Outo asu // Lempäälä

Välillä mä voin kulkea viikon putkeen farkuissa ja neuleessa, mutta sitten mulle tulee sellainen fiilis, että haluan pukea jotakin erikoisempaa päälle. Tiedän itsekin, että se on aina riski, sillä hieman erikoisemmat asut voivat olla yhtä lailla aivan ihania kuin myös niitä, joita myöhemmin katsoo facepalmaten itseään mielen päällä vain sanat ”mitä sä oikein ajattelit?” No, jotenkin sitä kuitenkin aina tulee kokeiltua vähän erikoisempiakin yhdistelmiä erilaisin onnistumisprosentein.

Kuten esimerkiksi tämän uuden Mangon mekon kanssa. Ihastuin mekkoon ja se on aivan ihana päällä, mutta en malttaisi odottaa kesäkelejä sen kanssa. Inspiroiduin Mangon omista tuotekuvista sen verran, että iskin mekon neuleen päälle talvisempaan asuun sopivaksi ja asustin yhdistelmän beigellä ja vaaleanpunaisella. Jotenkin asu on mielestäni vähän sekopäinen, mutta toisaalta se on jotenkin aivan ihana kaikessa erikoisuudessaan. 

Mieheni mielestä mekossa on jotakin hyvin japanilaista, jotain sellaista, mitä naisilla olisi voinut olla päällä samurai-aikaan. Mun mielestä se taas sopii jotenkin tuonne vehnien ja pellon keskelle. Siinä on jotain sellaista vanhanaikaista ja elovenamaista mun mielestä. Ehkä se on tuo rispaantunut ja rikkoutunut kankaanreuna. No, oli miten oli, samuraimekko tai elovena, niin ihana se joka tapauksessa on. Mun neuleyhdistelmävisioon tosin oltais tarvittu samanvärinen neule, mutta sellaisen puuttuessa vaatevaratosta tyydyin vaaleanharmaaseen neuleeseen.

Samalla kun kirjoitan tätä postausta ja katson näitä kuvia, tiedostan, että asu on kaikin puolin outo, mutta jokin siinä on mielestäni kivaa. Katsotaan, olenko samaa mieltä vielä ensi vuonna 😀 Tai edes ensi viikolla.

    

SELECTED FEMME takki
MANGO mekko
H&M neule
STEVE MADDEN saappaat
GUCCI laukku
Mitäs mieltä te olette tästä oudosta asusta? 🙂

Kommentit (8)
  1. Näytät kolmannessa kuvassa aivan enkeliltä!

  2. Outo ja kiva, niin kuin iteki sanoit 😀 mut tykkään just kun uskallat kokeilla erilaisiakin asuja ja yhdistelmiä 🙂 voishan se olla vähän tylsääkin kattella joka päivä/ viikko vaan neule ja farkku yhdistelmää, vaikka niistäkin inspistä saa välillä hurjasti omaan pukeutumiseen 🙂
    Niin ja kesää odotellessa, että miltä mekko silloin näyttää, nimittäin kaunis mekko on kuitenkin <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *