Vauva + taapero = ?

Multa on hurjan paljon kyselty siitä, miten Dante on ottanut vastaan pikkuveljen ja ymmärrän kyllä tuon kysymystulvan; se oli muakin eniten jännittänyt asia tällä kertaa vauvan saamisessa. Jotenkin pelkäsin, mitä tapahtuu mun ja Danten suhteelle ja miten vauva vaikuttaa siihen ja osaanko rakastaa vauvaa yhtä paljon kuin Dantea ja miten tämän kaiken pohjalta lähtee heidä suhteensa muotoutumaan. Toki nyt ollaan menty vasta 2kk yhteiseloa, joten mitään lopullista ei voi vielä sanoa, mutta ainakin alku on ollut erittäin helppo.

Dante tiesi tosi pitkään, että meille tulee vauva. Kerrottiin joskus viikolla 15 raskautta ja paljon juteltiin asiasta. ”Äitillä on masussa vauva, se kasvaa, syntyy juo maitoa. Dante antaa maitoa”. Tätä se hoki aika paljon kun oltiin kerrottu. Loppuvaiheessa Dantea kovasti huoletti omat lelut ”Vauva ei saa ottaa Danten leluja” ja hän kovasti halusi vauvanhuoneen pehmoleluja ottaa itelleen, jolloin tehtiin niin, että vauvalle piti jättää toinen samantyyppinen, jos sieltä lainasi jotakin. Se toimi aika hyvin. Ostin myös Dantelle vauvalelun, jolle laitettiin vaippaa ja jonka kanssa leikittiin niin kuin vauvan kanssa. Siitä tuli itse asiassa aika rakas jossakin vaiheessa Dantelle.

Itse asiassa se päivä kun Myttynen syntyi, mentiin päikyn jälkeen vielä Ideaparkiin vähän pyörähtämään. Ostin Dantelle yhden lelun, sillä ehdolla, että hän valitsee vauvalle yhden lelun, joka pitää sitten antaa vauvalle. Hän valkkasi pienen helisevän nallen ja sai itse roska-auton. Olin myös varannut kaappiin yhden sinisen version Danten lempinallesta, joka olisi sitten lahja ”vauvalta”. Kun sitten lähdimme synnyttämään, Dante jäi kotiin ystävämme kanssa ja mun vanhemmat tulivat muutaman tunnin päästä. Seuraavana päivänä Dante pääsi tapaamaan vauvaa ja se oli aivan uskomattoman liikuttavaa. Minun pieni iso isoveli tuli hirveän innoissaan ja suli hymyyn vauvan nähdessään ja oli heti tohisemassa sitä lelua vauvalle, jonka oli itse valinnut. Halusi paijata ja oli hirveän innoissaan. Julkaisin siitä pätkän mun IG, mutta valitettavasti se ihan ensimmäinen reaktio jäi nauhoittamatta. No, sekin oli aivan ihana, mitä saatiin talteen. Siitä asti ollaan menty pelkästään innolla ja ihastuksella, mikä on yllättänyt mut täysin.

Dante meni päiväkotiin vasta melkein 2,5-vuotiaana ja on ollut todella paljon huomion keskipisteenä, sikäli, että hän on aina ollut jonkun yhden aikuisen ainoana ”vahdittavana” ja leikitettävänä. Ollaan myös oltu tosi paljon sen kanssa kaksin. Olinkin varautunut siihen, että mustiskohtauksia tulee mun lisäksi isistä ja mummista. Niitä ei oo tullut lainkaan.

Vauva on Danten mielestä ihana ja joka päivä hän kertoo jossakin vaiheessa, että ”Tykkään vauvasta tosi paljon”. Myös joka kerta kun vauva avaa silmät, kuuluu ”vauvalla on silmät auki!” hirveällä ilolla. Oon ollut aivan hämmentynyt kun pieni isoveikka on täällä kovasti ilmoittanut aina, että vauva ”saa lainata Danten leluja”, ”saa leikkiä Danten leluilla” tai muuta vastaavaa. Ja hän jopa jakoi omat lempiliskonsa niin, että vauva sai kolme ja hänelle jäi kolme. Annoin ne kyllä vielä takaisin ja sanoin, että vauva on vähän liian pieni, mutta kiitin vuolaasti tästä oma-aloitteisuudesta jakamisen suhteen.

Mä oon pyrkinyt mahdollisimman vähän laittamaan asioita ”vauvan syyksi”. Kun alkuvaiheessa päästiin leikkipaikalle ja vauva alkoi itkemään nälkäänsä ja jouduttiin lähtemään, keksin aina miten se on minun syyni. ”Äitin pitää päästä vessaan” tai muuta sellaista. En halunnut, että oli ”vauvan syy”, että leikki keskeytyi. Yritän mahdollisimman vähän kieltää Dantelta mitään vauvan takia, vaan ne kiellot tapahtuu sitten eri syystä kuin vauvasta. Jos hän haluaa syliin, otan molemmat samaan aikaan syliin. Jos Dante on halunnut syliin kun imetän, olen ottanut hänet kainaloon. Yritän olla sanomatta, että en voi antaa huomiota hetkenä X, koska vauva. Jotenkin koen, että se vähentää ehkä sitä harmia vauvaa kohtaan. Kehun kun hän auttaa tai on ihana vauvalle. Yritetään leikkiä niin, että vauva on vieressä sitterissä katsomassa leikkejä tai sitten sylissä, mutta että me vanhemmat samalla huomioidaan vauva. Toki on hetkiä, kun ei vaan voi irrota taaperon tarpeisiin. Kun vauva on syömässä ja Dante on menossa nukkumaan ja kaipaa iltasatua yms. Silloin isi hoitaa iltasadut ja käyn itse antamassa nopean hyvän yön suukon ja halin.

Dante on ihan selkeästi kovin ylpeä tästä isoveli-tittelistään. Ehkä asiaa on auttanut se, että meidän lähipiirissä on pienellä ikäerolla siskokset, ja ollaan selitetty sitä kautta, että he ovat isosisko ja pikkusisko. Kun menin päikystä hakemaan Dantea vauvan kanssa, D ilmoitti aina isoon ääneen kaikille, että ”tässä on meidän pikkuveli” ja esitteli vauvaa. Mun sydän oikein suli ku kerran joku toinen lapsi yritti kurkkia turvakaukaloon nukkuvaa vauvaa ja Dante meni heti turvakaukalon luokse ja ilmoitti, että ”se on Danten pikkuveli” ja rupesi vähän keinuttamaan kaukaloa. ♥ Ihanan avuliaasti hän aina myös hakee vaippaa hoitopöydän laatikosta ja on tosi innoissaan aina pitämässä ja paijaamassa vauvaa ja vauvalle jakaa paljon pusuja.

Voin rehellisesti sanoa, että meillä ei oo yhtään mustisteltu vielä. Ei mummeja, ei meitä vanhempia. Dante on yleisesti ottaen ollut aika iisi lapsi tähän asti ainakin. Toki sekin välillä uhmaa ja välillä toi jatkuva papupatana höpöttäminen käy mielen päälle, kun tuntuu, ettei omia ajatuksiaan kuule, mutta lähtökohtaisesti hän on melko hyvin käyttäytyvä taapero, joka on aika kiltti ja lempeä perusluonteeltaan. Jollakin tapaa luulen myös, että hänen pitkä kotona olonsa ja jatkuvasti tutun hoitajan tai vanhemman kanssa oleminen on luonut niin vahvan perusturvan hänelle, ettei vauva oo päässyt järkyttämään sitä hänen turvallisuuden tunnetta ja huomion määrää.

On ollut myös tosi hauskaa huomata kuinka kiinnostunut vauva on Dantesta. Aivan eri tavalla kuin meistä. Kun vaikka Myttynen makaa lattialla ja Dante tulee viereen leikkimään, on pikkuinen ihan haltioitunut ja tuijottaa herkeämättä sitä tekemistä ja jos Dante siirtyy, niin pää kääntyy mukana. Välillä toi pieni on ihan niskat nyrjällään kun yrittää nähdä päänsä takana touhuavaa isoveljeä. Nyt kun Myttynen on alkanu seurustelemaan aika paljon hymyillen ja höpisten, niin hän silminnähden innostuu isoveljen näkemisestä ja hymyilee jatkuvasti ja kujertaa Dantelle, jos tämä malttaa hetken pysyä aloillaan.

Jatkuvasti vähän pelko persiissä odotan, milloin Danten tahtoikä saavuttaa huipun ja samalla saa hirveitä mustisteluja aikaiseksi vauvaa kohtaan. Toisaalta, Dante on ehkä kolme kertaa eläissään saanut sellaisen kunnon raivoisan tahtokohtauksen ylipäätään, joten nyt vaan nautin tästä mukavasta elämänmenosta näiden kahden kanssa. Samalla tässä vauva-arjessa oon yrittänyt luoda tiettyjä uusia rutiineja ja ylläpitää vanhoja. Tehdään välillä Danten kanssa asioita ihan vaan kaksin ja hän saa jakamatonta huomiota. Kun vauva on imetetty ja pullossa on varuilta maitoa, voin huoleti lähteä 2-3 tunniksi mun isomman pikkuisen kanssa touhuamaan ihan hänelle jakamattoman huomion ja ajan kanssa.

Eli tähän asti, vauva + taapero = ihana yhdistelmä. Katsotaan, mitä lähikuukaudet tuo tullessaan, mutta tämä alku on yllättänyt positiivisesti.

Kuvat: Jenni Sofia Visuals

Kommentit (7)
  1. Ihanaa, miten hyvin teillä on mennyt. Tosi kauniit kuvat teistä.

  2. Meilläkin alku sujui kovin auvoisasti, mutta kun pikkusisko lähti liikkeelle ja hajoitti vaivalla rakennetut legoluomukset…ai kamala sitä isomman huutoa! Onneksi tuokin vaihe on ohimenevää, nykyään kun pikkusisko on jo melkein 1,5v ja isosisko 4v, niin esimerkiksi yhteiset kotileikit onnistuvat jo jotenkuten.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *