Vetelehtimisen sietämätön syyllisyys

Mä oon tänää vetäny todella mulle epäominaisen päivän. Kaikki alkoi normaalisti. Heräsin 6.30 (vaikka uni tuli vasta puolenyön aikaan ja yö oli aivan järkyttäviä liitoskipuja täynnä) ja herätin lapsen 7 aamupuurolle. Vein pojan päiväkotiin 8 jälkeen, tarkoituksenani opiskella koko koko aamupäivä ja tehdä reippaasti työjuttujakin pois. Kävinkin jo heti kahdeksan jälkeen ruokakaupassa ja postissa ja keitin aamukahvin. Ja sit vaan jotenkin tökkäs. Otin jätskin ja menin sohvalle tekemään en-mitään. Ja sit innostuin availee vähän aikaa sit ostamani maalit ja kankaan ja aloitin maalailun. Sitten keitin vähän teetä ja kattelin hetken Netflixiä, kunnes haukottelin enemmän kuin näin sarjaa ja käperryin päikkäreille. Sain itseni liikkeelle 13 aikaan, kun lähdin käymään ompelijalla hakemassa pojille tilaamiani juttuja ja siivosin keittiön aamupalan jäljiltä. Sain tunnin tehtyä työjuttuja ja hain Danten päiväkodista.

En tehnyt tänään ruokaa, en siivonnut tai siistinyt päivän sotkuja. En vienyt pahveja kierrätykseen kuten piti, en saanut tehtyä edes 20 % haluamastani työmäärästä, enkä saanut edistettyä kouluhommia. Kotona on sotkuisempaa kuin eilen ja söin illalliseksi pizzaa. Välipaloina toimi jäätelö. Päiväkodin jälkeen mentiin pojan kanssa seikkailulle lähipaikkakunnan erääseen puutarhaan keräilemään vadelmia ja siellä meni 2 tuntia. Sateessa juoksennellen (mun tapauksessa löntystellen), koska se oli lapsen mielestä hauskaa ja vadelmia keräten. Kotona katottiin puoli tuntia piirrettyjä halikaulaa ja vedettiin illalliset ja normaalit iltarutiinit. Nyt katson ympärilleni ja tiedän, että on paljon töitä, paljon kaikkea mitä haluaisin tehdä ja vähän siivottavaakin. Ja samalla katson kaihoisasti mun maalaustarvikkeita, joita mielellään vähän käsittelisin vielä lisää Netflix taustalla pyörien.

Mutta mua ahdistaa. Syyllisyys on valtava! Minä, äitiyslomalainen, olen aivan rikki siitä syyllisyydestä, että minä en saanut kertakaikkisesti mitään aikaiseksi tänään! Samalla kun järki sanoo, että tätä varten se äitiysloma on, niin mun koko opittu suoritusorientoitunut ajatusmaailmani herjaa koko äänenpainolla mua niin huonoksi ihmiseksi kuin huonoksi äidiksi ja laiskaksi pataluhaksi. Siis minä olen vienyt lapseni päiväkotiin, enkä sen 7 tunnin aikana saanut tehtyä mitään järkevää? Olen ulkoistanut lapseni hoidon jollekin, enkä edes hyödyntänyt aikaa mitenkään järkevästi?

Tää kuvastaa hyvin mun mielestä niin nyky-yhteiskunnan mentaliteettia kuin ainakin omaa ajatusmaailmaani. Kyllä jos rentoutuu, niin sekin pitää tehdä jotenkin. Urheilemalla, taiteilemalla, leipomalla tai tekemällä JOTAIN. Eihän kolmekymppisen äidin sovi vaan vetelehtiä koko päivä tekemättä yhtään mitään. Musta tuntuu, että nykyään rentoutuminen on hyvin pitkälti sitä, että kalenteriin tehdään aikataulu ”rentoutumiselle”. Vähän silleen 16.30 joogatunti, sit 18.00 kasvohoito ja jalkakylpy kotona samalla ku opiskelet 17 epäsäännöllistä ranskan verbiä. Sit uudella reseptillä vihersmoothie iltapalaks kotitekoisen terveellisen illallisen päälle. Tai ihan vähintään niin, että tekee sen 5000 palan palapelin yhessä illassa tai opettelee soittamaan mandoliinilla kansallislaulun. Saatan ehkä kärjistää, mutta ymmärtänette mitä haen takaa.

(Laiskottelija itse. Guilty as charged.)

Mä huomaan, että mulle rentoutuminen tarkoittaa nykyään oikeastaan jonkin sellaisen asian tekemistä, mitä haluaisin tehdä, mutta arjessa sille ei ole aikaa. Värittäminen, joku tietty leffa, leipominen tms. Mutta mä en oikeesti oikein muista, milloin mä olisin ollut tekemättä yhtään mitään. Siis ihan vaan vetelehtinyt ilman mitään päämäärää. Ai jeesus se oli virkistävää! Oikeesti, ihan mielettömän jotenkin huoletonta ja oikeasti täysin energisoivaa. Mä en tehnyt moneen tuntiin mitään. Ja samalla aiheutti niin järkyttävän itsensä syyllistämisen, ettei pahemmasta väliä.

Oon tänki päivän aikana sanonu kerran sanat ”aika on rahaa” ja tarkoittanut, etten halua käyttää aikaani johonkin, mitä en koe mun ajankäyttöä vastaavaksi. Höpötin niitä näitä siskoni kanssa ja puhuimme jostain ihan muusta ku mun päivän tekemättömyydestä. Mutta se on iso osa mun ajatusta. Aika on valuuttana sellainen, mitä en voi pankittaa ja mikä on erittäin kallisarvoista mulle. Mä haluan viettää aikaa perheen ja lapseni kanssa, laatuaikaa mieheni kanssa, nähdä ystäviä ja läheisiä, tehdä kaikkea kivaa. 24 tuntia vuorokaudessa ei ikinä riitä, jos aikoo välillä nukkuakin. Siksi tuntuu, että oli pankkitilin saldo mikä hyvänsä, aikapankki on aina miinuksella. Ja se lienee aika monen tilanne nykypäivänä. Ei kai kukaan maksaisi 100 € siitä, ettei saisi mitään takaisin? Heittäisi 100 €:n setelin ilmaan, vilkuttaisi ja toteaisi, että sinne män. Miksi kukaan siis heittäisi vaikka 5 tuntia elämästään ”ei-mihinkään”. No ehkä siksi, että välillä se ei-mitään, on oikeesti jotain. Ihan vaikka paineettomuuden tunnetta, huolettomuutta ja hyvää oloa. Sitä, että vaan on ja hengittelee ja antaa vaan tapahtumien tapahtua ilman, että niitä sanelee. En tiedä. Hemmetin kivaa se oli! Tai ois ollu vielä kivempaa jos samaan aikaan ei ois syytelly itteään ihan loputtoman paljoa siitä, että on ihan laiskapaska. Jotenkin sitä on niin kiinni siinä oravanpyörässä, jossa jokainen tehty tunti on tärkeä ja tuo lähemmäs jotain omaa tavoitetta ja saavutusta.

Mun oli hirveen vaikee kirjottaa tää postauskin. Myöntää, että mä vaan laiskottelin, enkä tehnyt mitään. Voin heti kuvitella, kuinka paljon tää herättää närää tietyissä ihmisissä. Ja jollakin tavalla oma saamattomuus ja laiskottelu oikeasti hävettää. Ja kyllä, käytin juuri termejä ”saamattomuus” ja ”laiskottelu”. Tää on kauheeta! Milloin elämästä on tullut sellaista, ettei voi hyväksyä omaa vetelehtimistä vaan pitää siitäkin kokea syyllisyyttä?

Jaatteko tän mu fiiliksen? Osaatteko heittää ihan täysillä vapaalle ja olla tekemättä mitään, vai alkaako pieni Neiti Suorittaja oman päänne sisällä soosotella heti sormi pystyssä sellaista toimintaa?

Kommentit (17)
  1. Tää on niin harmillinen ilmiö, mihin itekin syyllistyn! Tää kesä oli mulle kunnon haaste asiassa, koska päätin vaihtokevään jälkeen omistaa aikaa läheisille, itelle ja olemiselle ja lomailla pari kuukautta ennen yliopiston jatkumista.

    Ja voi että, miten huono omatunto välillä oli!! Pitihän sitä sitten vähintään suursiivota kämppä ja muuta hommaa.. Tosi harmillista, ettei voi yhtä kesää pitää lomaa ja nauttia vaan täysiä, vaikka edelliset 10 kesää on tehny kesätöitä ja tietää, että valmistumisen jälkeen tämmöstä mahollisuutta ei välttämättä enää tuu.

    Mut oikeesti kesä oli ihana ja oli niin motivoitunut olo lähtee syksyllä opiskelemaan ja edistämään taas elämää! Eli kyllä se oikeesti teki hyvää..

    Mukavaa syksyä ja kiitos hyvästä blogista!

  2. Mulla ei ole lapsia, ainoastaan lemmikkejä, mutta tarvitsen vähintään yhden täysin vapaan illan per viikko, jotta voin vaan rentoutua ja palautua töistä ja kaikesta muusta, harrastuksista ja sosiaalisesta elämästä. Tarvitsen myös säännöllisesti yhden viikonloppupäivän, jolloin saan nukkua vaikka 13h putkeen ja sen jälkeen tehdä mitä haluan tai olla tekemättä mitään.
    Joten mun korviin sun elämäntyyli on superaktiivinen ja ansaitset kyllä laiskotella hyvällä omallatunnolla 😄
    Toki joskus myös mun laiskottelupäivät on sellaisia, että saatan siivota, kokata ja puuhailla kaikenlaista aamusta iltaan, mutta en pakon sanelemana,vaan koska haluan. Eniten tarvitsen vaan omaa rauhaa muista ihmisistä, osittain koska työskentelen asiakaspalvelussa, osittain siksi koska taidan olla enemmän introvertti kuin ekstrovertti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *