jos kirjoitat asioista negatiiviseen sävyyn, teet sen huumorilla, esimerkiksi itseironisesti. Ymmärrän, että aina elämä ei ole itsestä kiinni. Joskus toivoisi kuitenkin, että ainaiset valittajat tekisivät asioille jotain sen sijasta, että olisivat loputtomasti tyytymättömiä. Kiitos kivasta blogista!

Amanda (Ei varmistettu)

Moi Anna!



Mä, anonyymi blogin lukija ja tavallinen kuluttaja, haastan sut ja muutaman muun bloggaajan, tavallisen ihmisen, tsekkaamaan Netflixistä muotiteollisuudesta kertovan dokkarin The true cost ja sen jälkeen pohtimaan sun
omaa vaatekaapin sisältöä sekä kierrätys- ja ostokäyttäytymistä täällä blogin puolella! Toki me halutaan myös kuulla mitä fiiliksiä tää ilmiö sussa herättää. Dokkari ei oo pitkä (eikä varsinkaan tylsä) ja se kestää vain 1h 32min. Bring it on - Who made your clothes?!

Fashion revolution 23.-29.4.

Eve (Ei varmistettu)

Mä en ymmärrä miks bloggaajia aina syyllistetään näistä... kuluttajia olemme me muutkin, sinä, minä ja muut. Ei ole yhden ihmisryhmän, esim bloggaajien vastuulla koko maailman kulutustottumukset. Sitäpaitsi nykyisin vaateteollisuus on muutoinkin menossa entistä läpinäkyvämpään suuntaan ihan markkettienkin osalta ja muutenkin. En oikein tykkää ajatuksesta että joku random tuomitsee toisten ostostottumukset. Valitse sä ostaa ja kuluttaa miten haluat ja anna muiden tehdä samoin.

Karvakorvan kaveri (Ei varmistettu)

Oi miten ihanaa nähdä Benjiä kuvissa! Niin söpö. Ja tuo sun asu on mun mielestä todella tyylikäs mamma-asu. Itse käyttäisin kaupunkiasuna vaikka en ole edes mamma.

Sari (Ei varmistettu)

Vaikka tärkeästä aiheesta kirjoitat niin mä en voi keskittyä mihinkään muuhun kuin noihin kenkiin, oon vaan pari vuotta etsinyt vastaavia siroja mustia tennareita! Kävin toki kaikki mahdolliset nettikaupat läpi, enkä mistään löytänyt. Osaatko kertoa saako noita enää mistään?

Heidi (Ei varmistettu)

Todella kiva asu, ja niin söpö toi teidän koiruus.Niin ja postaus myös täyttä asiaa.

HOMEY

Mun piti siihen sun edelliseen postaukseen kommentoida jotain ihan positiivista, mutta sitten luin muutaman kommentin, jotka suututti niin, että unohdin, mitä piti kirjoittaa.
Mä oon niin samaa mieltä kaikesta tässä postauksessa. Mä jotenkin niin uskon, että jos vähänkään useampi ihminen ajattelis näin, ilmapiiri (kaikkialla) olis huomattavasti positiivisempi. Toki sitä itsekin tulee monesti ajateltua, että mitä tuokin tuossa valittaa ajan riittämättömyydestä, kun sillä ei ole töitä, lapsia ja ylipäänsä mitään muuta kuin aikaa. Mutta yritän työntää nämä hetkelliset ajatukset pois, koska ihan oikeasti, kenenkään elämän koko kuvaa ei oikein voi nähdä. Se on vaikeaa, vaikka olisi kuinka lähellä ihmistä, ja välillä se läheisyys saattaa jopa sokeuttaa monilta yksityiskohdilta.
Oon tosin miettinyt sitäkin, että kaikilla ei välttämättä ole resursseja miettiä näitä asioita niin pitkälle ja analyyttisesti. Mullakin on tosiaan hyvä tilanne siinä mielessä, että terveys, taloudelliset asiat, ihmissuhteet ja koko elämä on kunnossa. Helppohan tässä on pohtia, miten vertailu on perseestä, ja panostaa omalta osalta siihen, ettei katkeroidu ja vertaa erilaatuisia ongelmia toisiinsa. Saattaa kuitenkin olla, ettei siellä kaikkien mahdollisten ongelmien suossa vain saa revittyä kiinnostusta tällaisiin asioihin. Olen ehkä itsekin ollut jos jonkinlaisessa suossa, ja sieltä noussut, mutta yritän myös ajatella, että sen lisäksi, että ongelmat ovat subjektiivisia, on ihmisillä erilaiset resurssit käsitellä niitä ongelmia ja tunteita, jolloin näitä kärkkäitä ulostuloja sitten syntyy. Ja se kaikki ei välttämättä olekaan sen yksilön itsensä ponnisteluista kiinni.

Amanda (Ei varmistettu)

Hei,

Ei todellakaan ole tarkoitus syyllistää tai tuomita ketään! Pahoittelut, jos ilmaisin itseni väärin. Itseasiassa, jos mennään henkilökohtaisuuksiin niin mielestäni Anna voisi olla malliesimerkki, mitä muotiin tulee. Klassinen tyyli ja laadukkaat materiaalit, siis pitkäikäiset tuotteet ovat suositeltavia mm. tekstiilijätteen minimoimiseksi.

Bloggaajia (ja muitakaan "ihmisryhmiä") ei pidä yleistää. Uskon, että muodista kiinnostuneet ihmiset ovat kiinnostuneita aiheesta, sekä bloggaajat, että blogien lukijat. Sen vuoksi haasteen heitinkin. Toki tärkeä asia ansaitsee myös huomiota, sitä en kiellä.

Peace and love!

Marika (Ei varmistettu)

<3 Kiitos!

Nette (Ei varmistettu)

Pakko kysyä, mitkä Niken kengät nuo on?

jemppa (Ei varmistettu)

Mitkä niken lenkkarit nää on? :) kova ostohimo iski :D

Kommentoi