Pieniä hetkiä lomaa

Kaupallinen yhteistyö: Aurinkomatkat

Terveisiä Kreikasta! Täällä on viihdytty Aurinkomatkojen pakettimatkalla jo melkein kuusi kokonaista päivää ja viimeistä viedään ennen kuin on palattava kotiin. Hirveen nopeesti nää päivät on menny ohi, vaikka tällä reissulla ollaankin keskitytty sataprosenttisesti vaan olemiseen ja nauttimiseen ja rentoutumiseen. Juuri tänään miehen kanssa juttelimme siitä, miten ihana tämä loma onkaan ollut. Me ollaan aika vähän reissattu valmismatkoja ja yleensä suunnataan reissuihin niin, että koko ajan puuhataan jotain, käydään jossain ja nähdään ja tehdään. Se on aivan ihanaa, mutta kyllä tämä valmismatkapaketti muistutti erittäin hyvin siitä, miksi nämä ovat niin suosittuja varsinkin perheiden joukossa.

On ollut äärimmäisen rentouttavaa vaan oikeasti heittäytyä olemaan. Olemme poistuneet hotellin ja hotellin ranta-alueen ulkopuolelle kahdesti. Kävimme ruokakaupassa kulman takana pistäytymässä (sinänsä turhaa kun hotellissa on kauppa) ja Lindoksessa pyörähtämässä. Tarkoitus oli mennä huomenna Symin saarelle koko päivän retkelle, mutta 2,5 tunnin matkat suuntaansa sai valitsemaan vielä yhden rennon rauhallisen päivän hotellilla, uimassa ja nauttiessa lomatunnelmasta. En muista milloin olisimme ikinä olleet näin rentouttavalla lomalla. Kaikki on valmista, mitään ei tarvitse miettiä. Ei tarvitse tehdä ruokaa, ei tarvitse siivota, ei tarvitse muuta kuin vaan ihan oikeesti rentoutua.

   

Iltaisin olen silti ollut aivan poikki. Nytkin tätä kirjoittaessa tiedän, että heti läppärin suljettuani asettelen tyynyt mukavasti ja rojahdan nukkumaan. Nimittäin kaikki vedessä vietetyt tunnit ja lapsen kanssa leikkipaikalla vietetyt hetket ovat imeneet fyysiset voimat niin tehokkaasti, että olen kaksi iltaa putkeen nukahtanut kännykkä kädessä kun olen yrittänyt lukea hetken kirjaa 😀 Suosikkikirjailijani uusi teos on puhelimessa, enkä ole saanut edettyä sitä kuin vasta puoleenväliin. Uni tulee joka ilta todella nopeasti ja olen nukkunut täällä sellaisia 10-tuntisia öitä joka yö. Mielettömän tehokasta ja tarpeellista tankkausta tähän väliin.

Hotellivalinta oli ihan täydellinen! Normaalisti kuudennen päivän kohdalla mulla alkais jo pää mennä jumiin samaa paikkaa, mut ei todellakaan mistään sellaisesta pelkoakaan. Voisin olla kevyesti vielä toisen viikon. Joka aamu alkaa sillä, että lapsi tallustaa tuosta toisesta ”huoneesta” viereen ja kömpii kainaloon. Hetki halimista, parvekkeen ovi auki ja suoraan altaaseen. Maailman paras tapa aloittaa päivä! Jopa yleensä vaihtelevalla menestyksellä aamupuuronsa syövä muksu on vetänyt hyvällä ruokahalulla joka aamu lautasellisen kaurapuuroa aamupalalla, kun selkeesti on myös kulutusta eri tavalla. Tuo oman hotellihuoneen uima-allas merinäköalalla on jotain ihan älyttömän ihanaa, kun joka välissä voi pulahtaa altaaseen raahaamatta tavaroita minnekään. Oma huone on sekunnin päässä ja niin on myös minibarin sisältö (jopa se kuuluu tähän pakettiin), ilmastoitu huone ja kaikki mitä nyt sattuu tarvitsemaan aina unohtuneista aurinkolaseista aurinkorasvaan. Jollei uitais päivittäin hirveitä määriä, pelkäisin hieman tämän viikon mukanaan tuomaa painonnousua, sillä tää hotellin buffet on ihan älyttömän kattava ja herkkupöydät notkuu jälkkäreitä ja hedelmiä. Ja nää baklavat! Oh my!

 

Tässä on niin mukavasti päässyt lataamaan akkuja, että kotiinpaluukaan ei hirvitä, vaikka seuraavat viikot on täynnä ohjelmaa ja tekemistä. Yliopisto alkaa, Danten päiväkoti alkaa, nykyinen keittiömme pitää purkaa kokonaan sillä se haetaan pois alle kolmen viikon päästä. Uusi keittiömme tulee heti vanhan lähdettyä pois alta. Ihana saada akut oikeesti ladattua täyteen ja päästä sellaiseen lähes zen-mäiseen tilaan oman rentoutumisen kanssa, sillä sitä tullaan koettelemaan lähiaikoina. Mut just nyt mikään ei hetkauta mua. Nimittäin mun päivät on liian täydellisiä täällä. Danten kanssa vietetyt tunnit uidessa ja vedessä leikkiessä, kaikki ne ilon kiljahdukset ja onnelliset ilmeet on olleet ihan korvaamattoman ihania. En ehkä olisi ajatellut ennen tätä, että joku pakettimatka Rodokselle olisi se, mistä käytän sanaa ”unohtumaton”. Mutta sitä se tosiaan on. Mun mieleen jää nimittäin ikuisiksi ajoiksi jokailtainen Danten paljasjalkainen pinkominen takaisin huoneeseemme (hän tykkää jostain syystä juosta paljain jaloin :D) ja aamuinen ”moi, mennään uimaan” -herätys. Sellaiset pienet hetket. Ne kun on ollut ihan sataprosenttisen läsnä ja hetkessä kiinni nauttien vaan jokaisella aistilla. Kevyestä merituulesta hiuksissa, lämpimästä auringonpaisteesta iholla ja pienen lapsen mielettömästä tuoksusta, jossa sekoittuu hänen oman ihon kesäistä lämpöä ja auringonrasvan tuttua tuoksua.

Kirjoittelen lisää matkasta ja tarkemmista tiedoista siihen liittyen jahka kotiudumme. Nyt avaan vielä kerran tuon kirjani. Ihan vaan jotta voin nukahtaa jälleen kesken lauseen ja havahtua hetken päästä siihen, että mies kerää puhelimeni pois, peittelee minut ohuella lakanalla ja antaa suudelman poskelle. Aika täydellistä ♥

Kommentit (5)
  1. Hei mikä hotelli tämä oli? Näyttää kivalta 😃

    1. Rodos Princess Beach Hotel! 🙂

  2. Rodos on ihana, olimme siellä viime syyskuussa ja sydän jäi sinne. Haluan ehdottomasti pian uudestaan. Ehkä ensi syksynä lähdemme miehen ja vauvan kanssa. Ne lämpöiset yöt +28 vielä puolen yön aikaan kun suomessa on joku +9 ja pipo päässä pitää mennä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *