Peplumeissa // Lempäälä

Blogien muuttuminen on jotenkin niin mielenkiintoinen ja samalla vähän ärsyttävä ilmiö. Muistan blogien alkutaipaleen, kun asukuvat tuli otettua missä vaan ja missä tilanteessa vaan, kunhan sai sen senpäiväisen asun tallennettua kuviin. Nyt seuratuilla blogeilla on kuvaussessiot sovittu kalenteriin etukäteen, bloggaajat kuvailevat toisiaan ja on valokuvaajat käytössä. Tästä tuloksena on todella kauniita ja upeita kuvia, mutta samalla paineita ja tietynlaisen kosketuspinnan katoaminen siitä blogista. Toki mielestäni siihen bloggaajaan saa kosketusta eniten tekstien kautta siitä välittämättä millaisia ne kuvat on, mutta kuitenkin. Kun näyttää niin täydelliseltä, myös ajatus ihmisestä kuvien takana saattaa hieman muuttua.

Mulle tää on henkilökohtaisesti vähän hankala aihe. En tykkää siitä, jos joudun antamaan blogille vain mun 70 %. Vaikka vihaajani varmaan hykertelevätkin, että aina mä teen kaiken vasemmalla kädellä muutenkin, niin todellisuudessa mä käytän aika paljon aikaa ja vaivaa blogiin. Annan tälle sen, mitä mulla on antaa. En ole Suomen paras bloggaaja, enkä varmasti edes kärkikymmenikössä. On yritteliäämpiä, luovempia, kauniimpia, parempia jne. Mutta mä olen mä ja kaikkeni mitä bloggaajana mulla on, annan tälle hommalle. Eikä mun tarvii olla mitään muuta ja ihastelen ja inspiroidun heistä, jotka ovat minua monin tavoin mielenkiintoisempia bloggaajia 🙂

On omanlaisensa homma pitää tämä taloudellisesti kannattavana ja tuottaa mielenkiintoista kaupallista sisältöä, mutta samaan aikaan tuottaa mahdollisimman mielekästä ei-kaupallista sisältöä rinnalle. Tämä vie aika paljon aikaa, jota ei ymmärrettävästi tässä kotiäiti/yrittäjä -arjessa ole ihan liikaa jakaa. Kaiken muun lisäksi kohtaan jatkuvasti haasteita nimenomaan kuvien tuottamisessa. Kesällä tämä on pienempi haaste, mutta näin pimeänä vuodenaikana tämä on todella haasteellista. Mieheni ollessa töissä, aikaa on tasan tarkkaan viikonloppuisin kuvata. Jos silloin on kamala keli tai ikävät olosuhteet kuvata, niin se mahdollisuus on siinä. On toki vaihtoehto palkata valokuvaaja kuvaamaan, mutta sekin on hieman haaste. Mitä jos sovittuna päivänä sataa tai on ihan pimeetä ja tuulista? Jos saisin sovittua kuvaajan kanssa jonkun päivän, kun äitini voisi tulla katsomaan Dantea miehen ollessa töissä, mun tuurilla taivaalta sataisi varmaan punaista lunta (okei, se ois ehkä kuvaamisen arvoista sinällään :D). Sitten pitäisi perua, ja en tiedä kuinka kivaa se olisi sitten kuvaajasta. Ja koska Suomen talven sään ennustus on mahdotonta.

Sillon joskus aiemmin oli helppoa. Ei ollut vauvaa, jonka aikatauluihin pitäisi muovautua. Oli pikkusisko, joka oli koulussa, eikä töissä, ja jolla oli usein hyvin arkenakin aikaa napsia kuvia. Nyt on pieni poika, jonka ehdoilla mennään. Jos hän sattuu nukkumaan sellaiseen aikaan kun ulkona on siedettävä keli, niin mahtavaa. Todennäköisesti just sillä hetkellä kun me ollaan kameran kanssa takapihalla, kuuluu itkuhälyttimestä rääkäisy ja herra kaipaa valvovaa silmää kotona. Jos hänet pukee pihalle mukaan, todennäköisesti hän haluaa liikkua, eikä todellakaan nököttää paikallaan. Sitten se on ihme temppuilua, kun kuvaajan pitää samaan aikaan viihdyttää Dantea ja ottaa musta kuvia. Ja tasohan ei missään nimessä ole yhdenkään valokuvaajan luokkaa.

Sitten kun mietitte vielä tämän sirkuksen siirtämistä jonnekin, missä on kuvauksellinen tausta. Ehh. Ei nyt ole ihan jokapäiväinen juttu sekään. Toki bloggaajista monet ottaa useammat kuvat saman päivän aikana. Mutta kun senkään järjestäminen ei ole ihan helppoa. Jos vaihtoehtoina talviaikaan on lauantai ja sunnuntai klo 11-15 (jolloin on valoissa), on yleensä niissä muitakin menoja ja sitten kun on aikaa kuvata, niin yleensä lähes aina on jo pimeetä tai muuten vaan kamala sää. Onneksi meillä on ihanat tädit ja mummit Dantella ja usein saadaan kyllä lapsenvahti, jos sellaiselle tarvetta on.

Tää on mulle vaikeaa, koska kaikki asiat huomioon ottaen, mulle järkevintä ja helpointa on ottaa takapihalla tai kotikadulla nopeat asukuvat vaihtelevalla menestyksellä ja sitten toivoa, että ne ovat tarpeeksi hyvät. Toki monilla upeilla bloggaajilla on mielettömiä kuvia ja heilläkin on perhettä, useampiakin lapsia. En ymmärrä millainen pyöritys siellä on kaiken organisoimiseksi, mutta meidän virastoaikaan töitä tekevän miehen ja minun yhdistelmällä valoisaa aikaa talvella on todella rajallisesti. Turvaverkkomme on aina avulias auttamaan, mutta jotenkin tuntuu vähän itsekkäältä pyytää jotakuta uhraamaan viikonloppu tai muutenkin omaa aikaa, jotta mä saisin vähän blogimateriaalia. Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan? Olenkin miettinyt vaihtoehtoja, miten tämän asian voisi hoitaa mahdollisimman fiksusti, sillä tiedän monien teistä kaipaavan asukuvia. Lähinnä halusin kirjoittaa tämän postauksen, koska mua jotenkin harmitti, että vaikka mielessä on varmaan kymmenen kivaa kuvauspaikkaa Tamperella, 95 % kuvista tulee olemaan tällaisia nopeita kuvia meidän kodin läheltä. Ainakin nyt talvella, kun valoisa aika on kortilla.

Olen myös miettinyt ajastimella kotona kuvaamista ja vaikka peilikuvia, mutta kun ne eivät vaan tunnu omalta. En oikein osaa julkaista sellaista materiaalia. Niinpä tässä koko ajan painitaan todellisten ärsyttävien kuvausongelmian äärellä. Optimaalisinta olisi löytää kuvaaja, joka on joustava aikatauluissaan ja valmis keskeyttämään kuvaukset, jos D haluaa päästä syliin yms. Olisi mahtavaa maksaa jollekin pienyrittäjälle tästä palvelusta ja säästää yhteistä viikonlopun perheaikaa, mutta tuntuu jotenkin niin haastavalle. Varsinkin kun mä oon kuvaamisen suhteen tosi jotenkin ”haavoittuvainen”. Tai kuvaustilanteessa on vaikeaa olla, jos kameran takana ei ole tuttu kuvaaja. Siskolle tai miehelle osaan olla todella luonteva, mutta muuten kameran edessä olo ei ole mulle yhtään herkkua. Manaan välillä tätä muuttoa, sillä ystävystyin Kuopiossa ihanan valokuvaajatytön kanssa, joka osasi ottaa minusta maailman nopeiten tosi kauniit asukuvat. Tää paikkakuntien jatkuva muuttuminenkin tuo oman haasteensa, kun kestää aina hetken ennen kuin tutustuu johonkin niin, että luottaa tällaisten asioiden suhteen. Argh. No, onneksi talvi on ohimenevää ja onneksi on se turvaverkko, joka mahdollistaa aina muutaman tunnin nipistämisen kuvailuun. Toivottavasti se riittää teille ja ymmärrätte tämän. Nostan kyllä hattua kaikille bloggaaville äideille, nimittäin tiedän, kuinka haastavaa se voi ajoittain olla aikataulujen suhteen 🙂

Toisaalta, tässä lähes vuosikymmenen kestäneessä blogiurassa on yksi tosi hyvä puoli. Itseluottamus on lujittunut sille tasolle, että ei kyllä hirveästi välitä enää siitä, vaikka ei olisi hirveän edukseen kuvissa. On vaan onnellinen, että on ehtinyt napsimaan kuvat ylipäätään. Ja esimerkiksi tämän asun tapauksessa mä tiedän, että löysä peplum-toppi ei todellakaan ole se edustavin vaatekappale minulle, mutta mä rakastan sitä. Ja musta tuollainen hameen ja peplumin yhdistelmä on aina ihana, vaikka tämä kyseinen yhdistelmä saakin mut näyttämään paljon leveämmältä kuin olenkaan. Eipä haittaa. Asu oli nimittäin päällä itsenäisyyspäivän illallisella, jolloin ei tarvinnut miettiä, paljonko lautaselle ruokaa annostelee 😀

CRISTELLE & CO. hame
ZARA toppi
HÖGL saappaat
CHANEL laukku
ZARA takki

Sellaisia ajatuksia tänään, kun ulkona oli täydellinen keli ja minä vietin aikaa ulkona meikittä verkkareissa pyörien Danten kanssa ja seuraavaksi sotken tän likaisen tukkani jollekin ponnarille ja suuntaan treeneihin onnellisena siitä, että tänään mulla oli sentään aikaa päivittää molemmat blogit, vaikka ei täydellisen sään asukuvia ehtinytkään ottamaan 🙂

Kommentit (45)
  1. Enpä yleensä kommentoi asuja, mutta tuo toppi on kyllä aivan ihana ️ jos mulla olisi noin pitkät jalat (tai ainakin siltä näyttävät) yhdistäisin sen nahkaisiin housuihin.. Ei sillä, ettei hamekin ole kiva, mutta itse olen enemmän housutyyppi

  2. Katselen kymmenen kertaa mielummin ulkona pihallanne otettuja kuvia kuin talon sisällä esim. portaikossa otettuja kuvia. Ulkokuvissa tausta kuitenkin vaihtelee jonkin verran.

    Nykyään tosiaan monella bloggaajalla on kuvaaja. Sen myötä kuvat ovat tosi kauniita, mutta toisaalta ne tuntuvat teennäisiltä. Tai teennäisiä ne ovatkin! Jatka siis samaan malliin vaan. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *