"When dusk falls and obscures the sky / You´re the shine of the Northern Star / No dead of night can fade the brilliance of your light"

Mungolife

(Onnellinen pupuhampainen omistaja ja täyttä vauhtia eteenpäin puuskuttava vauhtihirmu. On käsittämättömän lämmin ja rakastettu olo, kun yksi pieni otus joka ikinen kerta kun tulee kotiin, vaikka oli pihalla vain hetkenkin, säntää vastaan ikään kuin mikään maailmassa ei voisi olla parempi asia ) 

SUOMEN TALVEN KAUNEIMMAT HETKET. Tiedättekö mitä näin ulkosuomalaisena Suomessa eniten kyllä arvostaa? Lumisen talvipäivän iltapäivän hiljalleen laskeutuvaa aurinkoa, joka maalaa koko maiseman kauniin kultaiseksi ja luo täydelliset puitteet kävelylle koiravauvan kanssa. Olin tulossa kotiin kaupungilta juuri sopivasti iltapäivän aikaan Suomessa vieraillessani, ja siskoni tuli Simban ja kameran kanssa vastaan. Simba on syntynyt huhtikuussa, ja pelkäsimme Simban ollessa pentu, että hänelle tulisi lumi hieman shokkina sitten talven tullessa. Eikömitä. Eniten lumesta tykkäävä koira maan päällä, jota on mahdotonta käskeä pysymään sisällä, kun me otetaan asukuvia ulkona siskon kanssa. Tai jos isä kehtaa mennä putsaamaan lunta ilman hänen majesteettinsa tarjoamaa häiritsemistä apua.

Yksi mun suosikkeja väriyhdistelmiä on beigen ja burgundyn sekoitus, mikä on tullut jo varmasti selväksi useammin kuin kerran tän blogin asukuvissa. Nämä kaksi väriä tuovat minusta parhaat puolet esille toisistaan, ja tässä asussa erityisesti pidän väriyhdistelmästä :) Kaksi erilaista viininpunaista rennossa asussa, jota piristämässä värinsä ja korkeakorkoisen mallinsa puolesta Joien saappaat. (Kyllä, ne sopivat joka asuun, olen viimeistään nyt tullut siihen tulokseen) Mulla ei Suomessa ollut mukana muuta laukkua kuin tuo Celine, ja asuun olisi ehkä paremmin sopinut mun Givenchy, mutta toisaalta, välillä kiva poiketa kaavoista. Eikä tuo musta nyt pöllömmältä tuossa näytä :)

Tuo valkoinen untuvaparka on pari vuotta vanha löytö ONLYn loppualeista, ja taisi olla 70 % alessa kun sen bongasin. Kylmimmillä keleillä Suomessa takkeina vaihtelee tämä ja turkis, sillä tämä pitää kyllä lämpöä enemmän kuin tarpeeksi :D Jos takin laittaa kiinni, näytän hieman lumiukolta köpöttelemässä parilla ohuella oksalla eteenpäin, mutta lämmin siinä ainakin on!!

Tää on niin sellanen "Simbaaa, tääääänne!" -ilme. 

Ja kaikille niille keittiöpsykologeille, jotka haluavat tulkita Simban kuvista hänen vihaavan/pelkäävän mua tai olla mun sylissä, Simballa on yksi viesti:  

:P

Kaikille muille Simbalta hännänhuiskutuksia ja iloisia pusuja lumen keskelle! Mä pääsen onneksi taas ensi kuussa paijaamaan tuota lumimonsteria ja leikkimään lumessa :)

Otettiin muuten niin ihania kuvia Simbasta tuona päivänä, että uusiutu samalla kertaa sekä puhelimen, että läppärin taustakuva. Palataan siihen hyvänmielen postaukseen ihan itsenäisesti, mutta sitä ennen kertokaa toki, mitä tykkäätte asustani? :)  

(Otsikkona yksi kaikkien aikojen lempparibiiseistäni, joka on musta yksi kauneimpia lauluja rakkaudesta ever made: Sentenced - You Are The One) 

Kommentit

Lena / London and beyond (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/lena

Oot hyvin oikeassa tuosta Suomen talvesta ja siitä hetkestä kun aurinko alkaa painua mailleen. Talvea en kaipaa mutta noita tiettyjä hetkiä kyllä ja niitä aina talvisilla vierailuilla odotan :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, se on kyllä ihanaa, jos tuollainen keli osuu välillä, se nimittäin saa kaiken ympärillään hehkumaan :)

Anzu-Anssu (Ei varmistettu) http://sentenced-to-live.blogspot.fi/

Ihana Simba ja ah niin ihana otsikko <3 You are the one on kyllä parhain Senareiden "rakkaus"biisi, tosin ei Drown together ja Sun won't shine kovin kauas jälkeen jää myöskään ^_^ !!
Kauniita kuvia ja kaunis asu jälleen! En pahemmin ole tänne ehtinyt kommentoimaan (vaikka monesti tulee mieleen kommentoitavaa moniin postauksiin), kun oon tällä hetkellä sivulla 23 lukemassa sun postauksia... Hieman oon jäänyt jälkeen :D. Nyt oli vaan heti pakko kommentoida, kun otsikko sykähti sydämeeni täysillä :D.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Ja joo, Sentenced ylipäätään oli todella kaunis ja ihana bändi :) Hahahah, no ei se mitään, vauhdilla vaan tuut sitten perästä :)

Cynthia (Ei varmistettu) http://cynthia-lifestyle.blogspot.fr

I love this outfit, burgundy is my favourite colour for winter
& Simba is so cute ^^

Anna (Ei varmistettu)

Thank you very much :) Simba sends back his love :)

millamainen

Oot sä kyl aika magee mimmi! <3 Tuo neule on täydellinen!

Anna (Ei varmistettu)

Hahah, thanks D

Anna (Ei varmistettu)

Cuteness overload! :) I love your outfit posts which involve Simba <3 Great white, burgundy mix.

Could you do a daily make up post someday? I'd love to see it and I'm sure not the only one.

Anna (Ei varmistettu)

Thank you very much, and I love posting about Simba, he's always so charming :) I might do that some time soon, hopefully if someone can shoot the video :)

jenna (Ei varmistettu)

ootko käynyt jossain hampaiden valkaisussa? oisko mitään vinkkejä minne kannattais mennä ja minkä hintasia? :) sulla on niin kauniit hampaat!!

Anna (Ei varmistettu)

Oon käynyt joo kesällä MediSmilessa Sellossa soodapuhdistuksessa :)

samson (Ei varmistettu)

oot jotenkin erityisen nätti näissä kuvissa, varmaan loistava valaistus kun lumi heijastaa vielä niin kivasti (: tosi onnistuneet (:
Mulle tuli simbasta (tai sen miniminiminitassuista) mieleen tää kuva http://tumblr.tastefullyoffensive.com/post/60315298028/bunny-anatomy-via#.UuQ7GamQm2w joka on maailman söpöin ja aattelin että ehkä tykkäät vaikka et oo maininnu pupuihmisiä olevas. (onko muuten säälittävää että sun blogipostaus nimeltään Lördag ilmoitti mulle että tänään on tosiaan lauantai ja sitte huomasin fb:n täyttyvän baarikuvista ja mulla ei oo ollu ajatustakaan sosialisoimisesta? enkä voi edes syyttää työkiireitä kun on vapaata runsaasti :D oho)

Anna (Ei varmistettu)

Hahahha, mä tykkään kyllä pupuista, meillä oli ennen yksi, ennen kuin kuoli vanhuuteen :) Ja hei, enpä mäkään missään ollut, että tervetuloa klubiin vaan :D

s (Ei varmistettu)

voi kun sun hiukset on kauniisti :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Andrea (Ei varmistettu)

I love your choice in colors! They are one of my favorites too :) simba is absolutely an adorable ball of fur & a camera hog as well ,he actually smiles for the camera!!!! :)

Anna (Ei varmistettu)

Thanks so much! And yeah, he's such an attention seeker, than whenever camera is in play, he MUST be a part of the show :D

terppa (Ei varmistettu)

Safarilla näyttää, että koko blogin sisältö on oikeassa laidassa ja vasemmassa on pelkää tyhjäää :/ Onkohan mahdollisesti joku tekninen vika vai onko vaan mun selaimessa ? :)

Anna (Ei varmistettu)

On tekninen vika, yritetään korjata paraikaa :(

Aurinkopiirakka

Ihan näin aiheeseen liittymättä mutta kuuluuko tekstiosuuden viedä blogista tasan puolet näytön leveydestä. On nyt jotenkin kapea ja vaikeasti luettava, kun tekstit sijoittuu oikeaan reunaan. Vasemmassa reunassa taas ei ole mitään. MInun näytölläni blogin tekstiosuus alkaa siis bannerin alla olevan Facebook-tekstin puolesta välistä ja oma esittelytekstisi Bloglovinin kohdalta. Loppu vasemmalla on tyhjää. Ilmeisesti johtuu ADblockin käytöstä mutta aiemmin blogi on silti näyttänyt oikealle. Nyt alle viikon tämmöiselle ikävästi luettavalle.

Anna (Ei varmistettu)

Ei kuulu missään nimessä :( asiaa tutkitaan!

emma (Ei varmistettu)

Hei, Ihana asu taas kerran! Pakko kysyä, aikaisemminkin ihmettelen, että miten pärjäät noilla jumalaisilla kengillä tuolla suomen lumessa ja liukkauksissa? HUI, itse aina kaivelen kaikkein turvallisimman oloiset kengät kun jäätä näkyvissä, hehe :)

Ihanaa kevättalvea sulle Anna! :)

Anna (Ei varmistettu)

Itse asiassa noilla tasapainoilu on helppoa, kun korko uppoo jäähän aina ja eteenpäin pääsee ku piikkareilla :D

jj (Ei varmistettu)

Jep, kyllä näin pari vuotta blogia lukeneena täytyy kommentoida että Simba on kyllä aina vaikuttanut todellakin ihan hirveen masentuneelta ja kovin surumieliseltä koirapoloiselta ;)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, voi sitä raukkaa :D On niin riutuneen näköinen läskipersekin, että ei varmaan saa ruokaa :D Hauskinta musta on se, että jos koira tulee vauhdilla tilanteeseen, ja koiramaisesti on sellasessa peppu pystyyn asennossa korvat luimussa leikkimässä, niin joku haluaa nähdä tän, että tulee kumarrellen ja omistajaa peläten. Kai siitä joskus täytyy kuvata video :D

pinsku (Ei varmistettu)

Oot sä vaan niin raivostuttavan kaunis :D nää kuvat etenkin on ihan järjettömän upeita!
Tuli tossa pari päivää sitten muuten aika pysäyttävä hetki, kun vilkasin tohon sivubanneriin noita vanhoja postauksia ja huomasin, että Rantapallo-aikoina tehdyt postaukset jatkuu tonne vuoteen 2010 asti. Oon vakituisesti lukenut sun blogia jo paljon ennen sitä, kun silloin joskus siirryit hetkeksi Indiedaysiin, ja tää huomio sai mut tajuumaan, että siitähän on siis jo ties kuinka monta vuotta aikaa :D Kamala, miten tää aika menee nopeesti. Anyways, pointti oli siis se, että sun blogi kuuluu edelleen ehdottomiin lemppareihin ja on inspiroinu mua jo vuosikausia :) Oon vaan aina ollut vähän heikko täällä kommentoinnin puolella valitettavasti, joten oli pakko tulla sanomaan, että kiitos tästä blogista! Monesti sun kirjotukset on rohkaissut elämään vähän enemmän ja tekemään asioita, joita muuten ei olisi ehkä tehnyt. Vakkarilukija kiittää ja kuittaa! :)

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha, niin se aika vaan lentää :) Ihanaa, että kommentoit, ja ihanaa kuulla, että olen voinut olla inspiraationa :) Kiitoksia siis sinulle! :)

Henni (Ei varmistettu)

Pakko sanoa että nuo kengät on kyllä ihanat ja käy joka asuun todella hyvin! Onko muuten Simba pääosin Suomessa vai Lontoossa?

Anna (Ei varmistettu)

Simba on Suomessa. Lontooseen on erityissäädöksiä koiran tuomisen kanssa, ja koira pitää tuoda ruumassa, jos lentäen haluaa tulla. En ole raaskinut Simbaa moiseen tunkea, ja kun itsekin ramppaan koko ajan jossain, ei se olisi Simbaa kohtaan kovin reiluakaan :) Sillä on niin hyvin asiat mun perheen kanssa, että olkoot mieluummin niin, että mä riudun ikävästä, kun Simballa on rankkaa kulkemisten kanssa :)

sara (Ei varmistettu)

moikka! kyselisin tosta rantapallon low cost holidays sivustosta, ootko tuon kautta matkoja koskaan ostanut?:) En ole aiemmin tuosta sivustosta kuullut ja tottakai heti epäilen luotettavuutta.. Katselin tuossa äkkilähtöjä ja huomasin kuinka matkat ovat niin mahdottoman edullisia! Kamala matkakuume päällä!

Anna (Ei varmistettu)

Olen joo, Egyptiin mentiin sitä kautta, ja homma toimi oikein mainiosti järjestelyjen osalta :) Ja usein katson sitä kautta lomia, täällä briteissä varsinkin tosi suosittu sivusto :)

sara (Ei varmistettu)

ah ihanaa! kiitos vastauksesta, erittäin varteenotettava vaihtoehto valmismatkojen suhteen verrattuna muihin matkatoimistoihin! :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, monet kaveritkin on käyttäny sitä :)

carol (Ei varmistettu)

Voi Simba on söpö :)) ei mulla tulis mielenkään tulla arvostelemaan sun ja koirasi suhdetta tai epäillä että Simba ei tykkäis susta? (Tuo keittiöpsykologikohta ) mut varmaan sellasiakin ihmisiä sitten tänne blogiin eksyy.. Mun äitin koirakin on niin ihana näky kun se juoksee mua vastaan(ollaan siis hänen kanssa asuttu samassa kodissa n. 5 vuotta, ennen kun muutin kotoa pois). Tuo eläimen rakkaus on niin pyytetöntä ja kaunis, sama tunnelma välittyy aina näistä teidänkin kuvista :)

Anna (Ei varmistettu)

No siinäpä se, Simba on ainakin niin täynnä iloa ja rakkautta, että kyllä tuollaiset kommentit myös loukkaavat. Se, että joku kehtaa kommentoida moista kuvan jälkeen, kun itse on nähnyt 6 vuotta melkein sitä, mitä tunteita tuolla kaverilla on kaikkia sen perheenjäseniä kohtaan tasapuolisesti. Simba PALVOO perhettään, ja koko perhe sitä yhtä lailla takaisin :)

Tiina (Ei varmistettu)

Viime syksynä löysin sun blogin ja oon ihastunut ikihyviksi! Rakastan sitä, että blogissa on paljon tekstiä ja sinun blogisi on yhtiä niitä harvoja, joissa sitä on. Ja joka kerta kaiken jaksaa lukea vaivatta alusta loppuun. Kirjoitat niin hyvin, että melkein kateeksi käy :) Joka tapauksessa kommentoimisen tarkoituksena oli ylistää tuo Sentencedin kappale maasta taivaaseen. Kiistelemättä omastakin mielestä paras rakkausbiisi, jonka ikinä olen kuullut! Ihana positiivinen yllätys löytää se blogistasi :)

Anna (Ei varmistettu)

Voi kiitoksia kovasti :) Se on jotenkin niin ihana se kappale, että musta on surullista, että suurin osa meidän ikäisistä tai ainakaan nuoremmista ei sitä edes tiedä :/ Ja kiitoksia kauniista sanoistasi, kiva, että olet täällä viihtynyt :)

viivi (Ei varmistettu)

Simbahan on sheltti ja rotu on herkkä haukkumaan, joten tuli tässä mieleen, että haukkuuko Simba herkästi? Esim. Kun lähdet ulos tai muutenkin jos innostuu niin alkaako hän haukkumaan taukoamatta vai vaan haukatelee? Tuttavallani on kyseisen rodun koira myös ja tämä haukkuu kun puolihullu varsinkin kun lähdet ovesta ulos ja sillonkin jos tämä innostuu tai jos olet lähdössä autolla pihasta ja karvakamu on myös ulkona - alkaa loputon haukkuminen. :)

Anna (Ei varmistettu)

Ei juurikaan hauku :) Siis yksin kerrostalossa saattaa nykyään haukkua, kun kuuluu ääniä, kun on jo tottunut omakotitaloon, mutta muuten ei pidä meteliä. Jos joku ajaa pihaan, niin ilmoittaa. Jos sitten taas joku perheenjäsen pyörii ulkona, eikä ota Simbaa mukaan, niin se uikuttaa ja vinkuu muille, jotta pääsisi ulos. Mutta aika hiljainen kaveri, jonka saa nostamaan ääntä sitten jos niin haluaa :) Mutta me oltiin todella tiukkoja tosta haukkumisesta sille pentuna, ja se maksoi ittensä niinsanotusti takaisin. Tietää ettei saa, mutta välillä lipsahtaa :D

NN (Ei varmistettu)

Älä ota loukkauksena, mutta joskus näiden asupostausten paras osa on Simba :D Oikein innolla odotan aina, että minkälaisia kuvia karvapallosta on nyt, se on vaan niin mahdottoman söpö! (En siis ole yhtään koiraihmisiä en.... ;)
Varsinkin toi viimenen kuva, hyvä kun ei kahvit lentäny näytölle, repesin ihan totaalisesti. Keittiöpsykologiasta sen verran, että KUKAAN järkevä ihminen ei voi tehdä tollasta analyysia noiden kuvien perusteella, kaikista Simban kuvista mun mielestä lähinnä huokuu vaan se, kuinka iloinen, rakastettu ja energinen koira se on! Ja kyllä meillä on perheessä ollut koiria, joten osaan varmasti jotakin niistä sanoa ;)

Tää meni nyt vähän Simbaksi koko kommentti, mutta asustakin tykkään kovasti :D Toivoin, että oltais nähty se lumipallo/takki kiinni-kuva susta, mutta aina ei saa mitä haluaa. Ps. Minä en ainakaan pistä yhtään pahakseni, jos saadaan postaus myös niistä Simban kuvista, eihän tuosta pallerosta voi saada tarpeekseen.

Anna (Ei varmistettu)

Hahahha, en todellakaan ota loukkauksena suoraa totuutta :D Hahah, mä harvoin pidän takkia kokonaan kiinni, tulee liian lumipallo-olo :D Ja tänään oli sitten makeaa mahan täydeltä sulle ;)

Kommentoi