Ladataan...
Mungolife

Luin tosi mielenkiintoisen jutun Julia Loukiaisesta, nuoresta naisesta, joka on viemässä yrityksensä konkurssiin ja joka on puhunut asiasta avoimesti ja kasvot konkurssille antaen. Musta on ollut tosi mielenkiintoista seurata keskustelua, jossa konkurssia on pidetty milloin epäluotettavan ja laiskan yrittäjän merkkinä, milloin minäkin huonona asiana. Se on jotenkin outoa, että konkurssissa on joku hirveä stigma edelleen Suomessa, vaikka kyseessä on vaan taloudellisen arvion pieleen meneminen. Ylipäätään Suomessa on hyvin vahva tuomitsevuus niin velkaantumisessa kuin konkurssissa. Olen itsekin sitä mieltä, että holtittomalla käyttäytymisellä aiheutettu velkaantuminen ja saneeraukset tai konkurssit eivät ole hyviä asioita, mutta velkaantumsielle tai konkurssille voi olla monta erilaista syytä. Asiat eivät aina mene suunnitellusti, ei vaikka olisi kaikkea muuta kuin laiska ja epäluotettava.

Kahdeksan vuotta yrittäjyyttä takanani uskallan hieman avata omia ajatuksiani yrittäjyydestä ja nuorena yrittämisestä. Yrittäjyyttä on monenmoista tullut kokeiltua. Alihankkijana yrityksen sisällä hyvin työntekijämäisessä asemassa, bloggaajayrittäjänä, konsulttina ja verkkokauppayrittäjänä. On ollut työntekijän palkkaamista, on ollut veroselvittelyjä ja laajojakin sellaisia. On ollut tavallista arkea kirjanpitoineen, taloussuunnitelmine, Exceleine ja myyntine. 

Sikäli mulla on aina ollut onnekas asema. Hyppäsin mun alalle hyvänä hetkenä jolloin sain yrityksen kannattavaksi jo ensimmäisenä vuonna. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää. Se on kuitenkin ominaista juuri tälle minun alalleni, sillä tässä ei ole suuria sijoituskohteita kuten vuokratiloja, kaivureita tai teknologiaa. Ei ole tiloja, ei ole kalliita vakuutuksia. Mun yritys on minä, mun aivot ja sormet ja pienehköt säilytystilat sekä verrattain edulliset tarvikkeet läppäristä kameraan ja kuvankäsittelyohjelmista domaineihin ynnä muihin sellaisiin. Mun yritys jatkaa toimintaansa olen Fijillä tai Lempäälässä, eikä mikään ole sidottu yritykseeni. Menestyminen ei siis ole kiinni siitä pääseekö vaikka ensimmäisen kolmen vuoden aikana mustalle, sillä sinne punaiselle ei pitäisi muutenkaan joutua ammattibloggaajana. Tää on myös niin joustavaa, että yrittämisen aloittaessa tai vaikka kesken, voi tehdä muutakin työtä, sillä tämä työ voi tapahtua mihin aikaan päivästä vaan. Ja mikä parasta, yrittäjyys on mahdollistanut kaikista tärkeimmän, eli sen, että oon voinut tehdä töitä ja olla taloudellisesti itsenäinen ja elää mukavaakin elämää niin muuttojen keskellä kuin myös äitinä. Mukautuva yrittäjyys antaa mahdollisuuden siihen, että voin viettää mahdollisimman paljon aikaa poikani kanssa, mutta samalla pysyä kiinni työelämässä ja tienata omat rahani. Sitä muistuttamassa on mun pöydällä toi #MAMABOSS -nimikyltti, hassu pieni lahja, joka on mulle kuitenkin tärkeä merkityksensä vuoksi. 

Kuten sanottua, mulla on hyvin erilainen tilanne yrittäjänä kuin monilla, mm. kulujen ja riskien osalta. Olen minimoinut riskit sikäli, että mulla ei ole isoja kulueriä, joita joudun ottamaan lainana eikä mulla ole esimerkiksi vakkarityöntekijöitä, jotka voisivat haastaa oikeuteen jostakin. Mun yrityksellä ei itse asiassa ole edes luottokorttia, vaikka ainoa ihminen, joka voisi yrityksen vetää miinukselle, on minä itse. Verkkokauppaa avatessa otin yritystilini pankista hyvin pienen lainan, jolla sain katettua ensimmäiset isot hankintaerät, koska moni tavarantoimittaja vaati ensitoimitukseksi hieman isompaa erää kuin yleensä. Otin pienen lainan, jonka tiesin varmasti pystyväni maksamaan seuraavan 6 kk aikana. Olisin voinut olla ottamattakin, mutta haluan, että mulla on aina kassavirtaa, eli rahaa yrityksen tilillä enkä halunnut vetää tiliä liian laihaksi. 

Mä koen, että mä oon yrittäjänä tosi etuoikeutetussa asemassa. Jotta voisin tehdä mitä haluaisin, en joudu tekemään kalliita materiaalihankintoja, riskihankintoja tai muutakaan. Mulle ei tule yllättäviä kulueriä ja ainoa työntekijänikin on minulle hyvin läheinen ihminen. Mieheni ja perheeni ovat aina tukeneet yrittäjyyttäni ja olen saanut tehdä mukavaa liikevaihtoa jo useamman vuoden. Toiminimenä mukana kulki tietynlainen huoli, sillä aina on olemassa jotakin riskejä (joita ei osaa edes ajatella), sillä toiminimenä vastasin myös mahdollisista veloista ja ongelmista kaikella omalla omaisuudellani. Kun mulle olisi jo taloudellisestikin ollut hyödyllistä tehdä töitä osakeyhtiön kautta, vitkuttelin ja vanuttelin tekemistä, koska en jaksanut keskittyä siihen byrokratiaan. Milloin olin raskaana, milloin pikkuvauvan tuore äiti. Näitä ennen oli joku muu selitys. Sain vihdoin itseäni niskasta kiinni 1,5 vuotta sitten ja perustin osakeyhtiön toiminimen tilalle. Ja menihän siinä peräti päivä. Että se siitä pelosta, turhaahan se oli. 

Ymmärrän, että monella on hyvin erilainen tilanne yrittäjänä. Yrittäjyys vaatii isoja resursseja alkuun ja jos ei ole omasta takaa niitä, niin lainoja, joihin joutuu takaamaan aika paljon henkilökohtaista. Siihen en kyllä pystyisi ja nostan hattua kaikille rohkeille, jotka pystyvät. Oon seuraillut kiinnostuneena tätä keskstelua yrittäjyydestä ja varsinkin nuoresta yrittäjyydestä, ja mun silmät on avartanut tosi paljon kaikille niille yrittäjyyden negatiivisille aspekteille, joita en edes ole osannut ajatella. Oon sellaisessa Naisyrittäijen ryhmässä, jonka keskusteluja seuraan mielenkiinnolla. Se on todellakin avartanut käsitystäni siitä, millaista on olla naisyrittäjä Suomessa ja korostanut sitä, kuinka etuoikeutetussa asemassa on tällaisen "helpon" yrittäjyyden kanssa. 

Mulla on pitkäaikaisia sitoutuneita yhteistyökumppaneita, mulla on ihania asiakkaita, mulla on aina mahdollisuus etsiä uusia asiakkaita ja mun ala on voinut viime vuodet hyvin ja alan korvaus on noussut todella paljon vuosien aikana. En voi olla kuin onnellinen, että lähdin yrittäjäksi. Joku käyttäisi termiä "uskalsin yrittäjäksi", mutta pakko sanoa, että en koskaan ajatellut, että tämä olisi jotenkin uskaltamista. Ei tämä olekaan, kun tässä ei ole oma henkinen hyvinvointi ja terveys ja omaisuus vakuutena. Mä lähdin yrittämään vähän silleen takki auki, että katotaan mitä tästä tulee, ajatellen vaan, että teen parhaani ja en ota mitään luottoja tai lainoja enkä tee mitään hölmöä. Ihan hyvin on mennyt. Parit yllättävät mätkyt, joita seurasi ilonkyyneleitä aiheuttaneet palautukset, jotka olivat ensimmäiset laatuaan tuossa pari vuotta sitte. Mätkytkin on kuitenkin sellainen juttu, joka ei ole valtava yllätys, vaan ennakoitavissa oleva asia, jonka saattaa välillä haluta ottaa tarkoituksellakin. Pari yllättävää selvitystä verottajan kanssa on ollut ja muutama ärsyttävä papereiden pyöritys, joka vei enemmän aikaa kuin ajattelin. Siinäpä ne mun vastoinkäymiset.

Mutta, pääsin tässä kaiken keskellä kyllä vuoden verran maistamaan sellaista samantyyppistä yrittäjyyttä kuin mitä usein on. Verkkokaupan avaaminen oli musta mielenkiintoinen ja jännittävä haaste, mutta se, että se oli auki noin vuoden, puhunee omaa kieltään. Hankintojen tekeminen on kallista, myynti on epävarmaa ja katteet ja korvaukset sentyyppisestä yrittäjyydestä eivät ole linjassa sen kanssa, mitä voin saavuttaa taloudellisesti muuten ajallani. Ja koska aikaa ei ollut rajattomasti, ihania mahdollisuuksia tulvi välillä vaikka mistä ja kun löysin kivan työyhteisön, niin oli helppo tietää mistä luopuu. Työteliäisimmästä ja riskaabeleimmasta osasta tietenkin. Varsinkin kun se oli vähiten palkitseva, taloudellisesti siis. En kadu yhtään, että kokeilin, sillä opin ymmärtämään ja arvostamaan pienyrittäjiä ja pieniä verkkokauppoja niin paljon siinä prosessissa. 

Helppohan mun on kehua, että yritä yritä, yrittäjyys on kivaa. Ei se oo niin itsestäänselvää. Ajoituksella, alalla ja muulla on niin paljon väliä. Toki mun mielestä yrittäjyys on ihanaa, en sitä olisi muuten kahdeksan vuotta jatkanut. En oo sidottu kehenkään vaikka lomien suhteen, ei tarvitse noudattaa mitään työaikoja, saan tehdä itsenäisesti ja olen vapaa. Vapauden mukana tulee vastuu, mutta olen jo oppinut kantamaan sen ja mulla on toimintasuunnitelma, jolla mä pärjään mielestäni hyvin ja oon varautunut pahimman varalle. Tiedän aina kuinka paljon firmaani on tulossa rahaa seuraavan 3 kuukauden aikana (vähintään, jotain yllättäviä lisätuloja saattaa tullakin) ja mitä välttämättömiä menoja mulla on tällä ajalla. Siitä pystyn hyvin pysymään kärryillä ja varautua eri tilanteisiin. Lisäksi pystyn omalla panoksellani vaikuttamaan hyvinkin vahvasti siihen, mitä nämä summat on. Se ei ole itsestäänselvää palkkatyössä. Mulla on yrityksen tilillä aina sellainen puskuri, että pari huonompaa kuukautta menee ihan järkevästi ja sama pätee henkilökohtaisessa taloudessa. Aina on oltava pientä turvaverkkoa, jonka varaan tippua.

En siis voi sanoa, että yrittäjyys olisi musta tuntunut koskaan hirveän raskaalta, sillä vapauden vastapainona koen olevani se, joka ajaa tätä hommaa ja mulla on ohjakset käsissäni. Se tuo tietynlaista kontrollintunnetta, joka on mulle tärkeetä. Raskasta olisi olla jonkun muun, kuten vaikkapa arvaamattoman pomon armoilla, ainakin mulle. Yrittäjyys on ollut musta tosi palkitsevaa, mutta herääkin kysymys, miksi hain töihin sitten viime syksynä? No, en oikeastaan hakenut töihin, vaan hain mielenkiintoisiin paikkoihin. Uudella paikkakunnalla on välillä yksinäistä ja se on oikeestaan se perimmäisin syy, mikä ajoi mut hakemaan nykyistä työtäni. Yrittäjyys on nimittäin omalla tavallaan itsenäisen lisäksi yksinäistä. Toki mulla on kollegoita ja paljon ystäviä, mutta työyhteisö, jonka kanssa on tekemisissä päivittäin, on ihan eri asia. Ja vuosien varrella opin kaipaamaan sitäkin, varsinkin kun tykkäsin meidän porukasta Kuopiossa ollessani mainostoimistossa. 

Mutta niin, se konkurssi. En voi sanoa, että osaan kuvitella tilannetta. En oo koskaan ajatellut asiaa, eikä se varsinaisesti ole sellainen asia, jota koen mahdolliseksi itselleni. Mun yritys ei tee hankintoja velaksi, joten en oikein näe miten joutuisin hirveän helposti konkurssiin. Toki kai kaikki on mahdollista. Oon vaan aina ajatellut, että jos menee huonosti, niin laitan lapun luukulle ja keksin jotain muuta tekemistä. En siis osaa kuvitella sitä painetta ja raskautta, mitä tuollainen tuo mukanaan. Siksi luin ilolla (en tietenkään konkurssin vuoksi, vaan rohkeuden) tuota Julian kertomusta ja avoimuttaa sillä Suomeen pitäisi saada aivan erilaista asennetta ja ajatusta niin nuoren yrittämisen kuin myös konkurssin suhteen. Mä aloitin mun yritystoiminnan 22-vuotiaana, eli nuorena yrittäjänä. Mulle ei todellakaan ollut saatavilla mitään rahoituksia, avustuksia tai edes apua. Tai no ainakaan hirveen helposti tai niin, että olisin osannut selvittää mistä ja miten. Ainoa mitä muistan saaneeni oli muutamaksi vuodeksi edullisemmat YEL-maksut, mikä ei kyllä ollut mikään kovin kummoinen kevennys. Nuorille yrittäjille kaipaisi enemmän tukea niin mentoroinnin ja selkeiden vero-ohjeiden ja muiden kautta kuin myös sitä kautta, että taloudellisia helpotuksia olisi hirveän tärkeää saada. Suomen työttömyystilanne on sellainen, että jokainen menestyvä yritys on aina plussaa. Menestyvänä pidän sellaista yritystä, jolla ihminen elättää itsensä ja perheensä, ei sen kummempaa. Tiedän kyllä, että jokainen pitää omaa mittariaan menestyksestä ja löytyyhän toki niitä, jotka pitävät mua luuserina tai "elähtäneenä kotiäitinä pellon reunassa jossain ihan perseessä" kuten juuri sain kuulla. Mut mulle menestyminen on sitä, että elättää itsensä ja perheensä ja voi hyvin siinä sivussa. Se on musta tavoite, jonka saavuttamisesta voi olla ylpeä. Jokainen menestyvä yritys on yksi ihminen vähemmän työttömänä. Nuorilla on sekä virtaa ja intoa, että myös pelkoja asiassa. Uskaltaako lähteä yrittämään, varsinkin kun kauhukuvana on se, että pilaa seuraavat kymmenen vuotta elämästään?

Mulle onnistumisen avaimena on ollut onnekkuus ja mahtavat yhteistyökumppanit vuosien varrella, miehen ja perheen tuki ja helvetin hyvä kirjanpitäjä. Jos jotain haluan sanoa kaikille nuorille yrittäjille, niin paras asia, minkä itelle voi tehdä, on hankkia hemmetin hyvä kirjanpitäjä, joka on kartalla ja ymmärtää modernia yhteiskuntaa. Mä palkkasin kirjanpitäjäksi yhden about itseni ikäisen nuoren miehen, joka oli vielä kauppiksessa kun aloitimme 2011. Nyt se on kestänyt mua jo kahdeksan vuotta (uskomattomat lehmän hermot hänellä), valmistunut aikaa sitten ja on tilintarkastaja tätä nykyä. Hän on aivan ehdottomasti yksi mun luottohenkilöitä, yksi suurimpia apuja ja ehdottomasti myös se ihminen, johon luotan todella vahvasti mun yrittäjyydessä. Suomennettuna mä saan idean, kysyn siihen hänen mielipidettä ja saan aika selkeät argumentit :D Love it.

Mitä enemmän ajattelen elämääni, sitä vahvemmin joka kerta ymmärrän luotettavien kumppaneiden ja järkyttävän hyvän turvaverkon merkityksen. Mun perhe, läheiset ja ystävät ovat aina olleet mulle tärkeitä, mutta näin kolmekymppisenä ymmärrän aina enemmän ja enemmän kuinka onnekkaassa asemassa olen, että mulla on nää ihmiset. Ne on mun tärkein voimavara. Jossakin vaiheessa maailmalla huidellessani pelkäsin, mitä tulevaisuudella on mulle antaa. Läheisimmät ystävät olivat jo ympäri maailman, mulla oli tulevaisuus auki ja mietin, mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Nyt kun mietin, niin oon onnistunut solmimaan ihania ystävyyssuhteita aikuisena ja tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitämään turvaverkkoni ja ystäväpiirini edelleen melko laajana. Mut se on ehkä oman postauksen aihe se.

Joka tapauksessa. Halusin kirjoittaa hieman ajatuksiani yrittäjyydestä ja siitä, miten minä koen yrittäjyyden. Mä koen, että on aina kunnioitettavaa, jos kokeilee, vaikkei onnistuiskaan. Jos on antanut kaikkensa ja yrittänyt ja taloudellisesti epäonnistunut, se ei ole huono asia, päinvastoin. Ja toivonkin, että mahdollisimman moni nuori antaa yrittämiselle mahdollisuuden, jos sellainen tilanne tulee eteen, sillä tässä on niin paljon hyvää. Se ajatus vaan usein jää jalkoihin, kun keskitytään miettimään yrittäjyyden huonoja puolia. Suomessa on muutenkin helposti sellainen mentaliteetti, että "mitä tuo nyt ees yrittää, ei onnistu kuitenkaan". Oli se Euroviisukarsinta tai nuorena yrittäjyys, tuntuu, että niiden todellisten vaikeuksien lisäksi joutuu kohtaamaan todella typeriä asenteita. Sitä mä en pysty ymmärtämään. Luin ihan järkyttyneenä erästä ketjua tuolla Naisyrittäjien ryhmässä, kun ihmiset keskustelivat siitä, miten kukaan ei ole uskonut heidän yrittäjyyteen, kukaan ei ole tukenut ja miten kaikki ovat vastustaneet ja haukkuneet ja mitä vielä. En pysty ymmärtämään. Osittain sen takia, että olen itse saanut niin paljon tukea tähän, mutta myös sen takia, että koen tuollaisen asenteen ihan tyhmäksi. Kyllä mä ainakin tiedostan riskiprosentit tai edes suunnilleen epäonnistumisten todennäköisyydet. Avioliiton epäonnistumisen todennäköisyys on kai 50 % luokkaa. Työhaastattelussa menestymättä jäämisen todennäköisyys on varmaan jotain 90 % luokkaa ja yrittäjyyden epäonnistumisen prosenttikin on varmaan jotain 60 % luokkaa ja aikaisen keskenmenon riskikin on varmaan jotain 30 % luokkaa. (Nää luvut on nyt kyllä kaikkea muuta kuin tilastollisia ja ihan vaan päästä heitettyjä.) Mut sitten on se toinen puoli. Onnellisen ja ihanan avioliiton todennäköisyys on 50 % luokkaa, työhaastattelusta saattaa aueta työpaikka ja yritys saattaa menestyä. Jokainen raskaus saattaa myös päättyä onnellisesti lapseen. Olis tosi surullista jättää yrittämättä sen takia, että saattaa mennä pieleen. Ja vaikka meneekin pieleen, niin se ei ole loppuelämän murhe. Asiat järjestyvät ja sitten voi kokeilla uudelleen, toivottavasti paremmalla menestyksellä. 

Oletteko te yrittäjiä vai työntekijöitä? Kiinnostaako yrittäjyys vai pelottaako se enemmän kuin kiinnostaa? 

Ladataan...

Ladataan...
Mungolife

Ajattelin aloittaa uuden postaus-sarjan, Perjantain parhaat. Tässä ajattelin esitellä jollakin aiheella aina sen hetken parhaita. Matkakohteita, ruokia, vaatteita ja vaikka sisustusjuttuja. Ajattelin aloittaa koruilla, sillä niistä mun on ollut tarkoitus kirjoitella jo pidempään. 

Mä rakastan koruja ja mulla on lähes aina koruja. Korujen tyyli on vuosien varrella muuttunut tosi paljon. Tykkään vähän sirommista ja naisellisista koruista nykyään ja se on iso muutos nuoruusvuosiin. Kuka muistaa mun Guessin kettingin, joka mulla oli AINA kaulassa joskus vuosina 2008-2012? Ei tulisi mieleenikään sellainen nyt, mutta silloin se oli lempikoruni. Tykkäsin isosta kellosta, isoista koruista ja sormuksista ja siitä pirun kettingistä, joka oli mun ehdoton suosikki. Pidin myös noihin aikoihin paljon nahkaisia ja leveitä koruja ranteissa ja tunsin itseni alastomaksi ilman ranteita täynnä jotain killuttimia. Tavallaan edelleen tykkään tuosta tyylistä ja välillä mietin, että harmi kun on tylsistynyt tässä vuosien varrella näin paljon. Mutta sitä kai se ikä teettää. Nykyään tykkään tosi paljon siroista, pienistä ja ohuista koruista. Mulla ei oo ihan hirveesti arvokoruja, ja niitä harvoja käytän itse asiassa tosi harvoin. En pysty perustelemaan itselleni tuhansien eurojen koruja, koska oon haka hävittämään ja hajottamaan. Pidän siis yleensä hopeakoruja ja sellaisia "edullisempia" pukukoruja. 

1. Kihla- ja vihkisormus

No tietenkin mun kihla-ja vihkisormus on mun suosikkeja. Mulla on platinaiset sormukset timanteilla. Halusin sirot ja kapeat sormukset, joita voi halutessaan pinota. Ja kihlasormukseen toiveenani oli emerald cut halolla. Nyt kun sormukset on sormessa olleet yli pari vuotta, oon ehkä vielä rakastuneempi niihin kuin ennen. Rakastan rakastan rakastan sitä miten painottomalta nää tuntuu ja miten ihanan helpot ne on arjessa. Ei jää kiinni, ei raavi, ei paina. Huollan näitä pesemällä ne kerran viikossa Fairylla ja superpehmeällä hammasharjalla ja kiilto on aina kuin uudessa sen käsittelyn jälkeen. Oon tykännyt hulluna platinasta, sillä tää ei oo vaihtanut yhtään väriä ja on edelleen kuin uusi. 

2. Thomas Sabon rannekorut

Se lähti jostakin yhteistyöstä, jossa sain rannekorun ja valita muutaman Karma-pallon. Nyt mulla on 29 helmeä, 22 hopeista ja 7 ruusukultaista neljällä eri ketjulla. Moni varmasti tunnistaa nää, sillä nää on näkyny mulla asukuvissa melkein aina. Tykkään näistä aivan hulluna. Nää on niiiiiin yksityiskohtaisia nää helmet ja ne on tosi kauniita. Omia suosikkejani on mieheltäni poikamme syntymän kunniaksi saadut vauvajalat, helmi simpukassa, maapallo, tuo maailman yksityiskohtaisin kilpikonna ja ruusukultainen infinity-helmi, jossa on vaaleanpunainen sisus. Mutta rehellisesti sanottuna tykkään näistä kaikista :D Tykkään leikkiä näillä ja vaihdella niiden järjestystä ja paikkoja nauhoissa ja sekoitella mitä näitä pidän keskenään. Suurin osa näistä mulla on ollut jo pidempään, mutta nuo ruusukultaiset on uusia. Näitä Karmoja oon saanut paljon lahjaksi ja niitä on tullut kerättyä pikkuhiljaa, mutta nyt kun Thomas Sabon liike meni kiinni Itiksessä ja kaikki tuotteet oli -50%, ostin nuo kaikki ruusukultaiset kerralla, sillä olin niitä miettinyt jo pitkään.

Nää on siitä hauskoja, että joka helmellä on oma merkitys ja musta on hauska lueskella niitä. Käytän näitä Karma-koruja aina, joka päivä ja niiden kanssa usein myös tuota helmikorua Sabolta, jossa on kiinni tuo rusetti-charm. Mun nuo korut on osa jo useamman vuoden vanhoja ja ne on silti erinomaisessa kunnossa. Oon noi ketjut välillä pessy Fairyllä ja hammasharjalla ja hieman myös kiillottanut hopealiinalla. Hyvin lähtee kaikki kertynyt lika ja sitähän on vuosien aikana kertynyt, kun koru on ollut kaikkialla rantaa myöten. 

Nää on niin ihanan yksityiskohtaiset, että voisin tuijotella näitä ja ihastella uusia tällaisia tuntitolkulla :D Superhelppo lahjaidea myös, ainakin mieheni tykkää hyödyntää tätä :D 

3. Chanelin rintaneula(t)

Tuo helmirintaneula on ollut mulla nyt pari vuotta ja tykkään siitä mahdottoman paljon. Se on ollut niin pannassa, paidassa, takissa, huivissa, pipossa ja missä ikinä kiinni. Se on musta tarpeeksi arkinen arkikäyttöön, mutta kimalluksen ja helmien vuoksi sopii myös juhlaan. Ja sillä saa kivan yksityiskohdan moneen eri tilanteeseen :) Tykkään hirveesti kun tuo väri on shampanjakulta, eli sopii sekä hopeaan, että kultaan kun taittaa väriä vähän erikoisesti. Näissä kuvissa ehkä sellainen aidoin perusväri, mutta ulkona näyttää helposti hopeiselle.

Uusin näistä koruista on tuo hopeinen Chanelin rintaneulani, jonka hankin taannoin. Tää on musta ihana, ja erityisesti sopii arkiasuihin hyvin! Mulla on itse asiassa yhteensä neljä Chanelin rintaneulaa, mutta nää kaks on mun tänhetkisiä suosikkeja. Tykkään isoista, vähintään 4 cm leveistä rintaneuloista, jotenkin rintaneuloissa the bigger the better, toisin kuin muissa koruissa :) 

4. Efva Attlingin P+ korut

Nää korvikset mulla useimmiten on korvissa. Rakastan näitä korviksia, oon tykännyt siitä asti kun ne ensi kerran näin tuttavan korvissa. Sain onneksi nämä mieheltäni lahjaksi ja olen pitänyt niitä onnellisena aina siitä asti. Samaan sarjaan kuuluvaa riipusta pidän ajoittain myös, vaikka oon vähän huonompi käyttämään kaulakorua kuin rannekoruja ja korviksia. Mulla itse asiassa hukkui näistä toisesta korviksesta jotenkin mystisesti tuo tähtiosa, mutta Efva Attlingilta onneksi sai ostettua vain yhden tällaisen! Hallelujaa, sillä nää on ihan mun lemppareimmat korvikset! 

5. Thomas Sabon kaulakoru 

Sain mieheltäni ekaksi joululahjaksi tämän korun Thomas Sabolta ja se on melkein aina mulla kaulassa. Suihkussakin :D Aina kun mä otan tän pois kaulasta, niin hukkaan sen jonneki ja sit etin sitä ihan paniikissa, joten oon vaan tyytyny pitää sitä lähes aina kaulassani. Tykkään tästä hullun paljon, se on musta aivan superkaunis, mutta toki myös tärkeä sen vuoksi, että se oli ensimmäinen lahja mieheltäni. Näppäränä tyttönä en näköjään ottanut omaa kuvaa siitä, eli tihrustelkaa siitä sitten :D 

Myös tuo Thomas Sabon karttapallo-koru on yksi suosikkikorujani, jota pidän yleensä varsinkin kesällä tosi paljon. Muodostaan huolimatta kyseessä ei ole helisevä bola-koru, vaan se on ihan ontto pallo. Vaikkei kyseessä olekaan bola-koru, niin äärimmäisen mieluisa oli vauvana Dantelle, se hypisteli sitä aina :) 

6. Lempparit rihkamat

Molemmat on muistaakseni Zarasta, molemmat on ihania! Noi isot helmipallot on molemmat hajonnu kertaalleen. Ei sinänsä ihme, toisena niistä kerroista eräs nimeltämainitsematon taapero heitti korviksen huoneen poikki (kiitos rakkaani), mutta onneksi tämän erään monsterin isi liimasi sen kuntoon pikaliimalla. Palmut on ihan suosikit aurinkolomilla, palloja pidän muutenkin paljon :) 

Mikäs näistä on eniten teidän mieleen? 

Pages