Sairastuvalla

Mungolife

Terveisiä sairastuvalta! Me ollaan täällä vietetty lauantaina aivan ihanat synttärit, mutta sen jälkeen kaikki menikin ihan persiilleen. Mulla tuli siinä lauantai-illalla ja sunnuntai-aamulla sellainen epäilys, että Danten toinen korva ei ehkä parantunutkaan edellisestä antibioottikuurista, ja ajattelimme käydä lääkärillä. Kävimme siis Danten ja mieheni kanssa Tampereen Mehiläisellä korvalääkärillä ja yhdessä Danten kummivanhempien kanssa syömässä keskustassa, kun he viipyivät meillä hieman pidempään. Sunnuntai sujuikin ihan leppoisasti, Dante meni omia aikojaan nukkumaan. Dante sai toisen perättäisen antibiootin, sillä vaistoni osui oikeaan, toinen korva ei joko parantunut tai ehti tulla kipeäksi taas. Dantesta on hirveän vaikea arvata, milloin hän on kipeä, kun ei juuri oirehdi ja huomasin lähinnä lauantaina ja sunnuntaina, että koski korvaansa usein. No, joka tapauksessa, siinä istuskelimme viettämässä vielä iltaa rakkaiden ystävien kanssa kun puolen yön tienoilla pikkuherra heräsi ja olikin yltäpäältä oksennuksessa ja siitä menikin alkuyö sitten rattoisasti niin, että vartin-puolen tunnin välein vaihdettiin vaatteet niin pikkumieheltä kuin äidiltä neljästi. 

Mullahan on ihan hirveä oksennuspelko, ollut jo nuoresta asti. En oo koskaan senkään takia halunnut juoda alkoholia krapulaksi asti, koska mä pelkään oksentamista, oksentamisen ääniä (kakomista) ja hajua ja kaikkea. Norovirus joskus kuusi vuotta sitten oli ihan kamala ja rukoilin koko raskauteni, että pääsisin mahdollisimman helposti. Siinä kun joku muu oksentaa, että helpottaisi, mä oon ihan mestari mitä tulee siinä, etten vaan oksenna ja poden vaikka tunteja pahaa oloa, kunhan ei tarvii oksentaa. Oon aina pelännyt, miten mä ikinä pärjään lapsen kanssa, koska joskus varmasti tulee oksennustautia yms. ja en tiennyt, olenko kyvykäs hoitamaan. Tää oli itse asiassa vauvavuoden suurin yllätys, nimittäin en ollut moksiskaan kun D oksensi neljästi päälleni. En oikeasti mitenkään reagoinut asiaan paitsi pientä lohduttaen ja pesulle vieden. Siinä tilanteessa jotenkin ajattelin sen olevan ehkä reaktio uuteen ruokaan, mitä oli päivällä saanut tai antibioottiin, enkä osannut pelätä pahinta. Kun pieni vihdoin nukahti, sanoin miehelle, että mulla on vähän hulju olo ja muistan, että vähän joku hassu olo oli siinä keskellä yötä. Ajattelin kuitenkin, että se oli mun reaktio siihen oksenteluun, mitä pelkään, ja en välittänyt. Aamulla kun Danten kummivanhempien kanssa syötiin aamupalaa ja valmistauduttiin heidän lähtöön, alkoi mulle tulla vähän huono olo. Vähän siinä mietin, että kuvittelenko, mutta sitten soitin miehelle, että nyt kotiin. Ihan ykskaks ja tosi nopeesti meni ihan normaalista siihen, että oli tosi paha olo. Viimeisen tunnin siinä Viivi ja miehensä hoitivat Dantea kun mä makoilin sikiöasennossa ja voin pahoin.

Heidän oli pakko lähteä lentokentälle ja lähtivätkin juuri noin kymmenen minuuttia ennen miehen kotiintuloa. Kun taksi oli vielä pihassa ja heidän iskiessä matkalaukkuja kyytiin, Dante kiipesi syliini jotain leikkimään ja siinä tuli koettua äitiyden yksi tähtihetki. Pahan olon aalto hyökkäsi niin äkisti, että oksennus tuli ennen kuin sain edes Danten sylistäni.Onneksi olin varannut siinä jonkun astian viereeni, nimittäin siinä ei ehtinyt yhtään reagoimaan. Toki siis se edeltänyt pahoinvointi oli ehkä hyvä vinkki, mutta mä kun en osaa oksentaa tahdonvoimalla tai sormet kurkkuun työntämällä. Tää mun pelko lukitsee mut niin pahaan paniikkiin, että mä pysty oksentaa vaan, jos en enää pysty pidättelemään sitä, ja se on aika hyökkäävää. Siinä mä sitten oksensin astiaan, mikä oli Danten mielestä hurjan hauskaa ja hän siinä nauroi ja taputti käsiään yhteen. Jotenkin jopa tällaista oksennuspelkoista asia helpotti :D Siitä se ilo sitten lähti.

Onneksi soitin miehen kotiin, nimittäin mun kohtalo kävi miehelle n. 2 tuntia siitä, kun se alkoi minulla. Ja noroksi sen arvasin viimeistään siinä vaiheessa, kun alkoi jumalattomat vatsakouristukset. Siinä sitten juostiin loppupäivä vuoronperään vessaan milloin mitenkin päin. Oksensin viiden tunnin sisään kymmenisen kertaa ja tauti hyökkäsi sellaisella voimalla, että olin aika varma, että kuolen. En kuollut, ja onneksi pöpö oli tehokkuudessaan aika nopea ja sikäli armollinen. Sain nukuttua yön ilman, että piti yökkäillä ja pikkuhiljaa elämä alkoi eilen aamulla voittaa. Tosin, on sanottava, että nyt eletään keskiviikkoiltaa, enkä ole vieläkään syönyt oikein mitään. Yhden jäätelön sain syötyä ja olen juonut vaikka mitä kaikkea mustikkakeitosta Jaffaan, mitä nyt mieleni on tehnyt. Ja itse asiassa, turvauduin mun raskausajan ykköseen, eli Hesen juustoon, mikä meni koko raskausajan pahimmankin pahoinvoinnin aikana. Nyt aletaan olla melko lailla normaalissa olotilassa, mitä nyt mitään ei vieläkään tee mieli ja kaikki vähän etoo. Mukava pieni laihdutuskuuri tässä kevään kunniaksi.

Ensimmäinen pelkoni oli tietty se, että kaikki juhliin tulleet sairastuivat, mutta onneksi ei sentään. Luulen, että meille siellä Mehiläisessä tarttui joku pöpö, tai lähinnä Dantelle, ja kun sitten me molemmat saatiin osamme siinä hänen oksentelussaan, saimme mekin kyseisen viruksen. On sitä vissiin aika mukavasti liikkeellä.

Tämän takia blogi on hiljentynyt nyt aika moneksi päiväksi, täällä on nimittäin milloin pelätty kuolemaa milloin yritetty vaan jaksaa; tällainen nimittäin vie aika mukavasti kaikki voimat.

No, onneksi se on ohi vaikka vähän ikävän maun (heh heh) jättikin aivan ihanalle viikonlopulle ystävien ja perheiden kanssa! Palataan siihen huomenna, nyt on pakko vielä lepäillä tämä ilta :)

Kommentit

Henriikka (Ei varmistettu)

Täällä toinen ökäkammoinen ja mietin kovasti raskaus- ja lapsiarkea tältä kantilta. Kaikkein eniten lastenhankinnassa mietityttää just tää. Kiitos lohduttavista sanoistasi, ettet siinä miettinyt tai hätkähtänyt! Toivon, että itsellekin käy niin.

Nou nou nouuuu... Noro vetää kyllä ihan polvilleen. Ei jotenki huvittais saada taas tota "kuoleman porteille ja takaisin"-kokemusta. Mutta se tulee ja menee miten lystää. Eiks Jenni Vartiaisel oo se biisikin "noro on kunniavieras"?

Ewva (Ei varmistettu)

Ahahhs tää oli hulvaton vitsi nauroin ehkä vuoden tuolle noro on kunniavieras!
Onneks Anna sinä ja perheesi voitte jo paremmin! Minulla oli pienenä rota-virus ja jouduin tiputukseen kun oksentelin niin paljon viikon ajan

Maria (Ei varmistettu)

Mulla myös toi kammo ja siis sain n.vuosi sitten (elämäni ensimmäisen) ruokamyrkytyksen, tässä mukava tarina; söin sellasen valmis salaatin, jossa se kastike hais oudolle mutta koska caesar niin pidin sitä normaalina. Meni ehkä 30min kun tv ohjelmat alko pyörii päässä, jaksoin about 2h sitä oloa, kunnes luovutin ja menin sänkyyn makaamaan (en muista sainko pestyä naamasta edes meikkejä, taisin sen tehdä maatessa). Siinä maailma pyöri vimmatusti ja muistan kuinka tunsin että kohta lentää... Mutta jotenkin blokkasin sen ajatuksistani, koska mullakin toi kammo on tosi vahva ja se tunne on tosi pelottava, kun et pysty hallitsemaan sitä. n. 30min sitä pidäteltyäni, tunsin etten pysty enää ja huhhei kun meni tarkalleen! Ehdin just 10m vessaan ja hiukset muistaakseni laitoin vauhdilla sotkunutturalle ja siinä pönttöä sitten halailin viitisen minuuttia ja muistan kuinka sanoin ääneen monesti, että 'jooko lopu jo' voin vaan kuvitella ton noron... Oon tällä hetkellä flunssassa ja pitäs varmaan lääkäriin marssia, jos ei tää pian helpota ja voin vaan kuvitella sen bakteerimäärän siellä

Lisa (Ei varmistettu)

Voin samaistua joka sanaan tuosta oksennuskammosta. Pelkään ihan kamalasti, että miten ikinä pärjään, jos saadaan lapsia. Mutta ehkä siinä käy just noin, että kun toista rakastaa pyytettömästi, että ei halua muuta kuin helpottaa toisen oloa.

Koiran kanssa voi onneks vähän treenata, kun se välillä sattuu voimaan pahoin.

Tsemppiä teille! Onneks menee yleensä yhtä nopee ohi, kun on tullutki. Selviskö teijän ystävät kuitenki terveenä? Tuntuu, että noi tarttuu niin nopeesti aina.

E (Ei varmistettu)

Mulla on yhtä vahva pelko (ollut kans ihan lapsesta asti) enkä myöskään oksenna ennen kuin se vaan yksinkertaisesti tulee enkä pysty enää pidättämään. Joistain saattaa varmaan kuulostaa oudolta se, että oikeasti harkitsen tämän takia haluanko lapsia ollenkaan, mutta fobia on fobia. Tämä postaus kyllä vähän rohkaisi, ehkä se olisi sittenkin jopa oksentelun arvoista!

KatieSusanna (Ei varmistettu)

Kun tyttö oli puolitoista vuotias, iski eka hänelle noro ja sit tietty mulle ja miehelle myös. Eli I feel you. :D Mulla taas on silleen hadsudti että silloin kun huomaan, että oksennus alkaa tulla, kävelen vaan kylmän rauhallisesti vessaan ja ihan rauhassa pöntölle oksentaa.... :D Mulla oli paha raskauspahoinvointi ja saavutin siinä tälläsen zenmäisen kontrollin oksentamiseen.
Ton noron jälkeen neidillä on ollu varmaa joku 5 kertaa oksennustauti, ja yhdellä kerralla näistä viidestä se on iskenyt muhun ja mieheen. Viimeks oli pääsiäisenä oksennustauti, mutta ei ihme kyllä meihin iskeny :D

Kms (Ei varmistettu)

Mulle iski noro loppuraskaudessa, olisko ollut jotain viikolla 32. Oli ihan karmeaa ja eniten ärsytti, kun tiesin että siltä olisi voinut välttyä. Olen opettaja ja kauhulla kuuntelin töissä noroepidemian alettua kuinka "Ope mää oksensin yöllä mutta aamulla oli ihan hyvä olo niin äiti käski tulla jo kouluun" No niinhän se noro sitten iski minuun ja niihin kahteen muuhun raskaana olleeseen työkaveriin. Ihan älytöntä että ajatellaan vaan omia töitä ja laitetaan lapset sairaana hoitoon tai kouluun muita tartuttamaan!

E (Ei varmistettu)

Huh, mulla on ollut kerran elämässäni noro ja siitä jäi kyllä niin hirveät traumat että pelkään edelleen jatkuvasti milloin se iskee uudelleen :D

N (Ei varmistettu)

Mulla kans oksennuskammo. Olin 12v oksentamatta ja sen kerran kun sitten oksensin aloin itkemään hysteerisesti siinä pöntön reunalla samalla oksentaen. Ja tämä on toistunut sen jälkeen aina, vaikka päivän sisällä joutuisikin oksentamaan useasti. Ja heti, jos kuulen jonkun oksentavan/kakovan iskee hirveä paniikki.

K (Ei varmistettu)

Tiedän tunteen. Itse olen oksennuskammoinen ja pahasti, mutta lasten myötä se oskennusfobia on huomattavasti lieventynyt. Onneksi meillä ei oksennustautia ole kauhean usein ollut, mutta kyllä sitä on muutamat oksennukset saanut elämässään siivota ja pari vuotta sitten sairastettu noro oli kyllä sellainen helvetin esikartano että oksat pois :( Oksennusten siivoaminen ei tuntunut missään ( ei se nyt tietty mukavaa ollut ), lähinnä säälitti lapset jotka vuorotellen oksensivat useita kertoja. Pienempi kun oksensi avoportaissa ensimmäisen kerran ja toiset laatat tuli eteisen kivilattialle niin että sitä roiskui joka puolelle, siinä väkisinkin altistui virukselle itsekin. Vanhempi joutui jopa sairaalaan tiputukseen kun kuivui :( Omalla kohdallani riitti ripuli ja vatsan kouristelu. Toivottavasti en saa tuota tautia enää ikinä, tai lapset. Hyvä että siellä voidaan jo paremmin!

Taotao (Ei varmistettu)

Lapsista ei todellakaan näe aina jos ovat saaneet jonkin tulehduksen. Jos se ei nosta kovaa kuumetta, kuten korvatulehduksessa ei nouse.
Oman nuoremman poikani ainoa oire oli aina se, että kulki kuin muurahaisia housuissa, ei raapinut korvallistaan eikä huutanut. Seitsemän kertaa leikkautin. Lopuksi tokeni 6-vuotiaana. Viimeisen leikkauksen jälkeen lääkäri kielsi kolmeksi kuukaudeksi kaikki vesileikit ja uimiset.
Vanhempi poikani oli vielä kovempi. Kolmen pisteen liimakorvat. Ei kuullut enää yhtään mitään. Kotona emme asiaa huomanneet, ihmeteltiin vain miksei hän vastannut esim. kysymyksiin kuin vasta aivan lähelle mentäessä. Oletimme, että oli omissa puuhissaan niin keskittynyt. Tarhassa asiaan vasta kiinnitettiin huomiota, tietysti kovassa melussa ei kuule sitäkään vähää mitä kotona. Leikkaus, mutta vain yksi.

H (Ei varmistettu)

Hei täällä kans oksennuskammoinen 6kk vauvan äiti. Tää oli tavallaan ihanan lohduttava teksti, että siitä lapsen oksutaudista voi siis selvitä hengissä. Lapsen oksentaminen on nimittäin yksi isoimmista kysymysmerkeistä omassa äitiydessäni

Mulla se kammo ilmenee juuri noin, että en oksenna kun vasta silloin kun en pysty enää pidätellä. Mua ei oksentaminen/äänet/yms ällöta vaan aiheuttaa jäätävän paniikin. Oon jopa harkinnut joskus meneväni puhumaan tästä jollekkin, koska etenkin nuorempana se rajotti omaa elämää jonkun verran kun välttelin tiettyjä menoja, koska "jollain voi tulla sielä huono olo".

Tiia (Ei varmistettu)

Mulla myös kauhee oksennusfobia. Oon viimeksi oksentanut kun oon ollu 5 vuotias ja nyt oon siis 28 :D En tiedä millä munkilla oon välttäny kaikki taudit enkä tän fobian vuoksi oo kertaakaan juonut itseäni liian humalaan kun pelkään niin paljon oksentamista. Kukaan ei ikinä usko etten oikeesti oo oksentanu kun lapsena viimeks :D Tää on yks syy miks mua pelottaa joskus kun toivottavasti oon raskaana, en yhtään tiedä miltä oksentaminen tuntuu ja pelottaa se kontrollin menetys. Ja se vaikuttaa ihan kauheelta kun oon sivusta nähny muiden oksentavan, hyi olkoon.

Elisa (Ei varmistettu)

Minä kammoan myös oksennusta. Mutta on kyllä tosiaan jännä miten siihen lapsen oksenteluun reagoi. Itse joskus heräsin siihen kun likka nukkui vieressäni että yökki. Nappasin syliin ja lähdin kantamaan kohti vessaa. Ei ehditty ja kylmän rauhallisesti annoin tytön oksentaa päälleni samalla selkää silitellen ja rauhoitellen. Sen jälkeen sitten huutelin miehen hereille et tulisitkos auttaan pitäs päästä pesulle.

Terttu (Ei varmistettu)

Pikaista paranemista! Kamalaa sanoa, että sitten kun ehdit, laitatko kirppistä pystyyn? Edelliseen en ehtinyt. En nähnyt sen alkaneen. Mutta tosiaankin parantelette pikku, ihanan petheenne ensin. Ps. Kolmannelta pojaltani korvat putkitettiin, kun tuli painoa 10kg. Kaksosilla niin karmea korvatulehduskierre. Tsemppiä!

MK (Ei varmistettu)

Tälle on nimikin: emetofobia. Kärsin siitä itse ja mulla on 2 lasta. Ihan hengissä olen säilynyt, älkää vaan jättäkö lapsia tekemättä fobian takia! Mua on lohduttanut myös se, että on niin paljon oksennuskammottomia ihmisiä :) Eli vaikka itse oksentaisin vaikka töissä, joka olisi mulle tyyliin maailmanloppu, niin siinä vieressä saattaisi olla lohduttamassa joku, joka ei ole siitä millänsäkään... että niinkin voi ajatella. Se lohduttaa. Mutta siis ottaisin täitä, kihomatoja ja infernaalisia kuumetauteja lapsille vaikka kuukaudeksi mieluummin kuin yhden yön oksentamista (siis toki lasten hyvinvoinnin kannalta mieluummin vain yksi yö kuin kk, mutta ymmärtänette pointin).

Tsemppiä teille ja kaikille muillekin emetofobeille! Meitä on paljon ja elämästä kuitenkin selviää, myös oksennustaudeista :)

Annikki (Ei varmistettu)

Meidän pojalla oli pari kuukautta sitten (8kk vanhana) adenovirus. Raukka oksensi kuusi päivää. Siihen ripuli ja kuume päälle. Oltiin neljä päivää sairaalassa tiputuksessa. Aikuisille oireet tulivat sen sijaan tosi lievinä.

Emma (Ei varmistettu)

Hyvä kuulla, että vointi parempi! Voimat vie varmasti, nyt iisisti vain eteen päin

Linda (Ei varmistettu)

Mahatauti on kyllä ihan kamala! Mulla oli tuossa pääsiäisenä viiden päivän tauti. Onneksi mies oli lomautettuna pääsiäisen jälkeisen viikon ja pystyi huolehtimaan meidän 4- ja 3-vuotiaista ja 11 kk vauvasta, ja onneks vauva oli ainut joka säästyi taudilta :O Ja onneks miehellä alkoi tauti vasta kun mä parannuin :D Lasten kanssa sairastelu ei kyllä ole mitään herkkua, koska vaikka haluais vaan makoilla sängyn pohjalla ja parannella itseään, niin ei pysty :/

Taija (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi emetofoobikko. Yleensä saa järkyttävää silmienpyörittelyä vastaansa jos erehtyy kertomaan tästä fobiasta, niin harva tietää että sellainenkin fobia on olemassa ja vielä harvempi ymmärtää/uskoo sitä. Lohduttavaa kuulla että on muitakin ja että myös lasten oksutautien kanssa pärjää.

Mutta kertokaas kohtalontoverit miten pystytte lentämään? Musta tuntuu että fobia vaan pahenee iän myötä ja lentämisestä on tullut jo lähes mahdotonta. Mulla siis se laji fobiasta että muiden oksennus aiheuttaa suuremman paniikkikohtauksen kuin oma...

Anna (Ei varmistettu)

Miten se liittyy lentämiseen? Mä en oo koskaan nähnyt ketään oksentamassa lennolla? :o

R (Ei varmistettu)

Lentäminen ahdistaa koska lennoille voi sattua matkapahoinvoivia/krapulaisia/sairastuneita matkustajia ja jos joku oksentaa niin sieltä purkistahan ei pääse pois vaikka menis miten paniikkiin, hirveintä olis jos kone olis vielä niin täynnä ettei vois vaihtaa paikkaa. Tarinoita oksentelijoista on helppo löytää ja tunnen itsekin ihmisiä jotka ovat kertoneet oksentaneensa lennolla. Kaveri oli kerran joutunut istumaan tyypin vieressä joka oli oksentanut koko lennon. Kärsin itse matkapahoinvoinnista koneessa ja emetofobiasta joten lentäminen on todella hankalaa... Toisen yökkiminen tekisi omasta jo valmiiksi pahasta olosta sietämättömän enkä halua edes kuvitella sitä hajua! Omaa ahdistusta helpottaa vähän jos on tuttu tyyppi vierustoverina, mutta menetän kyllä yöunet ennen lentoja ja näin ulkomailla asuvana en lentämistä voi välttää jos haluan perhettä nähdä. Ei auta muu kuin pakottaa itsensä, mutta samalla houkuttaisi muuttaa johonkin vähän lyhyemmän lentomatkan päähän...
Itselläkin lasten hankinnassa yksi arveluttavimmista asioista on että miten sitä sitten pärjää jos koko perhe yökkii ympärillä ja itse pitäis vielä olla se aikuinen joka pitää muista huolen eikä näytä lapselle paniikkiaan. :(

Taija (Ei varmistettu)

Anna, wau hyvä tuuri. Mä en oo lentänyt läheskään yhtä paljon kuin sä ja jo kaksi sellasta lentoa osunut kohdalle missä lähellä oksennetaan. Lisäksi kuullut juttuja humalaisesta lennolla, noro-/ruokamyrkytystapauksesta, lentopelkopahoinvoinnista ja turbulenssitapauksesta. Toki tässä vaan muutama esimerkki verrattuna siihen paljonko on lentoja jossa kaikki sujuu hyvin, mutta silti se pienenpieni mahdollisuus, suljettu tila ja istumapaikkaan sidottuna oleminen ahdistaa valtavasti.

Inari (Ei varmistettu)

Maitohappobakteerit :) esim. Vivomixx tai Bioteekin probiootti ym. hyvälaatuiset ympärivuotiseen käyttöön niin ei tartu jokainen kulkutauti :D

noora (Ei varmistettu)

Täällä kanssa yksi oksukammoinen. Kylläpä tää postaus ja kommentit oli terapeuttista luettavaa! Mulla on ollut viimeksi oksutauti 11 vuotta sitten ja silloinkin olin niin onnekas, että oksensin vain yhden kerran. Sen jälkeen on ollut jokusen kerran mm. päänsäryn takia niin paha olo, että on kyllä oksettanut, mutta olen sinnikäs pidättelijä.. :D Olen myös usein miettinyt, että miten tän typerän kammon kanssa pärjää, jos saa lapsia. Näistä kommenteista ja sun postauksesta sai kyllä valtavasti henkistä tukea. :)

Kommentoi