Yin ja Yan

Mungolife

Asioita, jotka ovat raivostuttaneet minua tänään: 

... mun iPhone 5. Alan jo uskomaan siihen salaliittoteoriaan, että Apple laittaa laitteisiin virukset, jotta ne alkaa temppuilemaan, heti kun uusi malli tulee markkinoille, nimittäin mun iPhone meni ihan täyssekaisin samana päivänä ku iPhone 6 tärähti markkinoille. Akku kestää pari tuntia, vaikka ei juurikaan käyttäisi puhelinta, se jumittelee ja sammuilee itsekseen.

... se, että Lontoossa ei ole samanlaista tunnin systeemiä julkisessa liikenteessä ku Suomessa, vaan joudut maksamaan joka matkasta (ellei siis ole kausilippua). Tänään nimittäin meni tunnin ja vartin aikana 8 puntaa siihen, että kävin asioilla. Argh.

... se, miten ihmiset on niin helposti vietävissä. Nyt esimerkiksi tämän ebola-viruksen takia koko planeetta seisoo melkein päällään ja viedään ihan äärimmäisyyksiin tätä pelkoa. Lehdet ja telkkari käyttää hyväkseen ihmisten paniikkia ja porukka menee ihan sekaisin. Aina vähän väliä tulee näitä epidemioita, ebolaa, sarsia, sikainfluenssaa, mitälie. Ja ihmiset on paniikissa. Mullekin on moni tullut selittämään karanteenista ja mistä lie, kun olen kertonut meneväni lomalle maahan, jossa EI OLE YHTÄÄN ebola-tapausta. Ei siis yhtään sen enempää kuin Suomessakaan. Gambiaan on esimerkiksi suljettu lentoliikenne ebola-maista ja näissä maissa viime aikoina käyneitä ei oteta maahan myöskään. Joukkohysteria on jotenkin niin oksettava ilmiö, kun ihmiset vaan tyhmänä seuraa pässinä narussa. Esimerkiksi viime vuonna Commonwealthista lähteneelle Gambialle ebola-virus olisi todella valtava menetys, kun maa yrittää kasvattaa asemaansa turistikohteena ja länsi-Afrikan "helmenä". Mulla ei oo esimerkiksi yhtään ebola-pelkoa sinne mennessä sen takia juuri, että maalla on niin paljon menetettävää, että siellä turvatoimet asian eteen on ihan eri luokkaa kuin muualla. Mulla on melkein turvallisempi olo lähteä sinne, kuin olla Briteissä :D

Oho, ei pitänyt avautua, mutta jestas mua inhottaa Suomessa sekä joukkohysteriat, että ihme sopulimeininki muutenkin. Ihan oikeesti, meidän rakas kotimaamme oli Briteissä asti uutisissa, koska meillä JONOTETTIIN KORTTELIN YMPÄRI STARBUCKSIIN. Haloo Strbucksiin. Ja Burger Kingiin. Se ei tosin tainnut päästä uutisiin. Siis Burger Kingissä oli oikein avajaiset ja sinne oli jono. Syömään huonoa lihaa kahden huonon valkoisen sämpylän välissä. Yäk. Siis ei pelkästään Burger Kingille, vaan tolle käyttäytymiselle. Myönnän, olen kerran käynyt itse Suomessa Starbucksissa. Koska olin akateemisessa ja piti kirjoittaa koneella pistokkeen kanssa ja se oli lähin kahvila. Mut jumalauta oikeesti on Helsingissäkin aika hyviä kahvipaikkoja, eikä ylihintaisia kahviloita, joissa on HUONOA kahvia ja kuivia muffinsseja. Eipä ole niihin näkynyt kilsan jonoa, kun ei oo mitenkään trendikästä ottaa kuvia väärinkirjoitetuista nimistä niissä. Jeesus mä sanon.

Suomalaiset menee lampaina kun joku on "hienoa" tai "trendikästä". Ajattelematta esim. sitä, että Hesburger on tehnyt vuosia parempilaatuista safkaa JA sattuu vieläpä olemaan ihan suomalainen yritys, eikä multikansallinen ihmisoikeuksia skidisti tallova jenkkijättiläinen. Onhan se jonotus nyt helvetin kivaa. Sama näiden epidemioiden kanssa. Muistan elävästi kun oli sikainfluenssaa liikkeellä. Muissa maissa tarkoituksella haluttiin saada se ensimmäinen sikainfluenssa ja samalla immuniteetti kovempaan versioon siitä taudista. Suomessa hamstrattiin lapsille ja nuorille rokotuksia, joiden antamisen seuraukset olivat todella huonosti tiedossa. Ketään ei tuntunut kiinnostavan, että lääkeyhtiö, joka toi Pandemrixin (EDIT:// sekoitin ensin Tamiflun ja Pandemrixin) markkinoille, patentoi rokotteen kauan ennen kuin koko sikainfluenssaa tiedettiin edes olevan olemassa. Sillähän maailma pyörii. Lääkefirmat on varakkaimpia yrityksiä maailmassa, ja he luovat lääkkeet, mutta myös ne taudit, jotka aiheuttavat tarpeen niille lääkkeille. Ja sitten myydään valtioille pelastuksena rokotuksia, jotka aiheuttaa lapsille uniapneaa, narkolepsiaa, mononukleoosia ja ties mitä muuta. Ja suomalaiset hihkuu ja ostaa niitä hyvä ettei varastoon, ku Itävallan kaltaiset maat toteaa, että ei kiitos, meitä ei kiinnosta näin huonosti tutkittu asia. Go Suomi!

... se, että innostuin avautumaan tästä, vaikka tän piti olla iloinen postaus :D

Asioita, jotka ovat tehneet minut iloiseksi tänään:

... scrabblen pelaaminen tylsinä hetkinä mun rakkaiden kanssa. Oon siinä vaan aika huono.

... ihanat Miss Selfridgen Lontoon tytöt saivat mulle siitä mun himoitsemasta leoparditakista näytekappaleen, kun takki saapuu kauppoihin vasta parin viikon päästä. Ja se on aivan ihana!!

... mun lempijäätelöä oli tänään taas pitkästä aikaa ruokakaupassa

... nukuin päikkärit ja näin ihan superhauskaa unta

... raahauduin salille, vaikka olin aamulla varma, että keksisin tekosyyn olla menemättä sinne

... mun eilen tekemä treenisuunnitelma vaikuttaa aika hyvältä ja oli hyvä fiilis treenata vaikka oli jalkapäivä ja meinasin kuolla

... mun neljässä liljaoksassa on tällä hetkellä 16 kukkaa ja 9 nuppua. Tuoksu on aivan mieletön koko kämpässä.

... oli ihanaa herätä tuorekukkien tuoksuun, eikä herätyskelloon

... rakkaalta ystävältä saatu "miss you" -kuva

... ja tietenkin eniten se, että kun kävelin salilta juoksutrikooissa kotiin, ohikävellyt teinipoikien joukko huuteli perään "ohhhhbaby niceass" -huutoja, ja yksi niistä tuli kysymään jos lähden hengaa sen kanssa kotibileisiin. Se poika on 17 vuotta nuori. My work here is done. (SIIS 9 VUOTTA NUOREMPI KUIN MINÄ!!)

... se, että saan lyödä nyt läppärin kiinni, avata kirjan ja syödä niin paljon pistaasijätskiä ku hyvältä tuntuu, because I earned it!

(Kuvituksena päivän kuvasaldoa..)

Kommentit

Jonna (Ei varmistettu)

Hei, ihan hyvä pointti toi Suomen vuosittainen hysteria kausiflunssien ym suhteen.:) kuitenkin ebola on nyt vähän vakavampi tapaus kuin joku sikainfluenssa johon ei terve nuori aikuinen kovin helposti kuole...ebola taas..niih eipä taida olla montaa henkiinjäänyttä tapausta uutisoitu viimeaikoina. Kannattaa varautua siihen, että tilanne voi muuttua parissa viikossa nopeastikin. Hyvää matkaa kuitenkin, Gambia on varmasti

Jonna (Ei varmistettu)

ihana näin kun suomessa alkaa olla kylmää ja ankeaa:)) //aa osa viestistä oli kadota;D

Anna (Ei varmistettu)

Siis tietenkin järjellä pitää mennä ja jos tilanne siellä tuntuu muuttuvan, niin ei vaan mennä :) Mutta muuten en koe tarpeelliseksi boikotoida maata, jossa ei vielä ole ainakaan tiedettyjä ebola-tapauksia :)

Tiksu (Ei varmistettu)

Gambiassa ei ole yhtään virallisesti julkistettua ebola-tapausta, koska sairautta piilotellaan ja vähätellään, eikä sen olemassaoloon aina edes uskota. Ystäväni on Gambiasta ja hän on kertonut millainen tilanne siellä oikeasti on. Ei sillä että turisti sen helposti saisi, kun vaan käyttää tervettä maalaisjärkeä. :) Mutta siihen ei kannata luottaa, että virallisissa tilastoissa ei ole todettu yhtään ebola tapausta.

Tiksu (Ei varmistettu)

Vielä lisäksi äskeiseen; en ihmettele yhtään, jos ihmiset on kauhuissaan taudista, joka leviää Afrikassa valtavalla nopeudella ja johon ei ole parannuskeinoa. Hälyyttävämpää olisi, jos ihmisiä ei huolettaisi tappava tauti maanosassa, jossa sen hoitoon ja ehkäisyyn on kaikkein vähiten resursseja. Itsekään en lähtisi lietsomaan mitään joukkohysteriaa, mutta en vertaisi tätä possuflunssaankaan.

Anna (Ei varmistettu)

Ymmärrän sen, että ollaan huolissaan jostakin, mutta tää on jotenkin ihan käsistä tää touhu :D Esim. just sillä, että aletaan lähettelee mulle senhenkisiä kommentteja ku edellisessä postauksessa. Ikään kuin olisin menossa lomalle jonneki Sierra Leonen ebolakeskukseen :D

Helena (Ei varmistettu)

Sori, mut ei oo mikään ihme, että ihmiset on susta huolissaan, kun sanot meneväsi lomalle pieneen maahan, jota ympäröivissä maassa leviää kuolemantauti vinhaa vauhtia. Luulet sä tosiaan, että niillä on joku aita koko maan ympäri? Ei paljon auta, että lentoliikenne on suljettu. Ne syynää jo nyt Briteissä kaikki Afrikasta tulijat lentokentällä, että onnea vaan, jos aiot tulla sieltä takaisin. Ja sit sä vielä kehtaat kutsua susta huolissaan olevia ihmisiä joukkohysteerisiksi idiooteiksi? Onko sulle oikeasti noin tärkeää olla aina ja kaikessa oikeassa? Joku raja tuolle itsepäisyydellekin. Tässä on nyt vähän isommat asiat kyseessä.

Anna (Ei varmistettu)

Itse asiassa Senegalissa ei leviä yhtään mikään tällä hetkellä, viruksen leviäminen siellä on saatu pysähtymään :)
Toiseksi, en ole nähnyt yhtään minusta huolissaan olevaa kommenttia, vaan juuri kaltaisenlaisiasi dissaavia kommentteja :)

samson (Ei varmistettu)

mutta siihenhän on parannuskeino? eikö joku jenkkiläinen keksinyt keinoa ja sillä parannettiin joku etelä-amerikkalainen tms? Mutta he eivät halua myydä sitä lääkettä afrikkaan koska omg... henkiä saattaisi pelastua.

Anna (Ei varmistettu)

Nää salaliittoteoriat voisi viedä aika pitkälle halutessaan muuten. Onhan näitäkin teorioita ollut, että ebola on ihmisten liikkeelle laittama virus, jonka tarkoitus on keventää maapallon painetta ylikansoittumisesta. En tiedä ootko lukenu noiden teoreetikoiden juttuja, mutta aika villiä läppää siellä lentää. Tosin, mä en oikeasti sinänsä yllättyisi juuri ollenkaan siitä, jos kapitalistisen länsimaailman tarkoituksena olisi oikeasti hieman "keventää" maapalloa laittamalla joku tappava virus Afrikkaan. Niin pitkälle en kuitenkaan ehkä ole foliohattutyyppiä :D

samson (Ei varmistettu)

en mä sitä tarkottanut :D vaan sitä että lääke on keksitty mutta tummaihoisten henget ei vaan ole niin arvokkaita heidän mielestään kuten esim. valkoisen tai muuten vain amerikkalaisen :D

joo onhan tää vähän foliomeininkii mutta enpä ihmettelis :D

Anna (Ei varmistettu)

Joo, tajusin, eksyin vaan jännille ajatusurille, tai mitä oon lukenut tuli mieleeni :D

Henni (Ei varmistettu)

Mä luulen, että Starbucks ja Burger King on kuitenki niin "eksoottisia" Suomessa, että ihmiset innostuu kokeilemaan niitä. Monet trendit tulee kuitenki isompiin maihin verrattuna paljon myöhemmin Suomeen. Luulisin, että monet ihmiset haluaa nimen omaan testata, että onko tollasten isompien firmojen safkat oikeesti hyviä :) Toki monet on varmaan käyny noissa ko. yrityksissä ulkomailla, mutta varmaan on myös iso osa joka ei ole. Ite kuitenkin haluan mielummin tukea kotimaisia yrityksiä :)

Ja mä ehkä aattelisin enemmänkin niin, että monet suomalaiset suhtautuu ainakin aluksi aika epäilevästi kaikenlaisiin trendeihin, eikä niinkää ole ensimmäisenä osallistumassa. Mutta eipä mulla mitää faktatietoa ole, että ei siitä sen enempää :D Enkä haluu lähtee yleistämään suomalaisia tai ketää muutakaa suuntaa tai toisee.

Ja ebolasta vielä...toi hysteria on kyllä ihan kamalaa :/ Ja media tietysti lietsoo sitä sen minkä ehtii...mut toisaalta taas musta on ihan hyvä, että näiden epidemioiden kans ollaan enemmän ylivarovaisia ku hällä väliä meiningillä.

Varmaa ihan täynnä kirjotusvirheitä tää teksti ja muutenki tosi sekava :D Kannattaa tälleen yliväsyneenä kommentoida :D Mut haluun vielä sanoa, että tää blogi on ihan mun lemppari ja sä oot mielettömän inspiroiva ja upee ihminen ! :)

Anna (Ei varmistettu)

No se on ihan ymmärrettävää. Mutta hei, kutsuvierasilta Burger Kingissä? :D Meneekö vähän yli kenties? Ja miksi sinne Starbucksiin piti jonottaa tunteja? Eikö sen kahvinsa voinut hakea maistiaiseksi viikon päästä, kun hysteria oli laantunut? Ei mutta kun suomalaisen pitää olla joukkohysteriassa sopulina mukana :)

KIitoksia kovasti! <3

pihvi (Ei varmistettu)

Mulle tulee aina paha mieli tällaisista kommenteista, miksi kaikki suomalaiset pitää aina niputtaa yhdeksi idiootiksi ääliökasaksi joka ei osaa itse ajatella.
Haluaisin muistuttaa että olet ihan itsekin suomalainen (ainakin osittain :) ) vaikka et Suomessa asukkaan kuin pari päivää viikosta.. :)
Kovasti vauhkosit Ebola keskustelussa että lukijasi ovat rasisteja kehottaessaan olla varovainen matkustuksen suhteen, mielestäni tällainen asenne suomalaisia kohtaan on vähintään yhtä rasistista.

Anna (Ei varmistettu)

No on se aika suomalainen ilmiö :D Enkä tiennyt että tietyn kansan edustajana voin olla rasisti ko. kansaa kohtaan. Oman kansalaisuutensa epäkohtia saanee arvostella aika vapaasti :D

Salla (Ei varmistettu)

Mitä täällä tapahtuu? Luin edellisen postauksen, yes ja vau, oot lähdössä varmaan aika upeaan paikkaan lomalle, mihin ei ihan jokainen ymmärrä lähteä ja vielä tuohon hintaan. Sit luin 30 ekaa kommentia (uskon vahvasti ettei loput olleet ihmeellisempiä) ja olin monttu auki. En yhtään ihmettele jos sen jälkeen tulee fiilis kirjoittaa yin ja yan postaus :D Voi jösses. Toki tää koko Ebola-keissi on nyt pinnalla joka paikassa, mutta en ymmärrä jos oot vielä asian selvittänyt muiden puolesta, niin mihin nää ennakkoluulot ja varoitukset perustuu? Sä et ole lähdössä mihinkään Ebola-viiruksen tutkimuskeskukseen kuten sanoit. Mites sitten USAan matkaaminen? Eikö sinnekin lähtenyt yksi lääkäri takaisin tartunnan saamisen jälkeen, koko ajan terroristijärjestö uhkailee iskulla New Yorkiin ja estääkö se porukkaa matkustamasta sinne? Järkikin sanoo, että jos tilanteet muuttuu kohdemaassa, muuttuu myös matkasuunnitelmat. Mä toivotan omalta osaltani sulle hyvää matkaa! Ps. Piti kommentoida alunperin edellisen postauksen asua, tosi harmoninen kokonaisuus ja upea värimaailma. Kuitenkin riittävän perusasu, että voisin pukea itsekin jotain vastaavaa. :)

Anna (Ei varmistettu)

No kun aivan!!! Mutta suomalainen ihminen on kovin ennakkoluuloinen. Koko Afrikka ristitään samaksi ja koetaan, että siellä ollaan huonompia/tyhmempiä/osaamattomampia, eikä tietenkään tällaista katastrofia osata selvittää. Toki monessa maista onkin ongelmia valtiollisella tasolla ja palveluissa suuria puutteita, mutta esim. Gambian ja Liberian vertaaminen on kuin vertaisi Suomea ja Togoa. Gambia on kuitenkin vuosia ollut Commonwealthissa ja hyötynyt siitä todella vahvasti. Gambia ei myöskään ole sisällissodan runtelema ja vauvankengissä monella tapaa. Itse en lähtisi nyt Sierra Leoneen tai Liberiaan, mutta Gambia on ihan eri asia :)

Kiitoksia kovasti, pitää bloggaajankin järjissään tällaiset JÄRKEVÄT kommentit asiaan :)

kkrista (Ei varmistettu)

Suomalainenhan tunnetusti jonottaa vaikka muoviämpäreitä... Koska ilmaseks saa :D Mä naureskelin jokunen aika sitten, kun Myyrmannin Burger Kingissä oli kutsuvierasilta ennen avajaisia. Siis kuinka pettyny mä olinkaan kun en päässy sinne niiden kaikkien mediaseksikkäiden ihmisten joukkoon syömään hampparia :/ :D (en siis oikeesti tiiä keitä siellä oli tai millä verukkeilla sinne oli päässyt)

Ja starbucksista en ees alota...

Anna (Ei varmistettu)

AIVAN :D Ja just noille samoille asioille oon nauranu itsekin :D Mä kieltäydyn menemästä koko Burger Kingiin, en oo kertaakaan käynyt Suomessa, enkä aio mennä :D

hansku (Ei varmistettu)

Tuo Tamiflu ei kyllä ole sikainfluenssarokote, vaan tavallisen influenssan hoidossa käytettävä suun kautta otettava lääke. Pandemrix oli se sikapiikki.

Anna (Ei varmistettu)
farmaseutti (Ei varmistettu)

Ei. Tamiflu on influenssan hoitoon tarkoitettu lääke, jota siis käytetään kun on jo sairastunut influenssaan. Lääkettä ei ole kehitetty nimenomaan sikainfluenssaa varten, vaan käytetään yleisesti vakavien influenssatartuntojen hoitoon. http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=9171&d=20089&i=ROCHE_TAMIFLU_TAMIFLU+30+mg+kovat+kapselit

Pandemrix on influenssarokote, joka sisälsi suojan sikainfluenssaa vastaan, ja jota siis käytettiin ehkäisemään influenssatartunta. Vastaavanlaisia kausi-influenssarokotteitahan on siis annettu riskiryhmille jo kymmeniä vuosia, ja sitä ei ole vielä lopullisesti ratkaistu, mikä juuri pandemrixissa aiheutti narkolepsiatapaukset.
http://www.fimea.fi/ammattilaiset/influenssa/pandemrixin_myyntilupahistoria

Lääkkeen kehittämisprosessi ei ole mitään yksinkertaista tai nopeaa, ja kestää keskimäärin 10-15 vuotta kliinisine kokeineen. Senkään vuoksi ei olisi ollut mitenkään mahdollista, että tautiin olisi kehitetty kokonaan uusi lääke tai rokote.

Anna (Ei varmistettu)

Mä en nyt jaksa käyttää mun lauantaita googletukseen, mutta se rokote, joka myytiin valtioille, jonka oli tarkoitus estää sikainfluenssaa. No se oli patentoitu ennen kuin edes tiedettiin sikainfluenssasta :) Kannattaa tutkia aihetta, jos asia kiinnostaa, se on sangen mielenkiintoista.

Ninni (Ei varmistettu)

Patentointi selittyy itseasiassa sillä, että sikainfluenssarokote on käytännössä aivan samaa tavaraa kuin aiemmin valmistettu lintuinfluenssarokote, ja nimi vain muutettiin vastaamaan uudempaa tautia. Rokote oli siis periaatteessa jo valmis lintuinfluenssarokotteen kehittämisen jälkeen, eli ennen sikainfluenssan puhkeamista, mutta vain tutkittiin että toimiiko teoreettisesti ja käytännössä myös sikainfluenssaan, plus nimen muutokset markkinoille ym. Näin itse olen lukenut. Jännän äärellä ollaan :D

Anna (Ei varmistettu)

Mä en nyt tarkalleen muista, kun tästä on jokunen vuosi vierähtänyt, mutta siinä oli kaikenlaisia kummallisuuksia ylipäätään. Toisaalta mä nyt uskon siihen, että lääkefirmat on suurimmaks osin läpimätiä rahanahneita järjestöjä, että ehkä luen niitä juttuja myös vähän puolueellisin lasein :D

Liva (Ei varmistettu)

Minä olisin kehottanut miettimään pari kertaa ennen kuin tilasit matkan. Olisi ihan eri asia lähteä vaikka Keniaan tai Etelä-Afrikkaan lomalle, jotka sijaitsevat sentään hieman etäämmällä tästä ebola-alueesta.
Gambiahan sijaitsee Senegalin sisällä, jossa on parikymmentä varmennettua ebola tapausta, vaikka Senegal sulki rajansa hyvin nopeaa. Tässä tilanteessa en siis vertaisi tilannetta Suomen ebola tilanteeseen... :)
Gambiahan sijaitsee muutenkin Länsi-Afrikassa, jonne matkustamista on kehoitettu välttämään, ettei ebola vain leviä enempää. (Mm. Pakettimatkoja on peruttu ainakin tjäreborgilta Gambiaan.) Ja niinkuin joku muukin jo mainitsi, on ebola virus aivan eri asia kuin kausi-influenssat, jotka eivät tapa suurinta osaa sairastuneista toisin kuin ebola. Tässä tapauksessa tästä joukkohysteriasta on jopa hyötyä: ihmiset ottavat enemmän selvää ebola-viruksesta, välttävät ebola alueille matkustamista ja tietävät muutenkin paljon niitä huonoja asioita leviämisestä etc etc. Muutenkin uskon että kaikkien (mielen)terveys kestää huomattavasti paremmin tätä massahysteriaa kuin oikeaa ebolan leviämistä Suomeen. Lisäksi luulen että mieluummin massahysteria ja kamalat odotukset kuolleisuudesta vaikka influenssasta kuin odotusten käyminen toteen ja miljoonat sairastuneet ja tuhannet kuolleet. Ebolaham ei tartu pelkään ihmisestä toiseen vaan myös eläimet voivat olla taudinkantajia. (Simpansseistahan ebolan alunperin epäillään levinneen ihmiseen) kuukaudessa tilanne voi muuttua täysin ja voi olla ettei Länsi-Afrikkaan edes saa matkustaa "huvin vuoksi" silloin tai voi olla että ebolaan on keksitty hoito/rokote jolloin epidemia on jo laantunut.
Toisaalta tiedetäänkään ne naisten matkat Gambiaan samalla tavalla kuin miesten matkat Thaimaahan;)

Anna (Ei varmistettu)

Itse asiassa asiaa mietittiin enemmänkin kuin pari kertaa :) Miksi oletat, että ostettiin liput vaan suorilta yhtään miettimättä?

Senegalissa viruksen eteneminen on saatu loppumaan, ja pahimmat ongelmat on Liberiassa. Tjäreborgin pakettimatkat Gambiaan on peruttu ihan eri syystä kuin ebolan takia ja Gambiaan oleva matkustustiedote näyttää edelleen vihreää valoa sinne menijöille. Ei kannata unohtaa, että Afrikka on suuri manner, eikä suomaliasten rasistinen olettama afrikkalaisia kohtaan (ei siellä kuitenkaan mitään osata) ole ihan paikkansa pitävä.

Itse asiassa todennäköistä on, että ebola on levinnyt hedelmälepakosta eikä simpanssista, ja sen leviäminen ei ole ihan niin helppoa kuin influenssan. Minä en ainakaan ajatellut koskea limakalvokontaktilla kuolleisiin tai sairastuneisiin tuolla päin :D

Jos tilanne Gambiassa muuttuu, en tietenkään mene sinne. Pahemmaksi siis. Rokotetta / hoitoa virukseen on turha odottaa tällä aikavälillä. Sille yhdelle kokeelliselle lääkkeelle on annettu lupa, mutta ei sekään ihmisiä paranna. Rokotetta asiaan ei ole tulossa vielä vuosiin todennäköisesti, ja silloinkaan en sitä ottaisi.

Ja, vaikka haluat leimata minua seksituristiksi, niin voisin kuvitella että matkaseuralla voisi olla vähän nokan koputtamista jos siellä lähtisin jonkun paikallisen kanssa pyörimään puskiin :D

Kate (Ei varmistettu)

Voi jessus! xD siis kohtahan tässä ei uskaltaisi tehdä mitään, matkalla lentokone voi syöksyä alas, kissa voi hyökätä kimppuun ja purra ja siitä saada jonkun infektion, tai sit jos jää kotiin ja pyörtyy suihkussa ja hukkuu veteen tai vaikka vettä juodessa hukkuu. Tai sit joku jengi lyö pään tohjoksi Suomessa. Vaik tuolla olisikin 20 tapausta, niin verrattuna ihmisten lukumäärään aika häviävän pieni, joka maassa varmasti ton verran on tauteja! (vaarallisiakin joitain). Ainakin jos sen leviäminenkin pysäytetty eikä tartu mistään hengitysilmasta...eri asia jos viel leviäisi siellä Senegalissa.

Vituttaa sinänsä kun en itse ole mikään lammas joka seuraa kaikkia, mutta tuntui että minut "aivopestiin" sukulaisten johdosta ja median johdosta tuohon sikarokotteeseen, ja olen lievästi sanottuna potenut väsymystä sen jälkeen (nm. 12 tuntia yössä unta ja päivällä meinaa nukahdella). Kyllä valtion ja mediankin olisi pitänyt asiaa hillitä, koska ei voida olettaa että yksityinen ihminen ehtisi kaiken muun ohella selvittää asiaa, en yleisesti tiennyt tuolloin edes rokotteiden haitoista. Esim. tuolla Itä-Vallassa media ja valtiokin ovat olleet varmaan sitä vastaan, tai eivät ainakaan samalla lailla kuin Suomessa levittäneet mediassa sitä että rokotetta pitää ottaa. Jos olisi, olisi Itä-Vallassakin ihmiset varmasti ottaneet rokotetta. Tympäsee kyllä Suomessa tuo, mistään ei oteta selvää ennenkuin aletaan tuputtumaan ihmisille! Väkisin siinä tulee uskottua että rokote tulee ottaa, varsinkin jos ei rokotteista ole ottanut selvää muuten (kun kaikesta ei ehdi ottaa selvää muun elämän ohella ja joskus sitä vain luulee tietävänsä ja kuvittelee että eivät kai he huijaisi.) Olisinpa asioista ottanut selvää ennen rokotteen ottoa.

Kate (Ei varmistettu)

yleisesti ottaen voisi sanoa että minua tympäsee myös se, että jos joku sanoo Suomelle että teidän tulee tehdä näin, tai suositellaan että tehdään näin, niin eiköhän heti suostuta

Anna (Ei varmistettu)

Se on kans jännä. Ja asioita yritetään muuttaa muuttamalla jotain fb-profiilikuvia alkoholijuomiks :D ei näin.

sanna (Ei varmistettu)

Itseasiassa ebola ei tarvitse hivin tavoin limakalvokontaktia..

Anna (Ei varmistettu)

No joo, ei varsinaisesti, mutta limakalvoilta tai eritteistä leviää lähinnä.

Paula (Ei varmistettu) http://deleted

Mua vitutti niin helvetisti silloin sikainfluenssa-aikana se vouhkaaminen niistä vitun rokotteista! Oisin kuulunu jopa riskiryhmään, eli oisin saanu kiilata kaikkien niitten hysteeristen ihmisten ohi ottamaan sen piikin, mutta ennemmin oisin katkassu iteltäni sormen ku menny ottamaan sen! Joka vuosi tulee influenssat ja jos mä johonkin hieman voimakkaampaan flunssaan kuolen niin sitten mun on aika mennäkki. Rahastusta oli koko rokoterumba.

Anna (Ei varmistettu)

AMEN.

meeea (Ei varmistettu)

Jätin blogisi lukemisen joskus keväällä, mutta nyt tulin tänne uudestaan erään keskustelupalstan kautta. Tiedän, että negatiiviset kommentit saavat sut usein vastaamaan kärkkäästi, mutta nyt on vaan pakko kommentoida. Alkoi nimittäin ärsyttämään muuan asia tässä postauksessa, niinkuin sinuakin on näemmä ärsyttänyt eilen ;).

Ensinnäkin, mua ärsyttää yleistys "Suomen tunnin systeemistä", koska semmostahan ei ole kaikkialla Suomessa. Helsingissä ilmeisesti on joo ja oisitkin voinut verrata Lontoota mielummin Helsinkiin, etkä koko Suomeen. Ja on varmasti muuallakin kuin Helsingissä (ainakin Tampereella) mutta ei se todellakaan ole mikään koko Suomen JUTTU, harmi kyllä! Vois nimittäin olla!

Toiseksi, vaikka sinä et tykkää esim. B.Kingistä, niin antaa muiden tykätä ja käydä syömässä niiden ruokia ja jonottaa kahviloihin vaikka kahden korttelin ympäri, mitä se sulta on pois. Jos britit haluaa uutisoida asiasta, niin ihan oikeasti, mitä väliä? En ymmärtänyt mikä ihmeen pointti tuollakin kohdalla oli: Suomeen tulee uus yritys, mihin suomalaiset haluaa tutustua ja vaikka sitten jonottaa. Siinäkös jonottakoot. Britit tekee siitä jutun millasta meininkiä täällä on. Antaa tehdä! Mikä siinä niin ärsyttävää on? :D

Ebola -juttuun en viitti edes kommentoida, rivienvälistä kyllä huomaa, että et ole kovin perehtynyt Ebolaan, ei sitä voi verrata sikainfluenssaan, mutta kukin tavallaan! (BTW, ei sikainfluenssarokote aiheuttanut UNIAPNEAA! :D).

Ruoka-annos kuvassa on varsin herkullisen näköinen, itse oon hirveen laiska tekeen salaattia, vaikka eihän siinä oikeasti edes kauaa mene! :D Muuten, miksi noissa kuvissa, mitkä on selvästi netistä otettu, niin on "mungolife" -kuittaus alareunassa?

Anna (Ei varmistettu)

Joo, totta, en ajatellut, että systeemi olisi eri muualla, kun olen asunut koko ikäni pk-seudulla, missä mennään tuolla tavalla :)

Kyse ei olekaan siitä, että ihmiset haluaisivat juuri niitä ruokia ja jonottavat sinne sen takia. Vaan koska se on Burger King tai Starbucks, ja on niin cool kun Suomeen saadaan jotain uutta. Ihmiset menevät sen takia, että muutkin ovat. Se on se ongelma, joka MINULLA HENKILÖKOHTAISESTI saanee olla asian kanssa :D Ihmiset on mainonnalla aivopestyjä, ja suuret jenkkiyritykset hieroo käsiään onnellisesti yhteen Jenkeissä :D

Itse asiassa voisin väittää lukeneeni ebolasta paljon enemmän kuin moni lukijoista. Tein päätökseni matkasta nimittäin vasta pitkän tutkimuksen jälkeen :) Ja ei, se oli liioittelua tamiflun kohdalla, että se aiheuttaisi uniapneaa, mutta narkolepsiaan sillä on havaittu yhteys :)

Tuohon pöllökuvaan tuli vahingossa toi Mungolife, kun ne kaikki kerralla vein tänne blogiin. Muut on ihan mun omia kuvia :)

meeea (Ei varmistettu)

Kiitos asiallisesta vastauksesta! :)

Itse en ole koskaan käynyt B.Kingissä. Keväällä ja nyt syksyllä kävin Helsingissä, joten mahdollisuus olisi kyllä ollut, mutta eipä kuitenkaan tullut mentyä erinäisistä syistä. Mulla ei siis ole mitään kokemusta B.Kingistä, joten en tiedä kuinka hyviä tai huonoja niiden hampparit ovat. Voisin kuitenkin käydä maistamassa, KOSKA tykkään testata uusia paikkoja, joissa en ole aiemmin käynyt. Sillä ei ole väliä, onko se paikka ns. kuuluisa vai ei, eli en mene sen mukaan. Uusilla paikkakunnilla käynkin yleensä paikallisissa, ei-ketjullisissa, ravintoloissa / kahviloissa. Tosin, jonottamaan (pitkiä aikoja) en kyllä todellakaan lähtis - olisi paikka mikä tahansa! Starbucks ei ole myöskään tuttu, logon jopa tunnistan, sielläkin voisin joskus käydä jos eteen tulis ja ois "kahvitteluhetki". Kahvia en tosin juo, mutta kai siellä muutakin on? En oikeasti edes tiedä onko :D.

nna (Ei varmistettu)

jos käytät oysteria niin siinä on päivittäinen price gap! :) eli jos käyttää julkisia paljon yhden päivän aikana niin se ottaa siitä tietyn summan ja sitten saa ajella niin paljon kuin haluaa. muistaakseni oli noin 6 puntaa (en oo ihan varma) mutta tarkista kortista, ettei se kuitenkaan sen enemää ottanut! :) julkinen on muutenkin tajuttoman kallista lontoossa :( terv. 2-zonelainen, jonka julkinen liikkuminen maksaa liikaa :D

Anna (Ei varmistettu)

Ai niin, unohdin ton gapin!! Totta. Yleensä meen kausiajalla, mutta nyt oon niin rikkinäisesti Lontoossa, etten ole vielä ostanut kautta tohon :)

Krisse (Ei varmistettu)

Cap :)

Sanna (Ei varmistettu)

Käytätkö sitä sony xperia z2 enää?

Anna (Ei varmistettu)

Käytän! :) Mulla on kaksi puhelinta, ja se on jatkuvasti käytössä. Ehkä sekin on saanut kyllästymään enemmän ja enemmän iPhoneen, ku Sonyn lataan kolmen päivän välein, iPhoneni kolme kertaa päivässä :D

Henna (Ei varmistettu)

Pari asiaa..

1) Kannattaako sun oikeasti syytellä muita sopulitouhuista ja joukkohysteriasta jos itse oot ihan samanlainen? Itseltäsi löytyy lähes kaikki suomalaisten bloggaajien sopulitavarat, onko se sun kohdalla jotenkin enemmän oikeutettua kun se, että jos joku jonottelee starbucksiin tai burger kingiin?
2) Et voi laittaa Mungolife-vesileimaa kuvaan, jota et ole ottanut itse. (pöllökuva)
3) Oot vaikuttanut viime aikoina TODELLA ylimieliseltä, ilkeältä ja töykeältä kommenttiboksissa. Fakta on se, että et tienaisi tällä sun blogilla yhtään mitään jos kukaan ei tätä lukisi. Kannattaisi laskeutua sieltä pilvilinnoista meidän tavallisten kuolevaisten joukkoon eikä nostaa itseään jatkuvasti jalustalle.

Anna (Ei varmistettu)

1) Mitäköhän "sopulitavaroita" minulta löytyy? Mun mielestä se, että ostan oman makuni mukaiset tavarat, joista pidän, on pikkaisen eri asia kuin joukkohysterialla huonojen hamppareiden perässä jonottaminen :D
2) Se on tullut siihen vahingossa, kun vein kaikki samaan aikaan.
3) Kannattaa muistaa, että mun tapauksessa metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan :) Pitäisikö mun nuoleskella sun(kin) persettäs tällaisen kommentin jälkeen, vai vastata samalla tavalla takaisin? Mä en ole ylimielinen, enkä ilkeä, enkä edes töykeä. Jos mua kohtaan hyökätään niillä tavoin, sitten olen sitä myös takaisin :) En niille, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse.

Mate (Ei varmistettu)

Ei siinä tarvitse olla mikään hysteerikko tajutakseen, että nyt puhutaan jostain hieman vakavammasta kuin sikainfluenssasta tai sarsista. Ebola on monenkertaisesti vaarallisempi, se leviää huomattavasti nopeammin, on paljon tappavampi ja siihen ei ole olemassa parannuskeinoa. Ei ole mitään joukkohysteriaa välttää länsi-Afrikkaan matkustamista, vaan ihan maalaisjärjen käyttöä.

Anna (Ei varmistettu)

Miksi koko Länsi-Afrikka, jos siellä on ebola-vapaita maita? Tätä en ymmärrä :D

Ensinnäkin, Senegalissa, joka on Gambian ympärillä, on leviäminen saatu loppumaan. Toiseksi pitänee muistaa, että virus ei tartu toista päin hengittämällä vaan "Ebola tarttuu suorassa limakalvo- tai verikosketuksessa sairastuneen tai kuolleen henkilön ruumiineritteisiin, kuten vereen, sylkeen ja virtsaan. Ebola voi myös tarttua suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä." En ajatellut harrastaa kumpaakaan.
Kolmanneksi, pidetään äärimmäisen todennäköisenä, että seuraavan kahden viikon aikana virus tullaan löytämään Ranskassa ja Briteissä. Pitäsiköhän sitä ostaa kaasunaamari ja lukittautua himaan?

Anne (Ei varmistettu)

Tuli jotenkin surullinen fiilis tästä postauksesta. Kenelläkään tässä maailmassa tuskin on faktatietoa siitä, että missä tauti on lopettanut leviämisen ja missä ei. Lisäksi pitää muistaa, että on mahdollista, etteivät kaikki tautitapaukset päädy tilastoihin asti. Kyseessä on vakava tauti ja ainoa keino auttaa ihmisiä on estää taudin leviäminen. Itselleni tuli sellainen kuva tästä postauksesta, että kovasti vähättelet nyt asian vakavuutta. Sanot tutkineesi asiaa, hieno juttu, mutta kun tosiaan tästä taudista ei edes asiaan vihkiytyneet tutkijat tiedä kaikkea, niin miten voit ajatella, että itse tietäisit paremmin? Viittaan siis tuohon leviämisen pysähtymiseen, matkustusrajoituksiin, varoituksiin jne.

Anne (Ei varmistettu)

Ja piti vielä sanoa, että lisäksi olisi teoriassa mahdollista, että saattaisit itse tietämättäsi levittää virusta eteenpäin. Entä jos kaikki muutkin ajattelisivat kuten sinä? Juuri ihmisten suhtautumisella asiaan ja toimilla joko edesautetaan leviämisen pysähtymistä tai päinvastoin.

Anna (Ei varmistettu)

Itse asiassa oireeton ihminen ei levitä ebolaa, vaan sen voi saada vaan ihmiseltä, jolla on oireita. Tässä on hyvin kiteytetty asia:

"Ebolavirus tarttuu vain kosketusyhteydessä virusta kantavaan, käytännössä tautia sairastavaan. Nopea leviäminen, tästä huolimatta, johtuu puutteellisesta suojautumisesta sairaiden ympäristössä kuten perheissä ja osittain etenkin aluksi terveydenhuollossakin. Sillä ei katsota olevan kykyä aiheuttaa pandemiaa, maailmanlaajuista epidemiaa. Maailman terveysjärjestö (WHO) on julistanut Ebolan johdosta kuitenkin kansainvälisen hätätilan. Samalla WHO toteaa, että riski matkailijoille katsotaan hyvin vähäiseksi, koska tartuntaan tarvitaan läheinen suora kosketus tautia kantaviin luonnon eläimiin tai sairastuneeseen henkilöön. WHO ei suosita matkustusrajoituksia. Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään vähemmän tarpeellisia matkoja epidemiamaihin. Tämä ei johdu erityisesti tartuntariskistä vaan siitä, että olot noissa maissa eivät ole vakaat, mikä voi tuoda hankaluuksia matkustaville. Muun muassa usean maan rajavalvonnassa toteutetaan matkailijoiden terveystarkastuksia, ja epidemiamaissa voivat monet käytännön asiat olla poikkeuksellisen tilanteen vuoksi hankalia."

Jos siis annetaan asiasta paremmin tietävien antaa lausuntonsa riskeistä ja ongelmista, ja teen matkani kanssa miten itse itselleni parhaaksi koen :)

Ebola-keskustelu tässä blogissa saa loppua tähän, en jaksa vänkää asiasta ihmisten kanssa, jotka eivät paria shokkiuutista enempää ole aiheeseen perehtyneet. (Nyt en tarkoittanut Sinua ainoastaan)

Pages

Kommentoi