So far.... interesting

Mungolife

Heipparallaa täältä pumpulisen pennuntuoksuisesta kodista!

Tiedän, että monia ei koirajutut kiinnosta, joten pahoitteluni heille. Niitä tulee jonkun verran näkymään tässä pari kuukautta ainakin. Pyrin kuitenkin laittamaan noi pentujutut ekstrana, ja niiden lisäksi vähintään kerran päivässä kirjoitella sitten muotijuttuja ja muita blogin aihepiiriin enemmänkin kuuluvia sepustuksia :)

Tänään ei kuitenkaan aivotoimintaan mahdu muuta kuin koiranpentukoiranpentukoiranpentu. Käytiin tänään aamulla hakemassa tuo kaveri kotiin, ja voihan pojat. Kaikki olantaputtelu siitä, miten hyvin Simba koulutettiin alkuun, tuntuu nyt aika irrelevantilta. Kun kasvattajan luokse päästiin, niin sanoi hän heti, että nyt on tulossa teille kyllä aika luonteikas sheltti. Ehhhh. Sana "riiviö" olisi ehkä osuvampi :D

Simba matkusti kasvattajalta kuusi vuotta sitten kiltisti kantokassissaan ja välillä vaan vähän uikusteli, että oli uusi tilanne. Simban aikanaan kannoin kotiin ja jätin eteiseen seisoskelemaan, josta se todella ujosti ja pikkuhiljaa liikuksi asuntoon sisälle. Jedin pakkasin kasvattajan luona kassiin ja kassin syliini. Ja sehän viihtyi siellä ehkä 3 minuuttia :D Kauhee säpinä ja kitinä, että pääsisi tutkimaan Simbaa. Pidimme loppumatkan kersaa sylissä, kun hän kovasti halusi haistella Simbaa. Valitettavasti mielenkiinto toistepäin ei ole vielä syttynyt. Kotiin päästyämme suuntasimme Jedin kanssa samantien takapihalle, ja sanotaanko vaikka, että kovin ujo tai varautunut ei tämä 50-päiväinen sankari kyllä ole. Kotiin käveli sisälle kun olisi täällä aina ollut ja otti olkkarin samantien haltuun. Nyysii Simbalta leluja ja tällä hetkellä vetelee neljänsiä päikkäreitään tuossa sangen tyytyväisenä keskellä kaikkea. Telkkari huutaa, Simba leikkii siskojeni kanssa ja yleinen sunnuntaikaaos on kotona täydessä käynnissä. Ja toi yks nukkuu tossa tyytyväisenä välillä murahdellen.

Valtava eri voi kyllä kahdella pennulla olla! Simba oli heti alusta asti todella kiltti ja tottelevainen, luonnetta ei hirveesti ollut alussa. Kun ensimmäisen kerran laitettiiin hihna kiinni, se vaan istui ja tuijotti sitä narua. Jedi... No Jedi paini narun kanssa niin paljon, että väsyi seuraaville päikkäreille. Naru ei todellakaan ole vielä ystävä. Tahto on aivan valtava, ruokahalu ei sitten yhtään. Veikkaan, että pari ekaa päivää ei ruokaa paljon mene, mutta se lienee aika normaalia. Herkut kyllä kelpasi kun jo pari kertaa Tule -käskyä harjoteltiin pihalla. Ihan hyvin sai luokseen herkuilla tulemaan, eli ehkä on jotain toivoa, että suostuu koulutettavaksi melko helposti.

Positiivista on erityisesti se, että tähän mennessä kun olemme kotona nyt seitsemän tuntia olleet, niin kotona ei ole tullut yhtään vahinkoa. Neljä kertaa ollaan käyty ulkona tarpeilla, ja aina on osannut hommansa hoitaa. Oon ihan häkeltynyt. Simballa kesti pari viikkoa varmaan pelkästään siihen, että se tajus ylipäätään, että uloskin voi mennä tarpeilleen. Katsotaan jatkuuko tämä samanlaisena, mutta ainakin tämän päivän perusteella voisin veikata, että sisäsiisteyskasvatus tulee olemaan helppoa. Kaikki muu tuleekin varmaan olemaan vaikeempaa kuin Simballa. Luonnetta ainakin piisaa nimittäin vaikka monen pennun tarpeisiin.

Tässä vaiheessa vielä ehkä aikaista kommentoida Simban suhtautumista, mutta aika positiivisesti tässä on menty. Pennusta ei ole pahemmin kiinnostunut, noin niinkuin pennusta, mutta hirveen leikkisä ja iloinen on. Kun pennun kanssa koko ajan puuhataan, niin Simbankin kanssa koko ajan puuhataan, ja se on innoissaan. Pientä murahtelua alkuun oli suunnattu pennulle, nyt on jopa vähän utelias. Pennun nukkuessa kävi haistelemassa ja nyt tuntui tylsistyvän kun pentu nukahti. Meni siis itsekin päikkäreille. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten näiden kahden ystävyys lähtee tästä kehittymään. Tällä hetkellä Simba on aika korkealla välinpitämättömyyden tasolla, kun taas Jedi loikkii ku vieterilelulle ja menee kaikkialle Simban varjona.

Mä haluaisin videoida jokaisen sekunnin; ei mitään järkeä, miten suloinen toinen on, kun loikkii tasajalkaa pupun lailla kaikkialle, yrittää saada Simbaa leikkiin ja simahtaa ku saunalyhty aina parinkymmenen minuutin effortin jälkeen.

En muista millon olisin ollut näin iloinen ja onnellinen. Tuo pieni kasa pörröisyyttä tekee mut vaan niin iloiseksi. Vaikka kieltämättä vähän jännittää, miten tuosta vielä saa yhteiskuntakelpoisen yksilön. Pienin askelin ja suurella maltilla. Siinä kai se :)

 

 

Kommentit

samson (Ei varmistettu)

joo pistä videoita!! mä niin rakastan videoita missä on joku vanhushauva ja pentuvauva ja ne tutustuu ja se generation gap näkyy siinä niin loistavasti ne on niin hellyyttäviä tai sitten kissa-koira videot missä se isompi hurja koira on tossun alla sille pikkuiselle mirrille. Videot hyvinki tervetulleita ei että rakastan pentuja!

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha meillä toteutuis tavallaan molemmat, Simba kun on AIVAN ton toisen tossun alla :D

Milla (Ei varmistettu)

laita videota ihmeessä!! eikä haittaa vaikka tulisikin vähän pidempi pätkä :D kyllä tässä on varmaan enemmänkin ku yksi koirarakas!

Anna (Ei varmistettu)

Haha, toivottavasti teitä on "pikkuisen" enemmän kuin vain yksi :)

Taru (Ei varmistettu)

Moi,
Aivan ihana, lutunen pikkuotus. Voi pennut on niin ihania, vaikka samalla niin riiviöitä. Koirani, josta kerroin, joka sairastui sydämenvajaatoimintaan n. kuukausi sitten ( voi tällähetkellä ihan hyvin) oli kyllä varsinainen riiviö ja kovapää pentuna ja vieläkin, jotain voi kertoa kasvattajien hänelle antama pentunimikin, Juti? Toki silloin oli menossa lätkän MM- kisatkin ja Jutila pelasi vielä otteluita...
Oon kyllä niin kateellinen teille, kun teidän elämässä on tuollainen pikkunen karvapallo!
Ja hei lisää näitä pentujuttuja, ainakin muhun uppoaa :0).
Muutenkin sun blogia on tosi kiva käydä lukemassa, kirjoitat niin luonnollisesti!
Terv, Taru

Anna (Ei varmistettu)

Hahah, ihana kuulla <3 Kiitoksia :) Ja hahaha, onkohan meidän kaveri aina vähän hullu vai aikuistuukohan tosta pikkuhiljaa :D

Iina (Ei varmistettu)

Oi että niin söpö jedi!️ meillähän oli juuri 2 viikkoa sitten sama tilanne eli meidän villakoiran kaveriksi tuli lagotto pentu. Hyvin samankaltaisin ajatuksin kuin sinäkin olin aluksi ja vieläkin oikeastaan. Vanhempi koira varsinkin aluksi oli tosi välinpitämätön (vaikkakin ihan kiltti ja haistelemassa kävi toisen nukkuessa). Nykyään pikkuhiljaa ovat alkaneet leikkimäänkin yhdessä! Ensin ulkona vapaana juosseet peräkanaa ja nyt sisälläkin muutamaan kertaan lelulla leikkineet yhdessä. Tuo pienempi on tosi vilkas ja villi tapaus ja välillä sitten vanhempi koira komentaa pientä riekkujaa murisemalla ja näykännytkin on kerran kun ei pieni millään uskonut. :D pentu ei kuitenkaan pienestä hätkähdä ja hyvä vaan että vanhempi koira vähän komentaa. Sisäsiisteys juttu on myös täällä mennyt samanlailla! Kerran päivässä (yöt mukaan lukien) keskimäärin tulee pissat sisälle ja muuten ulos! Välillä ei sisälle ole tullut päivän aikana ollenkaan. Pieni osaa myös jo joitain käskyjä ja tosi nopeasti on oppinut vaikka villi tapaus onkin! Välillä meinaa oma pinna kiristyä kun iltahepuleissa juostaan ja revitään kaikkea ja haukahdellaan kovaa ja kimeästi, mutta pn myös tosi hieno katsoa kuinka reipas pieni on!:) Toisten koirien kanssa on tullut hyvin juttuun ja tänäänkin oltiin tunnin metsälenkillä vapaana kaverini 30kg painavan koiran kanssa ja hienosti leikkivät keskenään. :) Meisän vanhempi koira taas ei toisista koirista niin kovasti välitä ja kestää kauan tutustua. Mutta toivottavasti teillä menee kaikki hyvin ja onnea pennusta!

Anna (Ei varmistettu)

Kuulostaa ihan sanasta sanaan meidän meiningiltä :D Simbaa ei kiinnosta kun toinen on hereillä, kun Jedi nukkuu käy nuuhkimassa ja nukkuu vieressä ja jos ei nää Jediä, niin alkaa etsimään sitä. On siis kiinnostunut, muttei kuitenkaan :D Ei vaan oikeen osaa leikkiä pienen kanssa. Ja meillä siis kaikilla vuoron perään vähän meinaa pinna kiristyä kun toi varastaa kengän tai tekee jotain muuta hullua ja kiljuu omiaan, mutta muuttuu aina sekunneissa nauruksi, on nimittäin vuosisadan söpöin kaveri :D

karla (Ei varmistettu)

voi että, super paljon onnea teille perheenlisäyksestä <3 pentuaika on niin ihanaa (ja vähän toisaalta ehkä kamalaakin..)! älä huoli pennun villeydestä, meillä kotona neljä koiraa, joista nuorimmainen on minun salaa ottama sekarotuinen riiviöni. hugo oli aivan kamala pentuna, en tiennyt miten ikinä tulen pärjäämään sen kanssa ja se vain riehui ja tuhosi kaiken ja oli jopa hieman arkakin. nyt koira on perheen ilopilleri ja kaiken huomion keskipiste, enkä ikinä voisi ajatellakkaan elämää ilman hugoa. kyllä ne vaan ajan kanssa rauhottuu ja oppii perheen tavoille, vaikka siihen menisikin hetkinen..:) tsemppiä teille ja Simba toki varmasti aluksi on hieman epäileväinen ja jopa mustasukkainen voi olla. meillä kun kolmas koira tuli taloon, mökötti meidän kääpiöpinseri kaksi viikkoa omassa boksissansa eikä suostunut tulemaan pennun taikka meidän lähelle, oli niin loukkaantunut kun perheeseen tuli toinenkin pikkukoira. :D on ne koirat silti vaan ihania! ps. ihana nimi tuo jedi!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Ja kiva kuulla, toivottavasti tuo ihana hullu tuosta yhteiskuntakelpoiseksi muuttuu :D

Virpi (Ei varmistettu)

Onnea tosi suloisesta uudesta perheenjäsenestä! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

tyty (Ei varmistettu)

Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! :) suloinen pikku soturi on! Toivottavasti Simbakin viihtyy ja heistä tulee ylimmät ystävät! Ja hei mun mielestä ei tarvii pahoitella oman bloginsa aihepiirejä. Lukee ketä kiinnostaa :) mut kiitos kun vaihdoit sen kuvan pois jossa olit se turkis päällä. Ei tarvitse sitä varmaan nyt nähdä moneen kuukauteen :D

Anna (Ei varmistettu)

Hahah, no ei varmasti näy hetkeen, kun talveen on pidempi aika :D Ja kiva kuulla :)

JohannaS (Ei varmistettu)

Olis ihanaa nähdä näistä video, miten ne leikkii yhdessä. Voisitko laittaa sellaisen tännekin? :)

Anna (Ei varmistettu)

Ne ei vaan vielä ainakaan leiki yhdessä :D Katsotaan jos saan videomatskua jossain vaiheessa julki :)

Ace82 (Ei varmistettu)

Onnea ihanasta pentusesta!!! En kerro, mitä kaikkea meidän jättirotuinen jääräpää aikanaan teki - jokainen tuho kannattaa ottaa hyvin lungisti, elämässä sattuu ja tapahtuu. Riiviöissä on se hyvä puoli, että niistä voi olla vaikka mihin harrastukseen kun intoa piisaa. En tunne shelttejä, ovatko yleensä miellyttämisenhaluisia, mutta jos ovat, eiköhän tuokin tuosta nopeesti helpota. Meillä on ikuinen jästipää, mamaansa tullut. Kyllä kaikki hyvin menee! Aivan liian suloinen, nyt niitä videoita...vaikka Jedille oma Instagram? Miten ois? Jookosta? :D

Anna (Ei varmistettu)

Hahahaha, mun oma Instagram on muuttunu jo Jedin instagramiksi :D Sheltit on yleensä tosi miellyttämisenhaluisia, joten toivon vielä, että tuosta totteleva riiviö saadaan :)

Eveliina (Ei varmistettu)

Olis super kiva saada tänne pieni videon pätkä uudesta, varsin suloisesta, tulokkaasta..:)

Anna (Ei varmistettu)

Mä yritän saada moisen nauhoitettua :)

Sparxi (Ei varmistettu)

Meillä oli/on aika samanlainen tilanne poikachihujen kanssa. Ensimmäinen oli varsinkin tullessaan tosi arka ja kiltti ujopiimä (nyt tietysti rohkaistunut siitä tosi pailjon) ja nuorempi pampula joka on nyt kohta puolivuotias, oli alusta asti pelkäämätön pussailija, mikä oli tosi hämmentävää koska pikkuinen ei silloin painanut edes yhtä kiloakaan ja me oltiin kokoajan paniikissa sen puolesta. Luonne-erot osaa sitten olla ihmeellisiä saman rodun edustajienkin keskuudessa, ja vielä näillä kahdella joilla on sama isä. Eikö teidänkin poitsut ollut sukua, vai muutenvaan samasta kennelistä? Se on kyllä niin ihanaa kun on kaksi aivan erilaista persoonaa rikastuttamassa perhettä. :) Välillä nykyään pitää pitää ihan pitää isomman puolta kun pentu leikkii niin rajusti sen kanssa ja tällä vanhemmalla ja herkemmällä ajattelijalla meinaa mennä hermot... :D Mutta kyllä ovat heti vinkumassa kumpikin toistensa perään jos meinaa erottaa niitä kahta hetkeksikään! Ja tänään oli kyllä niin ylisuloista kun isommalla tuli aamulla vähän vaahto-oksennusta (pieni kevätflunssa varmaan kun ollaan innoissamme kevätulkoiltu ehkä hippasen liikaa) niin pienempi riiviö ei tehnyt elettäkään kiusatakseen sitä vaan nuoli sitä hellästi.... Sydän meinasi sulaa!

Koirat on kyllä tosi hyviä löytämään balanssin keskenään enkä oikein usko että varsinkaan samanrotuiset koirat, kun elekieli mätsää yhteen, voisivat joutua tilanteeseen etteivät tulisi mitenkään toimeen. Erittäin todennäköisesti heistä tulee parhaat kaverit kun vaan oppivat tuntemaan ja huonoja päiviä tulee ja pikku yhteenottoja varmasti! Meillä niitä aiheuttaa liian herkulliset luut ja yksi päivä naurettiin kun niillä oli oikein "välirikko" ja kummatkin makoilivat kerrankin omissa pedeissään. :D

Onnea hirmusti pennun kotiutumiseen ja rapsutukset Simballe! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia tarinastasi, kiva kuulla, että kuitenkin välinpitämättömyyden joukosta löytyy hellyys. Tosin Jedi palvoo Simbaa, se on jotenkin niin suloista. Ovat joo samasta kennelistä ja jotakin etäistä sukua :)

jennikatriina

Aww on kyllä suloinen otus! Meillä kans vanhempi koira oli semmoisen näennäisen välinpitämätön uutta pentua kohtaan ja tietysti piti pennulle näyttää se oma paikka sitten jos rupes pomottelemaan, joten sitä varmasti teilläkin tulee sit olemaan et Simba saattaa pikkuselle ärähdellä jotta oppii sen paikkansa hierarkiassa :) Mutta kyllä sit alkoivat meilläkin temmeltää keskenään, semmosta painia. Pari kertaa ottivat vähän rajummin yhteen mikä on uroskoirilla aika normaalia. Meillä kun toi vanhempi koira ei oikein osaa silleen leikkiä ollenkaan niin nykyään eivät sit pahemmin keskenään leiki tai temmellä, mutta vanhempi koira kyllä selkeesti rauhottui (oli aika paha eroahdistus kun on tuommoinen rescue-koira alkoholistiomistajalta) kun sai kaverin, eikä tosiaan tulis mieleenkään että noita kahta vois erottaa. Nyt vain pelottaa miten käy tuon meidän nuoremman pojan kun "isoveljestä" aika jättää :( Toinen kun ei ole päivääkään elämästään ollut yksin ilman toista koirakaveria...

Ansku in Ireland (Ei varmistettu)

Puppies!!! ️ tosin silti meidän 2.5 vuotias raketti on vieläkin sellainen riiviö että toista en uskalla ottaa...ja lähimuistissa vieläkin tuhotut kengät pistää stoppia toisen koiran hankintaan. Mutta on ne koirat vaan ihmisen parhaita ystäviä :) (silloin kun ne ei varasta illallispihvejä keittiön pöydältä...)

Janette (Ei varmistettu)

Paljon onnea suloisesta perheenlisäyksestä! :) Se on kyllä jännä, miten koirien luonne-erot näkyy selvästi jo noin pienenä. Vanhempieni sheltti oli alusta asti juuri kuten Simba - tottelevainen, äärimmäisen miellyttämishaluinen ja kiltti. Sen sijaan chihuni oli tullessaan kaikkea muuta. Hän otti heti ensimmäisellä minuutilla koko kodin ja lelut haltuunsa, teki jatkuvasti kielloista huolimatta "kepposia" eli kävi varastamassa kiellettyjä tavaroita ja tuijotti meitä sellaisella "etpäs saakaan kiinni, senkin mandariini" -katseella :D Ja ihan sama meno on jatkunut nyt 6 vuotta. Luonteikkaimmat koirat ovat usein myös itsepäisiä tai dominoivia, mutta se suuri luonne tekee koirasta myös jotenkin tosi ainutlaatuisen :) Välillä täytyy ihan pysähtyä ihmettelemään, että miten hemmetissä kyseessä voikin olla pikkuinen koira, kun älykkyys ja luonne ovat sitä luokkaa, että voisi ihmisen kanssa olla tekemisissä :D Onnea siis koulutuspuuhiin ja Simballe henkistä jaksamista :P Ja toivottavasti pikkuinen tajuaa olla uhoamatta Simballe liikaa, ettei ole vakavaa valtataistelua parivaljakolla edessä.

Anna (Ei varmistettu)

Voi apua!! Eikö toi pikkuinen siis tuosta muutu? :D Apua, tulee olemaan haipakat vuodet edessä. Se nimittäin tekee nyt jo sitä, että varastelee kaikkea minkä saa hampaisiinsa :D

Suski (Ei varmistettu)

Meillä on 4-vuotias koira, jolle otettiin syksyllä kaveri, molemmat uroksia ja vanhempi on kastroitu. Toi ensikohtaaminen vaikuttaa niin samalta kun meillä! Ensin vahempi oli epäluulonen ja sitten lähinnä koitti liian rajusti säntäillä pienen päälle leikkiin. Alkuun kun vahti niiden yhdessä oloa niin hyvin ne alko tuleen toimeen. Pääasiassa ne vietti suurimman osan ajasta eri huoneissa, mm. sillon kun vauva nukku. Nyt en onnellisempi vois olla siitä, että annettiin tolle vanhemmalle paras lahja, oma veli ja on ne kyllä ihan erottamattomat ja leikkii PALJON. Nuoremmalla on kyllä enemmän luonnetta ja välillä pomottaa meidän vanhempaa lässykkää, mutta mitään ongelmaa eikä yhtään tappelua oo niiden välillä ollut. Tsemppiä sisäsiisteyskasvatukseen, meillä edelleen tehään sisälle yksin ollessa mielenosotuksena, vaikka oltais vaan 2 tuntia poissa, ja joskus aamusin, vaikka pentu alusta alkaen tajus mitä siellä ulkona pitää tehdä ja vietiin sitä ulos ihan koko ajan :D mutta ihanaa, että päädyitte ottamaan simballe kaverin!

Anna (Ei varmistettu)

Voi miten ihana kuulla :) Tosin Simban kohdalla ei voi rajuudesta puhua, vaan ennemmin kyse on siitä, että sitä ei vaan kiinnosta. Koska koko sen olemus vaan on sellanen "huoh, toi kakara" :D

Tuulikki (Ei varmistettu)

Mä oon taas niin koirafani, et on ihana kun postaat Jedin kuulumisista! :) Ihana oli lukea tätä heti aamutuimaan, tulin tosi hyvälle mielelle tästä. Kiitoskiitoskiitos, ihana blogi. (;

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla :)

Katya (Ei varmistettu) http://www.kkatyas.blogspot.com

Voi mikä ihana pikkunen <3

Anna (Ei varmistettu)

:)

nailHai (Ei varmistettu) http://nailhai.blogspot.fi

Saisitko sä koottua pari videopätkää tänne blogiin meillekin, että nähtäis ne söpöt pomput? :3 Yyber suloinen pentu on kyllä, tuli ihan oman koiran vauva-ajat mieleen. <3

Anna (Ei varmistettu)

Joo, voisin yrittää huomenna kuvailtua :)

Katja (Ei varmistettu)

Joo ei oo kaikilla koirilla samanlaista luonnetta vaikka sama rotu oliski..mutta kyllä se siitä varmasti pikkuhiljaa! Mutta ootteko miettineet mitä tapahtuu ellei Simba vaan ala tulemaan toimeen Jedin kanssa, eli eivät voi asua samassa paikassa? Tosin mun mielestä toi neutraali/välinpitämätön suhtautuminen vaikuttaa ihan hyvältä, kai se on aika iso muutoa kun on koko ikänsä ollut perheen ainut koira ja nyt laumaan tuleekin uusi jäsen. Sen voisi helposti Simba kokea uhkana ja käyttäytyä agressiivisesti mutta tuo kiltti luonne estä

Katja (Ei varmistettu)

Lähti keskeneräisenä! Eli tuo kiltti luonne estänee agressiivisen käytöksen pentua kohtaan..päinvastoin, kannattaa katsoa ettei Jedi luonteikkaampana ala pomottamaan Simbaa.. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin ja kaksikosta tulee parhaat kaverit!:)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, ei siis käytös on lähinnä välipitämätöntä, ei mitenkään sellaista, että olisi pelkoa Simban puolelta ikävään käytökseen. Jedi taas riehuu minkä ehtii, mutten usko, että alkaa hirveesti pomoilemaan, koska aika äkkiä Simba sen palauttaa aina maan pinnalle murinalla ja pienellä läpsäsyllä :D

Sara (Ei varmistettu)

Pentupostaukset (ja koirajutut) on just IHANIA :D Koirakuume sen kun kasvaa... Ihana pallero <3

Anna (Ei varmistettu)

Haha, kiitoksia :)

Jonha (Ei varmistettu)

voi kun hän on suloinen! ja Simba myös tietenkin<3
Ihanaa että blogissasi on myös tämmöisiä "ihan perus" juttujakin!

Nauti pentu ajasta, vaikka riiviöitähän tuommoiset osaa välillä olla ;)
itsellä kesällä 2v täyttävä ranskanbulldoggi, ja tuntuu että se välillä vieläkin pentu ;) Jääräpäisyyttä siis havaittavissa :D

Anna (Ei varmistettu)

Joo, siis herrajumala, en koskaan ajatellut, että pennulla olis tollasta määrää tahtoa :D

Anna (Ei varmistettu)

Aww, so cute! Lucky girl. :) x

Anna (Ei varmistettu)

Yeah, I definitely am! :)

Sara (Ei varmistettu) http://dailyvisualinspiration.wordpress.com

Oi vitsit miten ihana kääpiö hän on! Itsekin kovin eläinrakkaana katselen ihaillen tuota kehitystä. Joten mitä enempi koiratarinaa, sitä parempi, videota vaan kehiin jos sulla on aikaa/halua. Jos muilla ei ole mielenkiintoa, niin voit vaan laittaa Youtubeen videot, ja pienen sivulause-mainninan tällä puolella?

Anna Simballe aikaa tutustua uuteen olentoon, se voi olla että hän on vain vähän kade uudesta pallurasta, kun kuitenkin aina ollut se ainut eläin, ja ainut huomion keskipiste. Ja vaikka ihan lenkeillä kaksistaan sen kanssa tai muuta. En usko että mitään sen kummempia vaikeuksia tulee olemaan. :) Itselläni on ollut kaksi koiraa ja kissa kans, ja heillä oli kans alkuun pieni totutteleminen kaikkeen uuteen. Koirat olivat myöhemmin parhaimpia kaveruksia. Teillä kun on vielä useampi henkilö, joka auttaa myös huomion antamisessa Simballekin erikseen.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, näinhän se varmasti on :) Ja definitely laitan videoita kehiin, sen verran suloinen tää kaveri on! :)

meow (Ei varmistettu)

Paljon onnea vielä uudesta pennusta :) Lopusta tulikin mieleen, että joku video tästä uudesta tulokkaasta olisi hauska nähdä!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja ehdottomasti tulossa, on sen verran hupia ton touhu :D

maaria (Ei varmistettu)

Suosittelen todella Pertti Vilanderin kirjoja. Meidän perheeseen tuli puoli vuotta sitten pentueen kovin kaveri, oikea johtajaluonne jonka kanssa saa aina olla tiukkana. Vilanderin kirja todella antoi apua, sekä avasi silmiä jokapäiväisille itsestään selvillekkin asioille joita ei kuitenkaan tule ajatelleeksi.

Anna (Ei varmistettu)

Hei, kiitos tästä, täytyy ehdottomasti tutustua :D Sen verran lujatahtonen koira täällä päässä :D

Anna (Ei varmistettu)

Se on kyllä ihana! :)

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.