Somea ja alastonta totuutta

qa3 (4 of 5)

SOMESTA JA OMAKUVASTA. Monet bloggaajat ovat kirjoitelleen tällä viikolla sosiaalisesta mediasta ja siitä, onko kyseessä oikeaa elämää vai pintaa. Olen ajatellut, etten aio kirjoittaa asiasta mitään, sillä olen tehnyt mielipiteeni sosiaalisesta mediasta ja sen vaikutuksesta omaan elämääni melko selväksi muutenkin. Ja koska siitä on kirjoitettu jo about kaikki mahdollinen sanottava, huomattavasti parempien kirjoittajien kirjoittamana. Sosiaalinen elämä on mun mielestä jännittävä ja mielenkiintoinen ilmiö. Valitettavasti se tuo mukanaan todella inhottavia piirteitä. Muoti esimerkiksi kiertää nykyään hirvittävää vauhtia kiitos median. Kun joka päivä silmien eteen syötetään ärsykkeitä materiasta, joka on ”pakko saada”, mikään ei oikeastaan riitä.

Oma Instagram-käyttäytymiseni on muuttunut jonkin verran viime aikoina. Poistin useamman tilin, joita seurasin, ja nykyään seuraan oikeastaan enimmäkseen koirakuvia, söpöjä elämäniloisia kuvia ja meikkiohjeita. Ystävien ja kavereiden lisäksi siis. On siellä varmasti joku muutama hassu tili, joita en ole vielä ehtinyt poistamaan, mutta haluan jatkossa IG-feedini olevan elämäniloinen ja aito, ei glitteriä ja kultaa.

Voi toki ajatella, että some painostaa menestymään, näyttämään tietynlaiselta ja tekemään tiettyjä asioita. Ei some ole kyllä itsessään paha. Jokaisen pitäisi vain oppia somen suhteen medialukutaitoa. Someen laitetaan vaan ne kauneimmat, viehättävimmät ja esteettisimmät asiat. Tai no snapchatista väitetään jatkuvasti, että se on aidoin some, mutta itse olen kyllä katsonut vierestä snapin käyttäjiä ja siitä on aitous lähes yhtä kaukana kuin Instagramista. Minusta olisi hyvä ajatella, että some on sitä, mitä siitä itselleen tekee. Jokainen saa päättää ihan itse, mitä tilejä seuraa ja miten niihin suhtautuu. Jos tuntuu, että some aiheuttaa ahdistusta, pahaa mieltä ja painetta, kannattaa miettiä uudelleen omaa suhtautumistaan siihen ja miten sitä voisi muuttaa.

Miksen sitten itse postaa sisältöä, joka on aidompaa ja ”rumempaa”. No koska se ei kiinnosta ketään 😀 Mun mielestä ne aidoimmat, kivoimmat ja hauskimmat kuvat saa aina vähiten likeja. Tungepa ruutuun yksi kivasti meikattu selfie, niin johan tuhat likea kilahtelee tunnissa täyteen. Jotenkin siinä itsekin päätyy pitämään linjaa, joka on harkitumpi ja silotellumpi.

qa3 (1 of 5)

qa3 (3 of 5)Mulla on aika vahva persoona (mut tuntevat kuoli nauruun varmaan ton ”aika” -sanan kohdalle). Vaikken haluaisikaan antaa itsestäni kovin paljoa, tulee kyllä väkisinkin sekä someen, että blogiin vuodettua sitä aitoa Annaa tehokkaasti. En siis halua ajatella, että some on jotenkin tekemällä tehtyä ja feikkiä, vaan enemmänkin se on valittuja paloja elämän aitoudesta.

Olen itse pyrkinyt julkaisemaan viime aikoina niitä aidompia kuvia. Niitä, missä nenä näyttää rumalta, tai missä olen kuumeessa meikittä. Eipä ne ole herättäneet kovin innostunutta vastaanottoa tai palautetta, joten olen päätellyt, että eivät ne ihmisiä oikeastaan kiinnosta. Some, blogit ja kaikki mikä siihen liittyy on ihmisille pakokeino arjesta. Ei haluta nähdä niitä sotkuisia koteja, tiskivuoria ja pyörremyrskyn kokeneita vaatekaappeja. Niitä on jokaisella kotona. Halutaan haaveilla paremmasta, kauniimmasta ja mukavammasta. Sitä monille some on, minullekin. Tärkeää on vaan muistaa, että some on vain oikean aidon elämän valittuja kuvia. Muistaa nauttia kauneudesta, esteettisyydestä ja mukavuudesta. Haaveilla, ei luoda itselle paineita.

Sinänsä mulla ei asiaan ole sen enempää sanottavaa, mutta aihe tuntui eilen läheiseltä, kun tuijottelin peilikuvaa, joka on ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen vähän erilainen. Mä otin nimittäin eilen ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen ripsipidennykset pois.

Mulle laitettiin ensimmäiset ripsipidennykset 2009 marraskuussa, ja nyt on tullut aika lailla tasan kuusi vuotta kulutettua ripsihuoltojen maailmassa. On ollut hyviä ripsiä, on ollut parit aika kamalat. Ripsiteknikosta tuli läheinen ystävä ja ripsistä helpoin kauneudenhoidollinen toimenpide. En ole niistä vieläkään valmis luopumaan. Maahantuojalla vaan sattui joku kämmi liiman kanssa, ja huollon jälkeen lähes kaikki ripset varisivat karkuun. Vaihtoehtoina oli mennä jollekin tuntemattomalle ripsihuoltajalle täällä Kuopiossa tai odottaa puolitoista viikkoa ilman ripsiä, että pääsen takaisin Tiinun tuoliin. Päätin testata itseäni ja luovuin pidennyksistä hetkeksi. Halusin myös nähdä omat ripseni ja niiden kunnon sekä vetää niille täyskuurin hyvää hoitoa.

Blogin historian aikana on ollut paljon Naked Truth jne. kuvia, joista on tullut palautetta, etten ole oikeasti meikitön, kun on ripsipidennykset. Selvä. Tässä siis the Real Naked Truth. Suihkusta suoraan tullut naama, jolle on levitetty pari pisaraa kosteusöljyä ja seerumia. Kulmakarvoja en ole värjännyt kuukausiin, ripset on ihan omat, eikä kasvoilla ole hiventäkään meikkiä tai retusointia. Siinä se on. Anna, 27 v, oman elämäni supermalli 😀

qa3 (2 of 5)

qa3 (5 of 5)

Ripsipidennykset ovat osa mun lookia olleet niin pitkään, etten tunnistanut eilen omaa kasvokuvaani peilistä. Mutta tiedättekö mitä? Ajatukseni kasvoistani ilman ripsipidennyksiä, olivat paljon positiivisempia kuin luulin! Olin varautunut vihaamaan peilikuvaani ja välttelemään heijastavia pintoja puolentoista viikon ajan. Kävin mielessäni jo läpi, miten kestän olla ”ruma” näin kauan 😀 Tiedän, kuulostaa ihan typerältä. Itsellenikin. Mutta kyllä sellainen pelko tuolla puserossa oli. Ripsipidennykset tekevät niin valtavasti katseelle ja kasvoille, että voin rehellisesti myöntää pelänneeni hieman, miltä näyttäisin ilman.

Olenko vähemmän nainen näin? En todellakaan. Olenko vähemmän kaunis? En piiruakaan. Poikaystävä ei ripseäkään räväyttänyt, vaikka näki minut nyt ensimmäistä kertaa näin ”täysin aitona”. Yllätyksekseni näytin jotenkin nuoremmalta jopa. Kauneuteni tai ulkonäköni ei ole jostain silkkikuiduista kiinni. Me naiset vaan luomme niin helposti turhan paineen itsellemme niin monesta asiasta. Työstä, miehistä, ulkonäöstä, painosta, mistä ikinä. Minulle se voi olla ripsipidennyset, jollekin toiselle huonot kokkaustaidot. Jotenkin päämme sisällä mollaamme itseämme ja asetamme itsellemme paineita. Aivan turhaan!

Voin heti myöntää, että olen varmasti iloinen, kun puolentoista viikon päästä Tiinu laittaa mulle uudet ripset. Mutta nyt tiedän, että pärjäisin ilmankin. Äsken jopa mietin, että ei edes oikeastaan haittaisi olla omilla ripsillä. Se ei aiheuttaisi minussa sekuntiakaan itseinhoa. Minä vaan pidän ripsipidennyksistä. Ne helpottavat arkeani niin paljon. Toisin kuin luullaan, mä olen arjessa äärimmäisen ”laittautumaton”. Mä kuljen vähintään puolet ajasta töihin meikittä ja tukka tsägällä harjattuna. Miksi en sitten tee sitä täällä blogissa? No, se on osa juuri tuota sosiaalisen median kulttuuria, josta on ollut nyt niin paljon puhetta. Ensinnäkin, netissä on niin helppo vihata. Siksi olen mieluummin esillä parhaalla, kauneimmalla mahdollisella tavalla, kuin aidosti. Ei haittaa, jos se vihapuhe osuu johonkin mietittyyn, johonkin tavallaan rooliin, naamioon. On paljon raskaampaa kun vihapuhe osuu johonkin aitoon, johonkin oikeaan, johonkin minään. Toiseksi, palaute on vaan paljon runsaampaa ja positiivisempaa kuviin, jotka on ns. ”viimeisen päälle”, ja siksi ennen asukuvien ottamista tulee aina sutaistua meikit nassulle. Se on tavallaan tullut naamariksi. Sen meikittömän Pikku Myy -nutturaisen nallepuvussa häntä väpättäen kotona hyppivän Annan haluankin jättää vain perheelle ja poikaystävälle, arvostelun ulkopuolelle. Ja koska blogin tarkoitus on tarjota inspiraatiota, haluan tarjota sitä niillä kauniilla kuvilla.

Tänään halusin kuitenkin laittaa nämä kuvat someen. Koska jos mä pystyn laittamaan oman meikittömän nassuni ilman ripsipidennyksiä 50 000 ihmisen tuijotettavaksi, niin jokainen voi olla vähän aidompi ja ”tavallisempi” Internetin ja somen hassussa maailmassa. Ja niille, jotka välillä katsoo mun some-kuvia ihaillen tai jopa itselleen painetta ja ahdistusta luoden, niin tekee hyvää muistaa, että täällä puolenkin ruutua on tällainen tuikitavallinen nainen, joka stressaa pikkujutuista omaan ulkonäköön liittyen, ja joka aloittaa aamunsa Twix-patukalla, petaamattomalla sängyllä ja eilisen illallisen tiskivuoren taklaamisella. Meikittömänä, merkkivaatteettomana ja kaikin puolin koruttomana lässyttäen todella kummallisista asioista ja nauraen omille huonoille vitseille ajattelematta silmäryppyjä tai näytänkö tyhmältä.

Kuulemma olen näin parhaimmillani ja todella rakastettava. Go figure.

Jätetään ne tekohymyt ja poseeraukset ja hypermeikit ja asettelut someen. Nautitaan niistä siellä, ja ihaillaan maailman kauneutta. Ja ollaan onnellisesti aitoja ja aidosti onnellisia. Eikö vaan?

P.S. Kirjoittelen lisää ripsipidennyksistä, kun saadaan Tiinun kanssa uudet kuidut silmiin 🙂 Kiinnostuneille tiedoksi, kuuden vuoden pidennysten jälkeen ripseni ovat ihan samanlaisessa kunnossa kuin kuusi vuotta sitten. Katsoin vielä vanhasta blogista kuvan, jossa laitettiin ekat räpsyt ja on pakko kyllä kiitellä laadukkaita teknikoita matkan varrelta siitä, että ripseni ovat tosi hyvässä kunnossa 🙂 Nyt aion puolitoista viikkoa hemmotella ripsiä ripsiseerumilla, kookosöljyllä ja hyvällä hoidolla! Mutta tosiaan, palaan asiaan parin viikon päästä tarkemmin 🙂

Kommentit (61)
  1. Go Anna <3 todella hyvä postaus!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *