YRITTÄJYYDESTÄ

Mungolife

Luin tosi mielenkiintoisen jutun Julia Loukiaisesta, nuoresta naisesta, joka on viemässä yrityksensä konkurssiin ja joka on puhunut asiasta avoimesti ja kasvot konkurssille antaen. Musta on ollut tosi mielenkiintoista seurata keskustelua, jossa konkurssia on pidetty milloin epäluotettavan ja laiskan yrittäjän merkkinä, milloin minäkin huonona asiana. Se on jotenkin outoa, että konkurssissa on joku hirveä stigma edelleen Suomessa, vaikka kyseessä on vaan taloudellisen arvion pieleen meneminen. Ylipäätään Suomessa on hyvin vahva tuomitsevuus niin velkaantumisessa kuin konkurssissa. Olen itsekin sitä mieltä, että holtittomalla käyttäytymisellä aiheutettu velkaantuminen ja saneeraukset tai konkurssit eivät ole hyviä asioita, mutta velkaantumsielle tai konkurssille voi olla monta erilaista syytä. Asiat eivät aina mene suunnitellusti, ei vaikka olisi kaikkea muuta kuin laiska ja epäluotettava.

Kahdeksan vuotta yrittäjyyttä takanani uskallan hieman avata omia ajatuksiani yrittäjyydestä ja nuorena yrittämisestä. Yrittäjyyttä on monenmoista tullut kokeiltua. Alihankkijana yrityksen sisällä hyvin työntekijämäisessä asemassa, bloggaajayrittäjänä, konsulttina ja verkkokauppayrittäjänä. On ollut työntekijän palkkaamista, on ollut veroselvittelyjä ja laajojakin sellaisia. On ollut tavallista arkea kirjanpitoineen, taloussuunnitelmine, Exceleine ja myyntine. 

Sikäli mulla on aina ollut onnekas asema. Hyppäsin mun alalle hyvänä hetkenä jolloin sain yrityksen kannattavaksi jo ensimmäisenä vuonna. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää. Se on kuitenkin ominaista juuri tälle minun alalleni, sillä tässä ei ole suuria sijoituskohteita kuten vuokratiloja, kaivureita tai teknologiaa. Ei ole tiloja, ei ole kalliita vakuutuksia. Mun yritys on minä, mun aivot ja sormet ja pienehköt säilytystilat sekä verrattain edulliset tarvikkeet läppäristä kameraan ja kuvankäsittelyohjelmista domaineihin ynnä muihin sellaisiin. Mun yritys jatkaa toimintaansa olen Fijillä tai Lempäälässä, eikä mikään ole sidottu yritykseeni. Menestyminen ei siis ole kiinni siitä pääseekö vaikka ensimmäisen kolmen vuoden aikana mustalle, sillä sinne punaiselle ei pitäisi muutenkaan joutua ammattibloggaajana. Tää on myös niin joustavaa, että yrittämisen aloittaessa tai vaikka kesken, voi tehdä muutakin työtä, sillä tämä työ voi tapahtua mihin aikaan päivästä vaan. Ja mikä parasta, yrittäjyys on mahdollistanut kaikista tärkeimmän, eli sen, että oon voinut tehdä töitä ja olla taloudellisesti itsenäinen ja elää mukavaakin elämää niin muuttojen keskellä kuin myös äitinä. Mukautuva yrittäjyys antaa mahdollisuuden siihen, että voin viettää mahdollisimman paljon aikaa poikani kanssa, mutta samalla pysyä kiinni työelämässä ja tienata omat rahani. Sitä muistuttamassa on mun pöydällä toi #MAMABOSS -nimikyltti, hassu pieni lahja, joka on mulle kuitenkin tärkeä merkityksensä vuoksi. 

Kuten sanottua, mulla on hyvin erilainen tilanne yrittäjänä kuin monilla, mm. kulujen ja riskien osalta. Olen minimoinut riskit sikäli, että mulla ei ole isoja kulueriä, joita joudun ottamaan lainana eikä mulla ole esimerkiksi vakkarityöntekijöitä, jotka voisivat haastaa oikeuteen jostakin. Mun yrityksellä ei itse asiassa ole edes luottokorttia, vaikka ainoa ihminen, joka voisi yrityksen vetää miinukselle, on minä itse. Verkkokauppaa avatessa otin yritystilini pankista hyvin pienen lainan, jolla sain katettua ensimmäiset isot hankintaerät, koska moni tavarantoimittaja vaati ensitoimitukseksi hieman isompaa erää kuin yleensä. Otin pienen lainan, jonka tiesin varmasti pystyväni maksamaan seuraavan 6 kk aikana. Olisin voinut olla ottamattakin, mutta haluan, että mulla on aina kassavirtaa, eli rahaa yrityksen tilillä enkä halunnut vetää tiliä liian laihaksi. 

Mä koen, että mä oon yrittäjänä tosi etuoikeutetussa asemassa. Jotta voisin tehdä mitä haluaisin, en joudu tekemään kalliita materiaalihankintoja, riskihankintoja tai muutakaan. Mulle ei tule yllättäviä kulueriä ja ainoa työntekijänikin on minulle hyvin läheinen ihminen. Mieheni ja perheeni ovat aina tukeneet yrittäjyyttäni ja olen saanut tehdä mukavaa liikevaihtoa jo useamman vuoden. Toiminimenä mukana kulki tietynlainen huoli, sillä aina on olemassa jotakin riskejä (joita ei osaa edes ajatella), sillä toiminimenä vastasin myös mahdollisista veloista ja ongelmista kaikella omalla omaisuudellani. Kun mulle olisi jo taloudellisestikin ollut hyödyllistä tehdä töitä osakeyhtiön kautta, vitkuttelin ja vanuttelin tekemistä, koska en jaksanut keskittyä siihen byrokratiaan. Milloin olin raskaana, milloin pikkuvauvan tuore äiti. Näitä ennen oli joku muu selitys. Sain vihdoin itseäni niskasta kiinni 1,5 vuotta sitten ja perustin osakeyhtiön toiminimen tilalle. Ja menihän siinä peräti päivä. Että se siitä pelosta, turhaahan se oli. 

Ymmärrän, että monella on hyvin erilainen tilanne yrittäjänä. Yrittäjyys vaatii isoja resursseja alkuun ja jos ei ole omasta takaa niitä, niin lainoja, joihin joutuu takaamaan aika paljon henkilökohtaista. Siihen en kyllä pystyisi ja nostan hattua kaikille rohkeille, jotka pystyvät. Oon seuraillut kiinnostuneena tätä keskstelua yrittäjyydestä ja varsinkin nuoresta yrittäjyydestä, ja mun silmät on avartanut tosi paljon kaikille niille yrittäjyyden negatiivisille aspekteille, joita en edes ole osannut ajatella. Oon sellaisessa Naisyrittäijen ryhmässä, jonka keskusteluja seuraan mielenkiinnolla. Se on todellakin avartanut käsitystäni siitä, millaista on olla naisyrittäjä Suomessa ja korostanut sitä, kuinka etuoikeutetussa asemassa on tällaisen "helpon" yrittäjyyden kanssa. 

Mulla on pitkäaikaisia sitoutuneita yhteistyökumppaneita, mulla on ihania asiakkaita, mulla on aina mahdollisuus etsiä uusia asiakkaita ja mun ala on voinut viime vuodet hyvin ja alan korvaus on noussut todella paljon vuosien aikana. En voi olla kuin onnellinen, että lähdin yrittäjäksi. Joku käyttäisi termiä "uskalsin yrittäjäksi", mutta pakko sanoa, että en koskaan ajatellut, että tämä olisi jotenkin uskaltamista. Ei tämä olekaan, kun tässä ei ole oma henkinen hyvinvointi ja terveys ja omaisuus vakuutena. Mä lähdin yrittämään vähän silleen takki auki, että katotaan mitä tästä tulee, ajatellen vaan, että teen parhaani ja en ota mitään luottoja tai lainoja enkä tee mitään hölmöä. Ihan hyvin on mennyt. Parit yllättävät mätkyt, joita seurasi ilonkyyneleitä aiheuttaneet palautukset, jotka olivat ensimmäiset laatuaan tuossa pari vuotta sitte. Mätkytkin on kuitenkin sellainen juttu, joka ei ole valtava yllätys, vaan ennakoitavissa oleva asia, jonka saattaa välillä haluta ottaa tarkoituksellakin. Pari yllättävää selvitystä verottajan kanssa on ollut ja muutama ärsyttävä papereiden pyöritys, joka vei enemmän aikaa kuin ajattelin. Siinäpä ne mun vastoinkäymiset.

Mutta, pääsin tässä kaiken keskellä kyllä vuoden verran maistamaan sellaista samantyyppistä yrittäjyyttä kuin mitä usein on. Verkkokaupan avaaminen oli musta mielenkiintoinen ja jännittävä haaste, mutta se, että se oli auki noin vuoden, puhunee omaa kieltään. Hankintojen tekeminen on kallista, myynti on epävarmaa ja katteet ja korvaukset sentyyppisestä yrittäjyydestä eivät ole linjassa sen kanssa, mitä voin saavuttaa taloudellisesti muuten ajallani. Ja koska aikaa ei ollut rajattomasti, ihania mahdollisuuksia tulvi välillä vaikka mistä ja kun löysin kivan työyhteisön, niin oli helppo tietää mistä luopuu. Työteliäisimmästä ja riskaabeleimmasta osasta tietenkin. Varsinkin kun se oli vähiten palkitseva, taloudellisesti siis. En kadu yhtään, että kokeilin, sillä opin ymmärtämään ja arvostamaan pienyrittäjiä ja pieniä verkkokauppoja niin paljon siinä prosessissa. 

Helppohan mun on kehua, että yritä yritä, yrittäjyys on kivaa. Ei se oo niin itsestäänselvää. Ajoituksella, alalla ja muulla on niin paljon väliä. Toki mun mielestä yrittäjyys on ihanaa, en sitä olisi muuten kahdeksan vuotta jatkanut. En oo sidottu kehenkään vaikka lomien suhteen, ei tarvitse noudattaa mitään työaikoja, saan tehdä itsenäisesti ja olen vapaa. Vapauden mukana tulee vastuu, mutta olen jo oppinut kantamaan sen ja mulla on toimintasuunnitelma, jolla mä pärjään mielestäni hyvin ja oon varautunut pahimman varalle. Tiedän aina kuinka paljon firmaani on tulossa rahaa seuraavan 3 kuukauden aikana (vähintään, jotain yllättäviä lisätuloja saattaa tullakin) ja mitä välttämättömiä menoja mulla on tällä ajalla. Siitä pystyn hyvin pysymään kärryillä ja varautua eri tilanteisiin. Lisäksi pystyn omalla panoksellani vaikuttamaan hyvinkin vahvasti siihen, mitä nämä summat on. Se ei ole itsestäänselvää palkkatyössä. Mulla on yrityksen tilillä aina sellainen puskuri, että pari huonompaa kuukautta menee ihan järkevästi ja sama pätee henkilökohtaisessa taloudessa. Aina on oltava pientä turvaverkkoa, jonka varaan tippua.

En siis voi sanoa, että yrittäjyys olisi musta tuntunut koskaan hirveän raskaalta, sillä vapauden vastapainona koen olevani se, joka ajaa tätä hommaa ja mulla on ohjakset käsissäni. Se tuo tietynlaista kontrollintunnetta, joka on mulle tärkeetä. Raskasta olisi olla jonkun muun, kuten vaikkapa arvaamattoman pomon armoilla, ainakin mulle. Yrittäjyys on ollut musta tosi palkitsevaa, mutta herääkin kysymys, miksi hain töihin sitten viime syksynä? No, en oikeastaan hakenut töihin, vaan hain mielenkiintoisiin paikkoihin. Uudella paikkakunnalla on välillä yksinäistä ja se on oikeestaan se perimmäisin syy, mikä ajoi mut hakemaan nykyistä työtäni. Yrittäjyys on nimittäin omalla tavallaan itsenäisen lisäksi yksinäistä. Toki mulla on kollegoita ja paljon ystäviä, mutta työyhteisö, jonka kanssa on tekemisissä päivittäin, on ihan eri asia. Ja vuosien varrella opin kaipaamaan sitäkin, varsinkin kun tykkäsin meidän porukasta Kuopiossa ollessani mainostoimistossa. 

Mutta niin, se konkurssi. En voi sanoa, että osaan kuvitella tilannetta. En oo koskaan ajatellut asiaa, eikä se varsinaisesti ole sellainen asia, jota koen mahdolliseksi itselleni. Mun yritys ei tee hankintoja velaksi, joten en oikein näe miten joutuisin hirveän helposti konkurssiin. Toki kai kaikki on mahdollista. Oon vaan aina ajatellut, että jos menee huonosti, niin laitan lapun luukulle ja keksin jotain muuta tekemistä. En siis osaa kuvitella sitä painetta ja raskautta, mitä tuollainen tuo mukanaan. Siksi luin ilolla (en tietenkään konkurssin vuoksi, vaan rohkeuden) tuota Julian kertomusta ja avoimuttaa sillä Suomeen pitäisi saada aivan erilaista asennetta ja ajatusta niin nuoren yrittämisen kuin myös konkurssin suhteen. Mä aloitin mun yritystoiminnan 22-vuotiaana, eli nuorena yrittäjänä. Mulle ei todellakaan ollut saatavilla mitään rahoituksia, avustuksia tai edes apua. Tai no ainakaan hirveen helposti tai niin, että olisin osannut selvittää mistä ja miten. Ainoa mitä muistan saaneeni oli muutamaksi vuodeksi edullisemmat YEL-maksut, mikä ei kyllä ollut mikään kovin kummoinen kevennys. Nuorille yrittäjille kaipaisi enemmän tukea niin mentoroinnin ja selkeiden vero-ohjeiden ja muiden kautta kuin myös sitä kautta, että taloudellisia helpotuksia olisi hirveän tärkeää saada. Suomen työttömyystilanne on sellainen, että jokainen menestyvä yritys on aina plussaa. Menestyvänä pidän sellaista yritystä, jolla ihminen elättää itsensä ja perheensä, ei sen kummempaa. Tiedän kyllä, että jokainen pitää omaa mittariaan menestyksestä ja löytyyhän toki niitä, jotka pitävät mua luuserina tai "elähtäneenä kotiäitinä pellon reunassa jossain ihan perseessä" kuten juuri sain kuulla. Mut mulle menestyminen on sitä, että elättää itsensä ja perheensä ja voi hyvin siinä sivussa. Se on musta tavoite, jonka saavuttamisesta voi olla ylpeä. Jokainen menestyvä yritys on yksi ihminen vähemmän työttömänä. Nuorilla on sekä virtaa ja intoa, että myös pelkoja asiassa. Uskaltaako lähteä yrittämään, varsinkin kun kauhukuvana on se, että pilaa seuraavat kymmenen vuotta elämästään?

Mulle onnistumisen avaimena on ollut onnekkuus ja mahtavat yhteistyökumppanit vuosien varrella, miehen ja perheen tuki ja helvetin hyvä kirjanpitäjä. Jos jotain haluan sanoa kaikille nuorille yrittäjille, niin paras asia, minkä itelle voi tehdä, on hankkia hemmetin hyvä kirjanpitäjä, joka on kartalla ja ymmärtää modernia yhteiskuntaa. Mä palkkasin kirjanpitäjäksi yhden about itseni ikäisen nuoren miehen, joka oli vielä kauppiksessa kun aloitimme 2011. Nyt se on kestänyt mua jo kahdeksan vuotta (uskomattomat lehmän hermot hänellä), valmistunut aikaa sitten ja on tilintarkastaja tätä nykyä. Hän on aivan ehdottomasti yksi mun luottohenkilöitä, yksi suurimpia apuja ja ehdottomasti myös se ihminen, johon luotan todella vahvasti mun yrittäjyydessä. Suomennettuna mä saan idean, kysyn siihen hänen mielipidettä ja saan aika selkeät argumentit :D Love it.

Mitä enemmän ajattelen elämääni, sitä vahvemmin joka kerta ymmärrän luotettavien kumppaneiden ja järkyttävän hyvän turvaverkon merkityksen. Mun perhe, läheiset ja ystävät ovat aina olleet mulle tärkeitä, mutta näin kolmekymppisenä ymmärrän aina enemmän ja enemmän kuinka onnekkaassa asemassa olen, että mulla on nää ihmiset. Ne on mun tärkein voimavara. Jossakin vaiheessa maailmalla huidellessani pelkäsin, mitä tulevaisuudella on mulle antaa. Läheisimmät ystävät olivat jo ympäri maailman, mulla oli tulevaisuus auki ja mietin, mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Nyt kun mietin, niin oon onnistunut solmimaan ihania ystävyyssuhteita aikuisena ja tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitämään turvaverkkoni ja ystäväpiirini edelleen melko laajana. Mut se on ehkä oman postauksen aihe se.

Joka tapauksessa. Halusin kirjoittaa hieman ajatuksiani yrittäjyydestä ja siitä, miten minä koen yrittäjyyden. Mä koen, että on aina kunnioitettavaa, jos kokeilee, vaikkei onnistuiskaan. Jos on antanut kaikkensa ja yrittänyt ja taloudellisesti epäonnistunut, se ei ole huono asia, päinvastoin. Ja toivonkin, että mahdollisimman moni nuori antaa yrittämiselle mahdollisuuden, jos sellainen tilanne tulee eteen, sillä tässä on niin paljon hyvää. Se ajatus vaan usein jää jalkoihin, kun keskitytään miettimään yrittäjyyden huonoja puolia. Suomessa on muutenkin helposti sellainen mentaliteetti, että "mitä tuo nyt ees yrittää, ei onnistu kuitenkaan". Oli se Euroviisukarsinta tai nuorena yrittäjyys, tuntuu, että niiden todellisten vaikeuksien lisäksi joutuu kohtaamaan todella typeriä asenteita. Sitä mä en pysty ymmärtämään. Luin ihan järkyttyneenä erästä ketjua tuolla Naisyrittäjien ryhmässä, kun ihmiset keskustelivat siitä, miten kukaan ei ole uskonut heidän yrittäjyyteen, kukaan ei ole tukenut ja miten kaikki ovat vastustaneet ja haukkuneet ja mitä vielä. En pysty ymmärtämään. Osittain sen takia, että olen itse saanut niin paljon tukea tähän, mutta myös sen takia, että koen tuollaisen asenteen ihan tyhmäksi. Kyllä mä ainakin tiedostan riskiprosentit tai edes suunnilleen epäonnistumisten todennäköisyydet. Avioliiton epäonnistumisen todennäköisyys on kai 50 % luokkaa. Työhaastattelussa menestymättä jäämisen todennäköisyys on varmaan jotain 90 % luokkaa ja yrittäjyyden epäonnistumisen prosenttikin on varmaan jotain 60 % luokkaa ja aikaisen keskenmenon riskikin on varmaan jotain 30 % luokkaa. (Nää luvut on nyt kyllä kaikkea muuta kuin tilastollisia ja ihan vaan päästä heitettyjä.) Mut sitten on se toinen puoli. Onnellisen ja ihanan avioliiton todennäköisyys on 50 % luokkaa, työhaastattelusta saattaa aueta työpaikka ja yritys saattaa menestyä. Jokainen raskaus saattaa myös päättyä onnellisesti lapseen. Olis tosi surullista jättää yrittämättä sen takia, että saattaa mennä pieleen. Ja vaikka meneekin pieleen, niin se ei ole loppuelämän murhe. Asiat järjestyvät ja sitten voi kokeilla uudelleen, toivottavasti paremmalla menestyksellä. 

Oletteko te yrittäjiä vai työntekijöitä? Kiinnostaako yrittäjyys vai pelottaako se enemmän kuin kiinnostaa? 

Kommentit

Tiinamarie (Ei varmistettu)

Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta! Olen juuri itse aloittelemassa toiminimen kautta työskentelyä ja olen ollut todella epävarma byrokraattisista asioista tähän liittyen. Itse työ tulee riskiltään olemaan lähes palkansaajaan rinnastettavaa, joten taloudellista riskiä ei oikeastaan ole. Onko ideoita mistä hyvän kirjanpitäjän löytäisi?

MungoAnna
Mungolife

Kiva kuulla, mä löysin omani suositusten kautta! :) Liity Facebookin Naisyrittäjät -ryhmään ja kysele sieltä suosituksia oman paikkakunnan kirjanpitäjistä? :) 

Tanja B

Kiinnostaa, mutta pelko pitää aika hyvin kiinnostuksen kurissa. ':D  sekin on mulla EHKÄ pieni ongelma, että se yritysidea on aina puuttunut :p

MungoAnna
Mungolife

No se on kieltämättä sellainen juttu, joka pitäisi ensin päättää :D 

Jeiel (Ei varmistettu)

Kiitos tästä, mielenkiintoista luettavaa! Olen itse työntekijä mutta yrittäjyys on vuosi vuodelta käynyt houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi.
Olisi muuten hurjan kiinnostavaa kuulla ajatuksistasi koskien yrittäjyyttä parisuhteessa. Onko yritys oma vai yhteinen? Mitä yritys vaatii yrittäjän puolisolta? Miten asia on huomioitu avioehdossa (ja avioehto muutenkin, go or no?) jne. Tästä lukisin mielelläni enemmänkin! :)

MungoAnna
Mungolife

Kiitoksia :) Yritys on oma, samalla tavalla kuin miehen työ on miehen työ, mutta koen, että molemmat osallistumme toistemme töihin. Minä mukaudun ja järjestän asiat sen mukaan, että miehellä on työmatkoja ja erityisiä aikatauluja yms. Mies taas auttaa kuvaten ja hoitaen lasta kun minä teen töitä. Vaikea sanoa, mitä yrittäjyys vaatii puolisolta, meillä se vaatii lähinnä samantyyppistä mukautumista aikatauluihin kuin muutkin työt, henkistä tukemista kysymyksin ja henkisellä läsnäololla ja sit toki mies ottaa ajoittrain kuvia meidän tapauksessa. Mut muuten ei paljoa eroa siitä kuin jos olisin muualla töissä :)
Asiaa ei oo huomioitu mitenkään avioehdossa, meillä ei nimittäin ole avioehtoa. En koe avioehtoa meidän jutuksi, kun tulemme samantyyppisestä varallisuudesta ja on yhteinen lapsi ja tulevaisuudessa toivottavasti useampi. Mun mielestä avioehto on tilanteisiin, joissa on selkeästi eri varallisuustasot enkä itse halunnut aloittaa avioliittoa sopimalla sen mahdollisesta lopusta. 

Canelo (Ei varmistettu)

Meillä on samanlainen tilanne, mutta niin että mies on yrittäjä. Me teimme avioehdon, jossa sovittiin että avio-oikeus ei koske miehen yritystä. Tällöin avioerotilanteessa kaikki muu jaetaan puoliksi, mutta mies saa pitää yrityksensä. Ajatuksena oli sama kuin sinulla eli se, että yritys on miehen työ ja sen vuoksi se arvostettaisiin hänen omaisuudekseen.

MungoAnna
Mungolife

Mutta kyllähän mun yritys on minun omaisuuttani ilman aviehtoakin? Erotilanteessa se lasketaan mun omaisuudeksi samalla tavalla kuin vaikka miehen laskettelukamat hänen omaisuudekseen ja omaisuus vaikuttaa sitten puolin ja toisin siihen, paljonko kukakin maksaa toiselle tasoitettavaksi? Vai tarkoititko jotakin muuta? 

Canelo (Ei varmistettu)

Toki yrityksesi on sinun omaisuutta. Avioerossa koko yhteinen omaisuus lasketaan yhteen ja summa jaetaan puoliksi. Ja se, jolla on enemmään omaa omaisuutta maksaa toiselle tasinkoa. Jos ajatellaan, että kaikki muu omaisuus on hankittu yhdessä ja sen lisäksi on sinun yritys niin silloinhan sinä maksat tasinkoa miehellesi yrityksesi arvosta. Me teimme siis avioehdon niin, että mieheni yritys ei ole avioehdon alaista omaisuutta, joten sitä ei lasketa mukaan kun lasketaan tasingon määrä. Tämä on mielestäni oikeudenmukaista koska eihän minunkaan työpaikkaa tai työssäni etenemistä lasketa mukaan.

Kkkk (Ei varmistettu)

Toivoisin todella lisää avointa keskustelua konkurssista ja juuri tuon stigman hälventämistä aiheen ympäriltä. Tulen perheestä jossa toinen vanhemmista on aina ollut yrittäjä ja tehnyt myös yhden konkurssin. Ja se miten ihmiset päällä olevaan konkurssiin suhtautuivat oli jotain mitä ei toivois kenenkään kokevan. Juoruttiin jos minkälaisesta vilpistä ja petoksista ja oma lähipiirikään ei ”kyennyt” auttamaan saati kuuntelemaan. Kovan työn ja kaikkensa antamisen jälkeen tilanne oli kuitenkin ajautunut konkurssiin. Onneksi kaikesta selvittiin loppujen lopuksi hyvin ja vanhempani ovat edelleen yrittäjiä siinä missä ennenkin. Samoin poikaystäväni ja hänen vanhempansa. Yrittäjyyteen suhtaudun siis positiivisesti ja voisin itsekin nähdä itseni vielä yrittäjänä. Mutta konkurssiin suhtautumisen täytyisi todella muuttua Suomessa!

MungoAnna
Mungolife

Just näin, se olis kurjan tärkeetä ja tuo on ihan kamalaa, mitä perheesi on saanut osakseen! Ihan käsittämätöntä, että ihmiset yhdistää konkurssin johonkin vilpilliseen, kun yleensä kyseessä on tasan vaan se, että jokin idea ei kannattanut, kovasta yrittämisestä huolimatta :/ 

 

mmielipide (Ei varmistettu)

"En kadu yhtään, että kokeilin, sillä opin ymmärtämään ja arvostamaan pienyrittäjiä ja pieniä verkkokauppoja niin paljon siinä prosessissa. "

Jos arvostat kovasti pienyrittäjiä, miksi et osta tai blogissa ainakaan näytä pienyrittäjiltä eli yksityisistä putiikeista/verkkokaupoista ostettuja vaatteita? suurin osa vaatteistasi taitaa olla suurien ketjujen kuten H&M, Zara jne. Sillä tavoin ei tueta pienyrittäjiä ainakaan. Pakkohan se ei ole, mutta jos haluaa arvostaa ja tukea niin kannattaa myös tutustua pieniin suomalaisiin merkkeihin.

Suomessa on yksityisyrittäjien todella vaikea menestyä ainakaan liikkeen muodossa, pitäisi olla niin hyvä tuote että kaikki kiinnostuu eikä vain yksi osa kansaa. Suuret ravintolat ja ketjuliikkeet menestyy siksi kun niillä on runsaasti sijoitusfirmoja, joista osa on jopa alamaailmaa, aidosti rikkaiden ja uskontolahkojen lisäksi jotka rahoittavat ulkomailta käsin. Harva liike joissa käy aidosti vain 1-3 asiakasta päivässä menestyisi muuten, niissä on myös ravintoloita yms. mukana.

MungoAnna
Mungolife

Mä en tule ikinä ymmärtämään teitä, joiden pitää kysymyksellään aina hyökätä, tietämättä mistään mitään. 
Kysymyksesi on hyökkäävä, vaikka sinä et tiedä minusta ja käyttäytymisestäni juuri mitään. Miksi ei voi vain kysyä, vaan pitää heti syyllistäen olettaa? Ihan naurettavaa, ja tekisi mieli jättää vastaamatta. Blogi kun ei kerro sulle loppujen lopuksi juuri mitään mun kulutustottumuksista. 

Joo, vaatteita mulla ei juuri ole pieniltä suomalaisilta yrittäjiltä, koska valitettavasti etsimisten ja etsimisten jälkeen en ole löytänyt mua miellyttäviä vaatteita pienyrittäjiltä. Mutta, esimerkiksi lapseni vaatteista ostan monia ulkomaisia merkkejä pienemmistä suomalaisista verkkokaupoista. Esim. Huxbabya, Mini Rodinia, Moloa yms. Sama koskee sisustusesineitä. Esimerkiksi meillä on useampi jättiviltti suomalaiselta pieneltä yritykseltäja lapsella pienestä yrityksestä ostettuja puuleluja yms. Siellä, missä voin, tuen aina pienyrittäjiä, mutta valikoima on rajallinen ja mä en ala pukeutumaan muovikoruihin ja puuvillatunikaan vaan sen takia, että ne on suomalaiselta yrittäjältä. (Näin kärjistettynä)

Erppa (Ei varmistettu)

Se on surullista ja jossain määrin raivostuttavaakin, kun itse näkee potentiaalia ihmisissä, ja sitten kuitenkin jätetään toteuttamatta asioita. Oli se sitten yrittäjyys, ulkomaille muutto, uuden työpaikan hakeminen tai mitä ikinä. Ymmärrän hyvin epäonnistumisen pelon, mutta voi kun ihmiset ymmärtäisivät mitkä kiksit siitä saa kun menee sille epämukavuusalueelle ja parhaassa tapauksessa onnistuukin! Se vain ruokkii rohkeutta ja lisää inspiraatiota. Olkaa rohkeita ihmiset ja aloittakaa vaikka pienin askelin! Elämä voi olla pelottavaa välillä, mutta on se myös aika kivaa ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia :)

MungoAnna
Mungolife

Niin, ymmärrän toki varovaisuuden, varsinkin yhteiskuntamme luomassa ilmapiirissä, jossa oli kyseessä Euroviisutappio tai konkurssi, suhtautuminen on tosi negatiivista ja tylyttävää :/ 

Mermar (Ei varmistettu)

Hei, tämä ei nyt ole mikään vastaus Annan kysymykseen, vaan ihan omia ajatuksiani ja kokemuksia yrittämisestä. Jos on idea, mitä lähtee yrittämään, ja uskoo siihen 100% ja osaa vielä asian mihin ryhtyy, niin siitä on hyvä lähteä.
Realismia täytyy olla mukana, koska kaikki ei mene niinkuin haaveillaan.
Yritysmuotoa on hyvä harkita, TE keskuksista saa apuja. Oy on kirjanpidollisesti hieman raskaampi, kuin toiminimi. Osakeyhtiön lopettaminenkaan ei ole aivan yksinkertaista, jos ei mene konkurssin kautta vaan vapaaehtoisen selvitystilan kautta, prosessi vie vähintään puoli vuotta. Viimemainittu tarkoittaa, että varoja on enemmän kuin velkaa.
Kirjanpitäjä on kullanarvoinen, varsinkin jos se on hyvä. Yrittäjyyteen on myös erilaisia kursseja, joista ei liene mitään haittaa. Tosin tieto voi lisätä tuskaa, mutta saada myös turhan toiveikkuuden katoamaan. Voipi se myös selventää onko itsestä yrittäjäksi lainkaan. Yrittäjän päivä voi myös olla pitkä, kun vastaa itse kaikesta, ainakin alussa, ovea ei voi sulkea klo 16.00. Työt seuraavat jos ei muualla niin pään sisällä ympäri vuorokauden. Myös ns. paperityöt vaativat aikansa, varsinkaan jos ei halua tai raski teettää kaikkea kirjanpitäjällä.
Mutta niinkuin Anna sanoi, se on myös palkitsevaa.

EveJ (Ei varmistettu)

Mielenkiintoista luettavaa näin viikon alkuun ja sai itseni jotenkin tehokkaalle vaihteelle :) Tulen itse yrittäjäperheestä ja olen tietyllä tapaa kasvanut yrittäjyyteen. Tämä varmasti vaikuttaa siihen, että näen yrittäjyydestä enemmin sen itsensä toteuttamisen ja sen tuomat mahdollisuudet, kuin epäonnistumisen pelon. Vaikka toki päiviin ja vuosiin mahtuu haasteita niin niiden voittaminen on aina hienoa ja kasvattavaa, kun onnistuminen tapahtuu juuri itselle. Se, että on nähnyt yrittäjyyttä läheltä niin hyvässä kuin toki huonossakin, on vaikuttanut ehdottomasti juuri pienyrittäjien arvostamiseen mistä itsekin mainitsit. Mutta ennenkaikkea koen, että se on vaikuttanut itseeni työntekijänä. Etenkin siihen, että ottaa työn oikeasti tosissaan ja ymmärtää sen oman työpanoksen merkityksen. Sitä osaa ehkä nähdä myös sen oman työn taakse ja ymmärtää mahdollisesti toimia ja päätöksiä ylemmällä tasolla. Suomeen tarvitaan ehdottomasti lisää yrittäjyyteen kannustavaa toimintaa, sillä voisin kuvitella, että tulevaisuudessa työelämän muuttuessa yrittäjyys on yhä merkittävämpi työn tekemisen muoto.
Mukavaa viikkoa!

Marine (Ei varmistettu)

Itse vaihdoin palkkatyöhön n.1,5 vuotta sitten takaisin. Opiskelin haaveammattiini mutta yrittäjyydestä minulla ei ollut kokemusta. Aloittelin toiminimellä vuokratuolilla. Se ei ollut ollenkaan oma juttu. Omistaja vei ison prosentin näin jälkikäteen kollegoiden kanssa kesksteltua liian ison. Minulla ei myöskään ollut yrittäjän vapautta. Minun kuului päivystää liikkeellä 10-18. Siitä tuli jo sanomista jos käväisin kesken päivän kirjanpitäjällä ( silloin oli muita liikkeessä paikalla). Omistaja oli myös minua kohtaan ilkeä ja epäreilu. Hänellä oli muutama palkkatyöläinen joita hän kohteli hyvin. Minä olin alemiarvoinen, minulle ei otettu asiakkaita ellen itse sattunut juuri vastaamaan puhelimeen. Kulut oli liian kovat kun piti yrittää maksaa yelit ja alvit. Palkkatyöläisenä jää käteen enemmän. Ja pidän siitä että työt jää työpaikalle nykyisin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi Anna!

Kirjoitat todella mielenkiintoisesti aiheista ja jaksan aina uudelleen ja uudelleen lukea tekstisi loppuun,
Näin ei todellakaan ole monen vaikuttajan/ammattibloggaajan kohdalla, joten hatunnosto sinulle!

Mitä yrittäjyyteen tulee, olen itsekin asiaa palloitellut jo vuoden päivät. Kirjoitan blogia, mutta en haluaisi heittäytyä pelkästään sen varaan,
varsinkin kuin minulla ei ole takana yhtäkään kaupallista yhteistyötä. Olen väsännyt liiketoimintasuunnitelmaa valmiiksi ja marssin viikon päästä uusyrityskeskukseen tapaamiseen. Tavallaan mikään tekemisessäni ei muuttuisi toiminimen kautta, paitsi menot tottakai kasvaisivat.

Nyt mietin onko minulla varaa perustaa toiminimeä, koska kulut sen mukana ovat kuitenkin kuussa ainakin 400€, vaikka tililleni ei kilahtaisi penniäkään. No kuitenkin, yrittäjyydestä oli kiva lukea ja teksti tsemppasi itseäni! Kiitos siitä.

yst. Pinja Mitrovitch // www.pinaycoco.fi

Anne-Marii (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Kiinnostava postaus, tätä oli kiva lukea! Yrittäjyys on kiinnostanut tosi nuoresta asti, varmaan jo yli kymmenen vuotta :D Ideat on iän myötä muuttuneet aika paljonkin, mutta koko ajan on tuntunut siltä, että jossain vaiheessa haluan kokeilla, miten se täysin oman jutun toteuttaminen lähtisi edistymään. Enää pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen... :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Tarinointi blogissa ei ole mitään yrittämistä ja bisneksen tekemistä. Se on jotain muuta. En tiedä mitä, mutta itsensä tituleeraaminen toimitusjohtajaksi tuossa kontekstissa on lähinnä huvittavaa.

MungoAnna
Mungolife

Totta kai. 150 000+ liikevaihto tulee muuten  vaan, tarinoimalla ;) 

Sandy-84 (Ei varmistettu)

Tämä, jos joku, on hyvin tyypillinen suomalaisen kateuden synnyttämä kommentti. Tsiisus :D
Jos Anna saa "tarinoimisesta" rahaa, niin kyllä se silloin on bisnestä.

pipsa.p
Mammaswingaa

Todellakin on, hatunnosto Annalle <3 jatka samaan malliin!

Annaliina12 (Ei varmistettu)

Ei liity aiheeseen, sori, mutta mistä olet löytänyt tuon hauskan puisen kirjoitustaulun? Ne muoviset ovat niin halpiksen oloisia.

Kommentoi