WINTER EDITION

Mungolife

Hellurei!

Suomessa on Hullarit nyt käynnissä ja olen jälleen kerran onnellinen, etten ole niiden aikana Helsingissä. Helsingin keskusta Hullareiden aikaan on niin perseestä, ku kaikkialla on himmee ruuhka. En oo oikeen vieäläkään ymmärtänyt, miksei ihmiset osta tavaroita netissä vaan haluavat mennä tuneksimaan sinne paikan päälle kaikkien tuhannen miljoonan muuden asukkaan kanssa?

Mun sisko lähetti mulle linkin pariin kameran objektiiviin, jotka oli alessa, ja meikäläinenhän eksyi kokonaan :D Itse Hullareiden puolelta löysin pari mielenkiintosta juttua, mutta myös ihan alentamattomista tuotteista löysin niin kivoja juttuja, ja kun multa usein kysellään ihan perusvaatteista, niin laitoin muutaman suosikkini kollaaseihin :)

Mulla on viime aikoina muuttunut kulutuskäyttäytyminen huomattavasti sen puolesta, että siinä missä ennen tuntui vaatekaapin hyvyys määrittyvän sen mittavuudella (määrä ennen laatua, näin jälkiviisaana ajateltuna), niin nykyäänkin määrä on johtavassa osassa. Tosin nykyään niin päin, että haluan koko ajan vähentää vaatekaapin sisältöä ja vaihtaa sitä vain täydellisiin asioihin. Akryylineuleet on jatkanu matkaa eteenpäin, ja tilalle on tullut merinovillaa ja kashmiria. Kashmir on esimerkiksi matskuna aivan ihanaa, koska se pitää todella lämpimänä, muttei ollenkaan hiosta. Sen sijaan, että ostaa kolme huonohkoa akryylineuletta, jotka menettää muotonsa ja pehmeytensä ensimmäisessä pesussa, suosittelen sijoittamaan sen 100 euroa kunnon kashmir-neuleeseen. Jokainen varmasti tietää ostaneensa viimeisen parin vuoden aikana muutaman neuleen, jotka on "menneet pilalle" aika äkkiä. Materiaalivalintaa vaihtamalla ostosten määrä toki pienenee ostosten kallistuessa, mutta niiden elinikäkin on ihan eri. Kyllä kai jokainen haluaa mieluummin kulkea lämpimässä, hiostamattomassa neuleessa, jossa ei ole sataa nukkapalloa, ja joka istuu päälle vielä vuodenkin päässä :)

Tässä siis pientä inspiraatiota vaatekaapin päivitykselle talven varalle:

Kaksisävyinen harmaa waterfall-neule viskoosisekoitetta / Vaaleanbeige neule kauniilla pääntielläNapillinen harmaa neuletakki viskoosisekoitteesta

Valkoinen perusneule villa-mohair -sekoitetta / Valkoinen perusneule mohair-merinovilla -sekoitetta / Valkoinen 100 % kashmir-neule

100 % villaneule Filippa K:lta / 100 % merinovillaneule 100 % upea kashmir-neule

Burgundy löyhänmallinen puuvilla-kashmir -neule / Vaaleanruskea 100 % kashmir-neule Burgundy 100 % kashmir-neule

Makian upea duffelihenkinen lämmin takki / Military-henkinen lämmin bleiseriUpeanmallinen villakangastakki / Ihana kermanvärinen villaviitta

100 % merinovillainen huivi Moschinolta monessa värissä mahtavassa Hullari-alessa / Tigerin 100 % villahuivi (todella samanlainen kuin ACNEn Canadat) / Supertrendikäs tartankuosi huivissa on kiva lisä asuun / Shaali merinovillasta ja opossumin karvasta

100 % kashmirpipo turkitupsulla Villasekoitepipo pörrötupsulla / Pehmoinen rennonmallinen kashmirpipo

Wranglerin tummat superskinnyt farkutDr. Denimin Plenty-farkut supertiukassa mallissaDieselin farkut Hullari-alennuksella / Wranglerin ikisuosikkifarkut kauniissa sinisessä

Lisäksi Hullareilta löyty aivan upeannäköiset Mikki Hiiri -kuulokkeet. Itse vaihdoin appikuulokkeet joku reilu puoli vuotta sitten kunnon kuulokkeihin, ja kyllä eron huomaa äänenlaadussa!

Hullarialet löytyy kaikki TÄÄLTÄ :)

Translation:// Some inspirational winter gear from Stockmann :)

(Postaus sisältää mainoslinkkejä Stockmannin verkkokauppaan) 

Kommentit

Inka (Ei varmistettu)

Oon ite kans viime aikoina alkanu kiinnittää entistä enemmän huomiota vaatteiden laatuun ja se akryylin määrä noissa kaupoissa on ihan järkyttävää! Vihaan sitä, kun niissä surkeissa neuleissa nimenomaan hikoilee eikä ne lämmitä ollenkaan. Aika sama homma on myös "villa"kangastakeissa.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, se on kyllä hullua miten huonoja matskuja on paljon :/

Marjo (Ei varmistettu)

Sulle varmaan sataa näitä juttutoiveita, mutta katoin kerran erästä muotiohjelmaa, jossa oli lueteltu naisen vaatekaapin kulmakivet. Ohjelmassa esiteltiin korkkarit, valkoinen t-paita, farkut jne. Tuli mieleen, voisitko sä tehdä jonkun postauksen sun mielestä tärkeistä vaatekaapin kulmakivistä? :) Mitä jokaisella naisella tulisi löytyä kaapista?

Anna (Ei varmistettu)

Joo, tuollainen on työstössä paraikaa :)

Marjo (Ei varmistettu)

Oho, no kävipäs ajatukset yksiin :D Jään innolla oottelemaan!

Anna (Ei varmistettu)

Sitä on moni toivonut :) saattaa mennä ensi kuun puolelle noiden toteutus, kun tää muutto pilaa kuvaamisympäristöt :D

Iida (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä kanssasi koskien kulutuskäyttäytymistä. :) Musta ehkä hassuinta on myös se, että ihmiset maksavat esimerkiksi Zaran yleensä tosi huonolaatuisista muovineuleista hulluja summia!:o Kivaa loppuviikkoa!

Anna (Ei varmistettu)

No jep! Ja kiitos samoin! :)

Tiina (Ei varmistettu)

Moikka!

En usein kommentoi, vaikka seuraankin blogiasi aktiivisesti ja ihailen kovasti elämäniloasi. Nyt on kuitenkin pakko sanoa pieni kritiikin kohde: pop up -mainos mikä ilmestyi kun blogiisi tulin.

Mainostaminen on nykypäivää ja blogeissa täysin ok. Pop up -mainokset ovat vaan ihan uskomattoman rasittavia ja ärsyttäviä.

Kiitos, olen puhunut. Mukavaa päivän jatkoa sinne Lontooseen! :)

Anna (Ei varmistettu)

Tuo mainos ei ollut mun laittama, vaan mediatoimiston valinta, ja olen tehnyt aiemmin jo selväksi, että pop up -mainoksia ei tule sivulle, ja se otettiinkin pois. Sen sivulla olo oli ylipäätään vahinko :/ Mutta kiva, että kommentoitte, minä kun en mainosta edes itse nähnyt.

napin (Ei varmistettu)

Hmm tää sai mut harkitsemaan että pitäisikö poiketa kirjastosta tuonne Stokkalle katsomaan onko Moschinon huiveja vielä jäljellä. Ehkä en uskalla :D

Tässä postauksessa on mielestäni hieman ristiriitaista, että ensin puhuttuasi vaatteiden laadun tärkeydestä ja hyvistä materiaaleistä iskit ensimmäisiksi suosikeiksi viskoosineuleita. Suosittelet siis tuotteita joita et itse haluaisi ostaa? Miksi?

Huomasin toki myös, että tässä postauksessa korostuivat laadukkaat vaatteet myös suosikeissasi:)

Anna (Ei varmistettu)

Menitkö? :) No lähtökohtaisesti pyrin ostamaan vaan huippulaatuisia, mutta sitten joissakin neuleissa tms. malli ja suunnittelu vie voiton. Viskoosissakin on ihan hyviä versioita välillä, sen pitää vaan olla sellanen, joka on hyvälaatuinen viskoosineule :) Esim. tuon ekan kollaasin neuleet on mun mielestä malliltaan upeita :)

Paula (Ei varmistettu)

Höh, oisin halunnu kattoo tota keskimmäistä valkoista, mutta en nää siihen linkkiä :( vai oonko mä ihan sokee? :D

Anna (Ei varmistettu)

Voi hitsi, minneköhän ne katos?!

Masha (Ei varmistettu)

Muistatko sen Selected Femme valkoisen angoraisen neuleen, minkä tilasit ööö olikohan se nellystä?Se oli sulla jossain asukollaasissa pari viikkoa sitten ja päätin ostaa sen saman. Huomasin käytössä että siitä lähtee ihan hirveästi karvaa. Ääk apua! Sitä ei voi enää pitää päällä kun kaikki karvat tartuu housuihin ja takkiin ja ja...Onko sulla jotain vinkkiä siihen, miten angoraneuleen voisi pestä että siitä lähtis vähemmän karvoja? Tai mitä olet tehnyt omalle neuleellesi, jos sulla on ollut sama ongelma? thanks :)

Anna (Ei varmistettu)

Muistan joo :) Tää on ehkä outo, mutta mä oon tehny sen kaa niin, että oon rasvannu kädet kosteusvoiteella ja sitten silittänyt sitä paitaa käsilläni. Siis silleen että sitä kosteusrasvaa vähän tarttuu siihen :)

maiu (Ei varmistettu)

Musta olis just loistavaa kuulla näitä Annan henk.kohtaisia, "kummallisia" materiaalien hoitovinkkejä. :D Ite en ainakaan tiedä mitään esim merinovillaisen vaatteen pesemisestä. Toki google on ystävä, mut olis mukava tietää esimerkiksi mitkä matskut on niitä super hankalia, tai siis tietynlaista omistautumista vaativia ja mitkä sitten taas koneessa hienopesulla/käsipesulla meneviä. Kommentin pointti oli siis, kuinka pidät vaatteesi kauniina. :)

Anna (Ei varmistettu)

Mä pesen paitoja mahdollisimman vähän, enemmänkin tuuletan niitä. Mutta voisin tehdä hoito-oppaan :)

Jas (Ei varmistettu)

Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että peseminen ei auta juurikaan karvan lähtöön. :( Mutta jossain näin netissä joskus ohjeen, että laita paita pakastimeen muovipussissa joksikin aikaa. Se ei tietenkään ole kivaa laittaa kylmää paitaa päälle mutta.. :D Ehkä se hivenen auttaa.

Anna (Ei varmistettu)

Onpas jännä :D

että satuitkin just nyt kirjottaa tästä! kävin just tänään etsimässä neuletta, ensimmäisenä metsästyskohteena Mangon silk&cashmere -neuleet. ei löytyny, joten suuntasin Zaraan, ja ihan ulko-oven vieressä oli ne 100 % cashmere -neuleet. heti kun sain sen käsiini, jäin vaan silittelee sitä.. ei voi olla neule niin pehmeetä! kiertelin vielä vähän liikettä, mut mitä kauemmin vaan silittelin sitä paitaa sylissäni, sitä varmempi olin et tää oli nyt tässä. ja sehän sit lähtikin mukaan. :D muutaman kymmenen minuutin sovituskoppi-ihailun jälkeen kun veti vanhan akryyli-nylon-sekotteen päälle ni melkein pahaa teki!
kotimatkalla jo mietin et on aivan pakko tulla kiittämään sua et oot mainostanu näitä neuleiden matskuja! tykkäsin kans tossa ekassa kollaasissa ihan hirveesti et olit laittanu vähän matskuja näkyviin. KIITOS! :)

Anna (Ei varmistettu)

Voi kuinka kiva kuulla! Ihanaa, että sait omasi :)

manna (Ei varmistettu)

hei, onko nuo wranglerin ikisuosikki farkut kauniissa sinisessä samat mitkä sulla usein on päällä?? jos kyllä, niin ne menee pikana tilaukseen!

Anna (Ei varmistettu)

Mun mielestä sama malli joo :)

Sara (Ei varmistettu)

Noista valkoisista paidoista oli unohtunut linkit? :)

Anna (Ei varmistettu)

No katos, minneköhän ne katos :D

heidip
A DAY OFF

Kyllä se on se HP-fiilis, mikä kiskoo paikalle! :) Ja mulla itsellä ei ainakaan ole mitään mielenkiintoa esimerkiksi kenkiä tilailla netistä - tänäänkin säntäsin heti aamusta ovien aukaistua katsomaan ihanuuksia todetakseni vain, etteivät ne istu tähän räpylään. Ei mua kiinnosta palautusrumba postitse, eli jos en ole varma mallin istuvuudesta niin jää myös tilaamatta.

Oon maailman tappiin kuullut voivottelua miten se on huijausta ja yhyhyhy ei edes halpaa, mutta omat pennosenihan ne on mitkä sinne menevät. ;) Mulle se on helpoutta hakea Stockalta ne mun jutut HP:lta (ja muutenkin) ja oon vuosien varrella kehittynyt niin tehoiskuja tekeväksi, että oon alta aikayksikön halutessani ulkona talosta. ;)

Btw, tokan kollaasikuvan alta tais uupua linkit?

Anna (Ei varmistettu)

Hahahaha, mulla on aivan eri näkemys :D Mä meen mieluummin postiin palauttamaan kuin paikalle kaaokseen :D

Ninski (Ei varmistettu)

Voin kertoa, että miksi ei porukka osta netistä, vaan menee paikan päälle. Aamulla kello 8.00 on monet tuotteet jo myyty loppuun verkosta(liekö niitä yhtään ollutkaan). Tuo ostoskori systeemi on ihan paska kun tuote ei varaudu sinulle vaan kun menet kassalle se voidaan olla sillä aikaa myyty loppuun :/ Lisäksi vielä kaikkia tuotteita ei saa verkosta. Ei sillä että itse pääsisin paikan päälle, mutta haluaisin kyllä päästä :)

Anna (Ei varmistettu)

No totta, joissakin tuotteissa ehkä ihan ymmärrettävää :/

Elina (Ei varmistettu)

Toi edellisen postauksen akryylineule sopiikin hyvin tähän uudistuneeseen vaatekaappiin.

Anna (Ei varmistettu)

Saatan olla sokea, kun en näe edellisessä postuksessa neuletta, vaan ainoastaan kaulahuivin / kaulurin. Ja kyllä kai jokaiseen itselleen asettamaan sääntöön saa olla poikkeus? :D

Hanna (Ei varmistettu)

Moikka Anna! :) Muistatko minkä merkkinen toi kolmas takki on (se on aivan ihana!)? Oon yrittäny metsästää sitä mutta toi linkki ei toimi :/

Anna (Ei varmistettu)

Apua, en :(

rausku (Ei varmistettu)

Kashmir, mohair ja villa tuntuvat hyvältä idealta kunnes joku kaunis päivä avaa vaatekaapin löytääkseen turkiskuoriaistoukka-armeijan nakertamassa rakkaita vaatteita parempiin suihin. Se näky ei lähde verkkokalvoilta ikinä ja vaatii minun kaltaiseltani ötökkävihaajalta varmaan vuosien terapian. Vakuutus ei korvaa pennin hyrrää. Siisteydestä ei kuulemma johdu ja itse olenkin aina ollut ihan siivousfanaatikko. Niitä kuulemma vaan on etenkin pk-seudun kerrostaloissa, eikä niistä eroon pääse. Siksi minun kotiini tulee jatkossa villaa vain sen verran kuin pakastin vetää. Muuten tyydyn mielummin akryylineuleisiin.

Anna (Ei varmistettu)

Hyi kamalaaa, eiiii eii ei, onneks toi on kai aika harvinaista?

Kommentoi