Patonkitarina

IMG_5999

ONNI ON…

IMG_6006

… olla omassa kotona ja nukkua pitkään omassa sängyssä

IMG_6008… tehdä herkullinen aamiainen

IMG_6011… omituiset valkoiset mansikat

IMG_6018

… nauttia aamiainen kiireettömästi sängyssä

… ikkunasta paistava aurinko

IMG_6035… hauska monivärinen lakkaus kynsissä

IMG_6040 … lemppari aamupuuro vadelmilla, banaanilla ja manteleilla

IMG_6045

… White Companyn iso aamupalatarjotin

… vapaapäivä.

Ihanaa olla taas kotona. Lomalla on ihanaa, mutta niin on kotonakin! Huomenna suuntaamme kämppikseni kanssa kohti Kapkaupunkia, mutta pakko sanoa, että tää kolme päivää kotona tekee musta tosi onnellisen. Mä rakastan tätä mun pientä luolaa! Tätä sänkyä, joka ylitti kaikki odotukseni ja kaikkia noita sisustusesineitä, joita itse rakastan. Toki jos voisin valita, huoneeni olisi tuplasti isompi, mutta tähän elämänvaiheeseen tämä on täydellinen. Melkein harmittaa, että täällä tulee vietettyä lähikuukausina niin vähän aikaa! Mutta, Jedi on vauva vain kerran, ja aion nauttia siitä täysillä!

Tällaiset kotona vierailut muutaman viikon jälkeen muistuttaa mua vaan erityisen lämpimästi siitä, paljon kaupunkia rakastankaan. Olenko kertonut teille patonkitarinan? Olen ehkä. Pahoittelen jos olen. Kerron sen nyt uudestaan. Mun ystävät tuntee tän patonkitarinana, koska sillä nimellä mä sen aina kerron.

Hakiessani opiskelemaan Lontooseen, en hetkeäkään uskonut tänne pääseväni. Vaikka hakemukseni oli valmis viikkoja ennen, maksoin jonku naurettavan pienen hakemusmaksun ihan viime tingassa. Kouluun pääseminen ei tuntunut mitenkään mahdolliselta. Kun sain kutsun haastatteluun, olin maailmanympärimatkalla ja pysäkkinä silloin oli Bali. Arvoin pitkään uskallanko maksaa hirveitä summia viime hetken lennoista Balilta Lontooseen ja takaisin lähteäkseni kokeilemaan, josko kouluun pääsisin. Laskeuduin yhtä skeptisenä Lontooseen ja velloin ajatuksessa siitä, miten tyhmä olenkaan kun maksoin itseni kipeäksi, enkä ole edes varma haluanko muuttaa Lontooseen ja mennä kouluun. Saati pääsenkö sinne. Kiikutin matkalaukkuni Lontoo-maman kotiin ja suuntasin asioille ennen haastattelua. Palaneiden hiusten värjäys ja leikkaus ja haastatteluun sopiva asu lomaroippeitten tilalle oli päivän agendana. Ennen asioille lähtemistäni kävelin Victorian asemalle ja sisääni tulvi kaikki ne rakkauden tunteet tätä kaupunkia kohtaan, jotka olin unohtanut. Helmikuinen sää ei ollut hyisen kylmä tai ahdistava. Se oli kirkas ja viileä. Ihmiset hymyilivät, avasivat ovia ja sanoivat “darling”. Punaiset kaksikerroksisest bussit ja koppakuoriaistaksit viilettivät ohitseni ja puissa oli lehtiä.

Kävin hakemassa Upper Crustista patongin. Valitsin summanmutikassa patongin, joka kuulosti jännittävältä. Pinaattia, karpaloa, brie-juustoa ja pekonia. Outo yhdistelmä. Tuorepuristettu appelsiinimehu siihen rinnalle ja Victorian eteen pienille portaille istumaan. Siinä tuijotellessani Lontoon menoa upotin hampaani patonkiin, ja rakastuin. Se hetki oli vaan täydellinen. Eikä se johtunut siitä patongista. Se oli kaikkien pienten juttujen yhteenloksahtaminen. Mun kaikki aistit oli onnellisia. Enkä mä enää mitään muuta halunnutkaan kuin koulupaikan tästä ihanasta kaupungista, joka on mulle melkein yhtä rakas kuin Helsinki.

Ja nyt minulla on avaimet kotiin, jota rakastan. Kauniissa kaupunginosassa tässä kaupungissa. Hassua. Toissapäivänä junassa lentokentältä kotiin mutustelin samanlaista patonkia. Lentokentän Upper Crustin viimeistä, joka oli paahdettu juuri täydellisen rapeaksi ja samalla pehmeäksi. Ihastelin vaaleanpunaisessa kukassa olevia puita katujen varrella. Olin onnellinen.

 Elämä heittää eteemme ongelmia ja vaikeita päätöksiä; haastavia hetkiä ja voimat vieviä valintoja. Välillä ne ratkeaa yhdellä patongilla. Silloin tyttö, joka ei ole koskaan kokenut kuuluvansa minnekään ja aina kokenut koti-ikävää ei minnekään, voi löytää kodin. Tai kaksi. En nimittäin osaisi pitää Helsinkiä kotinani tai rakkaana kotikaupunkinani, ellei minulla olisi toista kotikaupunkiani.

Ehkä se oli vain se hetki. Silloin tunsin itseni tosi tosi onnelliseksi. Rauhalliseksi. Ja sama olo mulla on tänään.

 Tai ehkä se on vaan se patonki.

Kommentit (49)
  1. Aivan ihanaa, että nautit omasta kodistasi noin paljon. Itse huomaan jatkuvasti työmatkoillani, että kotiinpaluu on poikkeuksetta rauhoittava asia. Kaikki tutut esineet, tuoksut ja tunnelma. Kiitos upeasta blogistasi – seuraan ehdottomasti jatkossa.

    1. No niinpä! Kiitoksia ja tosi kiva kuulla 🙂

  2. Aivan ihana kirjoitus! Kaikkee hyvää sulle 🙂

    1. Kiitoksia ja samoin sinulle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *