Ladataan...
Mungolife

Mä kirjoittelin tossa pari viikkoa sitten siitä, että aloitin uudessa työssä ja silloin sain vastaukseksi, että olisi kiva lukea työnhakuprosessista ja mun neuvoista siihen. Toki tällainen opas työnhakuun olisi ehkä paljon fiksumpi jonkun henkilöstöosaajan kirjoittamana, mutta tätä ei kannatakaan ottaa sellaisena oppaana, vaan ennemminkin mun näkemyksinä. 

Mun mielestä työhaastatteluista ja -hauista on hyvä puhua, vaikka tuntuuhan se ehkä ikävälle myöntää ääneen, että jotain paikkaa ei saanut ja siinä tuntee epäonnistumisen tunnetta. Tiedän, että ainakin omalla kohdallani on varmasti vaikka kuinka paljon innostuneita ilkkujia jokaiseen epäonnistumiseen. Mutta, asiasta puhuminen niin läheisille kuin esim. bloggaajana, on musta tärkeää, koska silloin eri aloille, niiden palkkauksiin ja vaatimuksiin saadaan hyvää läpinäkyvyyttä. 

Mä aloin miettimään tuota töihin palaamista jossakin vaiheessa viime keväällä. Danten täytettyä vuoden halusin vähän miettiä millaisen lähitulevaisuuden haluaisin. Opiskelut pyöri mielessä, mutta myös työskentely jossain kivassa tiimissä ja mielenkiintoisessa yhteisössä oli mulla mielessä. 

Keväällä taisin hakea kolmea eri paikkaa, jotka oli kaikki tosi mielenkiintoisia. Yhden palkkaus siirrettiinkin etätyöstä ulkomailla tapahtuvaksi ja kahdessa kävin haastattelussa. Toisessa osittainen etätyö ei ollut mahdollista ja työ sijaitsi Helsingissä, toisessa taas palkattiin tehtävään samalla alalla pidemmällä kokemuksella ollut tekijä. Molemmista prosesseista jäi tosi miellyttävä kuva, molemmat rekryyjät soitti ja perusteli valintaa ja oli tosi hedelmällistä keskustelua. Eiku tais siinä olla joku sellainenkin hakemus, mihin en koskaan saanut mitään vastausta. 

Kesä meni menojaan ja loppukesästä ilmestyi mun tietoon tosi mielenkiintoinen rekry. Kävin haastattelussa ja pakko sanoa, että työpaikka kiinnosti todella paljon. Oli ihan mun osaamisalaa ja olin ihan varma, että olisin hyvä siinä työssä. Kun olin käynyt haastattelussa, kolahti mun meiliin yksi päivä LinkedInin työpaikkailmoituksia ja eräs kiinnitti huomioni. Haastiksessa käytyäni olin ihan varma, että tää, tää on se mun juttu, tänne mä haluan. Vaikka ensin se eka rekry tuntui kaikista mielenkiintoisimmalta, niin tilanne kääntyi päälaelleen ja pelkäsin, että saan tarjouksen ekasta paikasta, ennen kuin jälkimmäinen haku etenee. Onneksi tässä nykyisessä työpaikassani järjestyi seuraava haastattelu tosi nopeasti ja loppujen lopuksi pystyin kertomaan ensinmäiseen paikkaan, että mulle itse asiassa löytyi jokin kiinnostavampi positio. 

Vuoden sisällä olen siis ollut neljässä (vai viidessä, en muista itsekään?) haastattelussa, mikä ei tietenkään ole paljoa, mutta bloggaamisen kautta musta tuntuu, että aika usein lähettelen ”työhakemuksia” hyvin kilpaillulla alalla. Jokainen laajempi yhteistyö on kuin pieni työhaastattelu, jolla saada asiakas omakseen, ja niinpä tää tuntuu mulle hyvin tutulta, vaikka olenkin ollut yrittäjänä pitkään. 

En aio tässä postauksessa keskittyä sellaiseen ”pukeudu siististi ja vie omatoimisesti ansioluetteloja paikalle” -juttuihin, joita jankataan joka paikassa asiaan liittyen. 

No, miten mä sitten hakisin töitä? 

TYÖPAIKKOJEN ETSIMINEN & VALINTA

Vaikka aina sanotaan, että on hyvä kartoittaa itseään kiinnostavat yritykset ja olla suoraan yhteyksissä niihin, ei välttämättä ole huono idea katsoa ilmoituksia myös esim. Linkedinissä ja Monsterissa. Mun mielestä ehdottomasti paras hakukone on Linkedinissä, mutta se riippunee alasta ja työtehtävistä. 

Mun mielestä tää on se tärkein vaihe. Jos hakee 100 työpaikkaa, pääsee 3 haastikseen ja ei saa yhtään paikkaa, saa vaan pahan mielen. Oikeesti, se tuntuu 100 hylkäykseltä. Todennäköisesti vieläpä niin, että 93 paikkaa on sellaisia, jotka eivät sovi hakijalle tai eivät edes kiinnosta hakijaa. Sellainen työnhaku on kaikkien ajan haaskausta. Ihan ensimmäisenä olisi hyvä miettiä, haluaako tietyn työpaikan ja jos haluaa, miksi. Mun mielestä jokaisen työkuntoisen velvollisuus on tehdä töitä, mutta mun mielestä kaikkien kannalta parasta on tehdä työtä, josta itse pitää. 

Kun hakee vain työpaikkoihin, joihin sopii ja jotka kiinnostavat, säästää omaa vaivaa ja rekrytoijan vaivaa. Jokainen rekrytoija nimittän saa aivan helkkaristi hakemuksia. Tää on vähän sama kuin Tinderissä. Potentiaalisia matcheja on varmaan kymmeniä, mutta kenen kanssa todella haluaisit treffeille? Ja kenen kanssa näkisit itsesi seurustelemassa? Ei kai kukana tykkää käyttää aikaansa ihan turhiin treffeihin? Miksi sitten käyttäisi aikaa ja vaivaa turhiin hakemuksiin? 

Tässä vaiheessa on myös hyvä muistaa, että hakee itselleen ja osaamiselleen sopivaa työtä. ”Opin nopeasti” ei avaa ovia työpaikkaan, jossa on spesifi työnkuva, johon on vaatimuksia, jotka eivät ole niin vaan opeteltavissa. Toisaalta ei pidä myöskään aliarvioida itseään, vaan hakea positioihin, joissa voisi olla hyvä omalla osaamisellaan. Esimerkiksi jos vaatimuksena on maisterintutkinto, mutta itse on vaikka kandi tai merkonomi, se ei todennäköisesti estä tehtävässä menestymistä. 

Joka tapauksessa, valitse valitse valitse! 

TYÖVÄLINEET

Enkä nyt tarkoita MacBookia ja älypuhelinta, vaan…

LinkedIn. Kyllä, mä nostan tän tärkeämmäksi kuin edes ansioluettelon. LinkedIn on kuin netistä löytyvä ansioluettelo, mikä pitäisi pitää aina ajan tasalla ja mielenkiintoisena. Ei pelkästään lyhyt titteli siinä työpaikan alla, vaan myös mielellään kattava selvitys työtehtävistä. Oon vähän huono neuvomaan tätä, kun mun oma LinkedIn ei todellakaan oo ajan tasalla ihan aina ja mun työnkuvaukset voisi olla paljon laajemmin esillä. 

Linkedin on nykypäivänä työntekijää etsivän varmasti yksi tärkeimpiä työkaluja, ja moneen työpaikkaan pyydetään linkkaamaan oma Linkedin. 

Työnhakuun liittyen Linkedin on erinomainen väline senkin puolesta, että siellä on tosi helppo hakea töitä! Oon huomannut, että ainakin itseäni kiinnostavat työpaikat on kaikki Linkedinissä, enkä oo muita hakukohteita juuri käyttänyt. Linkedinillä on myös erilaisia Premium-malleja sun muita lisäosia, joissa esimerkiksi työnhakijalla voi olla sellainen työnhakijan Premium-profiili, jolloin nousee headhuntereiden ja rekrytoijien hauissa näkyviin ja siellä on paljon kohdennetumpaa työnhakumahdollisuutta. Se tarjoaa myös mielenkiintoista statistiikkaa eri yrityksistä ja vertaa hakijaa muihin hakijoihin. Todella hyödyllistä nähdä, mihin oma koulutus ja kyvyt asettuu siinä työnhaussa ja välillä se muistuttaa lisäämään omaan profiiliin jotain sieltä puuttuvaa. Jos on taloudellinen mahdollisuus, kannattaa hankkia tuo Premium, se ei ole kallis kuitenkaan. Mä en oo ihan varma onko vaan Premium-ominaisuus vai muutenkin, että saa omien kiinnostusten mukaiset uudet työpaikkailmoitukset. Mä en olisi ikinä päätynyt mun nykyiseen työpaikkaani ilman tätä ominaisuutta. En nimittäin etsinyt tuossa vaiheessa mitään paikkaa, olinhan jo supermielenkiintoisessa rekryssä mukana. Tämä vaan sattui kolahtamaan meiliini ja herätti mielenkiintoni. 

Ansioluettelo on edelleen tärkeä väline, ja omaani olen viimeistellyt ajatuksella ja pieteetillä. Toiset suosivat simppeliä, lyhyttä ja ytimekästä. Mun alalla koen, että visuaalisuus on tärkeää ja visuaalisella ansioluettelolla oon saanut useamman haastattelukutsun, eli ei se kai ihan hirveän huonokaan ole. Mun mielestä on tärkeää erottua ja mun mielestä ansioluettelossa on ehdottamasti oltava jokin kuva. Siinä saa kasvot hakijalle ja jää mieleen paremmin. Mun mielestä on hyvä olla useampi erilainen ansioluettelo, riippuen siitä millaista työtä hakee, tai sitten sellainen pohja, jota on helppo muokata. Erilaiset taidot ja osaamiset korostuvat eri tavalla eri työpaikoissa ja niitä on hyvä highlightata sopivasti per jokainen haku. Mun ansioluettelossa on yksi quote, lyhyt kertomus itsestäni ja varsinaiset taidot ja työhistoriaa listattuna. Vain viimeisimmät ja asiaan liittyvät taidot ja osaamiset ja työt, sekä sitten IT-ohjelmien osaaminen ja kielitaito.

Mistä päästäänkin hakemukseen. Jos lähettää saman hakemuksen jokaiseen työpaikkaan, niin ei ansaitse sitä työpaikkaa. Piste. Työnantaja on nähnyt vaivaa ja laatinut kuvailun työpaikasta. Työntekijän on hyvä nähdä vaivaa ja laatia kuvailu itsestään, joka on kohdennettu spesifiin paikkaan ja spesifiin työtehtävään. Ei sellainen ”Hyvä (yritys X), hakisin paikkaa (paikka Y)” ja yleinen lässytys perään. Ei! Sen sijaan, että lähettää 100 hakemusta, lähettää mieluummin 10. Tai vielä parempi 5. Ja ne on jokainen kirjoitettu alusta loppuun juuri sille työpaikalle. Mä en itse asiassa muista millaisen hakemuksen laitoin nykyiseen työpaikkaani. Kirjoitin sen suoraan hakemuskenttään, ja kerroin sillä hakemuksella, miksi koin sopivani juuri tähän paikkaan ja tehtävään. Hyvä hakemus on musta 0,5-1 A4 pitkä, selvällä fontilla, 1,15 helposti luettavalla rivivälillä ja omalla äänellä kirjoitettu. Ei akateemisia jaaritteluja, ei ranskalaisia viivoja, vaan selkeä teksti, josta käy ilmi vähän omaa persoonaa. Jos työpaikkailmoitus on hauska ja moderni, hakemuksenkin pitää olla sitä. Sama toisinpäin. Aina plussaa, jos tekee hakemuksen 2-5 -minuuttisena videona itsestään. En ole vielä tavannut rekryyjää, joka ei tykkäis videohakemuksista. Toki olisi hyvä siinä myös tehdä sellainen tiivistelmä sisällöstä kirjallisena, että siihen voi helpommin palata. 

Mun mielestä hakemuksessa on hyvä olla avoimuutta. Esimerkiksi omassa tapauksessani olen koko ajan kertonut heti hakemusvaiheessa, että en voi sitoutua olemaan ma-pe Helsingissä toimistolla joka viikko vaan tarvitsen osittaisen etämahdollisuuden. 

Suositukset on musta hyvä olla, ja jos ei kirjallisena niin vähintään 1-3 hyvää suosittelijaa, jotka sopivat hakemaasi työpaikkaan. Suosittelijaksi ei musta kannata laittaa jotain koulun rehtoria tai luokanopettajaa, vaan entisiä työnantajia, asiakkaita, yhteistyökumppaneita yms. Toki jos on tosi nuori työnhakija, se voi olla haastavaa, mutta siinä tapauksessa kannattaa jättää suosittelijat kokonaan pois mun mielestä. Linkedin on tässäkin kätevä, koska siellä voi suoraan pyytää suositusta joltain tutulta. 

No entäs sitten kun on karsinut itseään kiinnostavat paikat, ja lähettänyt hakemuksen? 

Mä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä kannattaa soittaa yhteyshenkilölle noin viikon sisään hakemuksen lähettämisestä ja kysyä prosessista. Miten etenee, milloin sopii odottaa yhteydenottoa, yms. Sen voi myös meilata, mutta soitto on paljon henkilökohtaisempi. EDIT:// Tämä koskee tilanteita, jos firmasta ei ole kuulunut mitään, eikä ole ollut selkeää tietoa siitä, milloin valinta tulee. Älä soita soittaaksesi, vaan soita kysyäksesi asiaa ja prosessin etenemistä tms. 

HAASTATTELUVAIHE

Ja sitten kun haastattelupyyntö tulee, niin…

… selvitä yrityksestä mahdollisimman paljon. 

= älä vain käy kotisivuilla ja Wikipediassa vaan tutustu yritykseen enemmän uutiskirjeiden ja uutisten muodossa ja katsele Linkedinissä ketä siellä on töissä ja millaisissa tehtävissä ja onko yrityksessä kenties tuttuja? Varaudu kysymään oikeasti relevantteja kysymyksiä työhön liittyen. Fun fact: kysyin start upin haastattelussa suoraan, onko yrityksellä maksukapasiteettia, sillä olen kiinnostunut pitkäaikaisesta suhteesta. Yritys oli tuore ja pieni ja se oli relevantti asia kysyä. ”Anteeksi, jos tämä tuntuu törkeältä, mutta miten teidän rahoitus on järjestetty ja onko teillä maksukykyä palkkatoiveeseeni?”. Kysymys otettiin vastaan erittäin myönteisesti ja todettiin vielä, että se kertoo vain kiinnostuksesta ja liike-elämän ymmärryksestä. Älä kysele turhia, vaan kysy olennaisia työsuhteeseen ja yritykseen liittyen. Yksi hyvä kysymys on tiedustella prosessin etenemisestä, missä vaiheessa odottaa yhteydenottoa, onko tulossa toinen haastattelukierros yms. 

… mieti vastauksia itsestäsi juuri tähän työpaikkaan

Missä olet hyvä? Missä on varaa kehittyä? Miten tulet toimeen X-tyyppisessä ympäristössä? Onko jokin tietty asia, joka sinua kiinnostaa tässä työpaikassa? 

… varaudu kertomaan palkkatoiveesi

= jos tätä ei kysytty jo hakemuksessa, se todennäköisesti kysytään haastattelussa. Palkkatoive on aina hyvä olla, ja itse suosin haitaria. Jos palkkatoive-kenttä on hakemuksessa vapaamuotoinen, etkä osaa yhtään sanoa, mikä olisi hyvä palkkatoive, niin yleensä sellainen ”Henkilöstöpolitiikkanne mukainen palkkaus riippuen työnkuvasta” voi olla riittävä. Tosin, summa on aina hyvä. Nykyään on aika paljon erilaisia sivustoja, jotka tarjoaa tietoa erilaisista palkoista. Palkkatoiveen pitää olla realistinen, mutta myös sellainen, joka motivoi tekemään työtä. Mieti oma ehdoton alin palkkasi ja toivo siitä ylöspäin. Esimerkiksi 4000-4600 € voi olla hyvä haitari, varsinkin jos siihen laittaa lisäksi, että riippuen esimiesvastuusta, luontaiseduista ja tehtävän sisällöstä. Yleensä kun puhutaan palkkatoiveesta, on merkittävää se, tekeekö suoraan työtä asiakkaiden kanssa, onko esimiesvastuuta ja itsenäistä vastuuta tai muita erityisvastuita ja millainen koulutustaso vaaditaan. Nää kaikki vaikuttaa palkkaukseen aivan selkeästi. 

”En mä tiedä” EI OLE vastaus. Jos haastattelussa kysytään palkkatoiveesta, etkä ole valmistautunut kysymykseen, niin vähintäänkin vastaa, että sinun täytyisi tietää hieman lisää työnkuvasta, ellei sinulle ole se jo aukottomasti kerrottu. 

… ole ajoissa 

Ole paikalla aivan vähintään 5 min etuajassa, mielellään vaikka 10 min. Älä ole myöhässä, mutta älä tule myöskään paikalle 30 min etuajassa. Se kertoo huonosta ajankäytöstä. 

… pukeudu siististi

Tämä tarkoittaa siistejä, ei-haisevia tai rikki-olevia vaatteita. Tämä ei tarkoita tyylillesi täysin sopimatonta asua, jossa tunnet itsesi pelleksi. Pukeudu niin kuin normaalistikin pukeutuisit, ellet normaalisti ryönää mutaisissa kledjuissa katuojassa. Fun fact, nykyisen työpaikkani ensimmäisessä haastattelussa olin mun Minna Parikoissa. Oh yes, niissä mun glitterpupu-kengissä, joissa on pörröinen pinkki häntä. Rekrytoijan ensimmäinen kommentti oli ”onpas sulla ihanat kengät!”. Musta jakkupuku ja 5 cm mantelikärkiset korkkarit eivät ole mikään univormu haastikseen, vaan sinne saa pukeutua persoonallisesti. Nykymaailmassa työpaikat on tosi moderneja ja töihin palkataan persoonia, ei esimerkkitapauksia 20 vuoden takaisista Valituista Paloista. Nykyisin pieni pala persoonaa asussa on mielestäni vain plussa. Jokin, joka jää mieleen ja jokin, mikä kertoo rohkeudesta pukeutumisessa. 

… käyttäydy kuten yleensä, pienin varauksin

Älä kiroile (koskaan!), älä ole liikaa äänessä, äläkä mielistele. Muuten käyttäydy kuin normaalistikin. Ole aktiivinen keskustelija, älä passiivinen vastailija. Jos tarvitset hetken miettiä jotain vastausta, sano se suoraan. Istu ryhdikkäästi, puhu selvästi ja keskity. Ole oma itsesi, mutta ehkä ihan hieman sellainen hillitty versio, jos olet normaalisti kovin rääväsuinen ja äänekäs tyyppi.

Ole positiivinen, iloinen ja hyväntuulinen. Ei kukaan halua tehdä töitä jöröjukan kanssa.

Haastattelun jälkeen…

… muista lähettää kiitos-meili. Rekrytoija on nähnyt vaivaa ja ottanut aikaa jutellakseen kanssasi ja tutustuakseen sinuun. Kiitä häntä siitä. Sen ei tarvitse olla pitkä kirje, vaan lyhyt ja ytimekäs. ”Kiitos eilisestä, oli mukava tutustua ja kuulla lisää työtehtävästä. Tarjoamanne paikka kiinnostaa minua todella, ja toivonkin kuulevani teistä pian.” Tämäntyyppiseen kiitokseen voi laittaa vielä muistutukseksi suosittelijansa, jos niistä ei ole ollut puhetta tai sitten lähettää vain sellaisenaan. 

Ja sitten ei auta kuin odottaa :) 

Lykkyä työnhakuun kaikille hakijoille! Tuleeko mieleen muita hyviä vinkkejä ja ootteko jostain eri mieltä? 

Ladataan...

Ladataan...
Mungolife

Mietin tuossa yksi päivä, mitä kaikkea blogini onkaan minulle opettanut ja millaisia opetuksia, niitä negatiivisiakin, se on tarjonnut elämästä, internetistä ja yrittäjyydestäkin. Ihan konkreettisia juttuja, joita teki mieleni hieman listailla :) 

1. Tietyistä käsitteistä ei oikein ole konsensusta, mutta bloggaaja ei saa niistä silti irtisanoutua. Olen irtisanoutunut feminismi-termistä ja kritisoinut kehopositiivisuutta. Molemmissa kuulin vaan kuinka en ymmärrä termiä tai sisäistä sitä oikein. Samaan aikaan kuitenkin kaksi eri selitystä termistölle löytyy molemmissa tapauksissa. Feminismin tapauksessa yksi ryhmä puhuu siitä, kuinka sillä oikeasti halutaan saavuttaa todellinen tasa-arvo ja toinen ryhmä mesoaa, siitä kuinka sillä edistetään nimenomaan naisten asemaa, onhan kyseessä naisten asioita ajava liike, jonka ymmärtää jo nimestäkin. Osan mielestä olisi jopa oikeutettua, että saisimme naisina kostaa miehille vuosien sorto. Hetken tässä feminismi-keskustelussa meinasin jo kallistua takas siihen, että hei, joo, kyllä mä oon siltikin feminismi. Se oli jonkin sellaisen fiksun kommentin kohdalla, jossa todettiin, että vaikka osa olisi ihan hukassa ja ymmärtäisi aatteen väärin, niin sitä tärkeämpää on se, että todellista tasa-arvoa ajavat ihmiset eivät irtisanoudu aatteesta, jotta se ei mene kokonaan ihan pilalle. Olin hetken samaa mieltä, kunnes totesin, että ei, tässä on menty jo niin pitkälle tuon nimityksen väärinymmärryksessä ja väärien mielleyhtymien nostamisessa, että en voi enää olla omasta mielestäni feminismi. Kun liian iso joukko ihmisiä sotkee sen miesvihaksi, feminismin brändi on niin hukassa, että en halua olla feministi. Kun on OK, että kaupassa on myynnissä pikkutyttöjen paitoja sloganilla "Future is female", tämä pikkupojan äiti haluaa olla 100 % aito tasaarvon kannattaja. Kehopositiivisuus-kohu on niin tuore, että jokainen muistanee mitä siinä kävi. Kirjoitin siitä, miten eri painoluokan ihmisillä on erioikeuksia toisten kommentoimiseen ja sain kuulla aika reippaasti väittämääni tukevia "hoikka nainen ei voi..." juttuja ja sitä, että kehopositiivisuus ei ole kehokuvansa kanssa taisteleville "laihoille" vaan ainoastaan ylipainoisille. 

Voisi kuvitella, että molemmat aiheet olisivat herättäneet myrskyn kautta mussa halun mukautua mielipiteeseen, mutta ei, nämä ovat itse asiassa vain vahvistaneet omia ajatuksiani. 

2. Osaan seistä todella vahvasti mielipiteeni takana, enkä murru toisten painostukseen missään tilanteessa. Jonkun mielestä saatan olla väärässä, mutta olen oppinut pitämään puoliani paremmin kuin koskaan ja osaan seistä mielipiteeni takana, koska se mielipide on aina perusteltu. Joku voi olla perusteluni ja mielipiteeni kanssa eri mieltä, mutta minulla on niihin perusteluni, ja se riittää minulle. Olen kiitollinen blogille siitä, kuinka se on vuosien aikana opettanut perustelemaan ja ajattelemaan kaikkien kannalta. Kun olen kulkenut erilaisten mielipidekohujen läpi, olen oppinut näkemään asian kuin asian eri perspektiiveistä paremmin. Jo ennen kuin kirjoitan, mietin, että mitenhän tämän voi väärinymmärtää ja miten tästä voi joku loukkaantua ja yritän muotoilla asian mahdollisimman paljon kaikkia puolia huomioiden. Toki ihan sekopäisiä loukkaantumissyitä en minäkään osaa ennustaa, joten hei, katotaan mitä kohuja tähän polun varrelle vielä mahtuu. Niitä kun en ole oppinut vielä välttämään. 

3. Monen lukijan mielestä "olen eri mieltä" = "olet väärässä". Mä voin hyvin usein ymmärtää vastapuolen mielipiteen ja ymmärtää hänen perustelunsa. Mä voin ymmärtää, että hän on eri mieltä ja minä eri mieltä. Mutta se, että minä pitäydyn mielipiteessäni ja olen edelleen samaa mieltä kuin alun alkaenkin, ei tarkoita, että olisin väärässä. "Miksei se vaan voi myöntää, että on väärässä..." yms. on sellaiset asiat, joita on kritisoijani kyllä ehtineet vuosien aikana hokemaan enemmän kuin tarpeeks. Koska en ole väärässä, olen eri mieltä. Jos sanoisin, että aurinko on kylmä, olisin väärässä. Jos olisin sitä mieltä, että auringon säteet tuntuvat ikävälle iholla, olisin eri mieltä kuin joku muu. As simple as that. 

4. Aina tulee olemaan ryhmä ihmisiä, joiden mielestä mä teen kaiken väärin. Ihan sama mitä teen, teen sen väärin. Se ryhmä ei ansaitse minkäänlaista huomiota, ja sen olen oppinut viime vuosina erityisen hyvin. Olen oikeasti sisäistänyt sen, enkä ole kertaakaan kiehunut. Jos olen vastannut, olen todennäköisesti unohtanut asian kokonaan heti sen jälkeen. En käy keskustelupalstoilla lukemassa itsestäni, koska sillä ei ole mitään väliä. Voisin olla taikova yksisarvinen ja silti mun sarvi olisi vääränvärinen. Jos minusta ei löytämällä löydetä virheitä kaikesta tekemisestäni, ne keksitään tyhjästä ja esitetään faktana. Kaikkia ei voi miellyttää. Sen tiesin aina. Olen vuosien aikana ymmärtänyt, että kaikki ei tarviikaan. Ja itse asiassa tää ajatus on terävöittynyt bloggaamisen myötä. Bloggaaminen on opettanut, että riittää, että vähentää pientä joukkoa. Niitä, joiden kanssa on oikeasti aidosti samalla aaltopituudella. 

5. Oon oppinut, että maailmassa on älyttömän paljon ihania pyyteettömiä ihmisiä, jotka auttavat. Mä oon saanut niin paljon apua ja vertaistukea, etten olisi voinut uskoakaan. Se on ollut älyttömän hieno tunne ja saanut kiintymään tähän tuntemattomille kirjoittamiseen. 

6. Mä oon oppinut valokuvaamaan ihan superhyvin. En verrattuna siihen ja tähän valokuvaajaan, vaan entiseen minääni verrattuna. Osaan käyttää kameraa aika suvereenisti ja osaan rajata kuvia ja valottaa sisäkuvia. Osaan käsitellä kuvia ja saada niistä enemmän irti niin. On ollut iso oppia valokuvausta tämän työn yhtenä osana, sillä siitä on käytännön hyötyä. En tosin tiedä, minne laitan 20 000 kuvaa lapsen ensimmäisestä elinvuodesta tai milloin ehdin karsimaan niitä :D Bloggaaminen opetti kantamaan kameraa kaikkialla mukana tai vähintäänkin hyvällä kameralla varustettua puhelinta. Kaikesta on jotain muistoja kuvamuodossa, sillä tästä on tullut tietynlainen elämäntapa. En toki elä kamera kädessä ja vaikka ottaisinkin jostakin hetkestä kuvan, en jaa sitä blogissani. Se on mulle vaan. Mutta kyllä mulla olisi hyvin erilaisia kuvia ja hyvin eri määrä kuvia, jos en olisi blogia aloittanut. 

7. Mun esteettinen silmä on kehittynyt bloggaamisen myötä. Mä katson työni puolesta niin paljon inspiskuvia ja kaikkia muiden ihmisten kuvia, että se vaikuttaa väkisinkin makuun. Nykyään teen kotona ja erilaisissa jutuissa luoviakin ratkaisuja, ja osaan nähdä paljon kaunista ihan yksinkertaisissakin asioissa. Saan itse asiassa mun läheisiltä paljon positiivista palautetta tästä. Jotenkin kun bloggaamisen kautta on ollut paljon kauneutta ympärillä, siitä on tullut arkipäivää ja siihen pyrkii tiedostamattaan jatkuvasti ja osaa löytää sitä vähän kaikkialta. 

8. Oon oppinut arvostamaan niitä asioita, jotka ei näy blogissa, enemmän kuin ikinä. Kun niin iso osa on julkista, ne yksityiset asiat on ihan pyhiä. Ja niistä nauttii ihan hirveästi. Ja ennen kaikkea kun on niiiin paljon asioita, joita ei yksinkertaisesti pysty näyttämään blogissa. Kahden tunnin kävely luonnossa mun poikien kanssa? Priceless. Siitä voi ottaa kuvan, siitä voi kirjoittaa. Mutta sitä auringonlaskua ei saa koskaan näkymään kuvassa samalla tavalla. Raikas kirpakka syysilma ja se miltä se tuntuu poskilla ei välity kameran läpi. Pienen pojan vähän punertavat posket ja kylmä nenänpää kun hän halaa katoavat lämpimässä kodissa. Vauvan tuoksu hänen huoneessaan ja hänen ihollaan? Sitä ei pysty kuvailemaan minnekään. Sitä ei voi tallentaa mihinkään. Rakastan halailla poikaani ja käyn aina ennen nukkumaanmenoa avaamassa hänen huoneen oven ja vedän keuhkot täyteen tuota ihanaa tuoksua. Se katoaa. Sitä ei kohta enää ole. Sitä ei voi pullottaa, sitä ei voi tallentaa. Se on niin merkillinen, niin tärkeä. Se kun pieni poikani soittaa ovikelloa ja seisoo terassilla käsissään nippu kedonkukkia, jotka on kerännyt mummin kanssa ja hän ojentaa ne minulle. Se kuinka mieheni katsoo poikaa, joka juoksee pellon reunaa pitkin ja hänen katseessaan on kaikki samat tunteet kuin minulla.

Koska niin paljon katson maailmaa linssin läpi tai vähintäänkin näen mielessäni rajauksen, on niin paljon hetkiä, joissa ymmärrän, että tämä, juuri tämä, ei tallennu mihinkään muistikorttiin, ei mihinkään, mistä saan sen palautettua. Jotenkin tämä koko elämän taltioiminen kuviin ja teksteihin on avannut ymmärryksen siitä, että on asioita, joita ei voi tallentaa ja niiden katoavaisuus saa paneutumaan niihin täysin. 

9. Mun ruoanlaitto ja leipominen on noussut uusiin sfääreihin. 100 % mun kaikki ruoka- ja leivontainspiraatiot tulee blogin kautta; Instasta, Pinterestistä ja toisista blogeista. Mä rakastan leipoa, rakastan koristella leipomuksia ja rakastan tehdä näyttäviä ruokia. En todellakaan ole mikään kokki tai leipuri, mutta oon ehkä keskivertoa parempi keittiössä ja ennen kaikkea rakastan puuhailla siellä. Musta on ihanaa tehdä kaunis näyttävä kakku ja tykkään leikkiä macaronsien kimpussa tai kokeilla tehdä lampaanpaistia. Iso iso osa tästä tulee blogista. Viimeisimpänä opettelin, miten marjoista saa huurteisen näköisiä, koska ne on musta niin söpöjä smoothiebowleissa. Kaikkea sitä oppiikin kun innostuu. Vähintään kerran viikossa kokeilen jotain uutta keittiössä, ja aina sen inspiraatio on blogin kautta löytynyt. 

10. Mä oon oppinut tosi paljon viineistä. Mä en ymmärtänyt viineistä mitään ennen kuin aloitin piiiiiitkän yhteistyön asian tiimoilta ja nyt oon itse asiassa aika haka niissä. En siis todellakaan mikään viinitietäjä, mutta kuluttajana melko valveutunut ja tiedän mistä tykkään ja mikä sopii mihinkin. Tää on oikeesti iso rikkaus. En käytä juuri ollenkaan alkoholia nykyään. Viimeksi olin humalassa 30-vuotis syntymäpäivieni baarireissulla, sitä ennen en edes muista milloin. Mun alkoholinkäyttö on nykyään rajautunut tasan viiniin ja kuivaan omenasiideriin. Mielellään siihen yhteen, mitä saa vaan Virosta, eikä ees laatikkoina :D Ja niitäkin juon ehkä korkeintaan 4 iltana viikossa yhden lasin tai pikkupullon. Viini täydentää ruoan niin täydellisesti ja viinin kautta olen myös löytänyt juustot, ja nykyisin lemppariasiani on takan tuoksu, oma mies ja hyvä viini. Varmasti tähän olisin päätynyt joskus ilman blogiakin, ja itse asiassa moni näistä olisi todennäköisesti tapahtunut muutenkin, mutta koska blogi on ollut niin iso osa elämääni kymmenen vuotta, nämä se on opettanut. 

+BONUS: Olen oppinut kuinka kaukana some ja arki on todellisuudessa toisistaan. En koe mitään paineita tai ahdistusta omasta elämästäni näiden perusteella, sillä tiedän tasan tarkkaan mitä niiden kauniiden kuvien ja juttujen takana on. Ja se on hyvin erilaista, hyvin samanlaista kuin kaikilla. Mä pyrin tuomaan blogiini mahdollisimman paljon aitoja hetkiä, enkä halua feikata mitään, mutta faktahan se on, että kaikki tänne tulevat kuvat on mietittyjä, lavastettuja ja kuratoituja ihan vähintäänkin. Kun tietää, miten taikatemppu tehdään, ei mene muidenkaan taikatemppujen lankaan, vaan voi elää hyvin mukavaa ja stressaamatonta elämää. 

Yllättikö mikään näistä? 

Pages