Vanhenemisesta

Mungolife

VANHENEMISESTA. Oon tässä viime aikoina pohtinut vanhenemista. En itse asiassa tiedä miksi. Jotenkin se aihe on tietyllä tapaa hymyilyttänyt minua viime aikoina. Poikkeuksellista. Musta tuntuu, että mä podin vanhenemiskriisiä varhaisteini-iästä viime vuoteen asti. Oon vihannu vanhenemista ja ahdistunut milloin rypyistä milloin numeroista. Mitä kauemmaksi -88 jäi hamaan historiaan, sitä enemmän mua on ärsyttänyt. Musta tuntuu, että mä koin mun kolmenkympin kriisin parikymppisenä ja kynsin itseni pois siitä vasta tässä viime vuoden aikana.

Ei siitä ole vielä edes kovin pitkä aika, kun Jennin kanssa aiheesta puhuttiin ja Jenni sanoi, että hän ei itse asiassa malta odottaa, että on vanhempi. Että ei ole koskaan ahdistunut vanhenemisesta. Meinasin ilmoittaa sen pöpilään. Jotenkin viime kuukausien aikana mä opin ymmärtämään sitä logiikkaa. En oikein tiedä miksi olen aina stressannut vanhenemista. Kai mua on stressannu ne elämän suuret tavoitteet, jotka on asettanut itselle riippuvaiseksi tietystä ajasta ja paikasta. Jälkeenpäin ajatellen se tuntuu melko hassulta, nyt kun on oppinut antamaan itselleen vähän enemmän sitä köyttä.

Mä olen elänyt aika mieletöntä elämää. Mä olen nähnyt mitä ihmeellisimpiä paikkoja, seikkailut mitä upeimmissa maisemissa ja tavannut aivan käsittämättömän inspiroivia ihmisiä. Mä olen saavuttanut enemmän kuin olisin ikinä nuorena osannut edes kuvitella. En tiedä miksi pidin vanhenemista jotenkin omien lapsuusajan unelmien vankilana. Enhän minä olisi edes osannut nuorena unelmoida, että opiskelisin tätä alaa tai että paijaisin vompattia Australiassa.

Oman vanhenemispelkoni liekkeinä on toiminut myös yhteiskunnan asettamat odotukset ja varsinkin tietynlaiset kommentit. Vanhenemista ylipäätään niin harvoin yhteiskunnassamme kommentoidaan positiiviseen sävyyn. Fyysistä vanhenemista vastaan taistellaan jatkuvasti övereimmin ja övereimmin keinoin, kun plastiikkakirurgin veitsen alle mennään jo teini-ikäisenä. 19-vuotiaalta mimmiltä on helposti korjattu nenä jo pariin otteeseen ja ensimmäinen kasvojenkohotuskin alkaa olla varattu. Mitä nyt helvettiä?

Mä saan melko usein kuulla, että olen vanhentunut tässä vuosien aikana. Hyvä. Ois se nyt jumalauta pelottavaa jos näyttäisin samalta kuin 19-vuotiaana. Mä en ole ikinä tuntenut itseäni yhtä varmaksi kropassani ja siinä, miltä kasvoni näyttää, kuin nyt 26-vuotiaana. Mun tissit ei koskaan enää tuu olemaan samanlaiset ku 18-kesäisenä ja jokainen syöty pizza näkyy kyllä konttorissa aivan varmasti. Ja varmasti jokaikinen valvottu yö ja naurunremakka näkyy silmäkulmissa ryppyinä. Hyvä.

22-vuotiaana itkin kokonaisen päivän, kun bongasin silmien ympäriltä ensimmäisiä ryppyjä. Nyt katson näitä kuvia, ja oon ylpeä noista rypyistä :) Ne on minua. Ne on iloa. Ne on niitä ihania hetkiä, valvottuja öitä, naurun täytteisiä illanistujaisia ja onnea. Mä en vieläkään osaa käyttää silmänympärysvoidetta. Oon jonku 8 vuotta myöhässä tän asian kanssa. Enkä taida kyllä aloittaa nytkään. Mulle on ihan sama, miltä näytän jonkun toisen silmään. Mä olen 26, ja onnellinen. Aion siis jatkossakin hymyillä leveästi ja koko kasvoilla, myös niillä rypistyvillä silmillä. Mulle on aivan se ja sama kuka kolmekymppinen näyttää varhaisteiniltä, tai kenen iho hehku kauneiten. Mulle on huomattavasti tärkeämpää, kuka hymyilee eniten.

Kun mietin vanhenemista nyt, en ymmärrä kaikkea sitä stressiä, mitä viime vuosiin olen itselleni asian tiimoilta kerännyt. Tunnen oloni ihan teiniksi nyt, koska tällä hetkellä mä ihan oikeasti odotan, että vuodet menevät eteenpäin. Tässä on vielä tulossa niin mielettömiä asioita!! Suurin osa mun läheisistä ystävistä on mua vähintään kolme vuotta vanhempia. Olen miettinyt heitä tätä kirjoittaessa, ja pohdiskelin, että heillä kaikilla menee upeasti ja ne on ihan mielettömiä tyyppejä! Kun mä mietin, mikä on mulle tärkeää mun ystävissä, niin rypytön iho on kyllä aika lailla viimeisillä sijoilla tärkeysjärjestyksessä. Elämänkatsomus, elämän tuntemus, ajatukset, periaatteet, moraalit jnejne. Ne on niitä tärkeimpiä asioita. Ja ne tulee vain iän mukana.

Mulla saattaa olla silmien ympärillä aika monta hassua ryppyä, jotka värittää kasvoni hymyillessä. Mutta jumalauta mulla on monta syytä hymyillä. 

Kommentit

R (Ei varmistettu)

Ihana teksti! Sun juttuja pitkään lukeneena on kiva huomata, miten näytät löytäneen ainakin blogin välityksellä ns. "sisäisen tyyneyden". Se on mahtava juttu! Mukavaa kevään jatkoa. :)

Tiiäkkö voin niin samaistua! Mä täytän tässä kuussa 28 ja ensimmäistä kertaa aikoihin mua ei ahdista se. Muistan kun täytin 25 - olin surun musertama. Ahdisti ja itketti. Tuntu et tästä se mun alamäki alkaa. Mikä näin jälkikäteen kuulostaa ihan naurettavalta - cmon 25vuotias on oikeasti nuori vielä.
Mietiskelin viime vuonna synttäreiden aikaan, että kuinka surullinen mun ajattelumaailma on. Mun syntymäpäivät meni aina ahdistuksen kourissa eikä iloiten niistä vuosista mitä olin saanut viettää.
En tiedä johtuuko se siitä, että löysin herra oikean viime vuonna vaiko siitä että päätin kääntää ajattelumallini - mutta mua ei enää ahdista vanheneminen. Mä oon todennut että vaikka en oo vieläkään ihan varma mitä haluan elääkseni tehdä tai haluaisinko opiskellä, mulla on vielä aikaa ja voin nauttia tästä hetkestä.

Haistetaan kakat nuoruuden ihannoinnille ja nautitaan tästä elämästä, vaikka vähän ryppyisinä ja muhkuraisina. <3

Hanna-K (Ei varmistettu)

Tästä postauksesta tuli mieleeni juttu, jonka luin joku aika sitten. Siinä kerrottiin naisesta, joka oli lopettanut hymyilyn teininä (muistaakseni), koska tahtoi välttää ryppyjä!! Mielestäni juttu oli täysin naurettava. Itse en ainakaan jaksaisi keskittyä pokerinaaman säilyttämiseen, hemmetti silloin, kun naurattaa niin silloin nauretaan. Enkä usko, että ketään kaduttaa vanhana kiikkustuolissa se, että on aidosti nauttinut elämästä :)

minski (Ei varmistettu)

Ööö...Anna mitä! En näe yhtäkään ryppyä sun kasvoissa mitä itse kutsuisin rypyksi. Sulla ei myöskään näy pizza missään vartalon kohdalla ja ne tissit. ... ei niissäkään valittamista :DD kirjoita tää teksti ja mieti näitä asioita vasta 40 v ni ehkä jotain on saattanut muuttua! Mutta tuskin mitenkää pahasti! Oot nii upea että anna mä pyöritän silmiä maapallon ympäri ku tätä luen. Sulla on oikeesti ihan helvetin upea elämä ollu tähän asti ja jatkuu vaan! Monilla ei oo läheskää mitää mitä sulla on älä stressaa mistää olemattomista rypyistä tai vuosien kulusta vaan katso mitä sulla jo on ja mitä vielä tulee kukaan ei pysy nuorena ikuisesti vaikka kuinka haluaa ja vannon, susta tulee ainaki Suomen kuumin mummeli jos ei muuta...! Tää kuulostaa jo ällö lässytykseltä mut naura jumankekka nii paljon et ryppyjä tulee varmasti. Ja se että vaikka jo sä itsessään oot upea niin annat muille (ainakin mulle) jo niin paljon itsevarmuutta ja inspiraatiota että eiks se oo jo aika saavutus jakaa sitä muille :)

pinsku (Ei varmistettu)

Ihana postaus, kiitos niitä silmiä rypistyttävästä hymystä <3

Kristina (Ei varmistettu)

Tää oli hyvä kirjotus! Oon ite miettiny vanhenemista, vaikka oonki vasta 21. Kuitenkin mulle jotenki viime vuonna valkeni, että hei mä oon kakskymppinen ja sit tuli kaikki maholliset ympäristön paineet lapsista ja ties mistä päähän ja rupes ahistamaan. Mut vähän aikaa ku pyörittelin ajatuksia, ni mulle tuli kans sellanen olo et oikeestaan musta on ihanaa vanheta, enkä tavallaan jaksais odottaa sitä että opinnot on done ja mulla on vakityö siinä ammatissa, mitä oon halunnu tehä pienestä asti ja pääsee kavereiden ja tuttujen häihin ja muihin. En oo ikinä oikeen ymmärtänyt kun jotkut sanoo et ois ihanaa olla aina 20. Siis oishan se jees että voi mennä ja tulla ja nukkuu niin vähän ku huvittaa ja syödä mitä haluu eikä näy missään, mut ei tää mun mielestä oo niin hohdokasta, vaikka en nyt valitakaan. Mut kerran sitä vaan eletään ni mieluummin musta nauttii siitä vanhenemisestakin kun stressaa vaan kuinka monta ryppyä ja harmaata hiusta mulle tulee. Musta ne kertoo vaan eletystä elämästä ja mulle ainakin oikeasti vanhentunut henkilö on oikeestaan poikkeuksetta kauniimpi kuin kiristetty muovisen näkönen henkilö. Ja musta ois kauheeta jos mun mummi vaikka yrittäis näyttää kolmekymppiseltä eikä oman ikäseltään. Stressata ehtii kaikesta muustakin, ni musta vanheta voi sitten ainaki ilman stressiä siitä mikä se oma ikä on:)

Minttu-Maaria (Ei varmistettu) http://nainentummissa.blogspot.fi

Ihanan positiivista pohdiskelua :)

Mun eräs tuttu sanoi, että nuorena sitä jotenkin luuli, että vanhetessa muuttuu täysin. Siis että oma persoona muuttuu ja nyt vanhempana tajuaa, että ei sitä ole hirveästi muuttunut miksikään. Toki ajatusmaailma järkiintyy, kypsyy, turha pohdiskelu ja höösääminen jää pois, elämänarvot voi muuttua jne. mutta sisin ei muutu. Samaa sanoo yli 70-vuotias äitini, joka ei välitä vanhenemisesta tippaakaan. Kun muut "mummot" valittaa ryppyjään ja vanhuuden vaivoja ja ikääntymistä, niin äiti tokaisee, että hänestä tuntuu, että hän on aina 25-vuotias :) Ja sitten seuraa paheksuvaa mummomulkoilua :)

never (Ei varmistettu)

Niiiiin ihana teksti.! <3

Anne-Mari (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Hyvä postaus! Loistavaa pohdintaa, näitä on aina yhtä kiva lukea :) Oon nykyään samoilla linjoilla, eipä juurikaan enää jaksa ahdistaa vanheneminen ryppyineen - onpa ainakin todistusaineistoa siitä että onhan tässäkin naamakertoimessa kaikenlaisia ilmeitä ollut, vaikka perusilme onkin jotain murhaavan ja ilmeettömän patsaan välimaastosta. :D

a (Ei varmistettu)

Rypyt tai ei, oot silti ihan uskomattoman kaunis :)

sanna (Ei varmistettu)

Rypyistä viis, oot kauniimpi vuosi vuodelta! :)

Tiina (Ei varmistettu)

Moi, Anna!

Ite oon vuoden sua vanhempi, nuori mimmi siis vielä. Vanheneminen ei oo mua ikinä pelottanut, enkä oo suhtautunut tuleviin vuosiin mitenkään muuten kuin hyvällä fiiliksellä. Joka vuosi oon vaan tyytyväisempi omaan ikääni ja siihen miltä näytän, itsetunto kohoaa vuosien myötä, joten itellä ei tässä oo edessä hädän päivää oikeestaan minkään asian suheteen. Luulen, että se johtuu osaltaan myös siitä, että mulla on aina ollu tosi hyvät suhteet mun vanhempiin ja nimenomaan äitiin. Mun itsetunto perustuu hyvin pitkälti siihen, mitä osaan ja mihin pystyn ja missä voin kehittyä, kuin siihen, miltä näytän, vaikkei mun ulkonäkökin on omaan silmääni hemmetin hyvin kohdallaan.

En myöskään oo koskaan asettanu itselleni mitään aikatauluja tai rajoituksia sen suhteen, minkä ikäisenä pitäis valmistua, seurustella, avioitua, ostaa asunto, perustaa perhe jne. En itse asiassa oo asettanu edes tavoitteekseni ikinä parisuhdetta tai perhettä - tulevat, jos ovat tullakseen. Mun mielestä moni - varsinki nuori mimmi - ottaa ihan liikaa paineita elämän suorittamisesta "niin kuin sen pitää olla". Että se oma itsetunto perustuu ihan liikaa just niille väärille asioille: pitää näyttää hyvältä, olla timmi, käydä salilla, opiskella, löytää työpaikka, jne. Sit kun tapahtuu jotain, esim. ikääntyminen ja painovoima, ollaankin ihan pulassa sen minäkuvan kanssa. Niiden ulkonäköasioiden sijaan kannattaiskin keskittyä siihen omaan osaamiseen ja kokemuksiin. Uskon, että hyvä itsetunto kumpuaa hyvästä voinnista, ja hyvä vointi ilmenee hyvänä ulkonäkönä, joka taas ruokkii itsetuntoa. Positiivinen kehä siis.

Tosta vielä, kun sanoit, ettet malta odottaa vuosien vierimistä, niin sain tosi hyvän näkökulman yhdeltä mua viis vuotta nuoremmalta mimmiltä. Tilanne oli se, että joulukuussa nähtiin hänen kanssaan, ja marisin sitten kylmästä ja pimeästä ja taisin sanoa jotenkin näin: "olispa jo kesä". Tähän ystäväni totesi, että hän on itse yrittänyt muuttaa omaa elämänasennettaan sellaiseksi, että keskittyisi nauttimaan siitä olemassaolevasta ajasta ja hetkestä, eikä odottamaan aina jotain edessä olevaa. Muuten koko elämä valuu ohi, kun odottaa vaan jotain, eikä keskity hetkeen. En siis missään nimessä oo antamassa sulle tässä mitään elämänohjeita, mutta vanhentumista odottaessa muista nauttia myös tästä iästä ja tästä vuodenajasta ja ennenkaikkea uudesta elämäntilanteestasi. ;)

Kiitos myös pitkästä ja ajatuksella kirjotetusta vastauksesta kommenttiini siinä kiusaamispostauksessa. Mikään ei oo ärsyttävämpää näissä blogihommissa, kuin se, että kirjotat jonku kommentin, johon käytät aikaa ja ajatuksia, ja sit saat bloggaajalta vastaukseksi pelkän hymiön. Plus, että se oli eka mun jättämä kommentti sulle, nii sitä paremmalla fiiliksellä uskallan vuorovaikuttaa jatkossakin.

T

petra (Ei varmistettu)

ihana postaus :) tuli hyvälle mielelle!

amanda (Ei varmistettu)

Näinhän se on. Itse pelkäsin kanssa vanhentumista ihan hulluna aikaisemmin, mutta pari viimeistä vuotta on ollut niin jumalattoman vaikeita ja raskaita isoista menetyksistä ja elämänmuutoksista johtuen, etten ihan rehellisesti sanottuna malta odottaa että aika kuluu ja olisin jo vanhempi. Pitää vain muistaa ottaa näistä vuosista ilo irti, ettei ne mene hukkaan ikää odotellessa! :)

Silvia (Ei varmistettu)

"Im not gettin old, im just getting better" ;)

Tanya (Ei varmistettu)

Se on ihanaa, jos osaa nauttia vanhenemisesta. :) Nyt, kun on ylittänyt jo neljänkympin niin ei haluaisi kuin pysäyttää ajan. Iik! Mieli on kuin kolmikymppisellä, mutta paluuta ei ole. :) Nauti nuoruudestasi!

emma (Ei varmistettu)

Aivan mahtava kirjoitus ja niin totta!

Ihana kirjoitus ja sai mutkin ehkä heräämään. Oon itse 24 ja vaikka ryppyjä ei vielä näykään ja mulle myydään vieläkin dösässä lastenlippuja, tuntuu että jotenkin kasvot ovat kuitenkin erilaiset kuin muutama vuosi sitten. Kauhistelin, kun katsoin jotain 19-vuotiaana otettuja kuvia ja näytin mielestäni niin paljon paremmalta. Hehkeämmältä, elinvoimaisemmalta ja kauniimmalta. Toisaalta taas olen huomattavasti enemmän sinut itseni kanssa nyt kuin silloin. :D

Ja nyt aloin kuitenkin miettiä itsekin tämän sun postauksen myötä että miksi ihmeessä pitäisikään näyttää samalta ja että miksi mä niitä ryppyjä pelkään! :D Ehkä mua enemmänkin pelottaa se, että en ole elänyt täysillä ja tehnyt kaikkea sitä mitä olisin halunnut kuin se että onko mulla silmäkulmassa joku ryppy parin vuoden sisällä. Koska sehän on totuus että tuskin kukaan katuu niitä valvottuja öitä tai hysteerisiä naurukohtauksia kavereiden kanssa eikä niiden rinnalla ulkoiset asiat ole todellakaan niin tärkeitä.

Jäin nyt jaarittelemaan tänne, sori! :D Pisti vaan ajatteleman ja todella hyvällä tavalla. :)

Lauraa (Ei varmistettu)

Oon aikalailla samaa mieltä, vaikka vielä 18-vuotiaana ehkä ei oo päässy niistä "tietyn-ikäsenä-pitää-olla-naimisissa-ja-lapsia" -ajattelusta. Muutama vuos sitte aattelin, että joo 23-vuotiaana oon naimisissa ja mulla on lapsi. Herranjestas, siihen on 5 vuotta! Ihan tyytyväisenä lykkään noita asioita myöhemmälle vaikka tosin jos ne tapahtuu just 23-vuotiaana niin sitte tapahtuu.

Ja noista rypyistä, hymyrypyt on kaikilla kauniit. En tajuu niitä jotku menee eteepäin sillä mentaliteetillä, että 'en voi hymyillä, koska siitä tulee ryppyjä'..

Maria (Ei varmistettu)

Yhteiskunnan asettamat odotukset make me sick. Täällä ihaillaan nuoria, mahdottomia kauneuskäsityksiä jahtaavia naisia, mutta missä on kokemuksen, moraalin ja älyn arvostus? Aina, kun joku parikymppinen tuttu itkee ikäkriisiään en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Elä elämääsi kuten haluat ja tee mitä sydän sanoo, niin vanhenet onnellisesti eläen. Simple as that. Ja sun postaus on arvokas, toivottavasti mahdollisimman moni ottaisi sun asenteen omakseen.

meow (Ei varmistettu)

Ihana teksti!

Julia (Ei varmistettu)

Hyvä postaus. Ihan parhaita on ne muistot, jotka hymyilyttää vielä jälkeenpäinkin ajateltuna! (:

Ihana teksti <3 !

Mariah (Ei varmistettu)

"19-vuotiaalta mimmiltä on helposti korjattu nenä jo pariin otteeseen ja ensimmäinen kasvojenkohotuskin alkaa olla varattu."

Ei kai nyt sentään, väittäisin että Suomessa teinit harvemmin käyvät nenäleikkauksessa tai kasvojenkohotuksessa. Sen sijaan silikonit ovat yleistyneet todella nuorilla, kuten myös huulitäytteet. Säälittää kun näkee n. parikymppisiä tyttöjä, jotka ovat pilanneet ulkonäkönsä ns. iinesankka-huulilla. Monet hankkivat silarit jo parikymppisinä ja pulittavat yli 4 tonnia kivusta ja särystä, joka tulee vaatimaan vielä useamman korjausleikkauksen.

Työskentelen miesvaltaisella alalla ja monet miehet ainakin väittävät halveksivansa botoxia/silareita. Monet luonnostaan isorintaiset kaverini haaveilevat rintojen pienennysleikkauksesta, koska isot daisarit oikeasti haittaavat elämää.

Ymmärrän pienet korjausleikkaukset/tissienkohotukset sitten kun ikä alkaa lähennellä viittäkymmentä.

sis (Ei varmistettu)

vitsi tää on vaan niin kivaa, kun sulta tulee postauksia säännöllisesti :) ja kommentitkin ilmestyy melko nopsaan. KIITOS! Tosi miellyttävää seurata blogia. Uskon, että on varmasti ollut raskasta kirjottaa näitä postauksia jemmaan muuton ja kouluhommien ohessa, mutta ite ainakin tykkään nyt lukea näitä! Tervetuloa Helsinkiin!

Tuija (Ei varmistettu) http://www.tuijastateofmind.blogspot.fi

Oispa itekin asian kanssa noin hyvin sinut. Terveisin Tuija 20 joka on potenut ikäkriisiä jo 2 vuotta ja ihan paniikissa. Miksi? En tiedä.

AK (Ei varmistettu)

Heippa!
Nyt on ihan pakko kommentoida koska osui ja uppos! Täällä ei olla vielä edes saavutettu kaksvitosen ikää, mutta silti tuntuu että jostain syystä kriisin poikasta meinaa pukata. Tämä kirjotus pisti pohtimaan, että ehtiihän tässä vielä asettua aloilleen ja löytää toisen puoliskon rinnalle. Onnekas kun oon saanut matkustella ja keräillä niitä hymyryppyjä minäkin muilla asioilla elämässä :)
Jatketaanhan niiden keräämistä!

H (Ei varmistettu)

Teksti täynnä asiaa! Tuli hyvä mieli :) Hei oot varmasti täällä jo asian kertonu, mutten nyt millään tahdo löytää missä se lukee, eli mistä noi jumalaiset Niket on?

Anna (Ei varmistettu)

Ne on FootLockerilta :)

Ciao Christel

Ihana teksti. Oon saman ikäinen ja samoja ajatuksia pyärii usein mielessä, muutenkin samaistun monesti sun blogin teksteihin ja osaat jotenkin niin hyvin kuvailla kaikkia asioita. Annetaan me kuule ryppyjen tulla vaan rauhassa. Ryppyinen ja hymyilevä ihminen on kuitenkin varmasti onnellisempi kuin rypytön tosikko! ;)

Pauliina (Ei varmistettu) http://paunen.blogspot.com

Mä olen myös 26 ja näytän edelleen 18- vuotiaalta kasvoista. Olen varmaan ikuinen baby face :D Ehkä 40 oon onnellinen et näytän 20 -vuotiaalta :D haha.

Minulle tuli tästä postauksesta tosi kiva mieli :) Olen sinua muutaman vuoden vanhempi, ja itsellänikin alkaa tässä kolmekymppisenä näkyä naamassa auringossa vietetyt tunnit, hyvässä seurassa kumotut viinilasit ja valvotut tunnit. En suoraan sanottuna ymmärrä sitä ihmeellistä painetta säilyä ikuisesti nuorena, mä olen 32 ja elänyt tosi mielenkiintoisen elämän mielestäni! Olen asunut useassa eri maassa, tehnyt todella vaativaa työtä ihmisten auttamiseksi, matkustellut, hiihtänyt ilman aurinkosuojaa Lapin hangilla ja joskus myös polttanut itseni Aasian auringon alla. Tottakai ne näkyy, ja hyvä niin!

En tietenkään tarkoita, etteikö itsestään pitäisi pitää huolta, itsekin syön pääsääntöisesti terveellisesti, liikun ja pyrin nukkumaan tarpeeksi. Pointtini on enemmän se, etten itse olisi valmis vaihtamaan kaikkea kokemaani täysin kuulaana hehkuvaan ihoon :D Ja itse asiassa, en kyllä edes näytä niin vanhalta. Etkä kyllä sinäkään :)

Mielestäni on tosi surullista, miten naiset pyrkivät alentamaan toista, etenkin ulkonäköön liittyvällä kommentoinnilla.

Eerika (Ei varmistettu)

Jaa mitkä rypyt? :D Höpöhöpö, olet vielä nuori ja kaunis ja rypytön! :) Mitkä Niken kengät nuo olivatkaan? Mitä kokoa nuo sinun ovat? Aurinkoista kevättä!

Anna (Ei varmistettu)

Ne on Force Sky Hit :) Ja mun on kokoa 39 :)

Xandra (Ei varmistettu)

Tosi ihana ja jotenkin koskettava kirjotus! Ajoitus myös omalla kohdalla osuva, jonkin näköistä ikäkriisiä kun on ollut tässä pari viime vuotta havaittavissa. Täytän 22 vuotta ja vietän just kolmatta välivuotta, joista vain kaksi ensimmäistä oli tarkoituksellisia. Oon vähän panikoinut sitä, kun syksyllä aloitan (toivottavasti vihdoinkin) yliopistossa ja siellä on varmasti paljon mua vuosia nuorempia porukkaa, että oonko ihan liian vanha mihinkään opiskelijameininkeihin ja kehtaanko edes pyöriä niiden kanssa esim. missään bileissä :D Mutta kyllä mä haluan senkin puolen opiskelijaelämästä kokea ihan kokemuksen vuoksi, edes siinä ensimmäisen vuoden aikana, vaikka varmasti ne sitten jää ainakin omalta osalta vähemmälle.
Toisaalta, itseäni ei fyysinen ikäero haittaa joten miksi välittäisin, haittaako se jotain toista. Ja luin juuri jostain, että Suomessa keskiverto valmistumisikä korkeakoulusta/yliopistosta on 27 vuotta joka on itsellänikin tavoite, eli ehkä en ole kovin pahasti muista jäljessä silloin :) Ja oonpahan ainakin monella tapaa henkisesti kypsempi siinä vaiheessa, kun jos valmistuisin jo nyt tai vuoden päästä. Oon myös vihdoinkin alkanut ymmärtää sitä, kuinka paljon elämässä onkaan edessä vasta valmistumisen jälkeen. Aiemmin jostain syystä ajattelin, että oon 27 vuotiaana jo suunnilleen liian vanha tulevan alani työmarkkinoille eikä kukaan enää huoli mua mihinkään :D Mikä on outoa, sillä muista sen ikäisistä en todellakaan ajattele niin (että olisi liian vanha, tai vanha ylipäätään) vaan päinvastoin. Omalla kohdalla pelkästään se tuntuu (tuntui) siltä.

Tulipa tekstiä. Tiivistettynä; oli mukavaa ja helpottavaa lukea jonkun toisen pohdintoja samanlaisista aiheista! Aika kulkee jatkuvasti eteenpäin, ja mitä ihania asioita se vielä voikaan eteen tuoda. :) En malta odottaa!

Nanna (Ei varmistettu)

Mäkin oon viime aikoina miettinyt vanhenemista. Tai tarkalleen ottaen aikuiseksi kasvamista. Mullakin 26 mittarissa. En sano, että aikuiseksi kasvaminen olis aina helppoa ja mutkatonta, mutta ai että se on loppujen lopuksi ihanaa! On oikeasti mahtavaa tässä iässä jo tuntea itsensä, omat rajansa, mieltymyksensä. On kivaa olla varmempi omassa ihossaan. Alkaa olla sellainen olo, että on oma itsensä

Kaisa (Ei varmistettu)

Hei Anna!

Olen lukenut blogiasi tosi pitkään, mutten ole tainnut koskaan aikaisemmin kommentoida. Nyt on ihan pakko, koska tämä postaus kolahti ja kovaa! Luin sen kahteen kertaan, joista ensimmäisellä kerralla tuli kyyneleet silmiin ja toisella meni kylmät väreet. Sulla on kyllä elämänasenne niin kohdillaan! :)

Itse olen aina saanut kuulla näyttäväni ikäistäni vanhemmalta ja vaikuttavani kypsemmältä ja olin siitä tosi otettu aina sieltä 16-vuotiaasta asti, kunnes koin ensimmäistä kertaa jonkinlaisen ikäkriisin täytettyäni viime vuonna 23. En tiedä mikä siinä luvussa oli niin erilaista muihin vuosiin verrattuna, mutta ehkä se sai ajattelemaan aikaa taaksepäin ja ymmärtämään, miten nopeasti aika kuluu. Vastahan mä olin lukiossa, muistan ajatelleeni. Kunnes tajusin, että valmistuin ylioppilaaksi reilut 4 vuotta aikaisemmin ja olin opiskellut yliopistossakin jo 3 vuotta. Podin ikäkriisiä sellasen puolisen vuotta, kunnes nyt tajusin tätä sun postausta lukiessani ajattelevani asioista sun kanssa hyvin samalla tavalla. :) Kai mä pelkäsin, että aika menee liian nopeasti suorittaessa elämästä nauttimisen ja hetkessä elämisen kustannuksella, mikä puolestaan kaduttaa sitten myöhemmin. Varmaan omaan ikäkriisiin onkin auttanut se, että olen oppinut rauhoittumaan ja olemaan itselleni armollisempi. Olen tehnyt töitä koko ajan opiskelujeni ohella, kunnes viime syksynä aloitin opintovapaan ja elämä on niin paljon helpompaa kun saa keskittyä kunnolla yhteen asiaan kerrallaan. Olen myös muilla tavoin pyrkinyt tekemään elämästäni mielekkäämpää muun muassa keskittymällä niihin ihmissuhteisiin ja tilanteisiin, joissa on hyvä olla ja jättämällä niitä muita taakseni.

Ihanaa huomata, miten susta oikein huokuu onnellisuus ja se, että olet tyytyväinen elämääsi tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin se on. :) Toimit loistavana esimerkkinä niin nuoremmille kuin vanhemmillekin blogisi lukijoille, sillä iästä riippumatta elämässä on kyse juurikin onnellisuudesta - ei sen jatkuvasta tavoittelusta - vaan siihen keskittymisestä ja siitä nauttimisesta. :) Kaikkea hyvää ja tsemppiä elämäsi vanhoihin ja uusiin tuuliin Anna! <3

Tanya (Ei varmistettu)

Vanhenemisasiat ja ikäkriisi on aika pinnalla ajatuksissa tänä päivänä... Ois ollu kiva lukea kommenttejakin. :) Tuleeko niitä?

Anna (Ei varmistettu)

Tulee.

Kommentoi