Sellainen maanantai sitten se…

Tänään olen miettinyt…

… paljon tulevaisuutta. Mitä haluan tehdä työkseni, missä haluan asua, mitkä asiat tuntuvat sellaisilta, joista haaveilen. Havahduin siihen, että en oikein haaveile mistään. Tai siis toki, mulla on unelmia vaikka millä mitalla. Perheenlisäys jossakin välissä, tietynlainen työtulevaisuus, tiettyjä matkakohteita yms. Mutta toisaalta, jos elämäni jatkuisi tällaisena aina, olisin onnellinen, enkä kokisi menettäväni mitään. Kaikki, mistä unelmoin, on tavallaan vaan bonuksia tämän nykyisen tilanteen kanssa. Toisaalta oli ihanaa jotenkin havahtua siihen, että mulla on jo kaikki, mistä oon haaveillut. Toisaalta se oli jotenkin tyhjä fiilis. Eikö mulla ole muka mitään isoja unelmiaenää elämälle? Enkö ole aina ajatellut, että unelmat ja unelmien täyttäminen on elämän tarkoitus? Mutta ehkä tämä on se tilanne, mikä on optimaalinen mulle. Isojen asioiden kohdalla haaveet on toteutettu ja pienet jutut on niitä, joita tavoitella.

… miksi aina kaupasta unohtuu se yksi tärkeä asia? Must tuntuu, että joudun käymään kaupassa joka ikinen päivä, koska aina kun palaan sieltä, huomaan, että meiltä onkin loppu keittiörätit, konetiskiaine tai joku muu samanlainen. Kohtalontovereita? 

… että mulla on ehkä sittenkin yksi tulevaisuuden haave. Mä en tiedä jaksanko mä elää koko elämäni Suomessa, sillä tää talvi oli jotenkin vaan niin murskaava. Nyt kun kelit on ollut paljon kivemmat, aurinkoa riittänyt ja valoakin riittänyt iltaan asti, oon ollut ihan eri tavalla täynnä energiaa. On kiva puuhailla Danten kanssa, ja oon liikkunut enemmän ulkona, syönyt paremmin ja pitänyt itsestäni muutenkin paremmin huolta. Jokainen asia ruokkii vähän toista, ja kaikista eniten tuo ulkona liikkuminen vaikuttaa mun hyvinvointiin. Ja huomaan myös miten paljon Dante viihtyy ulkona ja mietin, että edessä on pian syksy, joka on pelkkää kurakeliä ja sitten talvi kaikkine erikoisuuksineen ja Danten energiatasot huomioon ottaen, todennäköinen energiaylitulvaan hukkuminen, jos ei päästä leikkimään pihalle muutamaan päivään, kun säät on kamalat. Ihan hirveä ajatus, että joutuu taas elämään yhden talvikauden Suomessa, saatika, että niitä saisi/joutuisi viettää vielä kymmeniä. Jos elämä joskus sen sallisi, niin asuisimme puolet vuodesta Suomessa ja puolet vuodesta jossain muualla. Tänä vuonna ollaan reissattu aika paljon talvella ja silti olo on kuin horroksesta herännyt.

… että haluaisin jokaiselle yksinhuoltaja-vanhemmalle jonkun mitalin. En tajua, miten ihmiset pystyy siihen! Mun mies on työmatkalla ja oon ollut tänään ajoittain vähän helisemässä 😀 Sanoo yksi äiti, joka istui äsken sohvalla tunnin ihan vaan tuijottaen jotain tv-sarjaa ja hengitellen, sillä ilta oli jotenkin täynnä koettelua. Dantella on kolmatta päivää kuume, joka on vissiin joko viimeisimmän korvatulehduksen tuoma tai sitten vaan eri virus, ja mä oon ihan loppu tähän sairasteluun. Joku meistä kolmesta on ollut kipeä koko hiton huhtikuun. En jaksa. Sen lisäksi, että Dantella on kuume, täytyy sen korvaan laittaa vielä korvatippoja putkituksen jäljiltä. Mun ilta menikin iloisesti jotakuinkin näin: syötiin iltapala, käytin D:n kylvyssä ja harjattiin hampaat. All good there, se rakastaa kylpemistä. Tultiin kylvystä, aloitin yöpuulle valmistautumiset. Ensin yritin syöttää sille Panadolin. Olin tyhmä, enkä sekoittanut sitä ruokaan, ja yritin tunkea sitä sillä ruiskulla. D on tässä erinäisten korvatulehdustensa aikana oppinut melko lailla vihaamaan lääkkeitä, ja huuto alkaa jo kun näkee ton Panadol-ruiskun. Yritin maanitella, yritin vähän pakottaa. Aiheutin vaan kakomista ja sen aiheuttamana sain osan iltapalasta oksennuksena päälleni. Oksennusta murskaavampi oli tunne täydellisestä epäonnistumisesta äitinä kun se lääkkeen anto meni niin hienosti. Okei, ei siinä mitään. Uusi yritys, kokeilin antaa lusikalla. Sylki kaiken pitkin keittiön lattiaa.

Yritys numero kolme, sekoitin Panadolin jugurttiin ja syötin. Upposi. Tosin, kuraeteisessä odottaa yksi oksennuksen peitossa oleva pyjama ja yksi koristetalja, jossa mukavasti punaista. Tyyppi söi marjoja jälkkäriksi tänään. Ne koristavat nyt hänen huoneensa koristetaljaa. Huoh. Siinä vaiheessa kun sain panadol-jugurtin syötettyä, oli pakko viedä tyyppi uudelleen pesulle. Jokainen lasten Panadolia koskaan käsitellyt tietää, että se on ku liisteriä, tahmaa ja tarttuu kaikkeen. Pesulle ja seuraava projekti. Sanotaanko nyt vaikka niin, että D ei suhtaudu yhtään Panadolia lämpimämmin yhdistelmään Physiomer + nenäimurointi tai korvatippojen laittoon. Siinä vaiheessa kun sain rimpuilevan ja kiljuvan 11-kiloisen terveyshommat hoidettua, sydäntä särki. Nimittäin lapsi ei todella ole pitkävihainen. Se sama hirviö, joka sörkkii korvatippoja ja nenäimuria, on se, jonka syliin käperrytään valittamaan sitä kaikkea. Vein pojan sänkyyn ja hän simahti kuin saunalyhty. Kello oli 19.45 ja mä istuin alas sohvalle aivan loppu. Keittiö ja olkkari on kuin pommin jäljiltä, päivän ruokailuvaatteet odottaa sappisaippuointia, ois vähän oksennusta hinkattavana pois erinäisistä kankaista ja todennäköisesti edessä on vähän vaikeampi yö, kun tyypillä on tosiaan kuumetta. Istuin alas, kaadoin ison lasin vettä ja otin vähän hedelmiä ja totesin, että äiti tarvii hetken itelleen.

Ja just kun oon istunut viisi minuuttia… koira oksentaa. Matolle tietenkin. Benji imuroi haaviinsa aina salamannopeasti kaiken, minkä D tiputtaa syödessään ja tänään siinä oli näköjään jotain sopimatonta. Nyt on sitten vielä yksi matto hinkattavana. Kyllähän normaali arki on vähän erilaista ja pärjään Danten kanssa oikein hyvin, nautin päivistä, kun olemme kaksin, mutta tällaisina iltoina tulee miettineeksi, miten vaikeaa olisi, jos olisi aina yksin.

ZARA jumpsuit
CHANEL laukku
STUART WEITZMAN saappaat
ZARA takki

… miten ihanaa on, että hiekoituskivet on kerätty vihdoin pois lähiympäristöstä ja pääsen pyöräilee pitkästä aikaa. En vaan oo varma, uskallanko ottaa Dantea kyytiin ja oon miettinyt sellaisen kärryhomman hankkimista pyörän perään. Mua on naurattanut jotenkin ihan hirveesti ajatus itsestäni pyöräilemässä sellaisen kärryn kanssa. En edelleenkään aina muista, että mä oon kohta kolmekymppinen äiti 😀

… että poislukien viimeinen tunti, tää on ollut aivan ihana päivä. Tämäkin. Ja mulla on jo nyt ikävä tota mun pientä. Hullua tämä äitiys.

Vaikka mieli tekisi, en voi venkoilla enää pidempään blogin kimpussa vaan on hypättävä sappisaippuan ja mattoharjan kimppuun. Huoh.

Mitäs tykkäätte asusta? 

Kommentit (50)
  1. Jos vaan yhtään houkuttaa sen fillarikärryn osto niin en voi kun suositella! Ja ehdottomasti merkkinä Croozer! Vitsit, meillä oli monia hauskoja retkiä, kun lapset olivat pieniä ja istuivat tyytyväisinä (tai nukkuivat…) mukana. ️

    1. Hei kiitos vinkistä, täytyy tutustua 🙂

  2. Ihanan elämänmakuinen postaus. Tutulta kuulostaa! 😀 Ja kyllä, itsekin nostan hattua kaikille yksinhuoltajille, koska lapsiarki ois varmasti vielä ihan eri tavalla haastavaa yksin huolehdittuna!

    Meilläkin muuten ois tarkotus ostaa pyöräkärry. Suosituksia otetaan mielellään vastaan sieltä muilta lukijoilta! Me haluttais mielellään semmonen kärry, johon vois talvella laittaa sukset alle, niin onnistuis myös koko perheen hiihtoreissut 🙂

    Ihania kevätpäiviä!

    1. Mä mielelläni otan suosituksia vastaan kans, ei oo yhtään mun osaamisaluetta 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *