TJ30

Mungolife

Hola ihanat lukijani!

Pahoittelut, että olen tällä hetkellä näin huono bloggaaja. Mulla on kamalan paha mieli, että nyt ei yksinkertaisesti ole yhtään aikaa tälle touhulle. Oon hakannut silmät ristissä tänään koko päivän metodologia-kappaletta, (jeeeeee, 2000 sanaa valmista tekstiä, wuhuuu!!!) ja pitäisi vielä viimeistellä huomenna ennen puoltapäivää mun lit review. Sitten vaan luonnos ohjaajalle ja kuulemaan palautetta maanantaina. Lähtölaskenta on alkanut. TJ 30 päivää. Tai jotai sinne päin.

Kaiken lisäksi tää viikko on varmaan koko kuukauden kiireisin sosiaalisten menojen puolesta. Mun kaksi hyvää ystävää täyttää vuosia, toinen eilen ja toisen juhlat on tänään (en vielä ole päättänyt kuoriudunko pyjamasta ja unohdan markkinointikommunikaatiot hetkeksi) ja siihen lisäksi vielä huomenna on serkkuni kaksikymppiset, jonne olemme menossa. Kiva nähdä sukulaisia ja perhettäkin välillä.

Mun päivän antoisin hetki oli tauko kirjoittamisesta kun laitoin uuden puhelimeni kuosiin. Pakko kertoa tuostakin teille pian. Nyt on varmaan siis pahin viikonloppu, sillä maanantain jälkeen mulla on hyvät kaksi ja puoli viikkoa aikaa seuraavan luonnoksen lähettämiseen ohjaajalle, joten siinä ei tarvitse sitten ihan samalla intensiteetillä tehdä onneksi :) Tiedättekö mikä on tämän kiireen ärsyttävin puoli? Keittiössä aamulla hyppivä mies, jonka mielestä "en haluais hieroa suolaa haavoihin, mut vitsi miten ihanaa on, ku sai gradun pois käsistä". Aivan. Tossa veitsi, tossa suolaa, hieropa hei lisää.

No mut hei, kuukausi ja mä olen vapaaaaaaaa! Jes. Kaipaan vielä teidän apua tähän hommaan, nimittäin yhteen kyselyyn tulen tarvitsemaan vastauksia, ja toivon, että ehditte sitten ottamaan niihin 5 minuuttia ajastanne. Olisi suuresti avuksi.

Sain just Annikalta rough cutin meidän Lontoossa kuvaamasta videosta, ja voi vitsi miten kivalta se vaikutti! On ihan superii saada teille ensi viikolla eetteriin video, joka ei oo mikään iMovie rävellys. Aikaa oli Lontoosa rajallisesti, tukka oli likainen ja olemus ryytynyt, mutta ei se mitään. Kivaa vaihtelua se liikkuva kuva joka tapauksessa on.

Nyt kirjoitan niihin huomisiin juhliin asti vielä ihan täysillä, sen jälkeen omistan sitten maanantain blogille ja toivottavasti saan teille ajastettua muutamia postauksia.

Mä oon nyt ansainnut jäätelöä.

P.S. Vitsi miten hyvä fiilis on, kun luki ton mun yhden osan dissestä äsken läpi ja se vaikutti hyvältä :) Kyllä tästä vielä ihan hyvä tulee :)

Kommentit

nna (Ei varmistettu)

Sama gradupaniikkikirjoitus täällä kans! 14 000 sanaa onneks tullut jo ja vielä pitäis kaikki conclusionit jaksaa tehdä pahhhh.. Oon miettiny kaikkee kivaa itselle, sitten kun saan ton kuukauden päästä palautettua :D En ainakaan kirjastossa enää viikonloppuja istu!
Lycka till!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia ja samoin sinne! :)

Tinja Karlsson

Tsemppiä! Kyllä oot ansainnut jäätelöä ^__^

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos kiitos :)

Lauraa (Ei varmistettu)

Good luck! Ja syö nii paljon jäätelöö ku jaksat, sen oot ansainnu!
Lopputsempit täältä!! :)

Anna (Ei varmistettu)

Haha, will do my best :D Sen jäden suhteen siis :)

A (Ei varmistettu)

Olis kiinnostavaa kuulla lisää sun dissertationista, esim mikä tutkimusongelma, menetelmä ja tiettt lopputulokset :) tsemppiä, sain itekin juuri kandin palautettua ja sen jälkeinen fiilis on ihan mahtava!!

Anna (Ei varmistettu)

Mä saatan julkaista mun dissen sitten kun se on arvosteltu. Ehkä, katsotaan :) Muuten en mene sen kummemmin yksityiskohtiin asiasta, en vaan ehdi :(

elisarrr (Ei varmistettu)

Hola Anna, ja tsemii täältä suunnasta! :)

Ois muuten kiva seurailla sua Snapchatissä videoiden kera mystoryssa :) Vad tycker du det? Mun mielestä on superhauskaa seurailla muidenkin, kuin pelkästään omien ystävien snäppejä. (mikä someriippuvuus? ...)

Ai että. Oon kyllä kiva lukija, joka kommentoi "mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa millekkään ylimääräiselle" -postauksen yhteyteen toiveen Snappien kuvailusta :D

elisarrr (Ei varmistettu)

Pitäis olla kommentin muokkausmahdollisuus... Aina typoja! Vad tycker du OM det... Oj då :D

Anna (Ei varmistettu)

Haha, ei se haittaa, niitä sattuu :) Ja mä en oo itse asiassa tutustunu missään vaiheessa koko Snapchat-meininkiin, täytyy ehkä ottaa se tavotteeks jossai vaiheessa :)

IraCassandra (Ei varmistettu)

Tsemppiä loppu koitokseen!! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Isa (Ei varmistettu)

Tsemppiä sinne dissen tekoon! Täälläkin viimeistellään omaa, mutta deadline on jo ensi torstaina, ja angiina päätti tulla juuri mukavasti kylään eli sängyn pohjalla on tuhlaantuneet viime päivät. Eiköhän findingsit, discussionit ja conclusionin kirjoita parissa päivässä? No se selviää pian. Tosiaan vielä kerran tsemppiä, ja ota multa oppia äläkä jätä ihan näin hilkulle hommia! :)

Vivu (Ei varmistettu)

Hurjasti tsemppiä dissen tekoon, mulla on kyllä niin vahva luotto suhun että et sä varmaan mitään kummempia tsemppauksiakaan tarvi vaan hyvä siitä tulee ilmankin! ;) Itekin tässä just yritän saada aikaiseks opparin aloittamista, en tiiä miks se on muka niin helkkarin vaikeeta...

we can do this !

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti ja tsemille on kyllä aina käytöä :)

Ja aloittaminen on pahinta, sitten se alkaakin jo soljumaan eteenpäin omalla painollaan :)

Joanna (Ei varmistettu) http://heartsornothing.com

OOH, sun uusi ulkoasu näyttää Anna ihanalta!! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia <3

Kommentoi