Villitse pinkillä!

Kaupallinen yhteistyö: Sunnuntai

Sain tuossa vähän aikaa sitten ehkäpä bloggaamiseni kivoimman haasteen. Sunnuntai haastoi minut värimittelöön kahta muuta bloggaajaa vastaan ja sain tehtäväkseni keksiä pinkkejä jälkkäreitä! Ei voisi olla mieluisampi tehtävä! Sunnuntain jauhoilla on uudet värikkäät pakkaukset ja saimme kukin oman teemamme toteutettavaksi. Niinpä laitoin hihat heilumaan ja tein ohjeet kolmeen eri jälkiruokaan. 

Nämä meidän luomuksemme on esitelty täällä kilpailussa kolmen kattauksen kesken. Minä edustan pinkkiä, Dr. Sugar keltaista ja Perinneruokaa Prkl vihreää. On kunnia olla mukana tällaisessa porukassa, sillä molemmat bloggaajat on tuttuja ruokaloggaajia mulle ja käyn usein inspiroitumassa heidän blogeissaan. Tällaisena sillisalaatti-bloggaajana ja wannabe-leipurina on melkein pelottavaa päästä tähän leikkimieliseen kisaan heitä vastaan.

No mutta, mitäs pinkkiä mä sain aikaiseksi? 

Mun Sunnuntai-tuotteena oli Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauho, joten kauas mukavuusalueelta ei todellakaan tarvinnut poistua. Mä olen ihan aina leiponut Sunnuntai Erikoisvehnäjauhosta, kuten myös äitini, jolta tämän olen oppinut. Muita en oikein ole edes katsonut kaupassa. Nyt pääsin tutustumaan tähän Anni Helena -kakkujauhoon ja voi vitsi, tää oli ihan superhyvä! Tää on tosi hienoa ja pehmeää ja sopii todella hyvin kakkuleivontaan, kun sen saa helposti käänneltyä hieman varovaisemminkin taikinaan.

Aloitetaan vaikeimmasta päästä. Tämä ei ole maultaan suosikkikakkuni, mutta tämä on todella helppo, nopea ja onnistuu aina. Mä tykkään tehdä erilaisia kakkuja, mutta usein tuntuu olevan vaikeaa saada sellainen tasainen kakku, joka on helppo koristella. Yksinkertainen sokerikakku on aina tasainen ja helppo kasata!

HELPPO KAKKU

Ennen kuin aloitat kakun tekemisen, ota voi huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen. 

Valmistusaika: 20 min + 40 min uunissa + 20 min voikreemin valmistamiseen + koristeluun varattu aika
(mä tein kaksi pohjaa tähän kakkuun)

Kakkupohja

Halkaisijaltaan 26 cm kakkuvuokaan

Valmisteluun:
leivontamargariinia 50 g
korppujauhoja

Pohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Viritä leivinpaperi irtopohjavuokaan pohjan ja reunan väliin ja kiristä se pinkeäksi. Voitele leivinpaperipohja ja reunat pehmeällä leivontamargariinilla. Korppujauhota voideltu vuoka. Mä en oo koskaan ennen tajunnut korppujauhon funktiota tässä, mutta se on oikeesti tosi tärkeää! Muista siis tämä vaihe. 

Sekoita keskenään kuivat aineet paitsi sokeri. Vatkaa n. 1-2 minuuttia kananmunia ja sitten lisää hiljalleen joukkoon sokeria koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista siihen asti, että vaahto on vaaleaa ja ”kiinteähköä”. Voit testata koostumusta niin, että nostat vatkainta ja tiputat vatkaimesta taikinaa takaisin kulhoon sillä nimikirjaimiasi piirrellen. Jos kirjaimet jää hetkeksi näkyviin, on vaahto tarpeeksi vatkattua. 

Laita vatkain pois ja nappaa esille siivilä ja nuolija. Lisää kuivat aineet siivilän läpi ja nostele taikinaa sekoittaaksesi sitä. Älä käytä liikaa forcea, vaan ihan rennosti hiljalleen sekoitat siivilöidyt jauhot joukkoon.

Laita taikina vuokaan heti ja kakku uuniin. Kypsennä kakkua uunissa n. 40-45 minuuttia uunin alimmalla tasolla. ÄLÄ avaa uunia ensimmäisen puolen tunnin aikana, kakku lässähtää helposti. Kokeile kypsyyttä hammastikulla tai grillitikulla. Valmiista kakusta ei jää yhtään taikinaa tikulle. 

Nosta kakku ritilän päälle jäähtymään ja anna sen jäähtyä noin 15 minuuttia vuoassa. Kumoa kakku paperin päälle. 

Tällä ohjeella saat tasaisen kauniin sokerikakun, jota on helppo koristella. Tähän kakkuun toistin tämän kahdesti, jotta sain kaksi kaunista kakkupohjaa, jotka kasasin kakuksi. 

Kakun väliin: 

1 banaani
10 mansikkaa
voikreemiä + tuorejuustoa

Mä käytän täytteensä usein tuorejuuston ja voikreemin sekoitusta, jossa saatan käyttää joukossa myös kondensoitua maitoa. Riippuu, mitä makua haen. Tällä kertaa kakun väliin tuli voikreemin ja tuorejuuston sekoitusta, joka on maustettu vaniljaesanssilla. Lisäksi pilkoin väliin banaania ja mansikoita. Ennen täytteen laittamista, kostuta kunnolla kakkupohjat mehulla tai vedellä, ettei kakku ole kuiva!

Voikreemi: 

350 gr huoneenlämpöistä voita
7 dl tomusokeria
(halutessasi vaniljaesanssia)
elintarvikeväriä (mä käytin By Haute Hot Pink Oil Soluble väriä)
2-3 rkl maitoa 

Mä teen aina ”liikaa voikreemiä”, koska en halua, että se loppuu kesken. Varsinkin värjätyn voikreemin kanssa on inhottavaa, jos se loppuu kesken ja tulee sävyero. Ja kaikki ylimääräinen vatkaus ärsyttää. Niinpä teen kerralla liikaa 😀 

Vatkaa useamman tunnin huoneenlämmössä seissyt voi pehmeäksi. Mä vaahdotan noin 3-4 minuuttia täydellä teholla. Lisää tomusokeria hiljalleen desi kerrallaan koko ajan vatkaten. Kun kaikki tomusokeri on lisätty, vatkaa vielä n. 7-10 minuuttia, jotta koostumus alkaa tuntua aika jähmeältä. Lisää elintarvikeväri ja maito ja vatkaa ne joukkoon. Mä käytän välillä kauramaitoa tai mantelimaitoa, toimii nekin. Voikreemi on tosi helppokäyttöistä ja se jähmettyy kakun päälle nopeasti.

Voikreemi pursottimeen ja koristelemaan! Koristele jo jäähtynyttä kakkua, ja jos haluat nopeuttaa prosessia, voit laittaa kakun elmukelmussa pakastimeen vaikka 30 minuutiksi ennen voikreemin levitystä. Mä levitän voikreemin pursottimella ja tasoitan sen raapalla. Ensin ohut kerros, joka on ns. ”murukerros”, josta näkyy läpi ja siihen tarttuu mahdolliset murut. Sitten n. 15-20 minuuttia jääkaapissa jähmettymistä ja sitten uusi paksumpi kerros voikreemiä. Mä en oo niin pilkun tarkka, vaan annan kakun olla hieman epätasainenkin, kun en jaksa aina jokaista pikkujälkeä tasoitella. Tasaisemman lopputuloksen saa sokerimassalla halutessaan, tai maltilla, mitä mulla ei ole. 

Koristele mielesi mukaan. Mun koristelumeininki on more is more, kuten huomaa. 

VOHVELIT 

”Se helpoin jälkiruoka”

Valmistusaika: 25 min

(4 isoa vohvelia)
2 kananmunaa
3 dl Sunnuntai Anni Helenan Kakkuvehnäjauhoja
2/3 tl leivinjauhoa
4 dl maitoa (myös kauramaito käy)
1/2 tl suolaa
50 g leivontamargariinia
rypsiöljyä voiteluun
elintarvikeväriä oman fiiliksen mukaan

Vispaa munat rikki ja lisää joukkoon maito. Sekoita leivinjauhe ja suola jauhoihin ja lisää sekoitus munamaitoon. Sulata leivontamargariini mikrossa ja lisää taikinaan. Anna seistä noin 10-15 minuuttia turpoomassa. Tuo Anni Helenan Kakkuvehnäjauho on ihan superhyvä tähän! Se on niin pehmeetä ja hienoa, että sekoittuu joukkoon tosi hyvin kylmäänkin taikinaan paakuitta ja saa tosi tasaisen värjäystuloksen myös elintarvikeväreillä. 

Sitten ei muuta ku kauhallinen pannuun ja 3 minuutin päästä sulla on täydellinen sydänvohveli!

Jos haluat saada vohveleihin hieman lisämakua, voit sekoittaa joukkoon hieman vadelmasosetta.

SUKLAISET KUPPIKAKUT (n. 12-16 kpl)

Valmistusaika: 10 min, uunissa 20-25 min, koristeluun 10 min

Suosittelen: Muffinipeltiä

Mitä vaan jämäsuklaata kaapista
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g leivontamargariinia
4 dl Anni Helenan Kakkuvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa

Koristeluun:

Värjättyä voikreemiä 1:1 sekoituksella vaniljatuorejuustoon

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 

Paloittele n. 150 g suklaata n. 1cm x 1cm paloiksi. Sekoita keskenään muut kuivat aineet paitsi sokeri. 

Vatkaa 1-2 minuuttia kananmunia ja lisää joukkoon hiljalleen sokeria. Vatkaa munasokeri hieman kuohkeaksi, mutta sen kanssa ei tarvitse olla hirmutarkka. Noin 10 minuutin vatkaus on aivan varmasti tarpeeksi. Sulata leivontamargariini mikrossa. Lisää taikinaan maito ja kuivat aineet vuorotellen lisäten hiljalleen samalla pienellä teholla vatkaten. Lisää viimeisenä leivontamargariini ja sekoita tasaiseksi. 

Mä suosittelen lappaamaan taikinan pursotuspussiin ja siitä puristamaan vuokiin, sillä muuten mulla ainakin tulee hirveetä sotkua aina kun kahdella lusikalla yritän. Eli koko taikina pursotuspussiin ja sieltä sitten tasaisesti muffinivuokiin muffinipeltiin. Muffinivuoat pelkästään pellillä menettää muotonsa, joten ehdottomasti muffinipelti on hyvä olla! Täytä vuoat n. 2/3 täyteen ja paina jokaiseen keskelle suklaapala. 

Laita muffinit uuniin n. 20-25 minuutiksi. Kokeile kypsyys tikulla.

Ota valmiit muffinit uunista ja anna jäähtyä. Koristele haluamallasi kuorrutteella, mä käytin yllä olevalla ohjeella tehdyn voikreemin ja tuorejuuston sekoitusta.

Siinäpä mun vaihtoehdot pinkeiksi jälkkäreiksi. Näistähän voi ottaa vaikka inspiraatiota nyt tulevaan Äitienpäivään! 🙂 Olipa muuten hauskaa tehdä oikeesti todella pinkkejä jälkkäreitä, nimittäin tuo kakkukin oli lähes neonpinkki! ♥

Ja pakko kyllä sanoa, että jatkossa mun kakkuleipomuksissa on vain tuota Anni Helena Kakkuvehnäjauhoa, sillä se on ihan täydellisen hienoa jauhoa kaikenlaiseen kakkuleivontaan! 🙂

Käykää tosiaan kurkkaamassa nuo muut värit ja äänestämässä suosikkianne täällä! Äänestäminen on helppoa. Jättäessäsi yhteystietosi (meili ja nimi) osallistut kilpailuun, jossa voit voittaa huikean yleiskoneen (arvo 249 euroa!) Kilpailu on voimassa koko toukokuun ajan.

HUOM! Kilpailu on päättynyt.

Kommentit (9)
  1. Dr.Sugar/Jinna
    9.5.2019, 07:50

    Herkuilta näyttää! Kaikki pinkki on = ❤

  2. Onks toi kuvan kaunis kakku tosiaan 26cm halkasijaltaan? Näyttää paljon pienemmältä

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *