Ladataan...
Mungolife

*Kaupallisessa yhteistyössä: Ellos

Halloween-koristeet tuli kerättyä eilen vihdoin pihalta ja sisältä varastoon, ja samalla kaivoin esille meidän joulukoristeita. Ollaan joulukuu pois kotoa, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että joulukoristeet voi laittaa tänä vuonna jo marraskuussa paikalleen ja nauttia niistä pari viikkoa! Eikö? Ihan hassua, että vietetään joulu ulkomailla, tänä vuonna ei nimittäin ole siis luvassa lahjavuorta joulukuusen alla, eikä paketointirumbaa. Melkein on haikea olo, mutta toisaalta ei ollenkaan. Tavaraa meillä on muutenkin enemmän kuin tarpeeksi, joten lahjoja ei kyllä tarvita. Ja mieluummin käytän joulun budjetin siihen, että katon Dantea palloilemassa hiekalla ja nauttimassa lämmöstä ja vähävaatteisuudesta. 

Mutta, sehän ei estä ollenkaan joulufiilistelyä ja jokunen joululahja (siskojen ja kummilapsen yms.) on pakko viedä jo ennen joulua perille, joten pakkaushommiin pääsee jo marraskuun puolella! Bongailin Elloksen jouluvalikoimista pari tosi kivaa jouluideaa, jotka kestävät hyvin koko talven vielä joulun jälkeenkin, ja ajattelin jakaa suosikkini! 

Tuo kaunis leveä kynttelikkö on aivan superkaunis ja sopii niin Itsenäisyyspäivän kattaukseen kuin jouluun, uuteen vuoteen ja ylipäätään ihaniin talvi-illallisiin kotona. Supernätti! Punainen pellavainen pöytäliina taas tuo ihanan jouluisen hehkun ruokapöytään. 

Mä käytin viime vuonna lahjoissa paksua koristenauhaa, tänä vuonna mun tekee mieli jotain samanlaista tai sitten ihan erilaista täysin. Sen tiedän kuitenkin varmaksi, että perinteisiin lahjanaruihin olen täysin kyllästynyt. Tykkään samettisesta paksusta valkoisesta nauhasta, mutta jotenkin tänä vuonna mä tykkään ajatuskesta hyvin rustiikkisista lahjapakkauksista, joissa on käytössä jotain simppeliä yksiväristä paperia tai bokseja ja tuollaista kaunista olkimaista narua. 

Mä ihastuin palavasti tuohon rengaskynttelikköön, johon tulee yksi kynttilä! Tuollainen on pakko hommata kotiin, sillä se tuo ihanaa talven tunnelmaa kotiin. Elloksen jouluvalikoimassa on muutenkin tosi moderneja ja kauniita lyhtyjä, kynttelikköjä ja lamppuja, joilla saa ihanan lämmintä ja mukavaa fiilistä kotiin niin jouluksi kuin muutenkin talveksi.

Lamppuvalot on pakko saada takan ympärille tuomaan lämmintä tunnelmaa silloinkin kun takka ei ole päällä, ja tuollainen iso tähtivalo olisi kyllä ihana keittiön ikkunaan. Elloksella oli myös roppakaupalla kauniita jouluisia ja talvisia kankaita; verhoja ja tyynynpäällisiä yms. Tämä lumihiutale-tyyny on itse asiassa aivan ihana, sillä tää on musta kauniin talvinen silloinkin kun joulu on ohi, mutta pakkaset ja talvi jatkuu :) 

Tsekkaa koko Elloksen ihana jouluinen valikoima TÄÄLTÄ

Mistä te tykkäätte? Ja ootteko sellaisia sekopäisiä joulukoristelijoita (minä yleensä) vai karkaatteko joulunviettoon mahdollisimman kauas pois, ettekä halua edes nähdä mitään punaista? 

Ladataan...
Mungolife

*Kuvissa näkyvä teltta ja lelut saatu Jollyroomilta

 

Niin, se ehkä unohtui sen tarkemmin mainita. Lomallahan tässä tosiaan ollaan. Mulle ollut jotenkin niin selkeää, että oon unohtanut siitä blogiin kirjoittaa. Tai no, loma ja loma. Mieheni on kesälomalla heinäkuun ja vähän päällekin, ja päätin jo keväällä, että myös minä pidän lomaa sillä aikaa mahdollisuuksien mukaan. Tosin, en tykkää olla hirveän pitkiä aikoja kirjoittamatta ja kun tuon mielipidemaanantain aloitin, niin päätin siinä ainakin pysyä mukana. Joten worry not, näitä ihan arkisia postauksia on tulossa kyllä jatkossakin, nyt vaan on ollut vähän sellainen puolittainen loma päällä koko ajan ja just ne arkisimmat postaukset on jääneet pois. Itse asiassa ollessamme kotona löydän aina aikaa kuvata ja kirjoitella, mutta ollessamme reissussa tai ystävien luona, pyrin oikeesti keskittymään siihen. Nyt ollaankin oltu vähän koko ajan jossain ja tälläkin viikolla ollaan kotona vaan ti-la, josta siitäkin mun on mentävä käymään huomenna Helsingissä. Kaiken maailman varastosiivouksia ja pihanlaittoa on myös tullut harrastettua ja ihan vaan välillä makoiltua auringossa. On kyllä paras kesä muistiin ja oon nauttinut joka päivästä!

Tultiin Kroatiasta takaisin kymmenen päivää sitten ja sunnuntaina suunnataan Italiaan. Matkalaukut just saatu purettua niin heti saa pakata uudelleen, mutta ihanalla syyllä. Ystävän luokse on mukava mennä viihtymään muutamaksi päiväksi ja samalla nähdä taas yksi uusi puoli Italiasta. Anoppi tulee onneksi hoitamaan meidän kukat ja marjapensaat poissaolomme ajaksi, ja Benjikin saa olla ihan kotosalla, vaikka taisikin nauttia täysin rinnoin omasta kymmenen päivän lomastaan Vantaalla isäni hoivissa. 

Täällä on tänään eletty aika lääkäriaiheista päivää. Mullahan on tässä vuosien varrella ollut raudanpuutosanemiaa useampaan otteeseen ja viimeksi rautalääkitystä on tullut napsittua raskausaikana. Joskus viisi vuotta sitten tutkittiin ferritiiniarvoja hemoglobiinin sijaan ja todettiin, että ne raudan varastoarvot on tosi heikot, joten niitä lähdettiin korjaamaan. Kuurien jälkeen kaikki oli hyvin, mutta raskauaikana taas vanha tuttu anemia nosti päätään. Eilen hain taas apteekista rautavalmistetta, mutta en vielä kehdannut aloittaa uudelleen sen käyttöä, ennen kuin kävin lääkärissä. Tänään ei muuten ihan hirveenä naurattanut kun oli lääkärikeskuksessa 17 minuuttia ja maksoin 280 euroa lääkäristä ja labroista. Perjantaina tulee sitten tuloksia, kun lääkäri halusi testailla samalla kilppariarvot ja jotai muuta. No ei siinä, onneksi on vakuutus. Oon kyllä tosi väärällä alalla :D

Mulla toi raudan puutoa aiheuttaa tosi kovaa väsymystä, korvien huminaa, päänsärkyjä ja sellaista keskittymiskyvyn katoamista. Vaikea selittää, sellainen outo humina päässä, eikä oikeen mistään saa kiinni. Ja ainiin, levottomat jalat! Ei nyt mitään vaarallista ja näin selitettynä kuulostaa varmaan ihan normaalilta taaperoarjen oireelta, mutta kolmen vuosikymmenen kokemuksella osaan aika hyvin itsekin päätellä, että nyt ei oo ihan normaalia. Varsinkin kun kyseinen taapero on alkanut nukkumaan 11 h öiden lisäksi 3,5 h päikkäreitä :D Mietin, että onkohan tääkään enää ihan normaalia, kun kaksi päivää putkeen ollaan miehen kanssa jo käyty tarkistamassa, että tyyppi on hengissä ja avattu ovea huoneeseen ja möykätty menemään. Toki kesähelteet varmaan väsyttää ja on koko ajan menossa tuolla pihalla tai kotona, kun kävely muuttui päättömäksi juoksuksi, eikä paikallaan malta pysyä.

Mutta joo, vähän jotenkin sellainen uupunut ja voimaton olo ja voisin laittaa pääni pantiksi, että siellä on taas rautavarastot huvenneet. No, otan takaisin tutun ja turvallisen B12+C+foolihappo+rauta -kuurin päälle ja toivon parasta Toki perjantaina tulevat labrat nyt aika paljon kertoo varmasti nekin.

Tän mun lääkäriseikkailun jälkeen löydettiin Dantelta joku erikoinen puremajälki reidessä, mutta aika kivasti saitte mut rauhoitettua sillä, että todnäk. kyseessä ei ole punkki vaan paarma tms., mutta seuraillaan nyt sitäkin. Olin etälääkäriin yhteydessä ja hän käski odottelemaan alkaako purema leviämään samalla kun mun päässä kuului vaan kumisevana sana "borrelioosi". Lähipiirissä on juuri eräs henkilö sellaisen sairastanut, joten on vähän ehkä kevyessä paniikki mulla juuri nyt. Toivotaan, että kyseessä on vaan hyttysen tai paarman purema, sillä noita pörrääjiä on tänä kesänä piisannut.

Näistä pienistä huolista huolimatta heinäkuu on ollut ihanan huoleton, mukavan rento kuukausi oman perheen kanssa. Koko ajan ollaan menossa ja tulossa ja jotain ohjelmaa tiedossa, mutta sillai mukavalla tavalla että aikaa jää myös rentoutua ja lomailla. Tosin tänään oon päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja siivota koko kodin, joka on tän jatkuvan ravaamisen aikana kokenut pienen pommi-iskun näköisen kohtalon. Ja jos ehdin, niin päivittelen illalla Mungokirppistä :)

(Teltta / koiralelu / pilvilelu / elefanttipatja telttaan)

Toki kun kurkkaan tonne pihalle just nyt (mun läppäri kieltäytyi yhteistyöstä pihalla ylikuumenemisen vuoksi! Kelatkaa, Suomessa!) niin pojat juoksentelee siellä sprinkerin alla ja se näyttää aika kivalta. Ehkä tilanne vaatii jääkylmää vettä, mansikoita ja kiljumista nurtsilla juosten. Siivota ehtii talvellakin :D

Multa muuten kysytään paljon meidän terassihuonekaluista, niin ne on JYSKistä. Mun mielestä JYSKissä on aina paras valikoima puutarhahuonekaluja ja kun meidän kämpän ostanut pariskunta halusi ostaa meidän edelliset JYSKin huonekalut, me uudistettiin terassikamat ja ostettiin noi kauniit tyylikkäät vaaleat kalusteet. Kiva ku löytyi puutarhakalusteet, jotka on sirot ja mukavat samanaikaisesti. Ja kyseinen teltta on ihana lisä terassihuonekaluihin Jollyroomilta. Mä arvon samanlaista itse asiassa paraikaa mun Instagramissa (@mungoanna), käykää siellä osallistumassa! Oon tykännyt tosta ihan hulluna! Saatiin siis Jollyroomilta tuo teltta ja hieman leluja Dantelle sekä tuollainen pieni patja teltan pohjalle ja tuossa nurkassa on nyt viihdytty koko kesä hyvin mielellään. Noi on kaikki tällä hetkellä muuten alennuksessa 25-65% alessa, joten jos on jotain mieluista, kannattaa käydä kurkkaa :)

On kyllä niin mieletön kesä, ettei oo varmaan koskaan ollut. Jotenkin kaikki muu vaan jää, kun haluaa nauttia tästä! Onko teilläkin samanlainen fiilis? 

Pages