POSITIIVISTA & NEGATIIVISTA

Mungolife

Mietiskelin eilen saunoessani hieman bloggaamista ja tuota edellistä postausta, joitain sen keräämiä kommentteja ja saamiani yksityisviestejä. Ei ollut yllättävää, että inhottavia anonyymejä kommentteja tuli taas tuohon edelliseenkin postaukseen. Mutta ei toisaalta ollut yllättävää sekään, että omilla kasvoilla jätettyjä ihania yksityisviestejä oli kymmenkertainen määrä, enemmänkin vastauksena IG-storyihini. Se saikin mut pohtimaan mun 10,5 -vuotista blogitaivalta. 

Kun välillä menee jonkun vähänkin tekstipainotteisen blogipostauksen kommentteihin, on siellä todella helposti vaikka mitä herjaa. Se saa helposti sellaisen mielikuvan, että blogin ympärillä olisi paljon negatiivista. Mutta sitten, kun asioita laittaa perspektiiviin, niin ymmärtää kuinka väärä luulo tuo onkaan. Olen blogannut 10,5 vuotta nyt. Noin 3800 päivää. Mulle ei ole kertaakaan tullut kukaan vastaan kaupungilla tai missään, joka olisi antanut negatiivista palautetta kasvotusten. Ei kertaakaan. Mä oon ollut monissa lukijatapahtumissa ja monissa tilanteissa, joissa on ollut samaan aikaan paikalla paljon seuraajiani tai niitä, jotka vähintäänkin tietävät blogini. En ole kertaakaan saanut kasvotusten tosielämässä yhtäkään haukkua tai inhottavaa palautetta lukijalta. 

Olen toki varmasti törmännyt sellaisiin ihmisiin, jotka eivät selkeästi ole pitäneet minusta. Kukaan ei ole vaan ikinä sanonut mitään minulle. Tasan kerran, yhden kerran, vuosikymmenen aikana joku on laittanut mulle Facebookissa omalla tunnuksella vihapostia. Sisuuntuneena jostakin postauksesta, missä juuri käsittelin anonymiteetin tuomaa helppoutta nettikiusaamiseen tämä henkilö halusi osoittaa minulle, että hän kyllä "uskaltaa" haukkua mut pataluhaksi myös ihan omilla kasvoillaan. Hän osoitti lähinnä typeryytensä ja vihamielisen ahdistumsiensa. Ehkä 10-20 kertaa olen saanut omalta nimeltä lähetettyä meiliä, jossa on oltu vahvasti eri mieltä jonkin mielipiteeni kanssa, mutta yleensä sekin on ollut asiallisesti ilmaistu, joskin vahvan eriävä, mielipide. 

Mutta sitten. Näiden 3800+ päivän aikana mulla on ollut satoja (!!!) kohtaamisia ihanien tyyppien kanssa. Milloin lounaalla istuessani tai kaupan kassalla asioidessani joku kiittää mun blogista, milloin joku tulee halaamaan kaupungilla tai muuten vaan juttelemaan. Yöelämässä en oo käynyt vuosiin niin, ettei joku olisi tullut jutteleman ja fiilistelemään tätä blogia. On ollut niin mieleenpainuvia lukijakohtaamisia ja mun muutamasta lukijasta on tullut mulle ystävä tai kaveri! Esimerkiksi Kuopio-aikana tutustuin yhteen ihanaan tyttöön, joka oli meidän hääkuvaajana sittemmin ja olemme ystävystyneet tässä parin vuoden aikana, vaikka muutinkin pois Kuopiosta. Hän lähetti mulle Whatsappilla tossa reissumme aikana otoksen kuva-arkitoistaan. Yhteisselfie mun ja Jarskin kanssa meidän festarikesältä. Vitsi mua alko hymyilyttää! Mä en rehellisesti sanottuna muistanut häntä sieltä (mulla on katastrofaalinen kasvomuisti ja kohtasin sen kesän aikana satoja ihmisiä), mutta vitsi se oli musta hauska juttu. Mä oon blogannut yli 500 viikkoa. Blogini nousi suosituksi melko nopeasti aikanaan, ja sen jälkeen Suomessa ollessani olen aina vähintäänkin viikottain törmännyt blogini lukijoihin ja tykkääjiin. 

Mitä tämä tarkoittaa? No mulle se tarkoittaa kahta asiaa:

Ensinnäkin, niitä ihania, kivoja ja hauskoja lukijoita on mulla aivan jumalattoman paljon enemmän kuin niitä, jotka katkerankipeänä harrastuksenaan yrittää ettiä kaikesta virheitä ja haluaa satuttaa. On niin paljon ihmisiä, jotka fiilistelee, tsemppaa, tykkää ja haluaa olla positiivisesti mukana tässä tarinassa. Mutta, valitettavasti kuten kaikessa muussakin, heidän äänensä jää hiljaisemmaksi kuin äänekkäiden öykkäröijien. Niin se usein menee elämässäkin ja esimerkiksi työelämässä. Vahvasti eri mieltä olevat, jotka ilmaisevat mielipiteensä myös usein sangen tylysti ovat kovaäänisempiä ja luovat sellaisen mielikuvan, kuin kaikki ajattelisivat niin. Vaikka olisivatkin jyrkässä vähemmistössä. Usein myös se positiivisen palautteen jättö jää pois.

Yksi syy sille on hyvin selkeä. Miksi turhaan? Nyt kun on ollut vaikka paljon ihania vauvauutisia blogimaailmassa, en ole itse onnitellut ketään kommentilla. Miksi edes onnittelisin vaikkapa Kenzaa? Mitä väliä olisi mun kommentillä 10 000 kommentin joukossa? Hän ei edes näkisi sitä sieltä. Harvoin tulee tykättyä tai kommentoitua kenenkään sellaisen kuvia ja juttuja, joilla on jo valmiiksi satoja tykkäyksiä ja kommentteja. Ymmärrän sen hyvin, sillä itse teen niin. Vaikka 1000 ihmistä haluaisi kommentoida, että on kiva takki tai asu tai look, moni jättää sen tekemättä. On paljon niitä, joille voisi kommentoida, eikä ole aikaa. Tuntuu turhalta, ja vähän sellaiselta "no kyllä se iteki varmaan tietää, että on kiva asu". Ja samaan aikaan ne yksittäiset, jotka haukkuu rumaksi, läskiksi ja mitä vielä, muistaa ja ehtii kyllä tuomaan tämän tuikitärkeän mielipiteensä julki. Livekohtaamisissa tää sama ideologia näkyy monissa kommenteissa. Oon vuosien varrella saanut tosi paljon kommentteja, missä joku kertoo, ettei viittinyt tulla puhumaan kun ei halunnut häiritä nähdessään mut perheeni tai ystävien kanssa. (Se ei häiritse, tulkaa vaan :) 

Mun tapauksessa yleensä kieltämättä negatiivinen lähestyminen provosoi herkemmin vastauksen. Kun joku lähettää positiivista palautetta ("Voi että, superkiva asu, ihana takki!"), mitä oikein siihen voi vastata paitsi kiitoksen? Tai vaikka saisi todella pitkän ja monikohtaisen kiitoksen blogista, mitä muuta voi sanoa, kuin kiitoksen siitä, että on seuraaja ja jätti kommentin? Ehkä mä en osaa vastata positiivisiin kommentteihin, kun edelleen olen aina imarreltu ja iloinen, mutten oikein tiedä mitä vastata takaisin. Ja sitten kun samaan kommenttiboksiin kolahtaa veemäinen ja totuutta vääristelevä kommentti, koen tarpeelliseksi oikoa valheet ja vastata perustelun siihen, miksi jokin asia on eri tavalla kuin joku toivoisi tai miksen aio tehdä eri tavalla tai yrittää perustella kantani, ettei joku pitäisi sitä niin yksioikoisen huonona. Tää on sellainen kummallinen vääntymä, missä ei ole motivaatiota tai inspistä kommentoida positiivista ajatellen, että sitä ei kuitenkaan saaja huomaa saati noteeraa mitenkään ja samaan aikaan haukut saa yleensä reaktion. Tiedän itsekin tämän typeryyden. Vähän kuin kiukkuinen uhmaikäinen, jos ei saa äidiltä huomiota olemalla kivasti niin todellakin järjestää hulabaloon saadakseen huomiota. Onpas typerä kuvio. Mä voisin toki yrittää olla välittämättä ja vastaamatta. Mutta toisaalta, mulle on myös tärkeä saada pois tunnoltani se fiilis, jonka sellainen kommentti aiheuttaa. Usein mun vastauksen tarkoitus ei edes ole välttämättä muu kuin yrittää saada se toinen ihminen ajattelemaan asiaa myös mun kannalta ja sellainen let's agree to disagree.

Herääkin kysymys, miten voi vastata positiivisiin kommentteihin kivasti? "Kiva takki, istuu sulle tosi hyvin, muutenkin kiva asu". Kiitos ja öööh, mitä? Ei oikeen voi sanoa "kiitos, sullaki on tosi ihanat farkut" :D En mä tiedä miltä te näytätte ja mitä kivaa teillä on päällä. Tai kun joku kommentoi mielipidejuttuihin "ei vitsi, mä oon ihan samaa mieltä, kiva kun osaat pukea asian näin kivasti sanoiksi" (=suora quote yhdestä saamastani kommentista). Mitä siihen vastata? Jee, kiva, että ajattelet näin. Onpas syvällinen ja pitkä panostus vastaukseen :D Vaikka positiivinen kommentti olisi pitkä ja kattava, voi tuntua tosi vaikealta vastata siihen mitään sen kummempaa.

Tämän kaiken seurauksena ne positiiviset, ihanat, tykkäävät kommentit jäävät täysin sen huutelun ja ääliöimäisyyden varjoon. Jos vaikka edellisen postauksen kommenttiboksia katsoo nopeasti, jää siitä yleisesti arvioiden negatiivinen mielikuva päällimmäiseksi. Mut jos ne kommentit perkaa tilastoksi, niin sittenhän tajuaa, että se on itse asiassa hyvin positiivinen. Siellä on paljon enemmän tukevaa, tsemppaavaa ja positiivista kommentointia. Se vaan jää sen huutelun jalkoihin. 

Turhauttavaa. 

Toiseksi, tää blogin tosielämässä manifestoituminen vahvistaa mun jo valmista tietoa nettikäyttäytymisestä. Netissä on niin helppo huudella ja laukoa älyttömyyksiä, purkaa pahaa oloaan ja katkeruutta ihmisiin, joille ei tee sitä omilla kasvoilla ja omana itsenään. Saamastani negatiivisesta huomiosta päätellen mulla on enimmillään jokunen sata vihaajaa, jotka käyvät täällä ärsyttämässä ja viihdyttämässä itseään. Okei, ei siinä mitään. Olen varmasti moneen törmännyt vuosien varrella eri paikoissa. Kukaan ei ole ikinä sanonut mitään. Samaan aikaan kun blogissa on toivottu niin sikiön kuolemaa kuin raiskausta osakseni ja löydetty arvosteltavaa joka asiasta. Positiivista tietenkin, että tavallinen suomalainen ihminen on kasvatettu sen verran käytöstapoja omaavaksi, ettei rupea arvostelemaan ja haukkumaan kadulla ihmistä, jota ei edes tunne, mutta miksi se sama käytösmalli ei ylety nettiin? Mua yritetään esimerkiksi jatkuvasti muuttaa. Vaaditaan muuttumaan. Kuinka moni lähi-Alepansa myyjältä vaatii sitä, että hän alkaisi puhumaan eri tavalla, piippaamaan tuotteet eri tavalla ja istuisi eri tavalla? Värjäisi tukkansa ja laihduttaisi? Ja sitten ilkkuisi perään hänelle, että voi voi kun sä et Aino-Alepa oo vieläkään muuttunut.

Mä ymmärrän toki, että siinä tosielämän haukkumistilanteessa pitää kantaa itse se vastuu ja asettaa itsensä siinä tilanteessa jonkun eteen omana itsenään, ei anonyyminä tai jonain nickinä. Se on paljon pelottavampaa. Mut yhtä en ymmärrä. Miksi sitten kukaan haluaa käyttäytyä netissä niin? Mä välitän niin vähän siitä, mitä musta joku ajattelee, mutta mä välitän hurjasti siitä, mitä mä itse itsestäni ajattelen. Mullakin on välillä huonoja hetkiä. Joku ihminen ärsyttää ja sanon hänestä ilkeästi tai ikävästi jossakin vaiheessa. Ja mua heti kaduttaa ja mulla on morkkis siitä. Pyrin olemaan juoruilematta ihmisistä ja olla sanomatta mitään, jos ei ole positiivista sanottavaa. Ei sen takia, mitä joku musta ajattelisi sen takia vaan sen vuoksi, mitä itse ajattelen itsestäni. En halua olla se ihminen, joka tekee niin. En halua tietää itsestäni sitä ja ajatella itsestäni niin.

Mä en ikinä kommentoi netissä mitään anonyyminä tai ilman nimeä. Kaiken mitä sanon, sanon tunnistettavasti omalla nimellä. Omassa blogissa, Facebookin ryhmissä ja kaikkialla. Jos on jotakin, mitä en voi sanoa Anna Pastakina tai Mungo-Annana, jätän sen sanomatta. Jos tiedän, että mua hävettäisi, jos mun nimi yhdistettäisiin johonkin kommenttiin, miksi ylipäätään sitten jättäisin sen? Se on toki jokaisen oman moraalin sanelemaa, miten käyttäytyy netissä. Mä voin olla melko räikeetäkin mieltä asioista, ja monet niistä on sellaisia, etteivät ne ole yleisesti hyväksyttyjä tai hyvänä pidettyjä. Mutta mä olen sitä mieltä mietittyäni asioita joka kantilta, mä seison sen mielipiteen, ja tekojen, takana. Se on mulle tärkeää, että voin pitää itsestäni ihmisenä. 

Musta olisi mielenkiintoista lukea ihmisten ajatuksia omasta nettikäyttäytymisestä. Mä oon saanut nimittäin blogiurani varrella varmaan lähemmäs sata yhteydenottoa, niin kommenttina, meilinä kuin viestinä jossain somessa, joissa joku on myöntänyt olleensa vihaaja ja ärsyyntyneensä blogistani ja jättäneensä ikäviä kommentteja tai ajatelleensa tosi ikävästi ja hävenneensä sitä myöhemmin. Ja niissä yhteydenotoissa on usein näkynyt jälkeenpäin tulleita ajatuksia siitä, miksi näin teki ja mitä purki niissä kommenteissa. Ne on olleet hurjan mielenkiintoisia yhteydenottoja ja niitä kaikkia on värittänyt sellainen tietynlainen "häpeä" omia entisiä kommentteja tai pelkästään ihan vaan ajatuksia kohtaan ja on ollut tarve selittää niitä. Mutta kun tästä asiasta puhutaan nykyhetkessä, niin ei ikinä tule kunnollista vastausta asiaan. Mitä vihaaja saa siitä vihaamisesta? Ainoa vastaus, jonka olen vuosien aikana saanut, on se, että "no se (=bloggaaja) on niin (negatiivinen adjektiivi), että se ansaitsee sen" ja "se kuvittelee olevansa jotenkin hyvä, niin sen pitää tietää ettei se ole". Kuka teki kenestäkään mitään jumalaa, joka on oikea ihminen palauttamaan ketään maanpinnalle ja luomaan raamit sille, miten kenenkin pitää käyttäytyä? 

Mä kuulen hirveän usein myös sen ajatuksen, että mun pitäisi muuttua tietynlaiseksi. Esimerkiksi mun pitäisi kommunikoida tietyllä tapaa, ajatella tietyllä tapaa, olla tietynlainen. Pitäisi vastata ystävällisemmin v***iluun, olla empaattisempi ja sympaattisempi ja diplomaattisempi ja laihempi ja kauniimpi ja vaikka mitä. Erityisesti pyritään muokkaamaan mun luonnetta ja vaatia siihen muutoksia. Muuttaa mun ajatuksia oikealta vasemmalle poliittisesti, muokata mun ajatuksia kuluttamisesta, äitiydestä, bloggaamisesta, talousasioista ja kiinnostuksen kohteista. Pitäisi olla sellainen ja tällainen. Ja sitten, se ikuinen kortti... "Ei se ole vieläkään muuttunut, se on edelleen samanlainen". "Edes äitiys ei oo muuttanut sitä". Niin olenkin. Äitiys itse asiassa muutti paljonkin, muttei sitä, miten suhtaudun kiusaajiin ja vihaajiin. Se juju kun on siinä, että minä en koe tarvetta muuttua. Minä olen tällainen, minä haluan olla tällainen. Haluan olla suora ja haluan olla suorasanainen heille, jotka ovat asiattomia. Haluan, että mulla on vahvat mielipiteet, jotka eivät taivu yleisen tahdon alla. Haluan ajatella niin kuin minä ajattelen, monista asioista, oli se sitten pakolaisuuskysymyksissä tai lentomatkustamisesta. Mä en halua pehmentyä mielipiteiltäni, mä en halua olla sellainen kuin muut vaativat. Mä haluan olla minä, ihminen, joka elää kuten parhaaksi kokee, omien läheistensä kanssa ja hyväksymänä ja rakastamana. Ja mä toivon, että inspiroin mahdollisimman monen ajattelemaan ja toimimaan myös niin. Välittämään vähemmän muiden ajatuksista, seisomaan omien mielipiteiden takana ja uskaltamaan luoda omia mielipiteitä ja ajatusmalleja. Toivon, että inspiroin mahdollisimman monia pitämään pintansa kiusaajia vastaan, eikä ottamaan vastaan paskaa ämpäreittäin ja toimia jonkun henkisen jätteen kaatopaikkana.

Kysymys kuuluukin, kuka sallii itselleen oikeuden vaatia, että minä muuttuisin ihmisenä? Kun en edes tunne heitä, ja he lukevat oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti minun blogiani, niin miksi heille on tärkeää minun muuttumiseni? 

On käsittämätöntä, että mun epäonnistumisena esitetään asia, joka ei millään lailla ole epäonnistuminen. Minä kun en ole halunnut saati yrittänyt muuttua. 

On aivan eri asia toki olla eri mieltä jostakin substanssista. Siihen liittyen sain juuri mielenkiintoisen kysymyksen ja vastaan siihen omalla postauksella myös pian. Mut tää yleinen vihaaminen, sitä en oikein ikinä oo ymmärtänyt. 

Tässä välissä halusin oikeastaan ennen kaikkea kiittää kaikkia mun ihania ja positiivisia seuraajia vuosien varrelta. Teidän kommentit ja yhteydenotot, viestit ja livekäyttäytyminen on se syy, miksi tää on aina mielekästä. Jos tietäisin, että enemmistö lukee minua vain vihatakseen, laittaisin pillit pussiin ja lopettaisin koko homman. Se ei olisi millään lailla palkitsevaa. Mutta niin kauan kuin tiedän, että teitä ihania on selkeä enemmistö, tää on aina yhä vaan inspiroivaa tekemistä. Mä kohtaan aina näiltä öykkäröijiltä sitä asennetta, että he ovat mun asiakkaita, joille mulla on joku käyttäytymisvelvollisuus tai peräti työnantajia, sillä minä tienaan blogillani. Mä tulen aina oikomaan tätä ennakkoluuloa. Mä olen yrittäjä, joka on oman itsensä työnantaja. Mun asiakkaita on mun yhteistyökumppanit. Mun lukijat ei ole asiakkaita eikä työntantajia. Mun vihaajat ja öykkäröijät on yksinkertaisesti kuin niitä asiakkaita, jotka ravintolat ja kaupat potkivat pihalle, mutta mä en siihen pysty netin välityksellä. He eivät ole yhtään mitään. Mutta te ihanat lukijat... Mikä on teidän roolinne? Hmm. En koe teitäkään asiakkaina tai työnantajina. Koen teidät virtuaalituttavina, mun verkostona, jonka kanssa vuorovaikuttaa, inspiroida ja inspiroitua ja jutella niitä näitä. Koen teidät ihmisinä, jotka tekevät päivistäni, tapahtumista ja vaikkapa hankinnoistani mielenkiintoisempia ja syventävät niin kokemuksia kuin ajatuksia. Juuri niin kuin tuttavat ja kaverit. Ei heillä ole oikeuksia vaatia multa mitään, ei mulla ole velvollisuuksia heitä kohtaan. Se suhde ihmisten välillä perustuu vastavuoroisuuteen, siihen että haluaa olla tekemisissä keskenään. Vaikken koe teitä asiakkaiksi, joilla olisi oikeuksia, koen teidät mun elämän sellaisiksi vaikuttajiksi, tuttaviksi, joita haluan kiittää ja joita haluan "palvella" tuottamalla sisältöä, joka kiinnostaa ja inspiroi. En koe sitä velvollisuudekseni, koen sen mun etuoikeudeksi ja kiitollisuudeksi. 

Ja sen takia mä bloggaan. Koska teitä, joille mulla on etuoikeus tuottaa mielekiintoista sisältöä ja joilta saada positiivista palautetta, on niin paljon ja te ootte ihania! :)

Kiitos, että olette olleet mukana nämä päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet! Ihanaa loppiaissunnuntaita kaikille ihanille, positiviisille, hauskoille ja kivoille lukijoilleni! 

Ja hei, mua itse asiassa kiinnostaa: 

Kauanko ootte olleet mukana ja ootteko joskus jossain nähneet mua livenä? Jos ootte, ootteko tulleet juttelemaan? :)

P.S. Kun en vielä ole uusiin kuviin päässyt käsiiksi, niin kuvituksena viimeisin asu ennen lähtöämme Ausseihin, mun Danten kanssa puuhailun uniformu, eli Timberlandit, Makian superihana lämmin takki, rennot farkut (vanhat Zarat) ja mukava neule (H&M).

Kommentit

Juttak (Ei varmistettu)

Minä olen luullakseni seurannut blogiasi vuodesta 2008 tai 2009. En ole itsekään ihan varma, aika kuluu niin sukkelaan.
Ja juurikin olen tuollainen hiljainen seuraaja: "Kiva takki, mutta hän varmaan tiedostaa sen itsekin". Kuitenkin, blogisi on minulle tärkeä ja luen aina joka postauksen. Yhdessä vaiheessa luin yli kymmentä blogia ja nyt aktiivisesti enää Mungolifeä. Se kertonee paljon. :)

Niinanm (Ei varmistettu)

Hei!
Olen lukenut blogiasi 2008 vuoden syksystä lähtien! En ole nähnyt sinua livenä. Kiitos mukavasta blogista, on ollut ilo pysyä mukana lukijana. :)

Anskup (Ei varmistettu)

Vuodesta 2013 oon sun blogia lukenut ja enpä oo suhun törmännyt, paitsi kerran, olit jonkun porukan kanssa viettään iltaa Helsingissä ja istutte mun ja mun kaverin vieressä Kampin teerenpelissä. Olitte menossa jatkoille ääniwalliin bileisiin ja mä ja mun kaveri juteltiin teidän seurueeseen kuuluvien parin kundin kanssa, jotka pyysi meitä mukaan sinne ääniwalliin. Me ei sitten kehdattu lähteä, ettei oltais tungettelu vaik pojat meitä kyl painosti lähtemään. En kyl viitsinyt tulla jutteleen sulle, kun aattelin et saat viettää iltaa rauhassa. Tää tais olla 2014 (tammi-maaliskuu). Teidän porukassa oli nää tyypit, jotka siis oli ne ääwallin bileet järkännyt.

yessie (Ei varmistettu)

Oon lukenut sun blogia vuodesta 2009 asti, eli pitkään! Tuntuipa hassulta kirjoittaa tuo vuosiluku. Kerran oon sut nähnyt ehkä vuonna 2012 Myyrmannin Alkossa, kun olin siellä töissä heh. Silloin neuvoin sua löytämään jonkin viinin ja mainitsin lukevani blogiasi. Se oli itsellekin jännä hetki, kun näki jonkun kenen elämää oli seurannut jo useamman vuoden. :)

Nits (Ei varmistettu)

Olen nähnyt useastikin livenä, mutta pakko sanoa että susta jollakin tapaa livenä saa vähän sellaisen ylimielisen kuvan. Enkä yritä sanoa tätä pahalla. Olen ollut parissa samassa tapahtumassa mukana, mutta tuntuu että olet valikoiva kenelle edes puhut. Toivottavasti olen väärässä ja sattunut esim olemaan vain huonoja päiviä. Oon lukenut sun blogia kaaaauan

Roli (Ei varmistettu)

Oon ollut mukana kymmenisen vuotta ja ollaan samanikäisiä. Aluksi seurasin useita blogeja mutta nykyään vain tätä. En ole koskaan nähnyt sua enkä kommentoinut blogiin. Oon aina asunut Tampereella että ehkä joskus näen :)

Ralenius (Ei varmistettu)

Oon lukenut niin kauan etten edes muista montako vuotta! Varmaan vuodesta 2008? Muistan kun olin amiksessa ja mun luokkalaiset puhui kuinka paskaa on mungolife, ja olin ainoa joka tunnustautui jo silloin vannoutuneeksi lukijaksi. En kommentoi kovin ahkerasti ja vuosien myötä ollut varmaan kaikenlaisia nimimerkkejä, kunnes pari vuotta sitten aloin kommentoida tällä nimimerkillä, jotta bloggaajana susta olis ehkä kivempi nähdä kun me vakituiset lukijat joskus kommentoidaan :)

En ole nähnyt sua livenä vaikka nykyään Tampereella käydessäni lähes toivon sitä kohtaamista! Olen niin monta vuotta lukenut blogiasi, että olisi mahtavaa kasvotusten myös kertoa fiiliksiäni blogistasi. Vuosien saatossa muiden blogien seuraaminen on jäänyt, mutta mungolife pysyy! Olen suosituksestasi ostanut milloin mitäkin, siskoni vähän nykyään vitsaileekin että onks tää taas joku mungojuttu ku intoilen jostain, hahah!

Blogi on just hyvä tälläisenään, ja ennen kaikkea SINÄ oot just hyvä tuollaisena! Kiitos! Olen vannoutunut lukija nyt ja jatkossakin <3

Lohanna (Ei varmistettu)

Eksyin sun blogiin kun Tarabanxx oli teillä jossain bileissä ja hänen postauksen yhteydessä oli maininta sun blogista ja Mötleystä niin kiinnostus heräsi välittömästi! Oon ehkä ohimennen jossain pari kertaa sut nähnyt, mutta ei ole ollut sellaisia tilaisuuksia joissa olisi ollut mahdollista tulla juttelemaan. "Fanipostia" laitoin kyllä kerran tervetulokortissa kun majoituitte eräässä tamperelaisessa hotellissa :)

Alluuuu (Ei varmistettu)

Moikka Anna!

Mä en muista vuotta ollenkaan milloin oon alkanut sun blogia lukemaan, mutta sen muistan että kauan! :D
Oon nyt 22v ja joskus yläasteella oon alkanut sun blogia lukemaan. Ihan hullua, että siitä voisi olla jo melkein kohta 10v!! Apua. Mutta siis kiitos sulle, oon kasvanut ja oppinut sun blogista niin paljon. Ja paljon ihan huomaamattakin aivan varmasti. Sen verran aktiivisesti oon sun päivityksiä vuosia jo lukenut ja seurannut.
Vuosien aikana mitä blogin kautta sua tiedän, niin vaikutat ihanalta, itsevarmalta ja älykkäältä naiselta, joka tekee töitä unelmiensa eteen ja elää täysillä ja on vielä kaiken kukkuraksi valtavan kaunis <3 Oot oikea inspiraatio kaikinpuolin!

Ps. Joskus aikoja sitten näin sun Kampin GinaTricossa töissä ja olin ihan intopinkeenä :D mutta en uskaltanut tulla sanomaan mitään hahah.

MKP (Ei varmistettu)

Oon seuraillut sua ihan blogisi alkuajoista lähtien. Paljon mielenkiintoista asiaa ja hienoja asuja on näihin vuosiin mahtunut. Kiitos että jaksat kirjoittaa blogia ja tuoda avoimesti eriävätkin mielipiteet julki, vihaajista huolimatta.
Oon nähnyt sut kerran livenä kun Tampereella oli joku blogimiitti ja tarjoilin silloisella työpaikallani kuohuviiniä ja pientä suolaista. Se oli ehkä joskus 2009?! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi Lempäälään! Ehkä tapaamme joskus Ideaparkissa.

Sannaukku (Ei varmistettu)

Olen lukenut blogiasi Australian ajoista alkaen eli siis kuinka kauan? Nykyään blogit ja bloggaajat on yksi kerrallaan pudonnut pois lukemistani ja blogit muutenkin jääneet vähemmälle, mutta muutama jo vuosia luettavana ollut on ja pysyy. Tämä sinun on yksi niistä.
Oman bloginikin laitoin jo telakalle. Joko toistaiseksi tai lopullisesti. Aika näyttää..

En ole tavannut sinua livenä. Mielellään kyllä tapaisin, kuten muutaman muunkin bloggaajan.

Minnasie (Ei varmistettu)

Apua, ei mitään muistikuvaa kauan oon lukenut. Aussi aikaa ennen kuiteski oon alkanu lukemaan. Minäki oon just se hiljanen lukija, eli en kommentoi useinkaan. Tota takkia aioinki kysyä mistä on, mutta tuossahan jo lukikin se. Jatka samaan malliin, sun blogi on just hyvä tälläsenä. :)

Minnasie (Ei varmistettu)

Nii ja en oo koskaan livenä nähny, kun asun eri puolella Suomea.

Terttu (Ei varmistettu)

Rupesin lukemaan Blogiasi, kun asuit Australiassa. Nyt tyttäreni asuu siellä ja sinä et. Olen ostanut kaupastasi ja seurannut Kirppistä, vaatteet menevät siitä äkkiä. Tykkään sinun ruuanlaitto-vinkeistä. Dantesta. Seuraan myös Kalastajan vaimoa. Kiitos blogista! Olen 60v.

Kataa (Ei varmistettu)

Moikka! Täällä oltu mukana kymmenisen vuotta mutta enpä muista oonko ikinä kommentoinu, ajatusmaailma on juurikin tuo että mitä sitä sanomaan samaa kun kaikki muut :) Ollaan samanikäisiä ja ollut kiinnostavaa seurata kuinka se elämä muuttuu. Enään pari blogia lukulistalla ja Mungo on yksi niistä. Kiitos Anna ja kaikkea hyvää!

KatiP (Ei varmistettu)

Olen seurannut ihanaa blogiasi n.5vuotta. Odotan innolla aina seuraavaa postausta. Asun myös Lempäälässä ja olen nähnyt sinut useinkin kaupassa. En ole viitsinyt tulla häiritsemään ja usein olet ollut vielä puhelimessa.

Miljaa (Ei varmistettu)

Oon lukenut sun blogia lähemmäs 10 vuotta ja kerran oon sut nähnyt Kuopion sokoksella. Muutin Kuopioon 2015 syksyllä ja nyt asustelen itekin miehen ja koiran kanssa Lempäälässä :) Sun blogi on yksi niistä harvoista mitä jaksan lukea vuosi toisensa jälkeen :) Täytyy uskaltautua juttelemaan, jos joskus täällä päin törmätään :)

Elisabethh (Ei varmistettu)

Eka postaus minkä oon mungolife ssä lukenut oli se, kun olitte lähdössä maailmanympärysmatkalle Merin kanssa. Oon nähnyt sut kerran lentokentän alepassa, olit varmaan menossa Malediiveille sillon. En uskaltanut tulla juttelee kun niin keskittyneenä valikoit karkkeja:D Oon ihan hirveesti inspiroitunut sun matkustamisesta ja elämäntyylistä. Lontoo on mun lempikaupunki ja oon ollut aupairina siellä vuoden. Sun Lontoo postauksia oli ihan mahtavaa lukea, kun paikat oli tuttuja.

Hensski (Ei varmistettu)

En yhtään muista kauan siittä on kun sun blogia oon alkanut lukeen. Jostain keskustelusta löysin linkin sun postaukseen "Miten kävellä korkokengillä rappusissa" tmv ja siit asti lukenu :)
Ikinä en suhun oo törmänny vaikka nykyään molemmat asutaan Pirkanmaalla ja usein mm. Ideaparkissa lasten kanssa käydään. Ehkä joku kerta siel ollaan viel samaan aikaan :D

Siirirosmariini (Ei varmistettu)

Täytyy tunnustaa, etten muista, kuinka kauan olen lukenut blogiasi. Mutta varmaan kymmenisen vuotta, mikä kuulostaa aivan hullulta, kun miettii :)

Meinasin myös vakuuttavasti väittää, etten ole ikinä nähnyt sinua. Mutta itseasiassa asuttiin kuukauden verran Kuopiossa samoilla huudeilla, kun minä muutin toisesta kaupungista ja ennen kuin te muutitte pois. Olit perheesi kanssa iltakävelyllä samaan aikaan. Siitä tuli hassu fiilis, että tutun näköinen nainen, mutta mistä? Ennen kuin hoksasin.

En kommentoi juuri koskaan, mutta luen blogiasi säännöllisesti. Ihailen sitä, miten uskallat tehdä rohkeita ja omanlaisia ratkaisuja sekä perustella mielipiteesi. Usein vain ei tule jätettyä puumerkkiä sen kertomiseksi.

Paljona ihanaa sinulle tähän vuoteen!

Mari H (Ei varmistettu) http://www.marihblog.com

Oon lukenu sun blogia piiiiitkään :D Ja ollaan tavattu silloin aikoinaan blogiristeilyllä (se oli hauska!!) ja joku vuos Provinssissa. Molemmista on jo vuosia :)

Sini.H (Ei varmistettu) https://tormayskurssillaelamaan.blogspot.com/

Olen seurannut arviolta 2010/2011 saakka jolloin aloin hiljalleen seurailemaan erilaisia blogeja. Koskaan ei olla kasvotusten tavattu, mutta tulisin kyllä moikkaamaan jos tilaisuus sattuisi kohdalle.

Tykästyin sun tyyliin kirjoittaa ja aina vaan upeisiin ihastusta herättäviin kuviin. Olen aina tykännyt siitä miten kirjoitat, koska teet sen anteeksi pyytämättä omalla tyylilläsi ja omilla ajatuksillasi. En pidä liian silotelluista ja aina vain yhtä onnea ja ihanuutta toitottavista kirjoituksista, koska niitä ei jaksa seurata. Toisinaan olen itsekin ärsyyntynyt ja kiukustunut, mutta siitä lähinnä lähtenyt miettimään niitä asioita. Eihän kukaan voi olla aina samaa mieltä toisen kanssa.

Kommentoinkin tosi harvakseltaan. Enkä yleensä lähde kommentoimaan ellei ole jotain muutakin sanottavaa kuin tyyliin"kaunis kuva". Nyt ajattelin eilistä keskustelua seurattuani että ehkä kaivataan taas muutama positiivinenkin sana.

En pidä siitä miten "hälläväliä" tyylillä jotkut kommentoivat ajattelematta ollenkaan että siellä toisessa päässä on ihan oikea ihminen, eikä vain blogikasvo. Eriävistä mielipiteistä saa ja pitää voida sanoa, mutta ne asiat voi esittää rakentavasti ja asiallisesti ilman v...uilua ja haistattelua. Itse koitan pitää kiinni siitä että jos en voi sanoa asiaa päin naamaa en sano sitä ollenkaan. Joten lippu korkealle, täällä ollaan ja roikutaan hamaan tulevaisuuteen saakka.

Anna V (Ei varmistettu)

Oon lukenu blogia lähes alusta asti, tarkkaa ajankohtaa en muista milloin aloin seuraamaan mut veikkaan 2008-2009 ja luin alkuaikoina ihan kaikki postaukset mitä olit ikinä kirjoittanu. Sittemmin blogin seurailu jäi hieman tauolle, mutta tuossa kolmisen vuotta sitten aloin taas lueskelemaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja meni kyllä ihan muutama ilta, kun piti kiriä kaikki postaukset mitä oli välissä jääny lukematta :D
Taidettiin asua samoihin aikoihin Kuopiossa ja kerran näin sut Henkassa Reckless Loven keikalla (tai ainakin oletin että olit sinä, kun oli niin samannäköinen nainen), mutta itse olin niin paljon kauempana että en viittiny tulla moikkailemaan.

Emppuuu (Ei varmistettu)

Oon seurannu sun blogia siitä asti kun suunnittelit vasta lähtöä ausseihin. Voin sanoa että 95% postauksista siitä asti on tullut luettua. Tää on ainoo blogi jota seuraan aktiivisesti enkä halua missata yhtään postausta. Oot ollu mun elämälle suurin inspiraation lähde. Arvostan sitä että uskallat sanoa asiat suoraan. Nykyään harva bloggaaja uskaltaa ja se on surullista. Sun Kuopiossa asumisen aikana näin sut kolmesti ruuhkabussissa ja kerran menin autolla ohi kun Danten kanssa ootitte rattaiden kanssa bussia pysäkillä. Kaksi kertaaolit rauhalahdesta lähdössä töihin ilmeisesti ja olin ihan into pinkeenä kun näin että tulit bussiin mutta en kehdannut sanoa mitään kun oli bussi ihan täynnä ihmisiä. Kerran olit menossa kotoa keskustaan päin bussilla kun Dante oli rattaissa ja räpsit siitä koko matkan järkkärillä kuvia. :D En silloinkaan kehdannut häiritä, mutta olin super iloinen että näin teidät. Oli tosi hassu nähdä sut oikeessa elämässä kun on niin pitkään blogia seurannut. Se että tietää toisesta ihmisestä niin paljon mutta sillä ei oo harmainta aavistusta kuka sä oot. :D

Omm (Ei varmistettu)

Aloin seuraamaan sun blogia, kun näin uutisen, että sut oli huumattu Barcelonassa. Tää oli siis ihan ensimmäisiä blogeja, joita aloin seuraamaan. Edelleen muistan, että ajattelin sun olevan niin kaunis, että saisin sun blogista varmasti paljon inspiraatiota. Näin sut kerran Kuopion satamassa ja kerran Matkuksessa. En tullut juttelemaan, tyydyin vain fiilistelemään mielessäni, että olin nähnyt sut vilaukselta :)

SaanaVee (Ei varmistettu)

Ihan sieltä alku ajpista asti oon mukana ollut ja sut tavannut hmm 9 vuotta sitten Muuttumisleikki-päivän yhteydessä. Näinä päivinä ei enää montaa blogia aktiiviluennassa, mutta Mungo pysynee :) niinkuin ylläkin joku sanoi niin myös minä oon monet vinkit ottanut täältä käyttöön niin naamarullaimessa hiusnaamioihin ja Huawein puhelimiin :) Musta se on ollut itseasiassa yks parhaita juttuja että sä koklaat asioita ja jos se on mua kiinnostava jo alkujaan, niin luotan sun mielipiteeseen ja uskallan ostaa jonkun tuotteen, eli kiitos siis siitäkin!
Toisena kiitoksena on inspiroiva tyylisi elää; oman näköistä elämääsi. Oon aina ihaillut ihmisiä jotka tekee ja toteuttavaa haaveitaan ja ottaa riskejä niin tehdessään, luottaen siihen omaan juttuunsa. Musta se on mahtavaa! Koen itsekin eläväni sen mukaisesti, mutta mua on pitänyt aloillaan tietyt rajoitukset omassa elämässäni ja siksi aina ilolla seuraan kun toiset toteuttaa itseään. Se antaa sellasta boostia että mäkin voin lopulta tehdä ihan mitä vaan!
Mitähän vielä.. no ehkä vaan yleinen ihmettely että minkälaiset ihmiset käy tota kuraa tänne kirjottelemassa. Se ei vaan mee mun päähän. Niinkuin sanoin niin en itse enää montaa blogia seuraa ja syitä on toki monia, mutta ekana multa jää enää toista kertaa jonkun blogiin mentyä jos se tyyppi jollain tapaa mua ärsyttää tai saa negaa mussa aikaseksi. En mä hälle jätä mitään paskakommenttia siitä blogista, ei tulis mieleenkään, en vaan ite enää lue hänen juttujaan. Musta se on tosi yksinkertasta, miks v*tussa mä menisin lukemaan jonkun juttuja joka saa mut ärsyyntymään ja sitten jättäisin just noita kurakommentteja. Tollanen ajatusmaailma ei vaan mene mun jakeluun. Mutta ei täällä voi ikinä kaikkia ymmärtää, niin ehkei mun tarvikkaan tajuta.
No näillä puhein kiitos vielä sulle blogista ja kaikkea hyvää tähän vuoteen!

-Saana-

Tiia9 (Ei varmistettu)

Olen seurannut sua melkein alusta asti, vuodesta 2009 lähtien varmaan. Silloin tuli seurattua kymmeniä eri blogeja, nykyään vain sua ja Nelliinaa :) teitä yhdistää ainakin blogien perusteella tietynlainen jalat maassa-asenne. Livenä en ole sua nähnyt, kun asutaan ihan eri puolilla Suomea. Kaikkea hyvää sulle ja koko perheelle

Sini / Sipe / Sintti (Ei varmistettu)

Itse asiassa... Alusta asti, yli 10 vuotta on tullut seurattua sun elämää :D olen kommentoinut alle 10 kertaa ja itse blogin lukeminen on kyllä viimeisen parin vuoden aikana jäänyt ihan minimiin, kjn olen siirtynyt itse instagramiin seuraamaan elämää kuvien muodossa. Pätee myös Nelliinaan. Olette ainoat bloggaajat, joita enää seuraan. Kumpikaan ei tunne mua, mutta itse olen tottunut teidän molempien "seuraan" ja tuntuisi hassulta lopettaa seuraaminen :D
Olen niin kiireinen itse nykyään, etten ehdi tekstejä lueskella, mutta instankin kautta saa irti paljon, se on mulle siis riittänyt. Silloin tällöin käyn jonkin yksittäisen postauksen lukemassa, kuten tämän, koska kysyit instassa, että kuinka kauan on ollut seuraajana.. Noh, here I am, alusta lähtien ^_^

Disa Kekkonen (Ei varmistettu)

Mä en nyt kyllä tarkkaan muista mistä vuodesta asti. Sen muistan ettet ollut lähtenyt maailmanympärimatkalle. Eli jonkin aikaa! Ja mä edelleen tykkään susta ja sun blogista ja sun asenteesta. You go girl!

Ipu (Ei varmistettu)

Voisiko olla 2008-2009 paikkeilla, sen muistan, että Valtteri oli ainakin elämässäsi silloin vielä mukana, kun aloitin Mungoa seuraamaan. Tapasin sut kerran Provinssissa, taisi olla juuri tuo sun ja Jarskin festarikesä-hommeli. Olin ihan täpinässä, kun näin sut ja mun mies yritti estellä, että älä ny mee nolaamaan itseäs, mutta niin vaan tulin sössöttämään sulle jotain :D Tykkään sun tavasta kirjoittaa ja siitä kuinka monipuolinen sun blogi on nykyään. On ruokaa, matkustelua, kauneudenhoitoa, asuja jne ja paljon sellaisiakin aiheita, jotka ei suoranaisesti mua kiinnosta, mutta koska sä oot niistä kirjoittanut niin yleensä vähintäänkin selaan läpi :) kiitos näistä vuosista ja jatka samaan malliin!

Heidick (Ei varmistettu)

Oon lukenut sun blogiasi vuodesta 2008... Ehkä? No silloin aikaa ennen Simbaa, seurustelit vielä Valtterin kanssa ja sellaista.
Sitten lakkasin seuraamasta, kun muutitte Kuopioon, mutta se johtui ihan omasta elämästäni - laitoin silloin kaikkien blogien seuraamisen vähemmälle huomiolle, mutta löysin blogisi taas jossain vaiheessa, kun teitte muuttoa Lempäälään :) Sinänsä harmi, että "missasin" Kuopion, koska itse rakastan sitä kaupunkia ja joka kevät matkustan sinne viikonlopuksi ihan vain sen kaupungin takia. En tunne sieltä ketään, ole ikinä tuntenut, mutta jostain syystä käyn siellä. Olen nyt viitisen vuotta siellä käynyt kerran vuodessa, joskus kaksi :)

Tiedän, että olen joitakin kärkkäitä kommentteja jättänyt - mieleeni ensimmäisenä muistuu ensimmäinen raudanpuutepostaus. Asia oli minulle (elin)tärkeä, joten se nostatti tunteet pintaan. Ei sinua itseäsi kohtaan henkilökohtaisesti, mutta sitä postausta kohtaan.
En ikinä kommentoi vain "onpa kiva asu" (joka muuten on tämän postauksen kuvissa :D), koska se tuntuu "turhalta". Eihän se ole, mutta se vain tuntuu. Sitten tulee kommentoitua, jos on vaikkapa lisäkysymyksiä (kiitos siitä kauramaito-vinkistä!).
Ikinä en ole sinua livenä nähnyt, mutta joskus tekisi mieli, koska olet niitä harvoja bloggaajia, joiden kanssa mielipiteet, asenteet, yms menee itseni kanssa yksiin. Mutta mä olen aika hitaasti lämpiävä (yksi ystävä sai mut viinillä lämpiämään :D), että tapaamisesta tuskin tulisi mitään. Hyvä tuntea siis näin "blogin välityksellä". Jostain syystä nyt vuosien jälkeen on vain tullut tunne, että pitäisi antaa jotain itsestäänkin, jotain "henkilökohtaista", kuten sinäkin annat blogissasi itsestäsi, ja siihen ei kiva asu -kommentti riitä.
Blogisi oli aikaisemmin henkilökohtaisempi, ja tykkäsin siitä; lukea arjesta, yms. Mutta ymmärrän täysin, että enää se ei ole mahdollista :)

HeidiK. (Ei varmistettu)

Oon lukenut blogiasi siitä asti, kun näin sun ompelevan ketjua bleiserin olkapäähän Kuningaskuluttajassa. Sitä ennen en lukenut mitään blogeja.
Oon myös nähnyt sut livenä kerran Loosessa keikan jälkeen (tai ennen) ja tulin sanomaankin sulle, että luen blogiasi. Olin kyl aika jurrissa ite, et siitä ei varmaan mikään fiksuin kuva jäänyt, öhöm. Siitä taitaa olla melkein päivälleen 5v. aikaa, koska tammikuun alkua se oli (kaverin synttäreitä vietettiin).
Oon nähnyt muuallakin, mm. Valtterin kirppiksellä tai just festareilla, mut en sillon oo kyllä mitään jutellut.
Oon joskus kommentoinutkin blogiisi, mut eipä kai mitään kummempaa. Tai eiku laitoin sulle joskus linkin siihen Isovelin biisiin. Se oli silloin kun asuit Australiassa ja mietit kovasti, että missä sydän on ja mihin se kuuluu.
Oon seurannut blogiasi ja myöhemmin muita somekanaviasi ihan säännöllisesti, ei sitä varmaan osais lopettaakaan enää:)
Oot ollut inspiroiva, joten kiitos siitä ja jatkakaamme samaan malliin!

Henrriikka (Ei varmistettu)

Olen seurannut sua alusta asti, Mungolife on ainut blogi mitä oon lukenut kaikki nää vuodet. Satunnaisia blogeja seuraillut silloin tällöin, mutta tää on ainut, joka on jaksanut kiinnostaa aina. Joskus lukee enemmän, joskus vähemmän, mutta aina ollut jollain tasolla mukana matkassa. Hauskaa on, että oon seurannut sua asuessas Helsingissä, Australiassa, Lontoossa...ja nyt asut vain muutaman kilometrin päässä täällä Lempäälässä :) Oon nähnyt sut vilaukselta jollain festareilla joskus ja kerran tulitte mua vastaan tässä joku aika sitten Ideaparkissa miehen ja pojan kanssa, mutta tuolloin en viitsinyt häiritä perheenne ostosreissua. Ehkä joskus tartun hihaan, jos vielä näen :)

Kitzu (Ei varmistettu)

Oon seurannut suo vuodesta 2013 lähtien. Sun juttuja on ollu ihana lukea näinkin monta vuotta! Harmikseni en sinuun ole törmännyt kertaakaan.

Saaralotta (Ei varmistettu)

Tutustuin sinuun harrastuksen kautta Kuopiossa aikoinaan ;) täytyy myöntää että en tiennyt silloin edes blogistasi (johtuneen varmaan siitä että en seurannut kenenkään blogeja silloin) mutta olit valloittava ja energinen persoona<3
siitä asti olen kyllä ollutkin aktiivinen blogin lukija

Jonnaaaa (Ei varmistettu)

Mä oon ollu mukana about varmaan 2009/2010 asti. Jokaisen postauksen luen, mutta harvemmin tulee kommentoitua. :/
Oon nähny sut pari kertaa ihan sillon alkuaikoina stadissa baarissa ja kerran laivalla. Molemmilla kerroilla oon tullu hehkuttaa sun blogia ja on ollu kyl mielettömiä kohtaamisia! :)

Ella n (Ei varmistettu)

Blogiasi on tullu seurattua jo pieni iäisyys! Vuodesta 2010 tai 2011 se tais olla kun törmäsin ensimmäistä kertaa sun blogiin ja innostuin sun tyylistä ja iloisesta elämänasenteesta. Itse asiassa kerran vuonna 2013 tapasin sut ja Jarnon ruississa, jollon itse olin 19-vuotiaana aivan tuhannen turvat enkä oikeestaan muista siitä mitään mutta kuvia tuli otettua ja hyvä fiilis jäi haha.

Tykkään siitä, että blogi on kehittyny ja kasvanu sun mukana. Aina en ole kaikesta samaa mieltä mutta ei se oo musta se tarkoituskaan vaan nimenomaan on mielenkiintoista nähdä erilaisia mielipiteitä mediaa kuohuttavista aiheista.

Kiitos kivoista lukuhetkistä ja jatka omana itsenäs :)

Jänis Joplin (Ei varmistettu)

Olen lukenut blogiasi lähes alusta asti, en muista enää vuosilukua, mutta muistan ensimmäisen kämppänne silloisen poikaystäväsi kanssa, parvekkeella otetut asukuvat, Valtterin kirppikseltä tekemäsi löydöt, Lontoon-reissun jolla sait poikaystävältäsi lahjaksi yhden käsilaukun sijaan kaksi, kun et osannut päättää kumman mielummin haluaisit, jne... :-D Mungolife on ainoa blogi, jota olen jaksanut seurata näin pitkään, katkeamatta. Olen aina tykännyt kirjoitustyylistäsi, ja siitä että olet rohkeasti oma itsesi.

Olemme tavanneet kerran, juurikin tuona kesänä kun olitte Jarskin kanssa Muotikuution festarilähettiläitä. Paikka oli Kivenlahtirock, ja olin se tyttö, joka tuli näyttämään Rival Sonsin omalle FB-sivulleen postaamaa kuvaa teikäläisen hanurista - jos vielä muistat :-)

Ninaaaa (Ei varmistettu)

Siitä asti olen seurannut kun asuit Merin kanssa Australiassa. Ostanut myös sun kirppikseltä takin joskus 5v sitten, mutta livenä en oo nähnyt:)

Jenni (Ei varmistettu)

En muista mikä vuosi,mutta Ilta-sanomien tai Iltalehden viikonloppunumeron välissä tuli ennenmuinoin Ilona-niminen lehti ja siinä oli sinun ja äitisi yhteishaastattelu. Ennen sitä,en ollut kuullutkaan blogeista,eli blogisi on ensimmäinen blogi,mitä olen koskaan lukenut. Sen Ilona lehdessä olleen jutun jälkeen olen lukenut blogia. Muistan myös kun olit jossain tv-ohjelmassa(Puoli seiska??)missä esittelit vaatteitasi ja kuinka niitä huollat :)
En ole nähnyt sinua livenä,asun toisella puolella Suomea,ehkä se vaikuttaa asiaan :)
Ihanaa vuotta 2019 !

Kaima (Ei varmistettu)

En muista mikä oli vuosi mutta joskus silloin aloin lukee kun vielä seurustelit Valtterin kanssa ja opiskelit asianajajaksi vai mitähän se oli. Muitakin blogeja silloin seurasin mutta kaikki muut ovat nyt jääneet. Ei ehdi kaikkea lukemaan.

Magda (Ei varmistettu)

Heh, olen kerran nähnyt sut livenä lentokentän vilinässä alle sekunnin ajan, mutta ehdin kyllä tunnistaa.

Blogiasi olen lukenut enemmän ja vähemmän säännöllisesti kohta 10 vuotta. Aikoinaan äitiyslomillani ollessa blogit toimivat jonkinlaisena henkireikänä kotikaaoksen keskellä.

AnniHelena (Ei varmistettu)

Oon seurannut sun blogia varmaankin sen 10-vuotta. Päivänä muutamana järkytyin, kun kerroit, että tekemästäsi asiasta oli viisi vuotta! Muistin sen kuin eilisen. Mihin tämä aika lentää! Meidän kurvailut maailmalla eivät vielä ole saattaneet meitä samaan paikkaan yhtäaikaa, jotta olisimme voineet moikata mutta lupaan, että mikäli tiemme risteävät niin moikkaan sua. Ihanaa, että jaksat edelleen blokata! Kaikkea hyvää teille ja ihanaa talvea!

Tiizi (Ei varmistettu)

Luin blogiasi joskus vuonna 2011 ja 2012. Kuitenkin sillon kun asuit Australiassa ja sitten Lontoossa. Sitten jostain syystä blogisi lukeminen jäi moneksi vuodeksi. Joskus saatoin vain satunnaisesti harvoin käydä kurkkaamassa. Nyt olen taas lukenut blogiasi reilu 2 vuotta. Joka päivä tulee käytyä katsomassa onko tullut uutta postausta :) Olen nähnyt sut kerran Kuopion keskustassa Gina Tricotin eessä seisoskelemassa jonkun ystävän kanssa sekä kesällä 2017 Albatrossissa. Albassa moikattiin siskon kanssa sua, mut ei tultu sen enempää juttelemaan. Olisi ehkä pitänyt :)

Pauliina.O (Ei varmistettu)

Blogia olen seurannut Lontooseen muutosta lähtien, ja oikein harmittaa etten löytänyt sitä aiemmin! Nähnyt sinua en ole kertaakaan, mutta tamperelainen kun olen, ehkä joskus törmätään. Jos näkisin jossain, tulisin varmasti jutuille! Kommentoin useahkosti (ehkä sana?), ja vaikka välillä vähän eriävästi, oon 90% sun kaa samoilla linjoilla! Mielipiteiden lisäks tykkään hurjasti sun tyylistä, vaikka eroaakin omastani :) Blogin kuvat on aina kauniita ja niitä on ihana selailla myös instassa. Pienen pojan äitinä jään kaipaamaan Mungobabyä/Familylifeä, mutta osasinkin ehkä odottaa sen hiipumista. Vaikka ymmärrän ton sun positiiviseen kommenttiin-vastaamispulman, usein oot musta ihan kivasti vastaillutkin! Paljon terkkuja mama-toverilta, jatka just tollasena kun oot!

Leenu (Ei varmistettu)

Postausta lukiessani mietin, että ehkä parisen vuotta olen blogiasi seurannut kunnes tajusin, että oikeasti varmaan lähemmäs kymmenen :D Hurjaa miten aika kuluu. Blogisi oli yksi ensimmäisiä, joita aloin seuraamaan.

Olen nähnyt sinut, miehesi ja poikasi kerran Tampereen kylpylässä. Mietin, että tiedän tämän naisen jostain ja vasta myöhemmin tajusin miksi näytit niin tutulta. Muuten olisin varmasti tullut juttelemaan.

Yleensä olen se hiljainen lukija enkä ole aiemmin sinulle kommentoinut. Haluan kuitenkin sanoa, että mielestäni sinulla on mielenkiintoinen blogi ja erityiskiitokset siitä, että uskallat kertoa mielipiteesi suoraan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :)

Jenni Karhu (Ei varmistettu)

Heippa!

Oon lukenu sun blogia vuodesta 2009 lähtien. Ystäväni vinkkasi blogistasi, kävin tutustumassa ja jäin lukijaksi :) Olen kerran bongannut sut livenä blogityttöjen kanssa Blockfesteillä muutama vuosi takaperin, mutta jutulle en kehdannut tulla. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Oon ollu mukana aussiajoista, löysin blogisi sattumalta, kun matkasta haaveilin. Kiitos ihanasta blogistasi! :) Näin sut kerran bussissa Vantaalta Hkiin kun lähdin töistä kotiin. En kehdannut tulla moikkaamaan, kun olit kuulokkeet korvilla, niin olisi pitänyt kovin huitoa tms saadakseni huomiosi

Annnuuukkka (Ei varmistettu)

Moi Anna!
Olen seurannut sun blogia tosi kauan jättämättä yhtään ainoaa kommenttia. En myöskään ole koskaan törmännyt sinuun.
En muista kuinka kauan olen seurannut blogiasi, mutta asukuvat parvekkeella on jäänyt mieleen alkuajoista. Samaa ikäluokkaa ollaan, ihan erilaista elämää eletty pitkään (nyt lapsiperhearki jossain määrin yhdistää), mutta siitä huolimatta ja ehkä myös juuri siksi, olen viihtynyt blogisi parissa. Joistain asioista olen ollut kanssasi kovastikin eri mieltä, mutta minusta on vain rikkaus kohdata erilaisia näkemyksiä.
Kiitos uskomattomasta blogistasi! Myötätuulta elämääsi ja ihania hetkiä tulevaan!
*Palaa taustailemaan *

Riikka L. (Ei varmistettu)

Kiitos kivasta postauksesta! :) tää kommentti jää liian usein laittamatta mutta nyt piti ottaa itseä niskasta kiinni. Olen ollut lukija korkokenkäkoulun ajoista lähtien. Jossain vaiheessa seurasin yli 10 blogia mutta vähitellen kaikki muut ovat jääneet pois ja ehkä viimeiset 5 vuotta olen seurannut vain tätä blogia. Koen että täältä saan eniten itseäni miellyttävää sisältöä: pitkiä ja hyvin kirjoitettuja tekstejä, mielipidepostauksia, kauniita kuvia ja ylipäänsä esteettistä sisältöä. Ehdottomasti itselleni kuitenkin ykkös juttu ovat juurikin sun tekstit ja pohdinnat.

Olen nähnyt sut kerran livenä, se oli Mötley Cruen Kaisaniemen keikan jälkeen minähän lie vuonna. Käveltiin keikan päättymisen jälkeen poispäin oman seurueen kanssa jonkun matkaa sun takana. Kihisin että tuolla on Anna ja poikaystävä kehotti tulla moikkaamaan mutta en kehdannut. Oliskohan sulla ollu jalassa ne sun sen ajan go to- keikkakengät, sellaset mustat maiharityyppiset, ehkä Johnny Bullsit? :D

Kiitos siis kovasti huippu blogista! Mä pysyn jatkossakin mukana :) p.s toivottavasti tää kommentti ei tullu montaa kertaa sillä jotenkin tää kenttä tyhjeni kahdesti just kun olin saanu kommentin kirjoitettua mut nyt oli pakko kirjoittaa kolmas kerta että joskus tulee kommentoitua edes :D

Pages

Kommentoi