There is no psychiatrist in the world like a puppy licking your face

Mungolife

Tämä päivä on ollut iloa ja onnea täynnä, vaikka eilinen venähtikin myöhään ja aamulla oli tukka sen verran kipiä, ettei uni halunnut tulla.

Ennen puoltapäivää nimittäin perhe Vanhanen otti suunnaksi Lohjan ja uusimman perheenjäsenen luona vierailun. Voihan pojat!! Vauvahauvat olivat kasvaneet valtavasti, enkä olisi mitenkään halunnut lähteä pois niiden luota! Pikkuisten pörröisten tuoksu on aivan huumaava, ja tuo pörröinen karva, nuo pienet tassut ja pikkuruiset nassut.. Voisin tuijotella niitä monta viikkoa kyllästymättä sekunniksikaan.

Tässä ihania iloisia karvapallokuvia lauantai-illan ratoksi sinne lukijoille!!

Sylejähän Jedille riitti. Poika oli tosi rohkea viime kertaan verrattuna, ja viihtyi erinomaisesti joka sylissä. Siskojen sylissä meuhkasi, mun ja isin sylissä tarkkaili ympäristöään ja äidin rinnalle nukahti sekunneissa. Roolijako on siis selvä. On leikittäjät, on tarkkailukaverit ja on uniturva.

Jedin siskossa on tosi paljon samaa näköä kuin Simbassa oli tuonikäisenä. Mulla meinas päästä kuulua naks ja järjestelmä hajota kun koko ajan oli jalassa joku pieni pallo pyörimässä, joka kaipasi rapsutuksia ja syliin.

"Mee pois sen kameran kanssa, mä nukun"

MÄ EN OIKEESTI KESTÄ. Saanko ottaa nää kaikki?

Meidän koko perhe on ihan myyty tuolle kasvattajan omalle 10-kuiselle kaverille. Toi pentu on säkäkorkeudeltaan kai 5 cm Simbaa korkeampi ja painoa on varmaan 3 kiloa enemmän. Aivan ihana kaveri, joka oli koko ajan tunkemassa pentujen joukkoon ja sinne päästessään oli aivan onnensa kukkuloilla. Tää kaveri muistuttaa ihan valtavasti käytökseltäänkin meidän Simbaa, ja onkin ihana nähdä tuon olevan pennuista niin innoissaan. Toivottavasti meidänkin herra on.

Toisaalta, miten tästä voisi olla olematta innoissaan?!

Mun sydän suli vieläkin enemmän kuin viimeksi nyt kun tämä pieni pallo nuoleskeli ja pureskeli sormiani pienillä naskalihampaillaan. Tiedättekö kun Twilightissa ne ihmissudet leimaantuu ja heidän sydämensä on ikuisiksi ajoiksi sidottu siihen leimaantumisensa kohteeseen. Tiedän tunteen. Kuin näkymätön käsi olisi tarttunut omaan sydämeen ja vienyt sen nätisti noiden pikkutassujen raudanlujaan otteeseen. Ja siellä pysyy. Kiitos Luoja, että tässä on vielä Kapkaupunki välissä, muuten hyppisin seinille kun en voisi kahteen viikkoon pientä nähdä.

Hän oli puntarissa. Pentueen ruipelo, 1200 gr. Eiköhän se siitä äkkiä kasva vielä :) Ja olkoot vähän pieni, eipähän oo ihan hirveesti Simbaa isompi :)

Ei tuota tunnetta oikeen voi selittää. Jos joku ei ole koskaan nähnyt koiranpentua ja pitänyt sitä sylissään, suosittelen vahvasti. Mikään tunne ei ole jotenkin yhtä ihanan puhdas ja terapeuttinen kokemus. Niinkuin Bern Williamskin sen sanoi; ei ole parempaa psykiatria kuin pieni pentu nuolemassa kasvojasi. Voisin lisätä että myös omien huulten upottaminen tuohon pehmoiseen pentukarvaan on aika uskomattoman ihana tunne. Sinä olet nyt meidän, ja me rakastamme sinua aina. Ikuisesti ja vielä päivän päälle.

Siinä vielä meidän pojat vertailun vuoksi päivälleen samanikäisenä rinnakkain.

Aivan ihanan onnellista lauantaita siis kaikille ruudun toiselle puolelle! ♥

Kommentit

Sira (Ei varmistettu) http://ssirau.blogspot.com

Voi taivas miten ihana!!! nää vauvakuvat ei kyllä helpota omaa vauvakuumetta yhtään :(

Anna (Ei varmistettu)

Ne on! <3

GM (Ei varmistettu)

Aivan ihania pentuja! itelläkin kauhea pentukuume ja haluisin niin toisen sheltin ton meijän nykyisen kaveriksi.

Hyvin muistuu kyllä mieleen se hetki, kun käytiin pientä katsomassa ja voooi se oli söpö. Tai kolmehan niitä siinä oli (kaks urosta, yks narttu) ja saatiin valita mieleisemme. Toinen uroksista vei heti sydämeni. Muut pötkötteli ja tää meidän nassikka repi lelua ja sen jälkeen katto suoraan silmiin ja pissasi ihan äijänä :D Kovasti esitettiin että mietitään vielä otetaanko pentu ja luvattiin ilmottaa viikonlopun jälkeen. Heti kun päästiin ovesta ulos niin sovittiin miehen kanssa että kyllä me toi otetaan ja laitettiin tunnin päästä viestikin, että varaa meille sen meidän suosikin :D Päivääkään en kadu <3

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha, toi on niin tuttua. Tosin meidän tapauksessa ollaan aina tiedetty kuka vauvoista on meidän jo ennen kuinollaan menty sinne :D

Oona (Ei varmistettu)

Onnea vauvasta, tiedän tunteen miten terapeuttisia koiranpennut on, äiti kasvattaa koiria niin pentujakin on sillon tällön pyörinyt jaloissa Välillä toivoo et ne pysyis aina tommosina karvapalloina (sisäsiisteinä versioina tosin..) Mulla on hirvee hauvavauvakuume eikä tämmöset kuvat hirveemmi helpota:D Vastahan tuo omakin oli rääpäle ja nyt jo puoltoista wee komistus.. Minkä kokoinen Simba on kun taitaa shelttiurokseksi olla suht pieni?:)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja Simba on 33 cm, eli tosi pieni urokseksi :) Ihan minikokoinen vauva meillä :)

Elli (Ei varmistettu)

Varmasti jossain lukee, mutta pakko varmistaa kun en aivan varma ole, että mitä rotua nämä söpöliinit ja Simba ovat?:) ja minkälainen Simba/tämä rotu on luonteeltaan, oppimiseltaan ym? taidat itse tykätä todella paljon ainakin:)

Ihania palleroita! Odotan jo että saatte Jedin kotiin, että saa nähdä täällä vielä lisää ja enemmän ihania kuvia! <3

Anna (Ei varmistettu)

Shetlanninlammaskoiriahan nuo :) Todella helppo ja miellyttämisenhaluinen rotu, eli helppo kouluttaa. Myös rankattu kai 7. viisaimmaksi koiraroduksi :) Kannattaa lukea toi rotumääritelmä :)

mii (Ei varmistettu)

Aivan ihana pieni pullero. <3 Minkä kokoinen Simba muuten onkaan? Meidän kaikki sheltit ovat olleet aivan eri kokoisia: tuo nykyinen oma narttu on ihannekokoisena noin 36cm, äidin sheltti oli noin 43cm ja sitä edeltävä oli noin 32cm.

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha, pullero nimenomaan. Vaikka onkin pentueen ruipelo :D Simba on vaan 33 cm, eli pojaksi tosi pieni :)

Hemppe (Ei varmistettu)

Voi eikä, aivan ihania <3 Itsellä kasvaa tässä näitä kuvia katsellessa koirakuume, juurikin kyseisestä rodusta olen pidemmän aikaa haaveillut ja tehnyt taustatutkimusta tulevaisuutta varten, kyllä mulla vielä joskus rahallisen tilanteen salliessa tuollainen pikkuinen pallero jaloissa temmeltää. Ja täältä Lohjalta ootte löytänyt nuo sydäntensulattajat, ai että ! :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, siellä on kyllä Suomen ihanin kasvattaja! :)

Meow (Ei varmistettu)

Onnea! Voi että sitten kun saatte vielä kunnon yhteiskuva Simbasta ja Jedistä <3

Anna (Ei varmistettu)

Joo, eiköhän sellainen ole pian tulossa :)

Lauraa (Ei varmistettu)

Mä en kestä! Mä haluisin niin paljon tollasen karvapallon, mut meillä kaikki muut paitsi äiti on allergisii :( Mä pystyn olee tunnin tai pari samas huonees koirien kans ja silitellä niitä kuhan muistan olla koskematta silmiini yms. mut iskä ja pikkuveli on vielä pahemmin allergisii nii ei onnistu.
Mut se tunne ku käyt kattomassa pentuja.. Lähin vähä aika sitte äitin mukaan kattoo sen kaverin koiraa ja sen pentuja. Kirosin koko allergian ku ne on niiiin sulosia. Joudun tyytymää kuviin ja pikavisiitteisin mut seki on parempi ku ei mitää :)

Anna (Ei varmistettu)

Voi miten kamalaa :/ Noi pennut on muuten sellaisia, ettei ne kai aiheuta allergiaa :) Pennuilla ei ole vielä sitä hilsettä, eli ne on melko vaarattomia :)

Lauraa (Ei varmistettu)

Aijaa, sitä en tiennykkää. Sillon ku oltiin pentuja kattomassa nii niitten äiti pyöri siinä mukana nii siitä johtu sit varmaan allergiaoireet.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, yleensä pennut ei aiheuta yhtään allergiaa :)

Saana (Ei varmistettu)

Mä kävin hakemassa toisen berninpoikasen tuossa syyskuun lopussa.
Meinasin kuolla siihen pakahtuneen onnen tunteeseen, kun sai pikkuvauvan syliin...

Ja nyt 8kk jälkeen olen täysi hermoraunio. :D Mutta kyllä siitä vielä hieno koira saadaan. Tsemppiä (JA ONNEA) teille!! <3

Anna (Ei varmistettu)

EI mä en kestä!! Bernit on maailman suloisimpia! <3

Katya (Ei varmistettu) http://www.kkatyas.blogspot.com

EN KESTÄ!!! mulle kans koiranpentu hetinyt kiitos!!<3

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha, mä haluan noi kaikki :D

hanna (Ei varmistettu)

EN KESTÄ! LIIAN EHAANIA!!!!!<33 MUistuu mieleen oma mäykkymies pienenä<3 Hirveän ihania karvapötköjä! kamalaaa! Voitko laittaa mm. koko blogin täyteen noita pentu kuvia! VOITKO?!!! :D Simba on liian ihana! Mitä olet täällä kertonut simbaliinista, niin mulla on samanlainen suhde omaan mäykkyyn<3 Jos Vilholta karvakin taittuu, olen paniikissa 8D Pahoittelen neuroottiselta kuulostaa tekstiä, johtuu pennuista 8))))

Anna (Ei varmistettu)

Hahah, varmasti niitä kuvia on kyllästymiseen asti :D

BEAUTIFUL LIFE

Apua, voiko olla maan päällä mitään söpömpää? Nää pentupostaukset ei muuten hirveesti auta mun akuuttia pentukuumetta :)

Odotan innolla kuvia Simban ja pikku-Jedin tutustumisesta ja leikeistä :)

Anna (Ei varmistettu)

Hahah, mä odotan sitä, että pääsen näkemään tän tutustumisen :)

Iina (Ei varmistettu)

Oi aivan ihania️️! Oon aina tykänny tosi paljon shelteistä ja harkinnut sitä meillekin...:) Meillä oli siis ennestään 5v. kääpiövillakoira ja tänään haettiin 7,5vk vanha lagottovauva kotiin<33! Hän on niin ihana etten kestä

Anna (Ei varmistettu)

Voi että, en kestä, mä en malta odottaa, vielä 12 päivää :D

Kia (Ei varmistettu)

Muistan kuinka aikanaan kun blogiasi aloin lukea, kiinnostuin rodusta ja päätin, että tuossa on joskus minun koira. Nyt meillä on kotona kohta kahdeksan kuukautinen shelttityttö. Kauan tuli koiran hankintaa harkittua ja nyt en voisi tyytyväisempi perheenjäseneemme olla :) On nuo kyllä aivan valloittavia!

Anna (Ei varmistettu)

Voi miten ihanaa kuulla! :) Ja joo, paras rotu maan päällä :)

Tässä alkaa ihan itselläkin pieni pentukuume nousta :D Muistuu kyllä hyvin näitä kuvia katsellessa meidän koiravauvan (okei, ei ehkä ihan niin vauva enää...) ensimmäiset kuukaudet :') Meidän vauva on jo 3-vuotias ja aika on kyllä mennyt ihan kun siivillä.

Sustakin huokuu oikein sellanen onni, kun Jediä pidät sylissä :) Toivon teille paljon ihania hetkiä uuden tulokkaan kanssa!

Anna (Ei varmistettu)

Se on käsittämätöntä, miten nopeasti aika menee kun hauvavauvat on pentuja!! Ja kiitoksia! :)

samson (Ei varmistettu)

ei tällasia kuvia!! mä en kestä ollenkaan! miksei suomessa voi olla pennunhalaamispaikkoja että joku vaa laittaa lehteen että tääl on pentuja tulkaa halimaa ja leikkimää esim joku viikin löytöeläinkoti antakaa mun mennä sinne paijailemaan :(
mistä mä saan pentuja en kestä :( toi miun kisuliki leikattiin nii ei sekää mitään tuottais vaikka välillä leikkii niin pentumaisesti mutta mä haluun oikeen vauvelin :( en kestä oikeesti noita kuvia missä on tollasia pörröisiä karvaturreja pikku nappisilmillä siis aaaaah :(((

Anna (Ei varmistettu)

No aijaa!!! Ehkä koska mä ramppaisin niissä joka päivä niinku kaikki muutki hullut dogladyt :D

Kati-Mari (Ei varmistettu)

Voi Anna, sun täytyy vielä päästä joskus jakamaan tota mammarakkautta ihmisvauvoihinkin. Mä löydän tosta kaikesta niin paljon omia tuntemuksia, kautta ekan oma hauvavauvan että ihan riipii! Mutta tunneskaalaa valoittaakseni se ekan ihmisvauvan tulo on jotain ihan hämmentävää vielä haukkuihinkin verrattuna. Mä oon varma että susta tulee joku päivä vielä ihan mahtava ÄITI! Pus️

Anna (Ei varmistettu)

Hahah, no katsotaan osuuko tuollainen onni koskaan kohdalle :)

noonis (Ei varmistettu) http://noonis.blogspot.com

Oih luoja, mikä söpöliini! Jos ei olisi oma pentu jaloissa juuri nukkumassa, niin pentukuumehan tässä nousisi :D

Anna (Ei varmistettu)

Hei, älä ees alota, mä en kestä kattoa Sisun kuvia, maailman suloisin olento teidän pikku Houdini!!! :D

K. (Ei varmistettu)

Aaaww, kun osaavat olla ylisöpöjä hauvavauvoja! Sheltit.<3

Anna (Ei varmistettu)

Ne on <3

noora (Ei varmistettu)

Tota söpöyden määrää! <3 Miten ihania pörröisiä palleroita! <3 Hihii, tämä kyllä piristi sateista sunnuntaiaamua. :)

Anna (Ei varmistettu)

No aijaa!! Mä vaan tuijottelen näitä kuvia jatkuvasti <3

April (Ei varmistettu)

Moi, ei liity aiheeseen, mutta ootko jo postittanut huutis-tuotteet? :)

Anna (Ei varmistettu)

Olen joo, viime perjantaina :)

Hei (Ei varmistettu)

Olis kiva jos kuvat vois klikat isoks. Voitko fiksata?

Anna (Ei varmistettu)

En :) Kuvat pysyvät samanlaisina :)

anni (Ei varmistettu)

siis mä en kestääääää <3

Anna (Ei varmistettu)

<3

KiaJessika (Ei varmistettu) http://kiajessika.blogspot.fi

Rakastuin. Ja rakastun aina uudestaan, vaikka nään pentuja aika usein. On ne vaan niin hellyyttäviä, haluun aina kaikki. Tommosii palleroita!!!<3

Anna (Ei varmistettu)

Mäki haluan ne kaikki! Ihania pikku palloja :D

Pages

Kommentoi