Vanhenemisesta

raita (1 of 1)-2

VANHENEMISESTA. Oon tässä viime aikoina pohtinut vanhenemista. En itse asiassa tiedä miksi. Jotenkin se aihe on tietyllä tapaa hymyilyttänyt minua viime aikoina. Poikkeuksellista. Musta tuntuu, että mä podin vanhenemiskriisiä varhaisteini-iästä viime vuoteen asti. Oon vihannu vanhenemista ja ahdistunut milloin rypyistä milloin numeroista. Mitä kauemmaksi -88 jäi hamaan historiaan, sitä enemmän mua on ärsyttänyt. Musta tuntuu, että mä koin mun kolmenkympin kriisin parikymppisenä ja kynsin itseni pois siitä vasta tässä viime vuoden aikana.

Ei siitä ole vielä edes kovin pitkä aika, kun Jennin kanssa aiheesta puhuttiin ja Jenni sanoi, että hän ei itse asiassa malta odottaa, että on vanhempi. Että ei ole koskaan ahdistunut vanhenemisesta. Meinasin ilmoittaa sen pöpilään. Jotenkin viime kuukausien aikana mä opin ymmärtämään sitä logiikkaa. En oikein tiedä miksi olen aina stressannut vanhenemista. Kai mua on stressannu ne elämän suuret tavoitteet, jotka on asettanut itselle riippuvaiseksi tietystä ajasta ja paikasta. Jälkeenpäin ajatellen se tuntuu melko hassulta, nyt kun on oppinut antamaan itselleen vähän enemmän sitä köyttä.

Mä olen elänyt aika mieletöntä elämää. Mä olen nähnyt mitä ihmeellisimpiä paikkoja, seikkailut mitä upeimmissa maisemissa ja tavannut aivan käsittämättömän inspiroivia ihmisiä. Mä olen saavuttanut enemmän kuin olisin ikinä nuorena osannut edes kuvitella. En tiedä miksi pidin vanhenemista jotenkin omien lapsuusajan unelmien vankilana. Enhän minä olisi edes osannut nuorena unelmoida, että opiskelisin tätä alaa tai että paijaisin vompattia Australiassa.

Oman vanhenemispelkoni liekkeinä on toiminut myös yhteiskunnan asettamat odotukset ja varsinkin tietynlaiset kommentit. Vanhenemista ylipäätään niin harvoin yhteiskunnassamme kommentoidaan positiiviseen sävyyn. Fyysistä vanhenemista vastaan taistellaan jatkuvasti övereimmin ja övereimmin keinoin, kun plastiikkakirurgin veitsen alle mennään jo teini-ikäisenä. 19-vuotiaalta mimmiltä on helposti korjattu nenä jo pariin otteeseen ja ensimmäinen kasvojenkohotuskin alkaa olla varattu. Mitä nyt helvettiä?

raita (1 of 1)-3

Mä saan melko usein kuulla, että olen vanhentunut tässä vuosien aikana. Hyvä. Ois se nyt jumalauta pelottavaa jos näyttäisin samalta kuin 19-vuotiaana. Mä en ole ikinä tuntenut itseäni yhtä varmaksi kropassani ja siinä, miltä kasvoni näyttää, kuin nyt 26-vuotiaana. Mun tissit ei koskaan enää tuu olemaan samanlaiset ku 18-kesäisenä ja jokainen syöty pizza näkyy kyllä konttorissa aivan varmasti. Ja varmasti jokaikinen valvottu yö ja naurunremakka näkyy silmäkulmissa ryppyinä. Hyvä.

22-vuotiaana itkin kokonaisen päivän, kun bongasin silmien ympäriltä ensimmäisiä ryppyjä. Nyt katson näitä kuvia, ja oon ylpeä noista rypyistä 🙂 Ne on minua. Ne on iloa. Ne on niitä ihania hetkiä, valvottuja öitä, naurun täytteisiä illanistujaisia ja onnea. Mä en vieläkään osaa käyttää silmänympärysvoidetta. Oon jonku 8 vuotta myöhässä tän asian kanssa. Enkä taida kyllä aloittaa nytkään. Mulle on ihan sama, miltä näytän jonkun toisen silmään. Mä olen 26, ja onnellinen. Aion siis jatkossakin hymyillä leveästi ja koko kasvoilla, myös niillä rypistyvillä silmillä. Mulle on aivan se ja sama kuka kolmekymppinen näyttää varhaisteiniltä, tai kenen iho hehku kauneiten. Mulle on huomattavasti tärkeämpää, kuka hymyilee eniten.

Kun mietin vanhenemista nyt, en ymmärrä kaikkea sitä stressiä, mitä viime vuosiin olen itselleni asian tiimoilta kerännyt. Tunnen oloni ihan teiniksi nyt, koska tällä hetkellä mä ihan oikeasti odotan, että vuodet menevät eteenpäin. Tässä on vielä tulossa niin mielettömiä asioita!! Suurin osa mun läheisistä ystävistä on mua vähintään kolme vuotta vanhempia. Olen miettinyt heitä tätä kirjoittaessa, ja pohdiskelin, että heillä kaikilla menee upeasti ja ne on ihan mielettömiä tyyppejä! Kun mä mietin, mikä on mulle tärkeää mun ystävissä, niin rypytön iho on kyllä aika lailla viimeisillä sijoilla tärkeysjärjestyksessä. Elämänkatsomus, elämän tuntemus, ajatukset, periaatteet, moraalit jnejne. Ne on niitä tärkeimpiä asioita. Ja ne tulee vain iän mukana.

raita (8 of 14)-2

Mulla saattaa olla silmien ympärillä aika monta hassua ryppyä, jotka värittää kasvoni hymyillessä. Mutta jumalauta mulla on monta syytä hymyillä. 

Kommentit (39)
  1. Ihana teksti! Sun juttuja pitkään lukeneena on kiva huomata, miten näytät löytäneen ainakin blogin välityksellä ns. ”sisäisen tyyneyden”. Se on mahtava juttu! Mukavaa kevään jatkoa. 🙂

  2. Tiiäkkö voin niin samaistua! Mä täytän tässä kuussa 28 ja ensimmäistä kertaa aikoihin mua ei ahdista se. Muistan kun täytin 25 – olin surun musertama. Ahdisti ja itketti. Tuntu et tästä se mun alamäki alkaa. Mikä näin jälkikäteen kuulostaa ihan naurettavalta – cmon 25vuotias on oikeasti nuori vielä.
    Mietiskelin viime vuonna synttäreiden aikaan, että kuinka surullinen mun ajattelumaailma on. Mun syntymäpäivät meni aina ahdistuksen kourissa eikä iloiten niistä vuosista mitä olin saanut viettää.
    En tiedä johtuuko se siitä, että löysin herra oikean viime vuonna vaiko siitä että päätin kääntää ajattelumallini – mutta mua ei enää ahdista vanheneminen. Mä oon todennut että vaikka en oo vieläkään ihan varma mitä haluan elääkseni tehdä tai haluaisinko opiskellä, mulla on vielä aikaa ja voin nauttia tästä hetkestä.

    Haistetaan kakat nuoruuden ihannoinnille ja nautitaan tästä elämästä, vaikka vähän ryppyisinä ja muhkuraisina. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *