Perjantain parhaat – Viikon parhaat

  

Pitkästä aikaa ehdin kirjoittelemaan vielä perjantain puolella. Tuntuu, että tällä hetkellä on viikot mennyt ihan hurjaa kyytiä, kun oon kehittänyt uusia työkuvioita, miehellä on ollut työkiireitä myös ja lasten kanssa on mennyt poikkeuksellisesti kaikki aika perässä juostessa, aina siitä lähtien kun Adrian sai jalat alle ja lähti hirveellä vauhdilla etenemään ja kiipeilemään kaikkialle. Tuntuu, että usein perjantai on kaikista kiireisin päivä, kun täytyy varmistaa kaikki työkuviot viikonloppua silmällä pitäen. Tänään vietin ison osan päivästä studiolla. Mä sain siis studion käyttööni viime kuun lopulla, mutta on ollut niin kiireiset pari viikkoa, etten oo vieläkään saanut sitä ihan kuntoon. Nyt haettiin sinne toissapäivänä Ikeasta muutama kaluste ja lisäksi tein löytöjä Torista. On tullut käytyä viime aikoina niin kirppareilla kuin kangaskaupoilla, ja voi että tuosta tulee superkiva vielä! Se on melkein valmis ja kuvausseinäkin jo valmiina joulukuvia silmällä pitäen, joten se on kyllä ollut tänään isona projektina.

Ajattelin kuitenkin hetkeksi palata tähän perjantaihin, ja perjantain parhaisiin. Ja ihan vaan luetella tän viikon parhaita juttuja. Jotenkin sekopäisen kiireinen ja vähän ärsyttäväkin viikko, mutta samalla ihan superkiva viikko ollut tämä!

Kuva – Ikea

1. Materialismi-onni – Ikea Stockholm rottinkikaappi

Ei siis todellakaan viikon olennaisin asia, mut ette usko! Piiiitkän metsästyksen jälkeen löysin meille vihdoin sen Ikean kaapin, kun yksi seuraajani raaski sellaisen minulle myydä. Nyt pitäisi saada vielä noudettua se, mut äää, oon kuukausitolkulla ettinyt sitä, joten nyt oon erittäin onnellinen asiasta 😀 Joo, mun materiaonni keskittyy tällä hetkellä hyvin vahvasti sisustukseen ja kodin juttuihin sekä lastenvaatteiden puolelle nähtävästi. Oon pikkuhiljaa vaihtanut muutamia juttuja kotona viime aikoina sopimaan sisustukseen paremmin kun piti viedä jotain studiolle ja pari juttua annoin anopille muutossa, niin oli hyvä syy vähän freesata kotihankintoja. Ja jotenkin kaikki saarni, tammi ja rottinki viehättää tosi paljon. Pakkomielle stockholm-kaappiin oli siis todella syvä. Eli kyllä, fiilistelen asiaa jo nyt, vaikka se ei edes ole vielä täällä 🙂

2. Liikkumisen iloa 

En oo muuten koskaan tajunnut, kuinka epäaktiivista elämää mulla on tavallaan, kun kaikki työ on melkeenpä istumatyötä. Tuolla pellolla hyppiessä ja lapsia kuvatessa varsinki tulee liikuttua ihan superpaljon ja oon joka ikinen päivä saanu mun askeltavoitteen täyteen ja helposti. Ollut ihan tosi ihanaa kun pitkästä aikaa arkiliikuntaa on tullut tosi paljon enemmän. Mä elin silleen melko aktiivista elämää Lontoossa, että kävelin paljon. Iisisti saattoi tulla päivän aikana 10 km, ku tykkäsin kävellä yliopistolle ja takas ja pyöriä kaupungilla nimenomaan kävellen. Helsingissäkin tuli liikuttua paljon kävellen, ja se on jännä ku Stadissa saatat vaan kävellä ”keskustassa”, mut silti siinä saattaa helposti tulla 1,5km ku kävelet paikasta A paikkaan B ja näitä saattaa tulla useita päivässä. Kuopiossa käytin busseja liikkumiseen ja silloin tuli aika vähän liikuttua mihinkään muulla ku autolla tai bussilla (pyöräilin töihin jonkin verran), mut pahinta on siinä mielessä ollut täällä. Nimittäin tää Lempäälän lapsielämä on ollut kyllä hyvin pitkälti sitä että kävelen etuovelta autoon, ajan jonneki parkkipaikalle ja pyörin siellä, missä olen milläkin asialla. Onneksi Deen päikynvaihdon myötä etäisyys päikkyyn on ollut sen verran lyhyt, että sinne ja takas mennään lähes aina jotenkin liikkuen (hän yleensä kulkee pyörällä, laudalla tai jollain, mä kävelen tai pyöräilen) ja se on aina mukava alku aamuun ja saatan usein lähteä samalla pyörähtämään lenkkiä. Nyt on ollut jotenkin enemmän asiaa Tampereen keskustaan ja siellä tullut liikuttua paljon, kun ei jaksa siirtyä autolla, sillä se tarkoittaa Mytyn köyttämistä autoon. Ja myös kun on ollut kuvauksissa, niin seuraavana päivänä on tuntunut reisissä. Ja ihan kunnolla. Yllättävän paljon tulee kyykättyä kun kuvaa muksuja 😀 Onkin ollut jotenkin ihanaa kun arjen sellainen vahinkoliikkuminen on tullut mukaan taas. On nimittäin kynnys lähteä liikkumaan liikkumisen vuoksi, mutta kun se tapahtuu vahingossa hyötyliikuntana, niin se oma hyvä olo ja jaksaminen tulee yllätyksenä samalla kun tekee kaikkea muuta.

3. Koti

Raahasin meidän ison rottinkituolin terassilta mun työhuoneeseen. Ei mahtunut ovesta, mut mahtu ikkunasta! Ha! Näppäränä tyttönä keksin miten sen saa sisälle purkamatta ja avot, siinä se nyt nököttää mun työhuoneen kulmassa, eli voin nauttia siitä ympäri vuoden. Poikien huoneet on melkein valmiit (jäi vähän kesken tää projekti, viime silauksia vaille valmiit) ja ne on superkivat. Keittiö kiviseinineen ilahduttaa päivittäin, uudet pienet muutokset sisustuksessa on todella mieleeni ja kaiken kaikkiaan koti on ihana (vaikkakin ihan helvetin sotkuinen jatkuvasti, perhana :D). Eihän tämä tule koskaan valmiiksi, täällä on aina sotku ja kaikki kesken, mutta silti on ihanaa kun tykkää omasta kodista, sotkuisenakin, ja siitä tulee aina hyvälle mielelle. Tänä vuonna kodin merkitys on niin korostunut, että ehkä ihan hyvä, ettei vihaa omaa kotia ja saanut siihen jotenkin uutta iloa pienin muutoksin.

(Kuva – Iltalehti)

4. Majen mekko 

Okei, toinen materialistinen onni, ei tää ehkä nyt ihan ollut taas tärkeintä viikossa, mutta jäi positiivisella tapaa mieleeni. Nimittäin näin joskus keväällä tuon kuvan mekon Milla Alftanilla kuvassa ja ihastuin palavasti. Jokin vaan siinä viehätti tosi paljon. Missonimainen kuvio ihanissa väreissä ja mun päässä syntyi pakkomielle-hehkulamppu. Etsin sitä vähän kaikkialta ilman mitään onnea yrityksessä ja laitoin hakuvahteja, jotka eivät tuottaneet tulosta. No ei siinä sitten. Löysin sen ihan yllättäen syyskuussa eBaysta ja tilasin heti! Sen piti tulla vasta joskus marraskuussa tän pandemiatilanteen vuoksi, kun oli Jenkeistä ja arvio toimituksesta oli ehkä tuhat vuotta, mut ihan sama. Mut se tulikin tällä viikolla yllätyksekseni! Jeeee! Ja se on täydellisen ihana! Ja mulla on huomenna täydellinen syy laittaa se päälle, kun mennään pitkästä aikaa jonnekin keikalle 🙂 Ehkä peräti pakotan miehen ottamaan jonkun kuvan pitkästä aikaa 😀

5. Pojat, mun pojat 

Voi herrajumala aina kun mä ajattelen, ettei lapset voi olla ihanampia, ne tekee jotain hassua, ihanaa ja hönöä ja mun sydän vaan on ihan pois paikaltaan. Siis nuo kaksi yhdessä on jotain niin suloista, että kun painivat yhdessä ja käkättävät, musta tuntuu että oon aidoimmillani onnellinen. Mytty sai synttärilahjaksi sellaisen ”Arvaa kuinka paljon sinua rakastan” -kirjan ja ollaan luettu sitä pojille. Se on selkeästi herättänyt paljon ajatuksia isommassa, koska joka päivä käydään vaan maailman ihanin keskustelu siitä, kuinka paljon hän meitä rakastaa. Koko tämän talon verran, koko tämän kaupungin verran… ”Rakastatko äiti mua yhtä paljon?” No kuule, aina vähän enemmän. Oman lapsen suloinen herkkyys, hellyys ja ylipäätään sellainen lämmin tunteiden käsittely on aina niin häkellyttävän ihanaa, että on vaan hyvä olla. Ihanaa, että mulla on tuollainen ihminen elämässäni. Maailman paras ihminen. Meillä on myös ollut aika paljon ajohetkiä tässä viime viikkoina ja ollaan kuunneltu laatumusaa. Ollaan löydetty nyt smurffit. Coco Jamboon smurffiversio on pojan tänhetkinen lemppari ja mulla nous melkeen kyyneleet silmiin yks päivä. Ei välttämättä liity siihen, että kyseessä olisi musiikillinen taideteos, vaan koska oli jotenkin niin nostalgista kuunnella, kun oma lapsi lauloi takapenkillä Smurffijengin mukana. Mieleen tulvahti omat futismatkat junnuna kun kuunneltiin koko bussi Smurffeja ja jotenkin ne kaksi maailmaa kohtasi yksi päivä punaisissa valoissa kun lauloin lapsen kanssa Smurffeja korkealta ja kovaa. Laulaminen ja tanssiminen kiinnostaa ja hassutellaan paljon. Jotenkin yhtäkkiä on tullut ihan uusi maailma, missä hän vitsailee, hän juttelee kaikkea jotenkin tosi ison pojan juttuja ja me tehdään uusia juttuja. Leikitään värileikkiä autossa bongaillen tai lauletaan yhdessä. ”Tää on mun lempibiisi!” kuului tänään takapenkiltä ja jotenkin meitä molempia hymyilytti tuo lause. Ollaan uuden äärellä. Ja samalla saadaan kuitenkin nauttia vielä vauva-ajasta ja tuosta nyökyttelevästä perässä kaikkialle juoksevasta kiharapäästä, joka osallistuu kaikkeen tähän omalla panoksellaan. Mytty täytty vuoden pari viikkoa sitten, mutta jotenkin tällä viikolla tuntui olevan joku ihmeellinen siirtymä. Jokin sellainen käsinkosketeltava muutoksen fiilis, jota ei pysty selittämään. Se teki iloiseksi ja onnelliseksi 🙂

Kommentit (4)
  1. Ihana, positiivinen ja elämänmakuinen hyvän mielen postaus! Tykkään tosi paljon sun tavasta kuvata lapsia ja perhe-elämää yleisesti; ei aina vaan pelkkää kiiltokuvaa ja ihanaa auvoa, vaan sitä arkirealismia myös (kuten taannoin tuossa vauvavuoden postauksessa), mutta silti aina pohjavireenä on kuitenkin onni ja aito kiitollisuus lapsista<3 Tässä oman pienen nyytin kanssa olen pystynyt tosi paljon samaistumaan sun teksteihin, saat tunteet puettua niin hyvin sanoiksi.

    Ihanaa, aurinkoista syksyä sinne teidän perheelle ja paljon tsemppiä uusiin työkuvioihin! 🙂

    1. Tämä oli todella hyvin kiteytetty kommentti Annan postauksiin! Itselläni ei ole lapsia, mutta luen silti kaikki postaukset koska niistä vain tulee niin hyvä mieli😊💗

  2. Joskus jo luulin että blogi maailma on ihan kuollut, kunnes eksyin sun blogiin ja mietin miten multa on jäänyt tämä näkemättä. Tää sun blogi tuo vaan aina hymyn huulille ja sun tapa kirjoittaa on niin kaunis. Oon saanut tästä hirveesti inspistä moniin asioihin! Olen vasta vuoden ollut mukana mutta kiitos! Oot mun lemppari.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *