Sairaalloisen aamu-uninen?

Nyt kun pääsin Natan jalanjäljissä avautumaan bloggaajia kohtaan suunnatuista ennakkoluuloista ja tuota hotelli-gatesta, niin voisinkin jatkaa Natan vastikään kirjoittamista aiheista vielä toisenkin verran. No ihan sen takia, että molemmat herättivät ajatuksia muutenkin ja sitten Nata kirjoitti niistä aika hyvin. Ja koska en oo vielä käsitellyt noita satoja Dubai-kuvia ja ajattelin alkaa purkamaan tuota matkaa blogin puolella vasta viikon alusta.

Mutta niin. Ootteko lukeneet tämän yökukkuja -jutun Natan blogissa? Tai sen taustalla olevan HS:n artikkelin?

Musta on ihan mahtavaa, että tästä aiheesta on tehty juttu Hesariin, vaikkakin hieman mulla on kaksijakoiset fiilikset asiaa kohtaan. Katsokaas kun minä aivan ehdottomasti tunnistan itseni tuosta Natan postauksesta. Mä pystyn kyllä nousemaan mihin aikaan tahansa, mutta mun luontainen unirytmi on ihan erilainen kuin yhteiskunnan normaali rytmi. Yleensähän töihin herätään 6-7 aikaan, työpaikalle ilmestytään 8-9 aikaan ja sitten yöllä käydään nukkumaan siinä 22-23 aikaan. Mulle toi rytmi on tavallaan tuttu ja turvallinen, sillä se on mieheni rytmi, johon olen mukautunut, sillä oma elämänrytmini on ”helppo mukauttaa” kun teen töitä kotoa, enkä ole sidottu työaikoihin. Mutta, jos voisin, minä kävisin nukkumaan aina siinä 3-4 aikaan ja heräisin joskus 11 aikoihin. Se olisi ihan mieletöntä! Talvella tää tarkoittaisi heräämistä valoon ja kesällä nyt ei ole niin väliä muutenkaan. Ennen Danten syntymää kävin usein nukkumaan samaan aikaan mieheni kanssa, mutta saatoin pyöriä sängyssä pari-kolme tuntia, surffailla netissä, lukea kirjaa tai muuten vaan yrittää mantrata itseäni uneen. Välillä en edes yrittänyt, vaan tein töitä tai jotain muuta aamukolmeen.

Vaikka pyrin elämään sellaista 7-23 arkea, todellisuudessa mulla usein venähtää päivät puolenyön toiselle puolelle. Samoin kuin Nata, oon ollut jo vuosia sellainen ihminen, joka ei vaan pysty mukautumaan tuohon aamurytmiin. Toki saan itseni ylös sängystä jo aamulla, mutta en vaan lähde käyntiin. Ihan sama kuinka paljon kahvia, aamulenkkiä tai muuta keksin, ei vaan lähde. Jotkut ihmiset on supertehokkaita aamulla, mä en todellakaan ole. Tai no oon, aamuyöllä. Siitä on nyt pari kuukautta, ku mua ärsytti kotimme pieni sotkuisuus muuton jäljiltä ja yksi ilta päätin, että siivoan niin kauan, että kaikki on vihdoin oikeasti paikallaan. Lopetin puoli kuudelta aamulla hirveän tyytyväisenä itseeni. Aloitin joskus 22 aikaan. Olin tuona aikana tehokkaampi kuin kertaakaan edellisen viikon aikana. Mieheni ei edes enää ihmettele näitä puuskia. Hän kävi juomassa joskus kolmen aikaan yöllä, ihmetteli mitä mä teen ja naurahti mun olevan hullu jatkaen matkaa nukkumaan.

Mä oon aina ollut parhaimmillani ja tehokkaimmillani joskus 22 ja 02 välisenä aikana. Se on mun tehoaikaa. Silloin mulla on virtaa ja energiaa olla luova ja useimmiten teen kaiken luovan ja mielekkään tekemiseni yöllä. 20-21 jälkeen ei enää juuri tule meilejä ja voin keskittyä omiin juttuihin ja puhelimen viestittelytkin hiljenee siinä 22-23 aikaan. Siinä keskiyön tienoilla on jotain todella kauniin rauhallista, kun kukaan ei kaipaa minua, on hiljaista ja voin vaan olla rauhassa ja keskittyä.

Entäs lapsi? Aika monella varmaan heräsi tämä ajatus heti. No, jos lukijoideni joukossa on yökukkujia, voin lohduttaa, että yllättävän hyvin tämän luontaisen yökukkumisen saa yhdistettyä äitiyteen. Tai ainakin Danten äitiyteen. Ensin ajattelin, että en todellakaan pakota lastani mihinkään typerään yhteiskunnan asettamaan unirytmiin, jossa hän nukkuu 19-06 välisen ajan, vaan saa mennä myöhemmin nukkumaan ja herätä kun haluaa. Valitettava tosiasia vaan on se, että koulut ja päiväkodit alkaa kuitenkin aamulla, joten ehkä hänelle on ihan hyväksi oppia pienestä pitäen oikea rytmi. Joskaan, jos hän perii mun yökukkumisen, ei siitä ole mitään apua. Ei ollut mullekaan. Menin kiltisti nukkumaan 21-22 aikaan ala-asteella, mutta uni tuli vasta puolenyön jälkeen. Luin kouluhistoriani aikana ehkä tuhat kirjaa salaa vanhemmilta yövalon loisteessa. No, ainakin yritän Danten kanssa luoda hänelle fiksut nukkumisajat.

Onnekseni Danten luontainen rytmi taisi heti alusta asti olla yhteiskuntaamme hyvin sopiva. D nimittäin nukahtaa yleensä 19 ja 20 välillä ja herää yöunilta 8.30-9 aikaan. Ollaan saatu yösyötöt pois kokonaan, mutta pari kertaa yössä saattaa tarvita käydä kääntämässä, antamassa tutti tai antamassa yöpupu pikkukätösiin. Muuten hän herää yleensä joskus 6 aikaan nälkään, jolloin saa ihan vähän maitoa ja jatkaa vielä mukavasti tuonne aamu-ysin tienoille.

Pakko sanoa, että pelkäsin kyllä lapsensaannin aiheuttavan sen, että joudun heräämään aamuviideltä viihdyttämään ja kuolen väsymykseen, sillä tuollainen ei vaan sopisi minulle. Onneksi Danten kohdalla se on tähän asti ollut turha pelko. Toki kuitenkin varmaan monelle yökukkujalle ajatus kahdeksalta heräämisestäkin on kamala. On se tavallaan mullekin liian aikainen herätysaika siihen nähden, mitä haluaisin, mutta yllättävän sopiva. Saan kuitenkin yleensä puuhailla omiani puoleenyöhön tai aamuyhteen asti, ja saan silti ihan mukavat yöunet. Dantelle tuntuu olevan ominaista nukkua tuo aika, ja päiväunet puolen päivän aikoihin, joten en todellakaan pakottaisi häntä nukkumaan eri aikaa, kuin mikä on hänelle sopiva. Tiedänhän sen itsekin, miten hankalaa oman sisäisen kellon kanssa saattaa olla. Yleensä meidän arki rullaa niin, että D saa iltapuuron noin 19 aikaan, sitten kylvetys, pyjama, pienet paijailut tai lyhyt satu ja omaan sänkyyn. 20 on yleensä jo poitsu unessa. Siitä meillä on miehen kanssa noin kolme tuntia yhteistä aikaa, jonka jälkeen mies menee nukkumaan. Ja sitten mulla on omaa rakasta yökukkumisaikaa pari tuntia. Rakastan tuota vuorokaudenaikaa. Yleensä päivä on niin täynnä tekemistä ja telmimistä, että nukahdan kyllä todella helposti, mutta jos tuntuu, että olen vielä ihan liian energinen puolenyön aikaan, melatoniini kyllä auttaa.

Toisin kuin Nata, en ole koskaan oikein kokenut syyllisyyttä tästä rytmistäni tai kokenut, että minua pidettäisiin lusmuilijana. Läheiseni tietävät, etten ole aamuihminen, ja muiden ei edes tarvitse tietää. Jos en vastaa puhelimeen, en ole kellekään velkaa selitystä. Pidän huolen, että sovin palaverit hieman myöhemmäksi, jotta olen parhaimmillani. Minä nimittäin voin ihan hyvin herätä aamuseiskalta tai aiemminkin. En kuitenkaan saa mitään mielekästä aikaiseksi ennen klo 13 tai 14. Haahuilen ja vellon. Onneksi äitini on meillä parina aamuna viikossa, jolloin yleensä voin nukkua pidempään, mikä tarkoittaa myös sitä, että edeltävät illat voin kukkua vaikka kuinka myöhään.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että lapsen kautta oon saanut ehkä parhaiten muokattua tota unirytmiä. Mikään muu ei oo koskaan ollut niin pakottavaa heräämistä silmällä pitäen. En oo vuosiin joutunut heräämään töihin kovin aikaiseksi, sillä yrittäjyyden lisäksi olen ollut vain sellaisissa työpaikoissa, joissa mulla on ollut liukuva työaika. Yliopistossa harvat pakolliset luennot olivat todella aikaisin aamulla, ja voin myöntää, että ne harvat, jotka oli aamuisin, aiheuttivat minussa suurta ärsytystä. Jos oli aamuluento, muttei pakollinen sellainen, voinette arvata koinko sen tarpeeksi tarpeelliseksi, jotta heräisin liian aikaisin. En. Lapsen kanssa tilanne on vähän eri. Jos hän herää, on minunkin vain herättävä. Hän tarvitsee minua, ja se on sillä selvä. Hän tarvitsee ruokaa ja seuraa, enkä todellakaan jätä lastani heitteille nukkumiseni tähden.

Ehkä en siis ole tarpeeksi univalvehäiriöinen vaan ainoastaan aamu-uninen? Tästä päästäänkin siihen, mikä mua itse asiassa hieman ärsyttää tässä koko jutussa, jossa on pitänyt kehittää jokin kliininen diagnoosi niinkin yksinkertaiselle asialle kuin ihmisten erilaisuudelle. Toki ymmärrän, että HS:n artikkelin Mintulla on varmasti häiriö, joka tekee elämästä todella vaikeaa ja Mintulle diagnoosinsaaminen on ollut varmasti elämää helpottava tekijä. Sillä kyllähän yhteiskuntamme suhtautuu aamu-unisiin laiskoina ja ”huonompina”, joten on varmasti haastavaa selviytyä tuollaisen unihäiriön kanssa.

Jotenkin musta kuitenkin tuntuu koko asia hirveän ärsyttävältä. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaisella on omat tavat ja kropan vaatimukset. Nykyinen työnteko-aikataulu perustuu varmasti johonkin muinaiseen peltojen viljelyyn ja muuhun ulkotyöhön, jolloin työpäivät piti sovittaa auringonvaloon, ja niinpä on menty aikaisin nukkumaan ja aikaisin töihin. Nykyisellään maailma on muuttunut. Elokuut tuntuu olevan järjestään lämpimämpiä kuin kesäkuut ja aamuseiskalta minnekään herääminen tuntuu ihan kidutukselta. Silti lapset menevät kouluun kahdeksaksi ja aloittavat kesälomat kesäkuussa. Toki tuosta kesäloman siirrosta on ollut puhetta yhteiskunnallisella tasollakin. Ja lapset menee päiväkotiin ja kouluun pääsääntöisesti melko aikaisin, jotta vanhemmat pääsevät aikaisin töihin. Nykyisellään työajathan vaihtelee todella paljon, koska monet tekevät kolmivuorotyötä, etätyötä yms., mutta edelleen pidetään jotenkin kiinni tästä 8-16 maailmasta. Se on musta vähän kummallista ja todella vanhentunutta. Miksei jotkut toimistot ole auki 11-19? Noin niinkuin esimerkiksi. Monet kaupat on nykyään auki paljon pidempään kuin ennen, mutta virallisten asioiden suorittaminen ei ole mitenkään itsestäänselvän helppoa, kun kaikki ovat töissä samat ajat. 9-17 työtä tekevän pitää jotenkin myös päästä virastoihin, jotka ovat auki, kas, 9-17 välisenä aikana. Tai no rehellisyyden nimissä yleensä 9-15.

Onneksi yrittäjänä voin valita milloin teen töitä. Nykyään yleensä esimerkiksi 12-14.30 (D:n päikkärit) ja 17-18.30 (D&daddy -time) ja 22-00.

Toisin kuin joidenkin mielestä, mun mielestä tässä diagnoosissa ei ole mitään helpottavaa tai kivaa. Jee, olen jollakin tapaa ”sairas”. Ei, olen erilainen. Yhteiskunnan normit on niin syvällä juurrettuna, että niistä poikkeaminen on heti väärin, paha asia tai sille on saatava virallinen diagnoosi, jottei siitä tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Olis vaan siistiä, jos voitais todeta, että no, jokainen tykkää syödä eri asioita, pukeutua eri tavalla ja ai niin, nukkua eri aikaan. Jotkut meistä on vähän vampyyreja ja toiset on ärsyttävän pirteitä aamuseiskalta. Jokainen voi hakeutua elämässään sellaiseen tilanteeseen, jossa saa parhaat puolet irti plussistaan ja vähiten ongelmia miinuksistaan. Tuntuu vaan jotenkin ikävältä, että yökukkujille ainoat sopivat työt on kolmivuorotyöt, yrittäjyydet ja yötyöt. Silloin on aika rajattua, mitä voi tehdä. Yökukkuja ei todennäköisesti voi olla asianajaja, tuomari tai vaikkapa kouluopettaja (pl. iltalukiot). Väitän, että aika harva nauttii niistä aamuseiskan herätyksistä, jotka on pakollisia monille. On toki heitäkin, aivan varmasti on, mun lähipiirissäkin muutama. Mutta varmasti moni, joka joutuu heräämään töihin aikaisin, ei tee sitä kovin mielellään. Moni varmasti nukkuisi hieman pidempään ja vastavuoroisesti valvoisi pidempään.

Tähän diagnoosin löytäminen tuntuu vaan enemmän jarrulta asian muuttumisessa. Toki eipä tämä varmaan mihinkään oo muuttumassa. Jos yhden konttorin työaika olisikin ykskaks 12-20, olisi se hirveän hankalaa, kun lapset olisivat kuitenkin koulussa 8-16, eikä sitäkään voisi ihan äkkiseltään vaihtaa, kun joku toinen on kuitenkin töissä 8-16 ja pyörä pyörii vaan.

On siis ehkä vaan parasta ja helpointa pysytellä tässä nykyaikaisessa 9/17 -kulttuurissa ja inhota niitä aamuherätyksiä. Yökukkujien on vaan sopeuduttava tai luotava itselleen elämä, jossa ei tarvita aikaisia herätyksiä. En kuitenkaan halua ajatella, että meissä olisi jotakin ”vialla” tai meidän erilaisuudelle tarvittaisiin joku ICD-koodi. Toki se ehkä tuntuu helpottavalta, kun voi potentiaalisesti työnantajalle sanoa, että hei, mulla on tällainen diagnoosi, olis parempi jos mun työaika olis vähän erilainen. Jotenkin se tuntuu musta vaan inhottavalle, että asia rinnastetaan sairauteen. Asiaa ovat varmasti tutkineet minua paljon viisaammat, mutta mä en vaan koe mitenkään, että yökukkumisessa on kyseessä joku biologinen häiriö tai ”sairaus”, vaan kaikki ihmiset on vaan erilaisia. Joissain maissa homous mielletään yhä häiriöksi tai sairaudeksi. Mun mielestä jokaisella nyt vaan on omat mieltymyksensä ja seksuaaliset suuntautuneisuutensa, eikä mikään ole oikeampi kuin toinen. Sama pätee tähän. Ei tämä mielestäni ole mikään ”condition”, tää nyt vaan on ihmisen luontainen taipumus. Niitä on meillä kaikilla.

Mitä mieltä te olette? Ja onko lukijoideni joukossa yökukkujia? 

(Kuvituksena jo nähtyjä syksyisiä kuvia, kun ne mielestäni aika hyvin tähän sopivat 🙂 

Kommentit (31)
  1. Aamen! Yksi yökukkuja ilmoittautuu.

  2. Samaa mieltä kanssasi! Luontainen rytmini on samaa luokkaa eli valvotaan puolen yön, itse olen parhaillani 21-23 aikaan iltaisin ja valvon helposti 01-02, heräisin mieluiten 10-12 aikoihin. Jos en söisi päivittäin melatoniinia, en nukkuisi millään ennen 02-05. En vain kertakaikkiaan saa unta vaikka mitä tekisi. Onnekseni olen alalla jossa työt painottuvat iltaan ja viikonloppuun joten rytmi oli itselle sopiva. Nyt koulussa ja 8 aamut täyttä tuskaa. 11 aamu on jo siedettävä herätä ja mennä. Viime jaksossa oli joka aamu kasiin ja vaikutti kyllä erittäin voimakkaasti jaksamiseen ja mielenterveyteen, kun joka yö unet on 5-6h kun ei vaan kykene aikaisemmin lääkkeilläkään.

    Kumpa yhteiskunta avartuisi ja kasvaisi tässä asiassa, käsite on nimenomaan vanhanaikainen luonnolliseen valoon perustuva.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *