Sudenelämää

Nainen on naiselle susi. Se on ollut jo pitkään selvää ja käynyt tässä vuosien bloggaamisen aikana selväksi yhä enemmän.

Bloggaajana oikeastaan turtuu siihen, että arvostelun kohteena ei ole pelkästään vaatteet ja asusteet vaan myös oma elämä, elämänvalinnat, perhe, luonne, persoona ja ennen kaikkea kasvot ja kroppa. Mä elin sikäli erilaisen nuoruuden kuin moni teini, että en oikeastaan koskaan kärsinyt varsinaisia kroppapaineita. Kyllä muakin ärsytti välillä “pitkäkoipi” ja “sairaan laihat jalat” – huutelut ihan yhtä lailla kuin läskittelyt kuin laudoittelutkin. Ja kyllä mäkin olen joskus kokeillut tunkea rintsikoihini sukkia ja harrastanut muuta yhtä ylevää toimintaa. Olen nyppinyt kulmakarvani järkyttäviksi ohuiksi viivoiksi ja sheivannut kaikki käsikarvani päähänpistosta. Hiustenväri on muuttunut punaisesta mustaan ja ruskeasta blondiin. Se nyt vaan kuuluu siihen ikään, kasvavan nuoren naisen kasvuprosessiin. Muutamaa heikkoa hetkeä lukuunottamatta olen kuitenkin aina viihtynyt tässä kuoressa, jonka minulle on luonto antanut. Jaloissa on mittaa, joskin keskivartalosta se puuttuu. Lantiolla on leveyttä, rasva kertyy vähän vääriin paikkoihin ja napa on naurettavan pikkuruinen. Mitä sitten? Oon aika lailla terve ollut aina ja oon ollut aina melko hyvässä kunnossa liikkumattakin. Voin syödä ihan mitä haluan ja voin elää vaikka neljä päivää suklaalla, eikä se näy ihossa tai painonnousuna. Mun paino on heitellyt 13-vuotiaasta n. 5 kiloa. 58-60 -kiloisesta nykyiseen 63-65 kiloon riippuen viikosta ja punnitushetkestä. 174 cm pituudellani tuosta tulee painoindeksiksi 20,8. Normalipainon keskipolkua täällä kuljetaan siis.

IMG_2459

IMG_2468

IMG_2257 IMG_2321Minulla ei ole koskaan ollut viha/rakkaus-suhdetta kroppaani, koska suhteeni tähän mun fyysiseen ulkomuotooni on aina ollut puhtaan rakastava. Ehkä sen takia en vieläkään, 25-vuotiaana, pysty ymmärtämään tuntemattomien ihmisten viha-suhdetta kroppaani tai omaan kroppaansa. Minun mieleipidettäni omasta kropastani ei tule muuttamaan tuhansienkaan ihmisten mielipide siitä. Jos joku ei siitä tykkää, niin sitten ei tykkää. En minäkään tykkää maksalaatikosta tai mämmistä. Mielipide-eroja. Mutta on tämä ilmiö saanut minut pohtimaan paljon naisten asenteita toisia naisia kohtaan. On surullista huomata, miten miesten maailmassa useimmiten jylläävä solidaarisuus on nähtävästi äidinmaidossa jäänyt monelta tytöltä saamatta. Itsestään pitää löytää vakavia virheitä kaikesta mahdollisesta ja ehdottomasti eniten juuri kropasta. Jottei itselleen tulisi niin kamalan paha mieli, niitä virheitä pitää siis myös löytää toisesta. Ettei edes sen oman päänsä sisällä olisi huonompi kuin se toinen.

Dubaista postatessani kivoja iloisia rantakuvia pirteissä bikineissä palaute oli kaksijakoista. Sain paljon todella kivaa positiivista palautetta, joka oli totta kai imartelevaa ja toi todella hyvän mielen. Samalla sain kuitenkin paljon myös negatiivista palautetta. Omien bikinikuvien esittäminen tuntui olevan melkein rikollista jonkun mielestä. Syitä sille, miksi se on niin kamalaa, löytyi monia.

“Miten sä kehtaat esitellä sun kroppaa, kun oot noin pyöreessä kondiksessa / sulla on isot kädet / sun lantio on hirvee jnejnejne.” Voi herra mun vereni, jos bikineissä saisi esiintyä vain huippukroppaset naiset lehtien sivuilla, nuorten naisten ajatus siitä, mikä on normaali kroppa olisi vieläkin enemmän vinoutunut. Meitä on moneksi, eikä jokaisella tallaajalla voi olla superkiinteät reidet, pyöreä peppu, ohuet treenatut käsivarret, uskomattoman pitkät jalat ja pitkä selkä, täydellinen sixpack ja terhakat rinnat. Se ei nyt vaan ole mahdollista, ja kaikki me olemme erilaisia. Myös kaikki omalla tavallamme erikoisia ja mielenkiintoisia. Tärkeitä. Musta on kivaa pystyä epätäydellisenä esiintymään näinkin laajalevikkeisellä sivustolla ja omalta osaltani näyttää mun naisvaltaiselle lukijakunnalle, että on ihan OK olla epätäydellinen.

IMG_2615

IMG_2520

IMG_2475

Huomiohuoraaminen. Kuinka mä kehtaan hakea huomiota tai hyväksyntää esittämällä mun lähes alastonta kroppaa bikineissä? En lähde edes pohtimaan sitä, miksi on OK jokaisessa fitness-blogissa esiintyä pikkuruisissa liikuntavaatteissa ilman samanlaista älämölöä kuin mitä sama määrä näkyvää ihoa aiheuttaa muualla. En minä hae hyväksyntää tai huomiota mun bikinikuvilla. Musta rantakuvat nyt vaan sattuu olemaan kivoja, ja tykkään niitä itse katsoa blogeista! Viime aikoina on monet muut bloggaajat olleet reissussa ja musta ihanimmat kuvat ovat juurikin rannoilta! Rusketus, vaalea hiekka, turkoosi vesi ja värikkäät bikinit palmujen keskellä on musta ihanaa katseltavaa kotisohvalla nököttäessä. En ymmärrä, miten joku voi keksiä iloisista hauskoista kuvista jotain niin loukkaavaa, ettäkö niitä ei saisi laittaa julkisuuteen. Kyllähän mä niissä bikineissä näyttäydyn siinä rannallakin, jolla on satoja ihmisiä. Kai sekin on sitten sitä huomiohuoraamista.

Ja sitten on useita muita syitä, miksi ei rantalomakuviaan saa julkaista. Suurinta osaa palautteista värittää aina “minä en ainakaan tekisi niin”. En minäkään tekisi montaa asiaa, joita nämä ihmiset varmasti tekevät, mutta en siltikään kokisi oikeudekseni määrittää yleistä oikeaa sen perusteella, minkä itse koen oikeaksi.

Nämä tällaiset kommentit ja yhteydenotot ei ole mitenkään uutta, mutta viime aikoina niihin on tullut ihan uusi sävy. Tämäkin reissuni Turkkiin on nostattanut mitä omituisempia kommentteja. Olen täällä selkeästi kauneusleikkauksen takia. En ole halunnut kertoa matkaseuraani tai postata reissustani kovin tiiviisti selkeästi vain ja ainoastaan sen takia. (Enkä esimerkiksi sen takia, että oon ihan vaan tylsällä lomalla, jossa vaan makaan auringossa ja luen..) Koska eihän Turkissa tähän aikaa vuodesta ole edes kuuma. Ja koska en ole julkaissut matkalta yhtään bikinikuvaa/naamakuvaa, on se selkeä merkki siitä, että olen operaation takia täällä. Olen saanut pari todella hämmentävää meiliä, joiden yleinen sävy on lähinnä “kuinka sä kehtaat valehdella lukijoillesi näin?! / mikset vain myönnä, että sulle on tehty kauneusleikkauksia!?” Tässä jo pari vuotta jyllännyt keskustelu mun tisseistä on ihan oma lukunsa. Mä olen valehtelija, koska mä en myönnä, että mulla on silikonit. Arpitodisteet aiheesta on löydetty milloin mistäkin kuvasta. Viimeisin intoilu on mun nenä. Kertoessani meneväni septoplastiaan, olen saanut häiriintyneen määrän yhteydenottoja siitä, miksen voi vaan myöntää meneväni pienennyttämään järkyttävän nenäni.

