TERVEISIÄ RAS AL KHAIMAHISTA

RaK1.jpg

Heipsulivei! Huhhh, onpas viikko mennyt nopeeta. Ollaan kohta tasan viikko viihdytty Jennin luona Ras al Khaimahista ja blogijutut on täysin unohtuneet täksi viikoksi. Ihan kyllä suunnitelmallisestikin, sillä en ole halunnut nyt ottaa yhtään stressiä siitä, ehdinkö läppärin äärelle. Enpä kyllä ole ollut kamerankaan äärellä, nimittäin tässä reissussa on tähän mennessä tullut otettua tasan 0 kuvaa kameralla.

Jotenkin näin bloggaajana reissatessa on tullut jo vuosia raahattua kamera kaikkialle ja usein tallennettua kuvia useamman sata reissun aikana kameraan. Kännykkään on aina toki myös tarttunut paljon materiaalia, mutta jotenkin oon jo vuosia kokenut, että blogiin tulee vain järkkärilaatuisia kuvia ja kuvia, jotka on tietyllä tapaa vähän ”set up”. Ei siis mitenkään vääristettyjä ja valheellisia, vaan enemmänkin vaan siis sellaisia kuvia, joita on vähän tarkemmin rajattu ja katottu. Valikoidut kuvat. Nyt oon jotenkin hieman kyllästynyt koko tuohon maailmaan ja huomaan reissuissa ottavani tosi paljon kuvia ihan vaan kännykälle, omaksi ilokseni ja muistoiksi. Siinä kun napsi kuvia usein blogia silmällä pitäen, jätti kuvaamatta ne vähemmän valokuvaukselliset hetket, jotka on usein ne, jotka on eniten täynnä fiilistä ja tunteita.

Yksin lapsen kanssa reissatessa on myös tietyllä tapaa 24/7 se valvova ja vahdissa oleva vanhempi, vaikka ollaankin ystävien luona, eli apua täältä kyllä saa. Mutta silti, kun toinen vanhempi ei ole mukana, on se sellainen vastuu vain yhdellä ihmisellä, jolloin keskittyy siihen lapseen joka sekunti ihan 100-prosenttisesti. Koko perheenä reissussa on ajoittain sellainen tilanne, että voi itse tehdä jotakin samalla kuin vaikkapa mieheni katsoo lapsen perään. Ja vaikka ystävä auttaisi mielellään lapsen kanssa, on silti sellainen olo, että tämä on minun vastuullani ja siinä keskittyy koko ajan kaikkeen muuhun kuin vaikkapa nättien kuvien taltioimiseen blogitarkoituksiin. Mulle tää on tosi tervetullut muutos verrattuna entiseen, sillä on ihana irroittautua blogista ja somesta ja olla vaan 100% kiinni lapsen kanssa touhuamisessa ja sellaisessa kunnon lomailussa, missä ei mielessä pyöri seuraava postaus.

Reissu on muuten ollut ihan täydellinen, ihanan rentouttava ja rento kaikin puolin, mutta toissapäivänä ehdin hieman säikähtää. Poika rupesi ykskaks kesken leikin oksentamaan aika rajusti joskus 17.30 aikaan illalla. Ensin ajattelin, että ehkä jokin ruoka ei oikein ollut sulanut, mutta kun ulos tuli pikkiriikkinenkin määrä vettä, niin tajusin, että lapsi sairastaa. Kun meillä oli viimeksi noro, niin sain eräältä sairaanhoitajalta epävirallisen ohjeen ”paastota” niin kauan, että sappinesteet tulee pihalle. Ei mitään suuhun, ei edes teelusikallista vettä. Kun kaikki on tullut pihalle, voi parin tunnin päästä aloittaa teelusikallinen vettä kerrallaan. Kun viimeksi tein tän mukaan, niin sain nujerrettua noron yllättävänkin järkevästi ja tosiaan, helpotti heti kun sai ensin koko vatsan ihan tyhjäksi. Nyt päätin kokeilla samaa metodia lapsen kanssa. Eihän se mukavaa ole oksentaa ”tyhjää”, mutta toisaalta, ei se oo mukavaa oksentaa hirveän monta kertaa. Kolmen tunnin paastolla kuitenkin ehdin jo pelkäämään lapsen kuivumista ja selvittämään missä vaiheessa pitää mennä nesteytykseen, mutta onneksi pojan nukahdettua yöunille kolmen tunnin rajuhkon oksentamisen jälkeen, hän nukkuikin yön hyvin rauhaisasti. Saatuani vihdoin Suomesta lääkärin langan päähän parin tunnin yrittämisen jälkeen, oli lääkäri samaa mieltä siitä, että antaa lapsen ennemmin nukkua yönsä rauhassa kuin olla raahattavana jossain sairaalassa. Oli muuten mulle ihan täys yllätys, että monesta paikasta ei saanut puhelu- tai virtuaalipalvelua sen vuoksi, että lapsi on ulkomailla. Jotain protokollasyitä, joiden takia Suomesta ei voitu kommentoida tilannetta ja soitettuamme täällä neljään sairaalaan, oli vastaukset kaikki sitä luokkaa, että ”tuokaa näytille”. Ähh. Pakko kyllä sanoa, että suomalainen matkavakuutus taas osoitti tärkeytensä, kun sinne soittamalla, saimme heti yhteyden suomalaiseen lääkäriin, joka soitti meille ja kävi kanssani läpi hyvin rauhallisesti ja ajan kanssa koko tilanteen, hoito-ohjeet ja kaikki. Jäi todella hyvä ja rauhallinen fiilis.

RaK2.jpg

Onneksi eilen heräsikin oikein virkeä ja iloinen, joskin kovin janoinen ja nälkäinen pikkukaveri. Vähän säännöstellen ensin suostuin antamaan vettä ja banaania, mutta jo puolenpäivän jälkeen alkoi hyvin käymään selväksi, että lapsi on ihan täysin normaaleissa voimissaan ja me aikuiset selvisimme ilman mitään ongelmia, joten oletettavasti kyseessä oli viruksen sijaan ruokamyrkytys. Hirveän ylpeä sai taas olla tuosta pikkuisesta, ei nimittäin itkenyt yhtään koko episodin aikana ja muutenkin oli hirveän reipas. Ihan ihmettelen, miten vahva ja reipas voi lapsi olla. Jos olisin itse oksennellut seitsemän kertaa muutaman tunnin sisään, olisin varmaan pari päivää vähän voimaton ja haluton. Mulle kaikki mahataudit on aina hirveen rankkoja. Pelkään hurjana oksentamista ja oon tosi huono sairastaa kaikkea tällaista. Oon myös aina ajatellut, että äidiksi tullessani lapsen oksennustaudit on niitä rankimpia, koska pelkään oksentamista itse ja ajatus siitä, että joku oksentaisi syliin, on aika kamala. Hauskaa, miten tässäkin on äitiys opettanut, sillä nyt en oo moksiskaan noissa hetkissä. Toki nää aikuisiällä sairastetut pari noroa on kans vieny oksennuksen pelkoa vähän pois myös.

No, eipä tuo onneksi vienyt meidän loma-ajasta kuin yhden illan, sillä jo eilen oltiin palattu normaaliin. Tänään ollaan viimeistä päivää Ras al Khaimahissa ja huomenna suunnataan vielä pariksi yöksi Dubaihin käymään ennen kotiin lähtöä. Ei yhtään innostuta kotiinpaluu, mutta pakko se kai on. Miehen sanojen mukaan Suomessa on jo kevään merkkejä ”valoa riittää peräti klo 18 asti!”, mutta jotenkin se ei mieltä lämmitä. Täällä kun on saanut puuhata aamusta iltaan ulkona, olla uimassa ja hiekkaleikeissä ja koko ajan jossain, niin on raju paluu taas kylmään ja liukkaaseen arkeen. Vaikka ulkoillaan Danten kanssa toki Suomessakin paljon, on se niin paljon rajoittavampaa kuin täällä. Ja pottakasvatuksen huippuaikana on niin turhauttavaa vartin kohdalla joutua tulla riisumaan kaikki vaatteet, jotta ne saa sitten taas taistella päälle. On se kerrasto+haalari kuitenkin vähän eri kuin shortsit ja teeppari. No, onneksi tässä ei ole enää ihan järkyttävän pitkä aika kesään, jolloin Suomi on kyllä parhaimmillaan 🙂

Mitäs teille kuuluu? 

Kommentit (1)
  1. Lapsen kanssa talvella lumisateessa kuvaillessa ja kesällä vesileikeissä!! Olisi niin kätevä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *