Pale blue and cognac // Kuopio

Mungolife

Heipsatirallaa! Mitäs sinne kuuluu? Tänne kuuluu ECTS-konversiotaulukoita, ja muita hauskuuksia. Jep, näinkin villiä. Sain tänään vastinepyynnön lisäselvityksen antamista varten siinä mun maisteriohjelmaan hakemisessa, jossa on edetty sen verran, että tutkintoni todettiin lisäselvitykseni myötä soveltuvaksi pohjatutkinnoksi. Lisäksi sain kirjallisena nyt senkin, että paperini tosiaan ovat kadonneet jossakin UAF:n ja UEF:n välillä. Great. Hieman ehkä huvitti, että vastinepyynnön liitteenä oli sisäistä sähköpostien vaihtamista (en tiedä tarkoituksella vai ei :D), jossa kukaan ei oikein tiennyt mistään mitään ja jossa on muun muuassa mainittu sisäisesti, että joku on eri mieltä toisen henkilön kanssa pisteytyksestäni ja että tämän tulkinta kaikin puolin oli melko haasteellista.

Nyt on siis enää sekoilua siinä, että mun brittiyliopiosto on nähtävästi laittanut väärän ECTS-konversion tuonne maisterivalintaan, jota nyt sitten käytettiin tässä arvioinnissa :D En siis itse saanut lähettää niitä papereita, vaan ne piti tulla suoraan koululta, ja nyt kun tutkin koulusta saamiani papereita, niin ne on vähän erilaiset kuin mun viralliset sinetöidyt paperit. Perjantai-ilta onkin mennyt rattoisasti siinä, että olen tutkinut Bolognan prosessia ja yrittänyt löytää jonkin virallisen ECTS-konversion UK-FI. Kokeilkaa, I dare you :D Piiiiiitkän kaivamisen jälkeen löysin yliopistoltani tämän konversion, josta käy ilmi, että mun 2.1 Merit (eli B-, jonka sain siis sekä dissen arvosanaksi, että opintojeni lopulliseksi arvosanaksi) vastaa jenkkiarvosanaa B+ ja prosenttimäärää 70-77%. Mistään en löydä suoraa konversiota siitä brittiarvosanasta siihen ECTS-arvosanaan, joten vertasin tuota jenkkien B+ arvosanaa, joka on ECTS-arvosanana B, eli Suomen mittakaavassa 4. Prosenttikonversiossa 90-100 % saavat tuon ECTS A:n ja sitten 65-90 % saavat tuon B:n. Eli siinäkin tuo minun arvosanani riittää parhaisiin hakupisteisiin, jotka ovat siis joko 0 pistettä (arvosanoista 1-3) tai 56 pistettä (arvosanoista 4-5). Mitä tätä asiaa äsken hyvinkin pitkällisesti tutkin, niin papereihini on nähtävästi eksynyt US-konversio paperi, eikä UK. UK:n B- kun vastaa ECTS B:tä, mutta US:n B- vastaa jo C:tä. Löysin itse asiassa saman taulukon, kuin mitä kouluni käytti, mutta siinä lukee yläpuolella selkeesti, että US-ECTS. Mun papereissa sitä selvennystä ei sitten viitsitty tehdä.

En jaksa :D Ensi viikolla joutuupi soittelemaan siis yliopistolle britteihin ja sitten laittamaan uutta selvitystä. En tiedä olettiko ne meidän yliopistolla, että UEF:llä osaisivat siitä epäselvästä ECTS-ohjeistuksesta arpomaan mulle kolmen mutkan kautta oikean arvosanan. Toisaalta myös UEF olisi voinut kysyä lisätietoja tai selvittää asiaa, sen sijaan, että olisivat vähän arponeet tämän asian kanssa sinne päin.

Oikeesti, en enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Mulla on tossa kaivettuna varmaan kolmenkymmenen eri brittiyliopiston taulukkoa, jotka tukevat tätä mun tämänhetkistä ymmärrystä. Ainoa yliopisto, josta en vaan millään sitä löydä, on tuo meidän :D Jos joku sellaisen hakkeroi esille sieltä, olen äärimmäisen kiitollinen, jos sen linkitätte tänne päin. Suaattaapi jollakulla nimittäin mennä pää hieman sekaisin, jos joudun näillä tiedoilla tekemään vastinetta :D Ihan oikeasti, millä tuurilla yhdelle ihmiselle käy sekä papereiden hukkuminen, että transcriptin epäselvyys ja vielä päälle väärä konversiotaulukko. Tässä prosessissa ei nyt oo mikään mennyt ihan niin kuin elokuvissa, jos vaikka ajatellaan sitä, että jälkeenpäin ihmeteltiin miksi mulla ei ola passikopiota, josta kahdesti sanottiin, että sitä ei tarvita. Ei siinä. Menkää opiskelee Britteihin ja hakekaa siitä sitten Suomeen maisterivaiheeseen. Again, I dare you.

Mä oon muuten melko varma, että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä asiasta, että "eihän Suomi voi olla Euroopassa, teillä on siellä pingviinejä ja jääkarhuja" -ajatuksesta. Meidän koulun hallinto kuvitteli Suomen olevan Siperiaa, tai ainakin siis jossain Kiinan yläpuolella about yhtä monta kertaa kuin mun sukunimi lausuttiin väärin lehtoreiden toimesta. Vielä kolmantenakin vuonna. Ei muuten taida yhden käden sormet riittää siihen, kuinka monta kertaa mut laitettiin kansainväliseen kiintiöön, josta jouduin aina muistuttamaan, että olen EU/UK. Jotenkin tämä ehkä selittäisi tän sekoilun siellä päässä, että mulle on laitettu se kansainvälinen US-konversio mahdollisesti. En enää ymmärrä yhtään mitään tästä tilanteesta itsekään, joten jos joku siellä päässä ymmärtää, niin ihan oikeesti, jokaikisellä kansainvälisellä mittarilla kymppi ja papukaijamerkki sinne suuntaan.

En siis yhtään arvostele UEF:ää, ettei tää asia oo auennut heille mitenkään ihan helposti. Ensin jää osa papereista puuttumaan (aika olennainen osa), sit on epäselvä kansainvälinen tutkinto ja siihen päälle vielä virheellinen ECTS-taulukko. Jonka virheellisyyden ymmärtää vasta siinä vaiheessa, kun oikeasti yhdistelee noin satamiljoonaa lähdettä. Ei ehkä muutenkaan ihan joka vuosi hae UEF:n kauppiksen puolelle hakija, joka tulee Lontoosta taideyliopiston nimellä kulkevasta koulusta, joten rautaista kokemusta näiden arvioimisesta ei ehkä vielä ole päässyt kertymään :D

No anyway, maanantaina lähden selvittelemään vyyhtiä vanhan opinahjoni kanssa hieman lisää. Katellaan jos tää opintovuoden alkuun mennessä edes on selvillä tämä asia :D En edes lähde miettimään jääkö se kenen vastuulle ja miten se vaikuttaa, jos tosiaan virhe on minusta riippumaton. Tässä vaiheessa ihan sama. Haluaisin vaan, että mun hakemus voitaisiin arvostella ihan faktapohjalta näin alkuun. Katsotaan mitä ratkaisuja saadaan aikaiseksi 16.6. Ja miksi kerron tästä täällä kesäisten kuvien lomassa? No koska tän aiheen parissa on mennyt tämä ilta, ja siellä ruutujen toisella puolen saattaa olla sellaisia tyyppejä, joita kiinnostaa, miten hankalaksi homma voi mennä, kun hakee ulkomaisella Bachelorilla Suomen maisteriin. Ellei kaikki kuollu tylsyyteen jo tähän lauseeseen mennessä siis.



Asuna toimi tällä kertaa:

ZARA jumpsuit
EMILIO PUCCI kengät
CLAIRE VIVIER laukku
CÉLINE aurinkolasit

Tuo jumpsuit on uusi löytö taannoiselta Helsingin reissultamme. Olen ihan täysin rakastunut vaaleansiniseen tällä hetkellä, ja tuo oli ihan täydellisen kesämekon näköinen. Tuon jumpsuitin ostaminen meni melkein yhtä hyvin kuin mun haku maisterivaiheeseen, sillä oletin reteesti, että se on mekko. Vedin sen siis pään yli ja vähän ihmettelin, miksi se vuori on niin tiukka, kun mekko on muuten löysähkö. Onnistuin saamaan itseni tissien kohdalta jumiin ihan totaalisesti ja sain lähestulkoot jonkun paniikkikohtauksen siinä ahtaudessa. Onneksi mies oli makutuomarina ja äkkiä repi mut sieltä mekon sisältä pois. Meinasin jo jättää koko kirotun kapistuksen henkariin, mutta päätin vielä kurkistaa, että miten ihmeessä se vuori on niin tiukka. Ai katos, täähän on jumpsuit, no ei siinä :D Olin tunkenut itseni toisesta lahkeesta sisään, joten ei ihmekään, että ei mennyt ihan niinku Strömsössä tää homma. Uusi yritys ja jalat kiltisti lahkeista, ja tadaaaa! Tuohan siis näyttää tosiaan päällepäin ihan mekolta, ja sainkin Lauralta hieman hämmentyneitä katseita kun reteesti esittelin keskellä kauppaa, että eiku kato nää on shortsit. En edes minä kiskaise hametta korviin keskellä kauppaa, ellei alla ole vähän jotain peittävämpää :D Tuon helman alla on siis sellaiset pyjamanshortsin näköiset lahkeet, eli "mekko" pysyy paikallaan, eikä pääse nousemaan vaikkapa tuulen mukana. Helma saattaa hieman liikkua, mutta siellä on se back-uppi. Btw, jotta olis mahdollisimman jännää, niin sama vaate valkoisena on sitten ihan vaan mekko :D Tai ei se ehkä ole sama, mutta ihan precis saman näköinen. Syytän blondihetkeäni siitä, että sovitin sitä valkoista ensin.

Tuntuuko teistä ikinä siltä, että ihan normaaleissa arjen tapahtumissa mulle sattuu ja tapahtuu aika paljon kaikkea erikoista? :D Ihan siis vaikka se ei-niin-kauan-sitten sattunut Kakku-episodi tässä tulee mieleen.

No ei se mitään. Mitä te tykkäätte asusta?

Kommentit

mallu (Ei varmistettu)

Huhhu mitä säätämistä! Tsemppiä! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia, sitä tarvitaan :)

Koin saman hämmennyksen kun sovitin myös ensin valkoisen ja sitten tuon sinisen :D näistä kuvista sainkin nyt inspiraatiota, kun ole. kuumeisesti pohtinut millaisiin kenkiin yhdistäisin jumpsuitin!

Anna (Ei varmistettu)

No niinpä!! Ja siis musta se toimii ihan kaikkien kenkien kanssa! Tennareiden, korkkareiden ja ihan sandaalienki kanssa :)

Anna (Ei varmistettu)

No niinpä!! Ja siis musta se toimii ihan kaikkien kenkien kanssa! Tennareiden, korkkareiden ja ihan sandaalienki kanssa :)

vemppuliisa
vemppuliisa

Ai sortsihameet on tullu takasin ysäriltä xP

Anna (Ei varmistettu)

Eiks ne oo ollu takas jo jonku aikaa? Muutama vuosi sitten ne Zaran skortit oli tosi iso villitys, näin jonku esimerkin mainitakseni :)

Aino (Ei varmistettu)

Tosi kiva ja ihanan kesäinen asu. :)
Tsemppiä ja toivottavasti homma etenee sujuvasti! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Anna (Ei varmistettu)

Onpas ikävää säätämistä ja susta riippumatonta vahtaamista yliopistoilta. Toisaalta ehkä hieman myös helpottavaa, ettei muillakaan mene kaikki niin kuin strömsössä :D Itse valmistun nyt bachelorina ja ihan Suomesta...pelkkä tutkinnon saattaminen loppuun ei olis voinut olla yhtään helpompi prosessi *sarkasmi*. Miten niin monessa kohtaa prosessia voi asiat mennä pieleen tai väärin tai ohjeet olla niin monimutkaiset ja eriävät eri lähteistä? Wonder why. Kaikki ajatukset sulle ja siihen, että asia selvenisi ja pääsisit maisteritutkintoon :) Tsemppiä kaikessa actionissa!

Anna (Ei varmistettu)

Siis en uskoisi varmaan tätä kaikkea, jos joku kertoisi, mutta nähtävästi kaikki voi mennä just niin metsään :D

Heidi (Ei varmistettu)

Hirvee säätö, huh huh. Oon just niin epäonninen ihminen, että mulle varmaan kävis precis noin, jos hakisin samanlaisessa systeemissä :D Toivottavasti homma etenee pian siihen pisteeseen, että hakemuksesi arvostellaan samalta viivalta kuin muidenkin!

Saatoin vähän naurahtaa tolle "olin tunkenut itseni toisesta lahkeesta sisään" -lauseelle :D Ja voin samaistua! Kerran tappelin jonkun koltun kanssa niin kauan, että hiki jo virtasi ja tosissani harkitsin kutsuvani myyjän paikalle (puolialasti liikkeessä juoksennellen...?) auttamaan. Lopulta sain sen pungerrettua päältäni ihan omin voimin ja huomasin, että jonkun sivuvetskarin tmv. olis vissiin voinut avata...

Ei tullut muistaakseni kommentoitua jaksamista käsittelevään postaukseen, joten sanottakoon tässä: musta on hyvä, että voit olla tuntemuksistasi rehellinen ja sillä tavalla välitön, ettet kovin pitkään märehdi asioita vaan nostat ne keskusteluun. Avautuminen varmaan lisäsi molemminpuolista ymmärrystä; ainakin mulle ajatuksesi kommentteihin vastaamisesta oli uusi asia, vaikka olen lukenut blogiasi vuosia (ja vaihtanut vihdoin jopa mailin tuohon kenttään :D) ja ymmärrän näkemyksesi tosi hyvin. Uskon, että muutkin lukijat arvostavat tällaista asioiden selittämistä ja ns. läpinäkyvyyttä, vaikkeivat kaikki olisikaan samaa mieltä. Voin kyllä suoraan sanoa, etten itsekään ehtisi vastaamaan suureen kommenttimäärään ajatuksella, vaikka mulla on tällä hetkellä elämässäni vähemmän duunia kuin sulla. Riittävästi kuitenkin. Hurjasti tsemppiä siis hommiin - toi UEF-säätö tuskin ainakaan vähentää työmäärää!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti! Ja joo, ei vähennä ei, on tässä aika paljon tunteja selvittelyyn ja vastineisiin mennyt, mutta toivottavasti se on sen arvoista :) :)

Jennni (Ei varmistettu)

Hei kiitos kun kirjotit tosta yliopisto säädöstä! Mulle alkaa oleen ajankohtaista löytää maisteripaikka kun kandin vika vuosi alkaa syksyllä Skotlannissa ja on tosi hyvä kuulla eri asioita niin voi yrittää varautua kaikkeen mahdolliseen (mun tuurillahän mikään ei mene kun strömsössä ikinä joten jos nyt vaikka meiän yliopisto omistais karttapallon ja ymmärtäis Suomen sijainnin Euroopassa niin olis varmaan jo super positiivinen lähtökohta..)

Asu on super kaunis ja tykkään erityisesti tosta väri kombosta :) tosi freesi, tekee melkein mieli raidata vaatekaapista kaikki vaaleansiniset päälle...

Tsemppiä niihin maisterihakuihin ja hyvää kesänalkua (kevättä? toukokuuta? mikä tää vuodenaika on? terassikelien odotus?)!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! :) Jos voin jotain suositella, niin a) vie paperit paikalle niin, että saan jonkun kuittauksen, että ne on toimitettu varmasti ja b) laittaa mahdolliseen kohtaan lisätiedoista heti, että on valmis toimittamaan lisätietoja tutkinnostaan, jos siitä tulee kysyttävää. Multa ei kysytty lisätietoja, vaan suorilta laskettiin mun tutkinto humanistiseksi, vaikka se on enemmän kauppatieteellinen ja sellainen, joka täytti vaatimukset.

Aikamoista sähläystä tää on ollut, mutta tällä hetkellä olo on melko rauhallinen, olen melko varma, että antamalla lisäselvityksen tuohon oikaisuuni, saan vihdoin kaikki oikeat tiedot perille UEF:lle ilman muita välikäsiä, jolloin voin sitten odottaa ratkaisua sen puitteissa, pärjäänkö pisteissä :)

Haha ymmärrän! Ite valmistun Skoteista bachelorina (paitsi että tää on 4 vuotta eli nimeltään MA eli vähän niinkun BA:n ja MA:n välistä, yritäppä sitä selittää ihmisille!) ja onneks jatkan täällä, en nimittäin ikinä jaksais alkaa näillä hakemaan Suomessa silleen "joo oon tehnyt kandin paitsi että meillä oli yks ekstravuosi eli oon theny t enemmän kun Suomen kandit mutta en oo silti maisteri vaikka tutkinto on nimeltään maisteri" :D

Anna (Ei varmistettu)

Ei herrajumala, voin vaan kuvitella, että toi menee vaikeaksi :D

lillamy (Ei varmistettu)

Voi huhhuh, ei ole helppoa näköjään :/ Ihan törkeesti olet joutunut näkemään vaivaa asian eteen, toivottavasti ratkeaa parhain päin <3 Tsemppiä! Ihanan kesäinen asu kuitenkin, onneksi sä olet niin positiivinen, ettet helpolla lannistu!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja joo, olisihan se hienoa tietää, että alkaako syksyllä opiskelut vai ei :) Toivotaan parasta :)

shala (Ei varmistettu)

Siis pääseekö tuolla sun britti-tutkinnolla suorittamaan KTM-tutkinnon? :O ilmeisesti pääaine oltava markkinointi tmv. joka liippaa lähempää sun bacheloria?

Anna (Ei varmistettu)

Kyllä joo :) Vaikka se on nimeltään BA (Hons), se on itse asiassa tänä vuonna jo BSc, vaikka ohjelma ei ole juuri muuttunut. Mun opiskelut oli hyvin kauppapainotteisia ja science puolella opiskeltiin. Management -tutkinto, jossa on itse asiassa ihan häkellyttävän paljon samoja kursseja kuin esim. Aallon markkinoinnissa, toki meillä ne paneutui hieman enemmän muotipuolelle sitten :)

Maisterin aiheena olisi kansainvälinen kauppa ja myynnin johtaminen, joten ihan siihen samaan tipahtaa kyllä :)

Hulijo (Ei varmistettu)

En kestä... toi sovitus...

Anna (Ei varmistettu)

:) Joo, ei mennyt ihan nappiin se :)

M (Ei varmistettu)

Haha, ihana tuo sovitus, ois voinu itellä itku tulla. :D Oij, mää ootan jo heinäkuuta kun pääsen pitkästä aikaa helsinkiin ja pääsee shoppailemaan, jos sieltä jotain kivaa sillon vielä löytys. :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, pieni ahdistus meinasi iskeä :D

Hater765 (Ei varmistettu)

Anna please. Tiedat todella hyvin etta 2.1 EI ole 70-77% vaan alle 70% ja tiedat varmaan etta kyseessa on todella 'mediocre' suoritus?

Anna (Ei varmistettu)

http://www.arts.ac.uk/assessment/markingscale/

Olepa hyvä :) Olet oikeassa. 2.1. on itse asiassa 70-84 %!

B-, minun dissen arvosana sekä myös koko yliopistoaikani keskiarvo, on tarkalleen ottaen 70-74 % :) Ottaen huomioon, että hyvin harva meillä saa tuota Firstia, olen hyvinkin ylpeä saamastani 2.1., jonka sain opiskelemalla niin, että tein samalla töitä ja matkustin 12 maassa vuodessa. Kaikkea hyvää sulle jatkoon! :)

Lotta U. (Ei varmistettu)

Onpa tietämätön kommentti. Jaksoit vielä vastata niin kohteliaasti! Itsekin sain 2.1 valmistuttuani Skotlannista, mutta luokaltani vain yksi henkilö sai Firstin joten olen oikein tyytyväinen arvosanaani enkö todellakaan tunne olevani "mediocre". Tsemppiä hakuprosessiin!

Heini (Ei varmistettu)

Hevon huituliakaan en tainnut ymmärtää epä-akateemisena tuosta UECT ABCD ACDC sepustuksesta mutta tsemppiä vaan ja paljon

Linda (Ei varmistettu) http://lindacharlotta.blogspot.fi/

Ihanan värinen asu! <3 tuo väriyhdistelmä on tosi kiva!

Sharron (Ei varmistettu) http://sharronhope.blogspot.com

Love this look. Love those boots always!!!! All the colors of the outfit look great together. And you look beautiful as always!
Stay Amazing,
Sharron

Toukka (Ei varmistettu)

Aivan ihana asu! Pakko koittaa samaa väriyhdistelmää itsekkin, jotenkin tosi raikas :)

Kommentoi