Yksi kesän odotetuimpia...

Mungolife

Tässä kun ollaan juuri matkalla kohti Turkua pienelle päiväretkelle miehen kanssa, niin ei auta kuin fiilistellä hieman ensi viikon viikonlopun suunnitelmia. Tässä nimittäin onnistuttiin tempaisemaan sama hässäkkä kun viimeksi Ruisrockiin matkatessani, kun alkumatkasta kuului vierestä, että eikös se tämä Hangontie johda Turkuun myös? Ei. Toissavuonna Merin ja Jarskin kanssa sähläsimme Turkuun Lohjan kautta, mutta se olikin ainoa vastoinkäyminen sinä viikonloppuna. Silloin nimittäin vietimme aivan mahtavat kolme päivää Ruissalossa, ja ainoa harmittava asia oli se, että välillä piti tehdä töitäkin. Tänä vuonna lähdemmekin Ruisrockiin ihan vapaalle heittäytyen, ja en malta odottaa! Syystä tai toisesta se jäi viime vuonna väliin ja on harmittanu ever since.

Tänä vuonna oon ehdottomasti menossa. Tiedossa on nimittäin aika huikee ohjelma!! On Pharrellii, Ellie Gouldingia ja Veronica Maggioo, joita kaikkia odotan innolla. Jotenkin luulen, että toi Pharrellin Happy tulee kesäisessä Ruissalossa räjäyttää potin, eikä varmaan 50 Shadesin Love Me Like You Do Gouldingilta jätä ainakaan mua ihan hiljaiseksi :D Näin entisenä lontoolaisena kiinnostelee myös nuo brittilisäykset valtavasti! Haloo Helsinkiä, Mike Monroeta ja Kaija Kootakin menen varmasti kuuntelemaan, joten kiirettä tulee pitämään :D

Jo viime kerralla olin supervaikuttunut alueesta ja festarin tunnelmasta, ja tänä vuonna on laitettu taas uusia hommia pystyyn.

Keskelle festivaalialuetta rakennetaan designkylä, jossa esitellään uusia tekijöitä, joista monet tekevät tuotteensa vain Ruisrockia varten. Ravintola-alueista on pidetty kanssa huolta, paikalla on nimittäin mm. Pizza & Beer joka tarjoilee erikoisoluita (miestä kiinnostaa, itsehän en ole olutta edes koskaan huikkaa enempää maistanut) ja paikalliset ravintolat on esittelyssä Eat My Turku -ravintola-alueella. Itseäni kiinnostelee tuota olutta enemmän viinibaari, samppanjabaari, drinkkibaarit ja kuohuviinibaari. Kiitos kyllä, kädenlämpöinen lonkero ei oo yhtään niin mun juoma kuin skumppa ja viini :D Ruokamaailmasta ja designkylästä voi muuten tutkia itse lisää linkkien takaa. PS. OHMYGOD Suomen paras sushipaikka Karu Izakaya on mukana Ruississa!!! Ziisus, me ollaan menossa just Turkuun puoliks vaan sen takia, että mun on pakko saada viedä mies sinne Karuun ja nyt se onki siellä festarialueella mukana. Mä kuolen onnesta ens vkl. Jos ei kiinnosta Ruissin artistit, niin kattokaa se ruokapaikkojen lista :D Mä oisin varmaan menny tonne viikonlopuks ihan vaan syömään tolla perusteella. Voisinkin kysyä, jos jollain olis telttaa lainata vaatteeks.

Aijai, ensi viikonloppu, tule jo!! Apua, mitä mä puen festareille päälle?!

Lisätietoja ruokapaikoista, design-kylästä ja artisteista täältä (julkaistu tällä viikolla) ja kaikkia lippuja on vielä myynnissä!! Täältä saa lippuja :)

Kuka muu on tulossa ja tuuttehan moikkaamaan!? :)

Kommentit

S - Beauty of Life (Ei varmistettu) http://www.beautyoflife.fi

Jos ehdit niin käykääpäs siskoni kahvilassa Turussa ;)

http://www.beautyoflife.fi/2015/06/amerikkalainen-jalkiruokaravintola.html

Jenni R (Ei varmistettu) http://Www.kenkafriikki.com

Mää oon tulossa ekaa kertaa ikinä Ruissiin ja odotukset on kyllä kovat! Varasin hotellinki jo joskus syksyllä, sillä minähän en missään hikisessä teltassa nuku ;D

Annika (Ei varmistettu)

Ruissi kuuluu jokaiseen kesään! Kolme päivää tänäkin vuonna, parasta!! Tervetuloa tänne Turkuun! <3 ps. Karu on ihana!

Jatta (Ei varmistettu) http://onlygirlintheworld-blog.blogspot.fi/

Tulossa ollaan! Ensimmäistä kertaa tosin, joten odotukset on korkeella! Ja ton ruokamaailman listan nähtyäni en tiedä kumpaa odotan enemmän, Ellie Gouldingia vai syömistä. :D

Tosi kiva kun ruissiin on saatu niin paljon pienempiä indie artisteja tänä vuonna! Jos ei ole sulle vielä tuttu bändi niin käy ihmeessä kuuntelemassa Of Monsters Of Men, taitaa esiintyä sunnuntaina :)

Matilda (Ei varmistettu) http://matildaselin.blogspot.com

Pidä hauskaa! Itse olen juuri muuttanut Turusta Helsinkiin, joten omalla kohdalla jää kyllä tämä ilo väliin. Mutta Ruissalo on uskomattoman kaunis paikka ja festarit aina onnistuneet :)

Memmuli (Ei varmistettu)

Kuulkaapas tätä, mä olen ollut ihan ekoilla festareilla Ruisrockissa, mutta en muista mikä oli vuosi? Ryömittiin jossain kurassa vilttien kanssa, ei ollut edes makuupussia, saati telttaa. Mutta hauskaa oli. Turku on muutenkin kesällä ihan paras.

Memmuli (Ei varmistettu)

Vuosi oli muuten 1970 !

Memmuli (Ei varmistettu)

Vuosi oli muuten 1970 !

Pullanmuru (Ei varmistettu)

Onko tää mainospostaus tai yhteistyöpostaus Ruissin kans? Vaikuttaa ainakin ihan semmoselta...

Kommentoi