Tämän talven uniformu // Kuopio

keittio (1 of 15)

Mikä ihana sunnuntai! Nousin sängystä vasta 13 aikaan, kun mies toi aamulla aamiaisen sänkyyn ja vietin aamun rötväten mun poikien kanssa pyjamissa ja villasukissa. Okei, Benjillä ei ollut villasukkia eikä pyjamaa 😀 Näin raskaan aamun selkeä seuraus olikin päikkärit, joten sain itseni pois makkarista vasta muutama tunti sitten. Eilinen meni aamusta iltaan asioilla, tapaamisissa ja vielä joukkueillassa, ja 0lin kotona vasta puolenyön jälkeen, joten annoin itselleni luvan tänään laiskotella ja nauttia viikonlopusta. Edessä on pari pitkää ja työntäyteistä viikkoa ja meillä molemmilla on työmatkojakin tiedosa lähiviikkoina, joten tällainen mukava rauhallinen sunnuntai on ihan paikallaan. Ilta on pyhitetty treffi-illalle. Alunperin tarkoituksenamme oli mennä pelaamaan sulkapalloa ja syömään, mutta koska mulla oli aamulla pientä yskää, päätettiin ottaa varman päälle, ja suunnata leffaan ja syömään.

Koska tämän päivän asu on lähinnä verkkarit ja neuletakki, esittelyssä olisi parin viime viikon ajan eniten käytössäni ollut asu, jota olen pitänyt erilaisilla variaatiolla.

keittio (10 of 15)
keittio (2 of 15)

keittio (13 of 15)

keittio (3 of 15)

keittio (7 of 15)

Valehtelematta mun eniten käytetyt vaatteet tällä hetkellä on ACNEn Raya-mohairneuletakki ja tämä COSin pidempi ribattu versip. Rayani on hieman lyhyempi ja tummempi, COSin takki on hieman pidempi ja vaaleampi. Näistä jompikumpi on ollut lähes poikkeuksetta viime päivinä päällä. Nahkahousut tai -hame ja jokin kevyt yläosa riippuu fiiliksestä, mutta muuten tämä asu on aika lailla kasvanut päälleni. Löysin pitkästä aikaa myös mun Thomas Sabon ihanan maapallo-korun, joka on killunut kaulassani jo pari viikkoa melkein putkeen. Se tuo edes hieman väriä tähän mun värittömään harmauteen, jota olen rakastanut viime päivät.

Mulla on kyllä ihan selkeitä kausivaatteita. En hetkeen pitänyt noita nahkahousuja juuri koskaan, ja nyt ne on lähes päivittäin jalassa. Sama pätee laukkuihin. Celinen kanssa oli pitkä käyttämätön vaihe, ja nyt se onkin ollut mukana enemmän kuin mikään toinen laukku. Mun ystävällä on muuten tuo sama laukku myynnissä hyvin vähän käytettynä, jos joku kaipaa omaa tuollaista, niin multa saa meilillä yhteystiedot 🙂

keittio (4 of 15)

keittio (5 of 15)

keittio (8 of 15)

keittio (9 of 15)
keittio (11 of 15)
ZARA paita
COS neuletakki (kiinnostuneille tiedoksi: tämä)
RIVER ISLAND nahkahousut
ACNE STUDIOS nilkkurit
CELINE laukku
ZARA takki
ACNE STUDIOS huivi
THOMAS SABO koru

keittio (14 of 15)

keittio (15 of 15)

Nyt voisin jälleen vetää päälle jonkun tämän asun variaation ja suunnata miehen kanssa treffi-iltaa viettämään 🙂

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? 🙂 

Kommentit (8)
  1. Oot kyllä ihan mieletön ilmestys! Ja tää värimaailma sun asussa on niin ihana. Kiinnostaisi tietää että mikä toi toinen kaulakoru sun kaulassa on, tuo lyhyemmän ketjun? Jotain tollaista kaipaisin kipeästi omaan koruarsenaaliin. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    1. Itsekin juuri siihen toiseen kaulakoruun silmät eksyi! 🙂

  2. Kaunis asu ja värimaailma ja rannekoru on ihana. 🙂 Voisin tuota laukkua tiedustella, jos on vielä myynnissä?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *