Testissä Huawei Mediapad M5

Mungolife

*Kaupallisessa yhteistyössä Huawei

Me purettiin eilen Kroatian matkalaukut vihdoin (oli vähän pakko, kun tänään tuli vieraita) ja samalla tyhjensin muistikortin tietokoneelle. Kuvia on reissusta tarttunut aika hurja määrä, varsinkin kun tuli pidettyä spontaani parin viikon loma bloggaamisesta. Ei ollut itse asiassa varsinaisesti tarkoitus, mutta kun sitten vielä muistikortinlukijani hajosi kesken reissun, totesin, että tämä on ehkä vaan tarkoitettu näin ja nautin täysin siemauksin reissustamme. Nyt onkin koneella 700 kuvaa odottamassa läpikäymistä, että en nyt sitten tiedä oliko se ihan hirveen hyvä idea loppujen lopuksi. Nyt kun on Kroatiassa tullut käytyä kolmasti, osaa aika hyvin jo antaa vinkkejä ja ideoita, ja ajattelin hieman kasailla meidän road tripistä kuvia ja vinkkejä muutamaan postaukseen. Palataan siis ensimmäisellä Kroatia-postauksella huomenna, mutta kosketaan aihetta sikäli jo tänään vähän, että ,ä aloitin jo tien päällä yhtä postausta ja ajattelin, että kirjoittelen tän nyt samantien loppuun. Tarttisin nimittäin apuanne pitkähkölle automatkalle ja samalla haluan jakaa oman matkustusvinkin tässä samalla.

Meidän kaksi parasta apua reissussa oli nimittäin turvaistuimemme ja tabletti. Ensimmäisen laittoi uuteen uskoon lentoyhtiön sangen epäasiallinen käsittely, mutta onneksi vakuutusyhtiöstä tuli heti päätös ja poitsulle saadaan uusi turvaistuin asap. Jälkimmäinen taas pelasti kaikkien reissaajien järjen ja yllätti niin älyttömän positiivisesti, etten olisi enempää voinut toivoakaan. Kun odotin Dantea, vannoin, että musta ei tulisi iPad-mammaa, joka tyrkkää lapselleen käteen tabletin ja puuhailee omia juttujaan. Olen pitänyt siitä kiinni, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteikö tabletille olisi perheessämme käyttöä.

Mä oon läppärifani. Tai no, nykyisin pöytäkone on mulla eniten käytössä ja siitä kiittää sekä hartiat että selkä. Mutta kyllä vaan mullakin on ihan hirmu-usein jokin laite (tabletti, kännykkä, läppäri...) sylissä sohvalla tai sängyssä ja niin asiapitoiset tekemiset kuin nettisurffailu tulee tehtyä läppärillä tai tabletilla. Meillä on kotona ollut iPad jo vuosia, mutta pakko sanoa, että kun iPhonet poistui meidän perheen käytöstä, myös iPadista on pikkuhiljaa vieraannuttu. Jotenkin se käyttöjärjestelmä tuntuu nykyään hankalalta ja vieeraalta pitkän Android-puhelimen käytön jälkeen ja viimeisimpänä tablettina meillä onkin ollut Huawein tabletti, josta oon tykännyt todella paljon. Kun miehen läppäri heitti veivinsä jokin aika sitten, jäi uuden hankinta itse asiassa kokonaan, hänen ottaessa käyttöön tabletin ja näppiksen korvaamaan läppäriä ja jäi sille tielle. Kun sain taannoin tilaisuuden ottaa Huawein Mediapad M5:n testiin, tuntui se heti omalta ja tutulta. Se on nimittäin vähän kuin iso versio mun puhelimesta! Happu Huawei-girl since 2015 :D

Onko tabletti millään lailla välttämätön, jos on jo läppäri ja puhelin? Ei oo, mutta on se itse asiassa aika kiva lisä. Automatkoilla ja lennoilla sillä saa taaperon aika näppärästi rauhoittumaan vauvojen kehittävän pelin tai piirrettyjen äärelle ja toisaalta taas erityisesti reissussa tabletti tuntuu fiksummalta kuin läppäri usein. Kun haluaa valkkailla ravintoloita TripAdvisorista, kattoa leffaa koneessa tai lueskella kirjaa rannalla, tää on ihan ehdoton! Lomalla M5:ta tuleekin käytettyä paljon enemmän kuin kotona. Yritetään aina ajoittaa pidemmät reissut päikkäriaikaan, mutta kun se ei toimi, saa tylsän pienessä vuokra-autossakin viihdettä takapenkille helposti tabletilla. Lisäksi, pakko sanoa, että mulle tällä on myös sellainen symbolinen merkitys myös kotona. Nimittäin on kiva välillä tavallaan tehdä jakoa töiden ja vapaa-ajan välille sillä, että laittaa läppärin tai tietokoneen kiinni, siirtyy sohvalle tai pihakeinuun ja avaa tabletin. Sama netti, mutta sellainen symbolinen ero. Siellä voi pyöriä sosiaalisessa mediassa, nettisurffailla ja tehdä mitä ikinä tuolla nyt haluaakaan tehdä. Mä saatan välillä käsitellä M5:lla kuvia someen, mutta muuten tabletti on kyllä meillä enimmäkseen viihdekäytössä.

Tiedän, että monet tykkää tableteista nimenomaan työkäytössä, kun ne on kevyitä ja helppoja kantaa mukana. Mua aina tabletissa rupee ärsyttämään minkään pidemmän kirjoittaminen näyttönäppiksellä, ja siksi en oo koskaan mieltänyt sitä työkäyttöön, mutta tässä on itse asiassa kokoa sen verran hyvin, että tuo näppis on yllättävän helposti käytettävä. Ja näihin uudempiin tabletteihin saa niin hyvät ohuet fyysiset näppistelakat, että tällaisesta saa sekunneissa läppärin kaltaisen virityksen. Huomattavasti edullisemmalla kuin monet läppärit.

Mut mä tykkään nimenomaan tuosta puhelinmaisesta käytettävyydestä. Siitä, että voi lukea ja selata kuvia isolla näytöllä, ja puuhailla kaikkea sitä, mihin puhelin tuntuu liian pieneltä. Ja jos haluaa, niin tablettikynällä tästä saa vielä enemmän irti, just nimenomaan esim. kuvien käsittelyssä.

Mediapad M5:ssa on mun mielestä tosi hyvät kaiuttimet (kehitetty yhteistyössä Harman Kardonin kanssa), mikä on itse asiassa aika tärkeetä tabletissa, kun sitä tulee käytettyä niin musiikin kuin videoiden pyörittelyyn ja varsinkin perheen pienin hakkaa tällä niin pikkupianoa kuin muitakin lasten pelejä. Huonoilla kaiuttimilla sellainen voisi olla melkein kidutusta, mutta näillä jaksaa kuunnella jossullystion sen sata kertaa tarvittaessa. Kamera häviää toki mennen tullen Huawein puhelimen Leica-kameralle, mutta yllättävän hyvä se on silti! Mulla on jotenkin aina muistissa ihan superhuonot tablettien kamerat, ja ylipäätään miellän tableteilla valokuvaajat sinne ”seniorituristi” -kategoriaan, mutta jos täytyy joku kuva ikuistaa, niin kyllä siitä ihan hyvän version saa tuolla 13 megapikselin kameralla otettua. Kuten Huawein puhelimissakin, akku kestää kestää ja kestää ja sen saa ladattua pikalatauksella, mikä on ihan ehdottomasti yksi tärkeimpiä asioita kaikissa laitteissa. En siedä nopeasti kuluvia ja hitaasti latautuvia akkuja.

Kaikin puolin tää on sellainen laite, jota mielellään käyttää niin kotona kuin reissussakin, ja josta saa viihdettä niin lapsi kuin aikuinen. Tykkään siitä, miten järeältä tää kyseinen laite tuntuu. Ei painavalta, vaan vahvalta. Alumiininen takakuori ja Gorilla Glass -suojalasi tekee sellaisen fiiliksen, että laitteen kehtaa luovuttaa myös noiden pienten taaperokäsien käytettäväksi. Siinä kun ei tiedä joutuuko tabletti pieneen taivutteluun vai lentääkö peräti kaaressa lattialle, ennen kuin äiti tai isi ehtii väliin. Hyvin on toiminut meillä käytössä, eikä ainakaan vielä ole yhtään käytön jälkiäkään. Plussaa siitä, että tässä on hyvin vähän mitään ”aukkoja” tai ”reikiä”, koska meillä tätä saattaa käyttää samat kädet, jotka just syö hedelmää, eikä tän kohdalla tarvii niin hirveästi pelätä, että sitä sotkua menisi laitteen sisälle. Ainoa miinus laitteessa on itse asiassa suljin-näppäimen ja ääninappuloiden sijainti. Mä käytän tablettia lähes aina pystyasennossa kuten puhelinta, ja tässä on näppäimet suunniteltu selkeästi tuon vaaka-asennon mukaan, sillä ne on pystyssä katsottuna oikeassa alakulmassa. Se tuntuu jotenkin vieraalta, mutta ei loppujen lopuksi ole mitään haittaa käytössä kun asiaan tottuu. Toisaalta taas rakastan sitä, että samalla laturilla lataa tabletin, puhelimen ja mun MacBookin läppärinkin! Ei tarvii sataa piuhaa mukaan reissuun.

Hinnaltaan 400-500 euron välille jäävä laite on mun mielestä hinta-laatusuhteeltaan tosi hyvä ja jos taloudessa on käyttöä tabletille, maksaa itsensä äkkiä takaisin! Meillä oli tää just reissussa mukana ja toimi parhaana apuna lennoilla ja automatkoilla Danten kanssa, sillä eläinpeli viihdytti ikiliikkujaa ainakin puoli tuntia kerrallaan. Tää on muuten itse asiassa varmaan tabletin yks parhaita ominaisuuksia! Sen saa pitää päällä lennon nousussa ja laskussa, sillä se ei ole tietokone! Airplane mode päälle ja laite on käytössä just ne hankalimmat vaiheet, kun taapero pitää saada pysymään sylissä ja turvavöissä. Meillä on menny lennot tosi kivasti Danten kanssa, ja ainoa ongelma tuntuukin aina olevan se, että juokseva taapero haluaisi kiipeillä ja kipitellä koko ajan, joten paikalleen rauhoittuminen vaatii yleensä jotain puuhailua. Tabletti toimii viihteenä paljon pidempään kuin kirja.

Ja sit yksinkertainen fakta. Puhelimelta lukeminen on ihan OK, mutta ärsyttävän pieni on ruutu siihen. Läppärin raahaaminen rannalle tai uima-altaalle tuntuu ihan oudolle ja autossakin läppärin käyttäminen on huomattavasti hankalampaa kuin tabletin. Niinpä jos ollaan pois minkä tahansa pöydän ääreltä, mun käytöstä löytyy yleensä aina tabletti, ei läppäri.

Käytättekö te vielä tabletteja, vai onko älypuhelimet vieneet näiden käyttötarkoituksen kokonaan teillä? Ja kaikki pikkulasten suosikkiappi-ehdotukset otetaan kiitollisena vastaan! Muutama ajotunti tuli kerrytettyä Kroatian reissullamme, joten uusia virikkeitä kaivataan vanhojen tilalle, varsinkin kun kesälomalla on suunnitelmissa niin Hanko kuin Kuopiokin!

Kommentit

Heinä (Ei varmistettu)

Hyviä sovellusvinkkejä: http://www.terapiapsi.fi ja http://viihdevintiot.com :)

Tanja (Ei varmistettu)

Toinen Huawei-fangirl täällä! Rakastan mun Huawein puhelinta (toinen malli menossa), enkä vaihtaisi enää pois. Muutama vuosi sitten mulla oli Samsungin tabletti stylus-kynällä, jota ajattelin käyttäväni muistiinpanoihin luennolla, mutta Candy Crushin pelaamiseksihan se meni... Se piti sitten myydä, että jäisi luennoilta jotain mieleen. Läppäri on mielestäni paljon parempi töitä tehdessä. Kuten sanoitkin, tabletti on enemmän viihdekäyttöön. :) Jotenkin tuntuisi turhalta nyt taas hommata tabletti vain viihdetarkoituksessa, kun kuitenkin löytyy puhelin suht suurella näytöllä.

Pauliina (Ei varmistettu)

Jee juuri sopivaan kohtaan tulossa nuo Kroatia-vinkit! Just varailemme perheen kanssa (mies, siskot, omat vanhemmat ja meidän huhtikuinen) reissua Kroatiaan syksymmälle :) Jos millään saat kirjoitukseen sopimaan beben kanssa matkustamiseen lisää vinkkejä (varsinkin istuinten, rattaiden yms isompien matkatavaroiden käytännöistä) täällä olisi yksi hyvin kiitollinen lukija!
Saako sulta kysellä esim instassa lisää, jos tulee jotain mieleen, vai onko sun ID muutenki jo liian täynnä :D

Eve (Ei varmistettu)

Moi! Katoin äsken sun igstoryn ja päätin tänne laittaa viestiä, ku Instagramiin tulee varmaan paljon vastauksia. Vitsi, että tuli itelleki surullinen olo sun puolesta! Samantyyppistä lynkkaamista oli just Kolmistaan-bloggaajalle omasta mielipidepostauksestaan, joka oli ymmärretty väärin ja sit oli IS sekä IL kommentoimassa. Saa noi juorulehdet tehä kyl jonkun oikaisun, kauheeta et laitetaan sanoja sun suuhun. Huomasin ton jutun aiemmin, ihmettelin et onpa outo otsikko ym. ku alkuperäsen postauksen olin lukenut. Tsemppiä, kyllä me lukijat tiedetään, että sä et kenestäkään ajattele noin mitä kirjotus väittää. <3

Jappu (Ei varmistettu)

Tilasin just pari viikkoo sit samaisen laitteen äidilleni vanhan tilalle(toi oli saanut hyvät arvostelut yms) ja on kiva mitä oon itekin sillä räpeltäny Kovin paljon halvempaa tablettii ei mielestäni kannata ees ostaa kun tehot ja käyttömukavuus kärsii mut tuo just hyvä

annu (Ei varmistettu)

Läppäri juuri hajosi..joten varteenotettava vaihtoehto... Saako tähän näppistelakan?

Kommentoi