IMG_2392

IMG_2375

IMG_2394

Silikoniepäilyt olen jo oppinut ottamaan imarteluna. Jos jonkun mielestä mun tissit on niin uskomattoman hyvännäköset, että ne eivät voi olla ihan vaan mun omat, niin eihän sitä voi mitenkään muuten ottaa kuin imarteluna itselleni ja kunniana Victoria’s Secretille. Välillä kyseinen keskustelu menee jo yli mun ymmärryksen. Otin tänään kuvan mun tisseistä peittäen niistä suurimman osan, mutta jättäen näkyviin sen osan, jossa arvet olisivat, jos sellaiset siis löytyisi. Harkitsin jo sen laittamista tähän postauskeen turhautuneimpana hetkenäni, mutta onneksi Vivian muistutti minua tärkeästä asiasta. Mä en ole kenellekään velkaa mitään vakuuttamisia. Ja mun kasvatus ja periaatteet eivät vaan salli laittaa sivustolleni kuvaa itsestäni yläosattomista. Sivustolle, jota moni mun sukulainen ja koko perheeni, isäni mukaanlukien, lukee. Sitä paitsi, jos laittaisin kuvan, se olisi photaroitu, jonkun toisen tisseistä, vanha kuva tai (lisää tähän selitys X). Tissini ovat kuin panttivanki. Ne pitäisi kuvata auktoriteettien tarkkailtavana tämän päivän lehti vierellään, jotta tietyt ihmiset uskoisivat. Yksinkertainen totuus kun ei riitä.

Nenäepäilyt otan hämmennyksen sekaisin tuntein vastaan. Toisaalta koen ne todella loukkaavaksi. Miten jollain on pokkaa tulla sanomaan, että selkeästi olen menossa nenäleikkaukseen korjaamaan rumaa nenääni!? Mun nenähän on söpö! Se voisi olla kapeempi tai pystympi tai suorempi tai whatnot, mutta se on mun nenä. Se on tärkeä osa mun ulkonäköäni, mun kasvojani ja sitä, miten olen tottunut itseni näkemään. En ikimaailmassa halua siihen mitään muutosta. Tosin, olishan se kiva hengittää kunnolla. Siksi olen valmis sitä jossakin vaiheessa sisältä muovaamaan. Ainoastaan sisältä.

Mä olen eläessäni ollut kahdesti leikkauksessa. Multa on poistettu rasvakasvain lantioluun päältä Suomessa noin kuusi vuotta sitten ja mun polvi on leikattu Australiassa 2011. Olen ollut todella onnekas, sillä mitään muita leikkausta vaativia ongelmia minulla ei ole ollut. Minulle ei ole koskaan myöskään laitettu botoxia tai mitään muitakaan happoja, täytteitä tai mitäniitäikinäedesonkaan. En halua sanoa, etten hyväksy plastiikkakirurgiaa, mutta en hyväksy sitä itselleni. Minulla on ystäväpiirissäni monella naisella leikelty rintavarustus. Pienentääkseen tai suurentaakseen. Osa syistä on ollut musta perusteltuja, osa ei. Korjaava kauneuskirurgia on musta täysin hyväksyttävää, mutta muovisen muokkauksen suhteen suhtaudun varauksellisesti. Toisaalta, jos saisin pari lasta ja tissini roikkuisivat navan korkeudella, voisin hyvin itsekin kävellä veitsen alle nostamaan painovoiman tuhoja hieman ylöspäin. Lähtökohtaisesti mulla ei siis ole ongelmaa edes veitsen alle menemisestä, mutta mua kauhistuttaa ajatuskin siitä, että kropassani on jotakin vierasta. Mä olen oikeasti nähnyt painajaisen, jossa mulla oli silikonit. Tatuointien muste ei minua häiritse, mutta kaikki muu ulkopuolinen, joka laitetaan ihon alle, hirvittää mua todella pahasti. Siksi minusta onkin niin kummallista kuulla silikonisyytöksiä, kun se olisi viimeinen asia, johon ryhtyisin. Varsinkin kun suurin syy siirtää septoplastiaa on ollut mulla se, että se pelottaa mua. Mua ahdistaa ajatus niistä silikonilevyistä mun nenän sisällä. Vaikka ne siellä vaan väliaikaisesti oliskin.

IMG_2410IMG_2508IMG_2613

Ahdistuksen lisäksi mua myös harmittaa monilla nuorilla naisilla kauneusleikkaukset. Kiristykset ja täytteet jne. Saa mun mielestä monet naiset näyttämään samalta. Monelta katoaa ne kauniit persoonalliset pikkutujut, jotka tekee jokaisesta naisen kropasta kauniin. Mä kiinnitän itse asiassa tosi paljon huomiota naisten vartaloihin, ja huomioni voi kiinnityä mitä omituisempiin seikkoihin. Hyvä esimerkki on ystäväni Noonis. Perthissä vieraillessani huomasin, että Nooniksella on samanlaiset kädet kuin äidilläni. Mietin varmaan päivän, miten voisin sanoa loukkaamatta Noonista, että “hei, sun kädet on ku mun viiskymppisellä äidilläni”. Sitten asia tuli puheeksi ja selitin mitä tarkoitin. Hänen käsiensä muoto oli samanlainen, ja se miten hän koski ovenkahvoihin ja muihin esineisiin. Vahva, mutta hellä. Pitkät sormet ja sulavat liikkeet. Jotenkin tosi äidilliset kädet. Mikä ei tarkoita ryppyjä tai vanhuutta, vaan hellyyttä ja kauneutta. Luotettavuutta ja rauhallisuutta. Ainakin mulle. Tää nyt kuulostaa tosi oudolta, mutta mä kiinnitän usein huomiota tällaisiin asioihin. Käsien asentoihin ja nonverbaliikkaan. Kuitenkin kasvot ovat minusta jokaisella kaunein piirre. Yhdellä on jännittävät ikuisesti tuikkivat silmät, toisella ihania pisamia, kolmannella täydellinen iho, neljännellä se hassu luomi. Ne ovat jokaiselle ominaisia ja kuuluvat vain heille. On sääli, että niitä omia ainutlaatuisia piirteitä viedään plastiikkakirurgille ja tilalle otetaan jonkun toisen vastaavan näköinen.

Eksyin vähän aiheesta. Joka tapauksessa, olen paljon miettinyt miksi negatiivista suhtautumista toisen kroppaan on niin paljon. Monille se varmasti luo paremman olon itsestään. Kun uskottelee itselleen ja kaikille, jotka kuuntelevat, että toisella on jotain huonoa/huonosti, tuntuu, että itsellä menee paremmin. Omat jenkkakahvat tuntuvat ehkä siedettävämmältä, jos samalla halveksuu toista tämän isojen käsivarsien takia.

Vähän niinkuin naisten logiikalla ylipäätään. Jos kaveri menestyy työssä, täytyy muistuttaa, että hänen ihmissuhteensa eivät ole johtaneet alttarille. Tai jos toinen nainen saa kehujaan ulkonäöstään, täytyy sivaltaa hänen älykkyyttään. Jos taas joku on älykäs, niin herranjumala, miten se pukeutuu!! Ja jos taas pukeutuu kivasti, niin ei sillä kyllä muuten mitään sisältöä elämässään olekaan.

Oon totta kai itekin käynyt joskus huonoina hetkinä läpi tuonkaltaisia ajatuksia. Kun itsellä on mennyt huonosti parisuhteessa ja kaveri on ollut onnellisen väkevän rakastunu, mielessä kävi kyllä, että itsellä meni työasioissa paremmin. Mutta tollanen lälläslää -asenne on jotenkin niin myrkyllistä. Onneksi tajusin sen aika äkkiä. Olen leikannut tuollaisen ajattelun pois itsestäni kokonaan, ja myös elämästäni ne ihmiset, jotka elävät ja ajattelevat niin. Toivoisin, että moni bloggaajia arvostelevakin ymmärtäisi tämän. Me emme ole huippumalleja, emmekä me kuvittele olevamme maan kauneimpia tai mielenkiintoisimpia ihmisiä. Mutta meillä on silti oikeus olla iloisia omista vartaloistamme ja ulkonäöstämme. Meillä on oikeus myös julkaista blogissamme millaisia tahansa kuvia itsestämme, laillisuuden rajoissa pysyessämme.

IMG_2532IMG_2611

IMG_2621

IMG_2355

Ja lukijan kannalta terveellisintä olisi miettiä, miksi ne mun kuvat aiheuttaa niin valtavaa inhoa? Miksi ne aiheuttavat niin kamalan huonon olon, että sitä pitää purkaa negatiivisuudella. Omaa kroppaa esitellessäni en suinkaan hauku kenenkään toisen. Toisaalta, jos kokee oman kroppansa paljon paremmaksi kuin minun, miksi se vihastuttaa? Miksei sitä voi ajatella niin, että se on rohkeaa. Jos ei kestä katsoa mun “läskejä” reisiä, niin sitten ei kannata sivulla käydä muutenkaan. Kroppani aiheuttanee ahdistusta silloin myös puettuna. Vaikka asia ei liittyisi mitenkään kroppaan, vaan minua pitäisi tuollaisten kuvien perusteella ylimielisenä ja itserakkaana, miksi sekään vihastuttaa niin kovasti? Enhän minä vaikuta kenenkään lukijan elämään, ellei tämä itse niin halua.

En tule koskaan ymmärtämään tätä surullista käyttäytymistä naisten välillä. Enkä tule sitä hyväksymään, vaikka syyt sen taustalla ymmärtäisinkin. Siksi voin ainoastaan toivoa, että jokainen nainen muistaisi iloita omasta kropastaan ja samalla antaa muille oikeus iloita omastaan. Ja ehkä jopa muistaa iloita heidän kanssaan.

Kommentit (363)
  1. I guess, I understood the point of the post even when google translate is not the best. As blogger you’re always in the focus of your readers and you have to deal with criticism and bad comments, not even critical comments, just bad ones. Sad to read that people think you went to Turkey to do a surgery!? I mean you barely published any pictures of your trip while you’ve been in Australia lately. I don’t get what people’s problem is. I guess they need to talk about something 🙂 but you’re perfect just the way you are. You have an awesome body. Not too skinny, just beautiful! 🙂 and you don’t need any plastic surgery! 😀

  2. Olet niin kaunis, juuri tuollaisena kuin olet – ja etenkin kun uskallat olla rehellisesti sitä mitä olet 🙂 Toivon että joku kaunis päivä osaan hyväksyä oman vartaloni kuten sinä omasi.

    1. jäi vähän kesken – en tarkoita että vihaisin vartaloani. Olen aivan normaalipainoinen, normaalinnäköinen tyttö mutta jostakin lapsuudesta kai jäänyt jokin pakollinen häpeämisen tarve omaa vartaloa kohtaan. Sinunlaisesi ”esikuvat” ja roolimallit saavat onneksi tälläisten ihmisten kuten minun käsitykset omista ja muiden vartaloista muuttumaan – kiitos 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *