Sairastuvalla

Terveisiä sairastuvalta! Me ollaan täällä vietetty lauantaina aivan ihanat synttärit, mutta sen jälkeen kaikki menikin ihan persiilleen. Mulla tuli siinä lauantai-illalla ja sunnuntai-aamulla sellainen epäilys, että Danten toinen korva ei ehkä parantunutkaan edellisestä antibioottikuurista, ja ajattelimme käydä lääkärillä. Kävimme siis Danten ja mieheni kanssa Tampereen Mehiläisellä korvalääkärillä ja yhdessä Danten kummivanhempien kanssa syömässä keskustassa, kun he viipyivät meillä hieman pidempään. Sunnuntai sujuikin ihan leppoisasti, Dante meni omia aikojaan nukkumaan. Dante sai toisen perättäisen antibiootin, sillä vaistoni osui oikeaan, toinen korva ei joko parantunut tai ehti tulla kipeäksi taas. Dantesta on hirveän vaikea arvata, milloin hän on kipeä, kun ei juuri oirehdi ja huomasin lähinnä lauantaina ja sunnuntaina, että koski korvaansa usein. No, joka tapauksessa, siinä istuskelimme viettämässä vielä iltaa rakkaiden ystävien kanssa kun puolen yön tienoilla pikkuherra heräsi ja olikin yltäpäältä oksennuksessa ja siitä menikin alkuyö sitten rattoisasti niin, että vartin-puolen tunnin välein vaihdettiin vaatteet niin pikkumieheltä kuin äidiltä neljästi. 

Mullahan on ihan hirveä oksennuspelko, ollut jo nuoresta asti. En oo koskaan senkään takia halunnut juoda alkoholia krapulaksi asti, koska mä pelkään oksentamista, oksentamisen ääniä (kakomista) ja hajua ja kaikkea. Norovirus joskus kuusi vuotta sitten oli ihan kamala ja rukoilin koko raskauteni, että pääsisin mahdollisimman helposti. Siinä kun joku muu oksentaa, että helpottaisi, mä oon ihan mestari mitä tulee siinä, etten vaan oksenna ja poden vaikka tunteja pahaa oloa, kunhan ei tarvii oksentaa. Oon aina pelännyt, miten mä ikinä pärjään lapsen kanssa, koska joskus varmasti tulee oksennustautia yms. ja en tiennyt, olenko kyvykäs hoitamaan. Tää oli itse asiassa vauvavuoden suurin yllätys, nimittäin en ollut moksiskaan kun D oksensi neljästi päälleni. En oikeasti mitenkään reagoinut asiaan paitsi pientä lohduttaen ja pesulle vieden. Siinä tilanteessa jotenkin ajattelin sen olevan ehkä reaktio uuteen ruokaan, mitä oli päivällä saanut tai antibioottiin, enkä osannut pelätä pahinta. Kun pieni vihdoin nukahti, sanoin miehelle, että mulla on vähän hulju olo ja muistan, että vähän joku hassu olo oli siinä keskellä yötä. Ajattelin kuitenkin, että se oli mun reaktio siihen oksenteluun, mitä pelkään, ja en välittänyt. Aamulla kun Danten kummivanhempien kanssa syötiin aamupalaa ja valmistauduttiin heidän lähtöön, alkoi mulle tulla vähän huono olo. Vähän siinä mietin, että kuvittelenko, mutta sitten soitin miehelle, että nyt kotiin. Ihan ykskaks ja tosi nopeesti meni ihan normaalista siihen, että oli tosi paha olo. Viimeisen tunnin siinä Viivi ja miehensä hoitivat Dantea kun mä makoilin sikiöasennossa ja voin pahoin.

Heidän oli pakko lähteä lentokentälle ja lähtivätkin juuri noin kymmenen minuuttia ennen miehen kotiintuloa. Kun taksi oli vielä pihassa ja heidän iskiessä matkalaukkuja kyytiin, Dante kiipesi syliini jotain leikkimään ja siinä tuli koettua äitiyden yksi tähtihetki. Pahan olon aalto hyökkäsi niin äkisti, että oksennus tuli ennen kuin sain edes Danten sylistäni.Onneksi olin varannut siinä jonkun astian viereeni, nimittäin siinä ei ehtinyt yhtään reagoimaan. Toki siis se edeltänyt pahoinvointi oli ehkä hyvä vinkki, mutta mä kun en osaa oksentaa tahdonvoimalla tai sormet kurkkuun työntämällä. Tää mun pelko lukitsee mut niin pahaan paniikkiin, että mä pysty oksentaa vaan, jos en enää pysty pidättelemään sitä, ja se on aika hyökkäävää. Siinä mä sitten oksensin astiaan, mikä oli Danten mielestä hurjan hauskaa ja hän siinä nauroi ja taputti käsiään yhteen. Jotenkin jopa tällaista oksennuspelkoista asia helpotti 😀 Siitä se ilo sitten lähti.

Onneksi soitin miehen kotiin, nimittäin mun kohtalo kävi miehelle n. 2 tuntia siitä, kun se alkoi minulla. Ja noroksi sen arvasin viimeistään siinä vaiheessa, kun alkoi jumalattomat vatsakouristukset. Siinä sitten juostiin loppupäivä vuoronperään vessaan milloin mitenkin päin. Oksensin viiden tunnin sisään kymmenisen kertaa ja tauti hyökkäsi sellaisella voimalla, että olin aika varma, että kuolen. En kuollut, ja onneksi pöpö oli tehokkuudessaan aika nopea ja sikäli armollinen. Sain nukuttua yön ilman, että piti yökkäillä ja pikkuhiljaa elämä alkoi eilen aamulla voittaa. Tosin, on sanottava, että nyt eletään keskiviikkoiltaa, enkä ole vieläkään syönyt oikein mitään. Yhden jäätelön sain syötyä ja olen juonut vaikka mitä kaikkea mustikkakeitosta Jaffaan, mitä nyt mieleni on tehnyt. Ja itse asiassa, turvauduin mun raskausajan ykköseen, eli Hesen juustoon, mikä meni koko raskausajan pahimmankin pahoinvoinnin aikana. Nyt aletaan olla melko lailla normaalissa olotilassa, mitä nyt mitään ei vieläkään tee mieli ja kaikki vähän etoo. Mukava pieni laihdutuskuuri tässä kevään kunniaksi.

Ensimmäinen pelkoni oli tietty se, että kaikki juhliin tulleet sairastuivat, mutta onneksi ei sentään. Luulen, että meille siellä Mehiläisessä tarttui joku pöpö, tai lähinnä Dantelle, ja kun sitten me molemmat saatiin osamme siinä hänen oksentelussaan, saimme mekin kyseisen viruksen. On sitä vissiin aika mukavasti liikkeellä.

Tämän takia blogi on hiljentynyt nyt aika moneksi päiväksi, täällä on nimittäin milloin pelätty kuolemaa milloin yritetty vaan jaksaa; tällainen nimittäin vie aika mukavasti kaikki voimat.

No, onneksi se on ohi vaikka vähän ikävän maun (heh heh) jättikin aivan ihanalle viikonlopulle ystävien ja perheiden kanssa! Palataan siihen huomenna, nyt on pakko vielä lepäillä tämä ilta 🙂

Kommentit (26)
  1. Täällä toinen ökäkammoinen ja mietin kovasti raskaus- ja lapsiarkea tältä kantilta. Kaikkein eniten lastenhankinnassa mietityttää just tää. Kiitos lohduttavista sanoistasi, ettet siinä miettinyt tai hätkähtänyt! Toivon, että itsellekin käy niin.

  2. Nou nou nouuuu… Noro vetää kyllä ihan polvilleen. Ei jotenki huvittais saada taas tota ”kuoleman porteille ja takaisin”-kokemusta. Mutta se tulee ja menee miten lystää. Eiks Jenni Vartiaisel oo se biisikin ”noro on kunniavieras”?

    1. Ahahhs tää oli hulvaton vitsi nauroin ehkä vuoden tuolle noro on kunniavieras!
      Onneks Anna sinä ja perheesi voitte jo paremmin! Minulla oli pienenä rota-virus ja jouduin tiputukseen kun oksentelin niin paljon viikon ajan

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *