PIKKUHILJAA PIKKUHILJAA..

Mungolife

Täällä ollaan vihdoin parempaan päin. Pikkuinen yskii edelleen ja on aika kipeen oloinen, mutta ei ole enää tänään ollut kuumeessa ja on ollut paljon paremmassa kunnossa. Onneksi. On ollut aivan raastavaa katsoa pikkumiestä kovin kipeenä, mutta samalla on ollut kyllä ihmettelemistä siinä, kuinka ihanan reipas hän onkaan. Siinä on saanut vähän perspektiiviä omaan flunssaan, jossa on halunnut vaan käpertyä neljän peiton väliin ja olla vaan siellä koko päivän. 

Äitiys on kyllä sellainen juttu, joka on 99 % ajasta ihanaa, mutta näin kipeenä ollessa se 1% tulee esiin. Ja se on rankka. Siinä missä ennen flunssa tarkotti sitä, että sai tehdä just mitä halusi, eli maata tuntitolkulla kattomassa Netflixii ja juoda teetä ja nukkua 18 tuntia vuorokaudessa, se ei tarkoita sitä enää. Äitiys on nimittäin hyvässä ja pahassa sitä, että sua tarvitaan ihan koko ajan. On ihanaa, kuinka paljon pikkuiseni haluaa olla mun kanssa, viettää aikaa ja leikkiä ja puuhailla. Mut sit kun hänelle kelpaa vain minä juuri niinä hetkinä, kun olen itsekin kuumeessa ja haluan vaan olla ja nukkua, sillon se on hetkellisesti vähän raskasta. Eikä siinä mitään, jokainen varmasti tiedostaa tämän lapsihaaveiden keskellä, eli se mikään yllätys ole. Onneksi on ihana mies ja äiti ja anoppi, jotka auttavat paljon arjessa. Esimerkiksi tänään sain nukkua aamulla pitkään ja iltapäivällä mies hoiti lasta kun ilmoitin, että just nyt en jaksa olla äiti. Tarvitsin hetken sille, että voisin vaan röhnöttää sängyssä, selailla puhelinta, levätä ja olla. Nostan kyllä hattua kaikille yksinhuoltajille, ei ole kyllä varmasti helppoa se. 

Mä niiiiin toivon, että tämä olis meidän talven eka ja ainoa kunnon flunssa. Tällä kertaa se oli nimittäin aika raju, eikä sellainen vähän tukkoinen ja yskivä olotila. Nytkin pää tuntuu painavan tuhat kiloa ja väsyttää jumalattomasti, vaikka kello on vasta 21, eikä ajatus kulje ollenkaan. Oon yrittänyt maksella tänään laskuja ja saada jotain pahiten roikkuvia töitä edistettyä, mutta aika tehottomaksi on jäänyt. Innostuin paristakin eri postausaiheesta, mutta heti ensimmäisen virkkeen kohdalla jo rupesi lyömään tyhjää. No, ehkä mä totean tässä välissä, että vielä ei ole mun päivä ja mun helmikuu alkaa vasta huomenna kunnolla. 

Kiitos kaikista ihanista viesteistänne IG:ssä ja kiitos, että jaksatte odotella mun paluut kirjoittamisen äärelle. Viime viikolla bloggaaminen jäi äitiyden ja sairastelun jalkoihin. 

Kommentit

Pob (Ei varmistettu)

Toivottavasti parannutte ja talven sairastelut oli siinä! <3 ei painetta blogista kunhan perhe on terve!

Heidick (Ei varmistettu)

Paljon paranemista! Mä muistan ton fiiliksen, kun tajusi, että sairastaminen ei olekaan enää niin helppoa... Ne flunssat viel menee, mutta kun itse on vatsataudissa ja lapsi ei ole... Yh ja ugh! Pitää silti se ruoka laittaa, nukuttaa päikkäreille, yms kun ei noin pieni vielä ymmärrä.
Nyt mun poika on onneksi jo 7-vuotias, kesällä jo kahdeksan, ja itse makaan sängyssä kuumeessa. Nyt osaa jo itse hoitaa itseään, ja välillä jopa äitiäkin, kun sille päälle sattuu <3

Kommentoi