Perässähiihtävä matkija

Musta on aina jännä ilmiö, kun valitetaan siitä, että bloggaajat tekee samoja asioita. Toukokuussa laitetaan kirsikankuvia Instaan, elokuussa auringonkukkia, kesällä järvikuvia ja talvella ”Baby it’s cold outside” -kuvatekstejä. ”Kaikki ihan samasta puusta, matkii vaan toisiaan”. Okei. Mua aina jotetnkin naurattaa tää. Koska kyllä itselläni on ainakin aina toiveissa päästä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuiden loisto ja käydä keräämässä auringonkukkia pellolta ja käydä kesällä jossain ihanissa järvimaisemissa. Minä pidän niistä, niin oikeassa elämässä kuin muuallakin. ”No mut liika on liikaa”.

Käytiin tossa auringonkukkapellolla ihmettelemässä poikien kanssa auringonkukkia, koska kerroin Dantelle, että on häntäkin korkeampia kukkia, kun oltiin toisella kukkapellolla pyörähtämässä. Hän ei meinannut uskoa, että näin voi olla, joten mentiin ihmettelemään. Otin samalla pojista kuvia, koska mikäs sen iloisempaa kuin värikkäät kukat ja lapset samassa kuvassa. Pyysin miestäni kuvaamaan minustakin muutaman kuvan. Lasten kanssa ja ihan yksinkin. Pitkästä aikaa. Ja kun ajattelin laittaa kuvan instagramiin, tuli hetkellinen miete siitä, että nyt oon taas perässähiihtäjänä kun puoli Suomen blogiskeneä on jo julkaissut hienompia auringonkukkapelto-kuvia ja ne tulee jengiltä jo korvistakin ulos.

Usein unohtuu, että se blogeista paljon kommunikoiva joukko on itse asiassa aika pieni. Tai se joukko, joka seuraa vaikka 20 tunnettua vaikuttajaa. Yleensä ihminen seuraa joitakin yksittäisiä vaikuttajia tai vain yhtä. Vaikka Instagramissa siltä voisi näyttääkin, ei kaikki käy kirsikkapuistossa keväällä ja auringonkukkapellolla syksyllä ja jaa kuvia siitä someen. Jos oma some näyttää yliannostukselta samaa asiaa, todennäköisesti sitten seuraa aika montaa samantyyppistä vaikuttajaa, koska väitän, että aika monella vaikuttajalla ei ole ollut yhtään mitään näistä asioista feedissään. Eikä sekään ole väärin! Jos omien seurattavien kuvat puuroutuvat toisiinsa omassa feedissä, miksi sekään olisi huono asia? Eikö silloin seuraa juuri oman makunsa mukaisia juttuja? Kyllä mä usein selaan kuvia, enkä tiedä onko kyseessä sisustustilin kuva, seuraamani vaikuttajan kuva vai kaverin kuva, se nyt vaan on siinä se kuva ja voisi olla kenen tahansa heistä. Musta on itse asiassa aika normaalia ja hyväkin asia, jos ei tiedä kenen kuva on edessä, ellei katso nimimerkkiä. Kertoo enemmän minusta kuin julkaisijasta se mun seuraamieni ihmisten sisältö.

Mutta miksi on huono asia olla kuten muut? Miksi pitää olla jotenkin special snowflake ja jättää kirsikkapuut ja auringonkukat ja valkoiset huonekalut ja rottinkikaapit väliin, jos ne on suosittuja. Miksi meillä on tarve olla jotenkin kovin uniikkeja joka asiassa ja varsinkin monilla seuraajilla pitää vaikuttajia jotenkin erikoisen erilaisena? Mietin tätä silloin kun vilautin poikien huoneeseen tulleet kuumailmapallo-koristeet. En minä niitä päästäni keksinyt. Etsin kuumailmapallo-teemalla ja törmäsin kuvaan ja ihastuin ja tilasin. Sittemmin aika moni mun seuraaja ja siskonikin tilasi. Joku kysyi minulta, että eikö harmita, kun noita ei oo varmaan kovin moni suomalainen ennen mua keksinyt tuolta tilata ja nyt niitä on ”kohta kaikilla”. No, mun vaikutus tuskin ihan niin moneen paikkaan leviää, mutta ei, ei mua haittaa kävellä siskoni lastenhuoneeseen tai nähdä Instagramissa seuraajillani samanlaisia palloja. Sehän on kai tämän koko tekemisen pointti, inspiroida muita? Saman kysymyksen sain itse asiassa meidän sinivihreän lipaston kohdalla kun vastasin ehkä 200 kertaa kysymykseen sen alkuperästä. Mulle on ihan yks ja sama kuinka monessa kodissa sellainen tämän jälkeen on. Tai itse asiassa ei ees oo, musta on kiva jos se on monessa kodissa. Se on kaunis ja laadukas, joten voin olla iloinen, että moni on löytänyt sen mun kautta ja saanut siitä samalla tapaa iloa kuin minä.

Musta on jotenkin outoa, että pitäisi olla niin uniikki, että mua pitäis kiinnostaa, onko jollain muulla kotona samat jutut kuin mulla? Eihän se ole mun koti. Sitten kun julkaisen kuvan poikien uudesta leikkihuoneesta, jos joku haluaa omansa samanlaiseksi rempata, niin antaa mennä. Ei se ole multa pois. Mun mielestä pojilla on ihana huone, jossa he viihtyvät ja jos joku muu lapsi saa samanlaisen ja tykkää siitä, niin miten ihmeessä se olisi multa pois? Mun lasten hieno huone ei ole yhtään vähempää hieno, jos muillakin lapsilla on sellainen. Erikoisuus tai uniikkius ei mun mielestä tollasissa asioissa tee siitä asiasta mitenkään parempaa. Me jokainen olemme ihmisenä ja persoonana erilaisia, ja se tekee uniikkiuden. 100 auringonkukkakuvan joukossa just mun on erilainen, koska siinä on yksi poikkeuksettoman uniikki asia. Minä. Toista samanlaista ei ole. Ei sen mun ympäristön tarvitse olla erilainen kuin muilla.

Mä kyselen usein kavereilta, tutuilta ja tuntemattomilta, mistä jokin on, jos haluaisin samanlaisen. Viimeksi livekirpparilla ohi käveli tyttö, jolla oli aivan sellainen pitsihaalari kun oon aina halunnut. Kysyin heti mistä se on. En ymmärrä miksi se olisi mitään muuta kuin imartelua, jos kehun asua ja kysyn sen alkuperää. Eikös se kerro, että on jotain niin kivaa, että joku toinenkin haluaisi? Mulle on ainakin ihan sama kuinka monessa lastenhuoneessa on Mighetto-juliste, jos minä itse rakastan sitä värimaailmaa ja kuvaa. Mitä sitten, jos meidänkin poikien huoneessa on BigStuffedin mustekala, joka on jokaisen Instagram-sisustusmamman lasten huoneissa? Se on ihanan pehmeä ja kaunis myös meidän huoneessa. Sama pätee vähän kaikkeen. Mä oon jo vuosia sanonut olevani perässähiihtäjä. Mun täytyy usein nähdä asia useammin kuin kerran, että mä ihastun siihen peruuttamattomasti. Usein mä ihastun johonkin siinä vaiheessa kun se on Sold out. Sit ärsyttää, etten reagoinut aiemmin. Mulla vaan ajoittain kestää pidempään sisäistää joku erikoisempi juttu tai innostua jostain.

Tää perässähiihtäminen ja tässä samanlaisessa maailmassa ja kuplassa eläminen on itse asiassa kehittänyt mua tosi paljon! Kuvaajana, kuvankäsittelijänä, leipurina, sisustajana, visuaalisissa jutuissa ja vähän kaikessa. Nään koko ajan mielenkiintoista syötettä, josta ammennan ja tallennan kivoja ideoita ja toteutustapoja. Ja nautin niistä arjessa. Olisinko oppinut koskaan tekemään macaronseja ilman somen suurta rakastavaa hulluutta macaronseja kohtaan? Tuskin. Olisinko repäissyt poikiemme huoneen värimaailmaksi okran ja tummansinisen, jollen olisi törmännyt muutamaan kauniiseen kuvaan siinä hengessä? Tuskinpa. Inspiraatiota on ollut aina ja kaikkialla. Lehdissä, telkkarissa, kadulla ja ties missä. Somessa sen toteuttaminen on helpompaa, jos tuotteessa tai palvelussa on tägäys ja sen löytää helposti. On ihanaa kun on kokemuksia, arvosteluja ja mielipititä kaikesta. Mulle on esim. aivan yks ja sama kuinka monet Cybexit tulee vastaan ja missä, oon iloinen jos joku on löytänyt ne mun kautta ja innostunut niistä ja tykännyt niistä. Musta on kivaa, että kysellään kokemuksia ja ajatuksia niiden toiminnallisuudesta näin vuoden kohdalla. Sitähän mun some-työ on! Inspiraatiota. Ja käytän jonkun muun työtä, eli heidän luomaansa inspiraatiota, kun käytän sitä perässähiihtäjä-matkijana. Osa inspiraatiosta on sellaista, mistä saan korvausta, osa ei.

Ihminen ei ole uniikki kuplassaan eläjä, joka ei huomioi ympärillä olevaa maailmaa. Syötettä tulee joka paikasta ja me otamme sen vastaan tai emme ota. Oli se putkimies-suositus tai lastenhuoneeseen tuleva hylly. Jos joku haluaa olla uniikki lumihiutale, ei kannata näyttää mitään omaansa. Joku saattaa inspiroitua. Ja samalla voisi havahtua siihen todellisuuteen, ettei itsekään elä tyhjiössä, vaan jostain se omakin inspiraatio on tullut. Oli se sitten luonnosta tai mainonnasta, mutta joka tapauksessa jostain.

Ei se ole sattumaa, että juuri tänä vuonna mä ihastuin murrettuihin sävyihin ja erityisesti okran väriin ja luonnonmateriaaleihin. Ne on trendejä. Joku luo trendejä, tietoisesti tai tiedostamatta. Yleensä tietoisesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Rottinki, luonnonmateriaali, minimalismi, viherkasvit… Ne on kaikki osa meidän kokonaisuutta, jossa elämme. Vaikuttaako meidän tämänhenkiseen makuun esimerkiksi ilmastotietous? Tai ylipäätään tietous? Ykskaks rusketus ei olekaan enää niin trendikäs ja tietyt värit sopivat kalpealle iholle kauniimmin kuin toiset. Mikä kaikki vaikuttaa ja mihin? Emme elä tyhjiössä, joten tarkkoja linjoja on ihan turha edes yrittää vetää. Maailma muuttuu, ihmiset muuttuu, elämä muuttuu ja elämässä on vaiheita ja hetkiä. Mä vihasin sinapinkeltaista 10 vuotta sitten ja nyt kun näen jossain värinä sanat ”tanned yellow” tai ”ochre” tai ”mustard” oon heti kiinnostunut. Ja poikien huoneeseen tuli okran (eli sinapinkeltaisen :D) väriset verhot. Koska se nyt miellyttää. 5 vuotta siellä oli ne beiget verhot ja nyt tuli uudet. Edelliset meni maalausharrastuksen kangassuojaksi käyttöön.

Olennaisinta on ehkä tehdä erottelu sen suhteen, miten trendejä noudattaa ja mitä tekee niillä. Jos menisin kukkakedolle vain koska pitää mennä sinne ottamaan kuvia, niin en nauttisi todennäköisesti asiasta yhtään. En koe pakkoa tehdä samoin kuin muut. Me mentiin keräämään iso kimppu luonnonkukkia mummun uuteen kotiin ja ihmettelemään erilaisia kukkalajikkeita ja miten paljon niitä voi ollakaan. Niin kuin me mentiin metsään tutkimaan onko siellä ketunleipää (lapsi innostui päikyssä :D) ja onko siellä jo mustikoita ja onko puolukat samanmakuisia kuin mustikat vai ei. Me mentiin katsomaan onko auringonkukat oikeasti isompia kuin lapsi ja että niissä on pörröinen varsi, jolle äiti on allerginen.

Se, että monet tekee samoja asioita, ei tee niistä asioista huonoja. Päinvastoin. Todennäköisesti niissä on sitä jotain, kun niin moni niistä tykkää. Esim. kukkapeltokuvista tai niistä okranvärisistä vaatteista tai kuumailmapalloista. Tärkeintä on ehkä muistaa tehdä asioita sen oman maun mukaan. Pohdin poikien huoneita uudelleen järjestäessä, että on vähän hölmöä hankkia uutta pätevän vanhan tilalle. Ei me tarvittu sinänsä uusia huonekaluja, mutta oli kiva freshata. Edelliset oli viiden vuoden takaa ja kiertäneet eri käyttötarkoituksen meillä kotona ja nyt menivät uusiin koteihin. Osa anopille, osa myymällä second handina. Näitä uusia ostaessa olen yrittänyt miettiä tosi tarkkaan sen, ettei ne ole hetken mielijohteita, ja että vuoden päästä mua ketuttaa ne keltaiset verhot tai tummansininen lipasto. Tavallaan moni trendihankinta on siitäkin syystä hyvä hankinta. Se saattaa olla poikkeuksellisen hyvä valinta tuotteen käyttöikää ajatellen.

Ostin tässä taannoin lapselle repun. Maksoin ihan hullun hinnan siitä, paljon enemmän kuin uutena. Olin sitä samaa hitsin reppua metsästänyt jo ties miten kauan, esikoisen ajoilta jo, koska se oli musta niin ihana. No todennäköisesti jos minä kyllästyisinkin siihen vuodessa, sille löytyisi ostaja hyvään hintaan, joka olisi ainakin jonkin aikaa ikionnellinen siitä repusta. Ja on ilo huomata, että laadukkaat ja arvokkaatkin esineet pitää arvoaan. Jos myyt kirpparilla H&M housuja, saat yleensä maksimissaan 20% myyntihinnasta takaisin, uudenveroisistakin. Jos taas myyt vaikkapa Kaikon tai Gugguun housuja, saat niistä takaisin puolet vaikka niissä olisi jo kulumaa ihan selvästikin. Ja uudenveroisista saat todennäköisesti 70-80%. Sopulitrendeissä on siis se hyvä puoli, että niissä ne samat housut todennäköisesti näkevät useammalla lapsella käytön. Mä hyvin usein harkitsen asian jälleenmyymisarvoa, sillä tiedän, että elämä ja mieli muuttuu ja varaudun tavallaan jo ostaessa siihen mahdollisuuteen, että joku ei olekaan hyvä pidemmän päälle. Mieluummin ostan jotain, minkä tiedän sellaiseksi, että muutkin sen haluavat. Haluaisinko sen saman repun, ellei se olisi noussut trendiasemaan? Rehellisesti sanottuna, en osaa edes sanoa. On mahdoton arvioida omaa makua ja mieltymystä jonkun tyhjiön kautta, koska en sellaisessa elä. En tiedä tykkäänkö oikeasti ja 100% puhtaasti vaaleanpunaisesta, sinisestä vai okrasta, koska en elä tyhjiössä. Emme synny tänne tietäen, että tykkäämme tästä ja tuosta, vaan olemme yhteiskuntamme tulos.

Moni ehkä ajattelee, että sopulimaisella trendi-intoilulla mennään kohti kapeampaa ja vähemmän monipuolista maailmaa. Onko se kuitenkaan huono asia? Loppujen lopuksi, eikö valinnanvaikeus ole tällä hetkellä elämässä ihan järkyttävän suurta ja ympäristökin maksaa siitä hintaa? Jos meidän syötteessä on 20 erilaista sisustusta jatkuvasti ja tykkäämme viidestä, maltammeko käyttää samoja tavaroita pidempään? Entä jos sitä syötettä onkin vain muutamasta ja niistä tykkäämme vain kahdesta. Onko silloin helpompi sitoutua pidemmäksi aikaa? Esineisiin ja kaikkeen muuhunkin?

Monia tuntuu usein harmittavan ”matkimisessa” se, ettei sitten muut tiedä kuka oli ensin. Minkä trendin kukakin loi. Jos ystäväni kehuu ystävämme jotakin tavaraa, jonka ystävä on hankkinut minun inspiroimana, ei minulla ole tarvetta korostaa kuka oli ensin. Mitä väliä sillä minulle on? En anna painoarvoa sille, keksinkö itse tehdä jonkin asian vai kysyinkö joltain ja tein hänen inspiroimana. Koska tarkemmin ajatellen, nykypäivänä aika harva enää keksii mitään uutta ilman jonkun toisen inspirointia. Oli se musiikissa tai taiteessa tai viihteessä tai vaikka sisustuksessa. Se, osataanko lähde kertoa, ei tee siitä yhtään parempaa tai huonompaa.

En tiedä oikeastaan mitä yritin postauksella hakea. Ehkä sitä, että jep, minäkin olin kukkapellolla, oli kivaa ja siitä tuli kivoja kuvia ja aloin pohtimaan tätä matkimisasiaa. Ja totesin, että mun mielestä matkiminen on aina ja ikiaikaisesti imartelun korkeimpia muotoja enkä ymmärrä sen aiheuttamaa ärsytystä.

Sopulit, perässähiihtäjät, matkijat… Inspiroitujat? Kiusaavatko teitä? 

Kommentit (20)
  1. Jestas, oot ehkä maailman kaunein nainen 😭😍

    1. Höpöhöpö, mutta kiitos silti ihana ❤️

      1. Hei! Jos joku kirjoittaa tai sanoo kohteliaisuuden, hän varmasti tarkoittaa sitä.🤗 Ota se silloin vastaan ja sano vain kiitos. Tiedän, että ei aina helppoa, mutta opeteltavissa oleva asia. Ei pidä siis ”mitätöidä” kehua, kun sellaisen saa. ❤️

        1. Eiköhän tässä ihan hyväntahtoisesti vastattu ”höpöhöpö” ja kiitettiin kohteliaisuudesta. Halutaan ymmärtää väärin tai etsimällä etsitään jotain ”epäkohtaa” mihin puuttua. Huoh!

  2. Hyvä teksti ja ihanat kuvat! Musta ei ole mitään väärää olla perässähiihtäjä. Nykymaailmassa on aika mahdotonta tehdä tai ostaa jotain, mitä joku toinen ei ole jo tehnyt ja julkaissut somessa.

    Upeat kuvat ja värit. Vaikka sun asua ei tässä näykään, niin tiedustelen silti mitkä ihanat kengät sulla on!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *