These last few days

Mungolife

Huomenta rakkaat lukijat

Bloggaajan loma venähtikin vähän pidemmäksi, kun nämä pari mennyttä päivää on ollut enemmän tai vähemmän lentämistä paikasta toiseen. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.

Reissu meni oikein mainiosti, ja vaika olisin voinut Kapkaupungissa viihtyä vaikka kuukauden helposti, olin samalla myös kuin kissa pistoksissa kun lähdön aika koitti. On niin paljon ihania asioita tapahtumassa, että lähtöä tavallaan odotti, vaikka samalla ei yhtään halunnut lähteä.

Skippasimme viimeisenä aamuna aamupalan hotellilla ja suuntasimme viimeisen kerran Waterfrontille ja aamupalalle sinne. Sitten vuokra-auto palautukseen ja koneen penkkejä kuluttamaan. Lennot kapkaupunkiin meni tosi huolettomasti ja nukuin suurimman osan ajasta kuin tukki. Takaisin ei mennyt yhtään niin mukavasti. Nukkuminen oli pätkittäistä ja aamulla oli Lontoossa aika väsynyt nainen. Mutta ei siinä, elämä alkoi kyllä hymyilemään. ShopBopin pakettini odotti DHL:n varastolla ja hyökkäsin sitä hakemaan. Paketti oli täydellisesti sopiva kaikin osin (palaamme tähän), ja siitä lähtikin aika ihana päivä liikkeelle!

Ulkona satoi, ja päätin uhmata sadekelejä mahdollisimman kirkkailla vaatteilla. Pinkkiä huuliin ja päähän ja ulos sateeseen vaan. Sade ei ehkä hellittänyt edes neonvärien tieltä, mutta mieli oli paljon korkeammalla. Ensimmäinen seminaarikin meni superhyvin. Meillä on tässä jaksossa koulussa projekti, jossa on tosi paljon itsenäistä tehtävää. Konsultoimme suomalaista yritystä, joten voin viettää hyvin puolet viikoistani Suomessa. Olemme myös olleet parini kanssa ahkeria. Meidät on jaettu viiden parin ryhmiin tutoreittain, ja olemme meidän ryhmämme ainoita, joilla on jo yritys, aihe ja toimintasuunnitelma tiedossa. On ihanaa aloittaa koulujakso näin, että on edellä työtehtäviään, sen sijaan, että juoksisi jatkuvasti deadlinejen perässä.

En ole ihan varma, kerroinko jo, että viime jakso oli mulle tosi rankka. Ensin sen hankalan hammasoperaation ja tulehdusten jälkeen olin aika lailla klesana Panacod-huuruissani ja kivuissani lähes kolme viikkoa. Siihen vielä se järkyttävän ahdistunut ja aikaansaamaton pari viikkoa, jonka myöhemmin tajusin vieroitusoireiksi. Ei hyvä heilunu koulutöiden suhteen. Mun henkilökohtaisessa tapaamisessa perhetutorini kanssa olin vaan ahdistunut ja hermona koulutöistä ja siitä, miten pääsen jakson läpi. Tutorini sanoi vaan, että yritä päästä läpi, että kunhan pääset läpi, arvosanat ei vaikuta mihinkään ja tärkeintä on, ettet jää jälkeen opinnoista.

Skarppasin koko loppujakson minkä pystyin, mutta kiinniotettavaa oli hemmetisti. Viime jakson toinen kurssi on tentti, josta tuli koko kurssin arvosana. Toinen kurssi päättyi todella laajaan analyyttiseen raporttiin, joka taisi mulla olla 52-sivuinen loppuviimein. Viimeistelin sitä vielä siellä Dubaissa, ja jo lähetysvaiheessa olin tyytymätön siihen. Aika loppui kuitenkin kesken, ja pidin vaan käsiäni ristissä, että pääsen läpi. Mun tän kurssin tutori sattuu olemaan sama kuin viime jakson tuon raporttikurssin pääopettaja. Kysäisin häneltä seminaarin alkuun arvosanojen perään. "No nehän on ollu siellä jo viikon!" Auts. Aloin räpeltämään konettani ja hän sanoi vaan, että "älä kato nyt, niin ei mene pilalle seminaari". Remahdin nauramaan, että niinkö hyvin meni... Hän sanoi ettei muistanut arvosanaani, mutta että yleisesti oli mennyt vähän huonosti, katso seminaarin jälkeen. Tutkiskelin vaivihkaa arvosanat, ja voi pojat, meinasin poksahtaa! Ilosta! Sain siitä mun raportista B-. Olin niiiiiiiin onnellinen. Monet mun koulukaverit, jotka on aina ollu musta parempia ja heidän töihinsä on ollut käytetty paljon aikaa, sai huonomman arvosanan. Eikä siinä vielä. Mä olin jo varautunut siihen, että tentistä tulisi feili. Kun puolet tentin tehtävistä on kiinni esseessä, jonka kysymyksestä sulla ei ole mitään hajua, ei ole kovin korkealla odotukset. Olin jo merkannut kalenteriin uusinnan päivän. Meillä on tosiaan vain yksi uusintamahdollisuus, joten tää vähän ahdisti mua. Siellä komeili kuitenkin C-, joka on muutenkin ihan hyvä arvosana. Siihen nähden, että odotin kauhunsekaisin tuntein, josko mitenkään olisin raapinut sieltä edes E:n, oli tämä tulos kyllä aika mahtava uutinen!

Hyvät uutiset sen kuin jatkuivat. Pikkuiset olivat käyneet pentutarkastuksessa, ja meidän viralliselt nimeltään Bosom Buddy's Young Skywalker Jedi sai puhtaat paperit, peilatut silmät ja kaikki muukin just eikä melkein. Ja nähtävästi myös poseeraustaito kohdillaan. Katsokaa nyt tuota nassua ja noita tassuja! Rakastan tuota virallista nimeä, joskin tää taitaa tarkoittaa, että olisi korkea aika katsoa Star Warsit.

Jotkut päivät on vaan sellaisia, että kaikki lohkeaa paikalleen. Sain puhuttua pitkästä aikaa yhden ystävän kanssa vielä täysin odottamatta koulupäivän jälkeen ja se keskustelu nostatti mun fiiliksiä loppupäiväksi. Matkalaukun purkaminen ja pakkaaminen tuntui paljon kivemmalta, kun yksi iso kivi oli tippunut harteilta. Kävin ennen kotiin painumista ostamassa pari tuliaistoivetta (oon oikeesti niiin meikkimuuli välillä), ja eksyin samalla Selfridgesin sinne nuorten muodin osastolle. Ted Bakerilla käynti romahdutti mun pankkitilin, mutta APUA, mitä pari ihanaa löytöä tein!

Eilen kävin ihanan naapurin Jennin kanssa syömässä Angelin thaikkuravintolassa, ja napsimassa asukuvat. Oli ihanaa nähdä Jenniä ja vaan viihtyä hetki. Heräsin eilen kahdeksan maissa, ja jatkoin siivoilu-pakkaus-purkaus -projektia ja muita kiireisiä juttuja, joten pieni tauko teki ihan terää. Aika meni koko kahden päivän aikana ku siivillä, enkä edes avannut blogiani. Pahoittelut siitä.

Illalla eilen suuntasin Suomea ja Helsinkiä kohti, ja matkaseura oli mitä parasta! Saara äitinsä kanssa nimittäin lensivät samalla lennolla minilomalta Lontoosta Suomeen, ja kolme tuntia meni täysin vaan höpöttäessä. Ennen lähtöäni kentälle nappasin tuon kuvan, jossa on oma pärstä ja uusi kello. ShopBopilla oli alet tuossa ennen pääsiäistä, kun pari päivää sai 25 % koko valikoimasta alennusta. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja käytin pari lahjakorttiani. Tämä kello oli ehdoton suosikkini tilauksesta. Massiivinen kello sopisi miehen ranteeseen, mutta halusinkin mahdollisiman ison ranteenkoristajan tällä kertaa. Maskuliinisuutta lisää myös tummansininen kellotaulu.

Onneksi Saara lensi mun kanssa samalla koneella, olisin muuten vaan laskenut minutteja ja hyppinyt seinille. Nimittäin juuri näitä viimeisiä virkkeitä kirjoittaessa, olen matkalla Lohjalle. Siellä odottaa eräs pieni soturipoika, joka pääsee vihdoin kotiin isoveikan luokse. Tuleva viikko menee siis varmasti pennuntuoksuisin terveisin ja pientä ihmettä ihaillessa aina kun vaan ehtii. Onneksi pentu nukkuu niin paljon, että saan varmaan vähän töitäkin tehtyä, ja otettua blogia kiinni. On niin paljon kerrottavaa Kapkaupungista! :)

Oon ollut koko aamun aivan ku lapsi jouluna. En saanut eilen yöllä millään unta, vaan tuijotin vaan kattoa ja yritin laskea lampaita. Aamulla heräsin ensimmäisen kerran jo 4.30 ja sen jälkeen parinkymmenen minuutin välein. Sellanen "joko voi nousta?", kun lähtö oli sovittu yhdeksäksi. En kestä, tulee sydän rinnasta, kun jännittää nin kamalasti.

Nyt paljon pörröisiä pusuja Simbalta, joka on ihan hassu. Ihan kun tietäisi, että jotain on tapahtumassa.. Palaamme pian! :) 

Kommentit

M / The Realm of Maria (Ei varmistettu) http://therealmofmaria.blogspot.fi/

Jedi on niin suloinen Meidänkin koira on Jedi, joten ihan paras nimi kyllä. ;)

Anna (Ei varmistettu)

Haha, se on kyllä ihana nimi! :)

Hennu (Ei varmistettu)

Olet niin upea ilmestys! Mitä huulipunaa sulla on tuossa vikassa pärstäkuvasssa? :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Taitaapi olla se NARSin Schiap sävy :)

Ihanan positiivinen postaus!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

vemppuliisa
vemppuliisa

Just tuon sävyinen huulipuna on ollut itsellä hakusessa tässä vähän aikaa. Jos saa luvan tiedustella merkkiä? :) Ihanan pinkkiä!

Anna (Ei varmistettu)

Jos en väärin muista, niin NARSin Schiap :)

Tia (Ei varmistettu) http://deleted

Kiva nähdä pitkästä aikaa tota pinkkiä pipoa sun päässä :) toi pipo on tosi kiva!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia, mäki tykkään :)

Hanna (Ei varmistettu)

Paljonko lennot noin suurinpiirtein maksaa helsingistä lontooseen ja toisin päin? :) miten sinulla on varaa matkustaa kokoajan tätäkin väliä! :D

Anna (Ei varmistettu)

En osaa sanoa paljon ne suurinpiirtein maksaa, se riippuu kovasti päivästä ja miten ajoissa liput ostaa. Parhaimmillaan menopaluun saa 80 eurolla, ei se kauheen kallista ole :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Kommentoi