RED

RED (1 of 2)

RED. Viime päivät on sadellu aika ahkerasti täällä Kuopiossa, mutta onneksi ehdin nappailla viime viikolla kuvat kun oli vielä aurinkoisen lämmintä täällä. Syksy saapui ryminällä viikonlopun aikana ja tänään on korkkarit vaihtunu kumisaappaisiin. Ryminällä saapuivat myös vieraat viikonlopuksi, kun meillä oli kylässä siskoni, hyvä ystävämme ja pari karvapörröshelttiä 🙂 Oli ihanaa remuta viikonloppu koirien kanssa, ja viettää rauhallinen viikonloppu ystävien kanssa. Leffoja, keilaamista ja hengailua hyvän ruoan äärellä. Loved every minute! Viikonloppu lensi ohi tämän takia ihan kokonaan, ja nyt on ykskaks jotenkin hirveesti tekemistä. Töitä, blogijuttuja ja salillakin pitäisi ehtiä käymään! Kyllä töihinpaluu rytmittää ihan eri tavalla elämää kuin kotona työskentely. Viikonloput on oikeesti viikonloppuja ja viikot menee ihan eri vauhtia. Itse olen ollut töissä vasta puolitoista viikkoa, mutta miehen arkirutiiniin paluu on vaikuttanut minuunkin 🙂

Nyt kun koti on vihdoin valmis, ja sängynpäätykin oikealla paikalla (vieläkin siitä tosin puuttuu napit), voikin ehkä vihdoin keskittyä täällä elämiseen 🙂 Niin moni lukijakin otti yhteyttä tuossa kesällä, että voisin vihdoin palata asiaan. Tämänikäisenä ystävystyminen ei olekaan enää ihan niin yksinkertaista, joten ihanaa, jos täällä on samanhenkisiä naisia, joiden kanssa viettää aikaa. Varsinkin kun miehellä on jonkun verran työmatkoja syksyllä tulossa. Seura tulee varmasti olemaan paikallaan. Onneksi tosin ystävät ja perheemme ovat hirveän innoissaan tänne tulossa, joten tuskinpa minä nyt ihan tylsistymään pääsen 🙂

RED (1 of 9)

RED (4 of 9)

RED (6 of 9)

RED (7 of 9)

Asuna viime viikolla oli punainen Ralph Laurenin bleiserini ja muuten kokomusta asu 🙂 Yllättäen on punaiset vaatekappaleet kulkeutunu vaatekaapin kätköistä päälle paljon useammin nyt kun meikkiboksissa on kaksi uutta ihanaa huulipunatuotetta kirkkaanpunaisessa värissä 🙂 Tuo mun tukka on kyllä ihmeen kameleontti oikeesti. Kuvissa näyttää joka kerta ihan eri väriseltä. Joissain kuvissa väri on tumma, toisissa vaaleanruskea, kolmansissa lämpimän oranssi. En enää pysy itsekään mukana 😀 No, reilun viikon päästä muuttuu taas, kun päästän Johannan vauhtiin 🙂 Can’t wait to show you!

Voisko täällä Kuopiossa loppua tää sään vaihtuminen aina puolelta tasalta? Äsken kun alotin postauksen kirjoittamisenm vaihdoin työvaatteista kotivaatteisiin ja pyyhin meikit naamalta. Nyt kun sain kuvat ladattua ja tekstiä vähän aikaiseksi, tuolla paistaa ja lehdet kiiltelee kauniin keltaisena. Aivan, tietenkin. No, ei se mitään, kukaan ei menettänyt mitään vaikka ei nähnytkään mun arkista Hunterit + pinkki pipo -yhdistelmää 😀

RED (2 of 9)

RED (8 of 9)

RED (9 of 9)

RED (2 of 2)

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? 🙂

lips-001

*Kollaasi toteutettu yhteistyössä Nelly.comin kanssa ja sisältää tuotesijoittelua*

Blogawards_nominated_logo_white_frame1

Kommentit (31)
  1. Moikka Anna! Todella pirteä asu! 🙂 ehdotuksena, en tiiä onko ihan hölmö juttu mutta huulipunanhan voisi lisäillä vaatetietoihin tohon kuviin myös? 🙂 itsekin monesti ihastunut tiettyihin sävyihin mitä sulla näkynyt ja etsinnässä ikuisesti huulilla kestävä paloauton punainen. Huulipunahan on asuste sinänsä myös! 🙂

    1. Kaipa sen voisi juu, tässä on kyseessä Lumenen huulipunakynä Candy Apple -sävyssä 🙂

  2. Noi farkut näyttää aika täydellisiltä. oletko itse leikannut polviin noi reijät, kun on juuri oikeassa kohtaa? itsekin himoan tuollaisia, mutta en raaski millään alkaa leikkelemään omia farkkuja 😀

    1. Niissä itse asiassa oli ne! Sattu sopimaan törkeen hyvin 🙂 Mites noi kollaasin farkut, oisko ne sinne päin?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *