Ladataan...
Mungolife

*Yhteistyössä Turkish Airlines

Kirjoittelin juuri Familylifen puolelle ekasta reissustamme ilman Dantea. Voitte lukea siitä täältä. Tuli noita kuvia selatessa mieleen kirjoittaa myös Mungolifen puolelle tähän reissuun liittyen. Me nimittäin lennettiin tällä kertaa business-luokassa, vaikka yleensä mä aina valkkaan perus economy-lennot meille. Halusin juhlistaa synttäreitä vähän ylellisemmin lentäen, varsinkin kun olimme reissussa vain neljä päivää ja lennot Kappadokyaan on kuitenkin sen verran pitkät, että koneessa saa istua viitisen tuntia. Jotenkin nyt kun menimme kaksin mieheni kanssa, oli ihanaa matkustaa paremmin jalkatiloin, lounge-pääsyin ja muin mukavuuksin, varsinkin kun paluumatkalla meillä oli nelisen tuntia Istanbulissa. 

Myönnän rehellisesti, että ensimmäisen kerran kun vaihdoin lentoa Istanbulissa vuosia sitten, en fiilannut lentokenttää yhtään. Nyt tykkään siitä ihan hulluna! Silloin olin jotenkin ihan eksyksissä ja päädyin ihan tylsästi kotimaan terminaaliin pidemmäksi aikaa. Nyttemmin oon aivan ihastunut Istanbulin kenttään ja erityisesti tuohon loungeen! Istanbulin lentokentän business-lounge on valittu maailman parhaimmaksi business loungeksi ja uskon kyllä, että se on. Tuo lounge on aivan mieletön, kaikkine elokuvasaleineen ja simulaattoreineen, hierontatuoleineen ja kaikkine herkkuineen. Kirjaimellisesti herkkuineen, sillä loungessa on loputtomasti ruokaa, viinejä ja alkoholittomia juomia ja kokonainen oma buffetpöytä erilaisille baklaville. Kun tultiin vanhempieni luokse tuolta, äitini ihmettel, miten meillä ei ole nälkä, yleensä lentojen jälkeen aina on. No tässä ei pääse tulemaan nälkä, sillä loungessa tulee vedettyä maha aika täyteen. 

Ja kun vielä lennoilla on sikahyvät ruoat, niin ei nälkä edes ehdi tulemaan :) Me ollaan lenentty Turkishilla niin economy kuin business -luokassa, ja pakko sanoa, että siellä on safkat oikein kohdillaan molemmissa. Mutta onhan toi business-luokan ruokatarjoilu ihan hulppea! Varsinkin kun kyseessä ei ole kuin 3,5 tunnin lento Istanbuliin. 

Me ollaan nyt mietitty meidän Aussi-lentoja, kun lennetään Malesian kautta, sillä aiotaan pysähtyä Malesiassa, ja oon kyllä aika varma, että mennään Turkishilla. Nyt on vaan mietinnässä, pitäisikö helpottaa ekoja pitkän matkan lentoja Danten kanssa niin, että lentäisimme sinnekin bisnesluokassa. Turkishiin ollaan ihastuttu niin täysin viime matkojen perusteella, että todellakin ykkösvaihtoehto. Saa ottaa isot (30kg) laukut, kaikki toimii tosi sujuvasti ja palvelu on erinomaista.

 

Business-luokan edut korostuu musta jotenkin Turkishilla ton uskomattoman loungen takia erityisesti, mutta onhan tuo vaan niin paljon mukavampaa lentämistä kaikin puolin! Toki se on myös paljon kalliimpaa. Mä en näkisi, että reissattaisiin hinnan takia aina busineksessa, mutta aina välillä se on kyllä paikallaan. Ennen jotenkin pidin sitä ihan turhana, että määränpää ratkaisee eikä matka ja säästän rahani mieluummin määränpäässä tekemiseen, mutta on se jotenkin ihan erilainen kokemus kaikin puolin helppoutensa ja mukavuutensa takia. Ja mieskin mahtuu koneessa istumaan paremmin, eikä polvet leuassa. 

Oon aina vähän miettinyt, mitä ihmiset tykkää siitä, jos bisnesluokassa menee lapsen kanssa, ja vähän jännitin tota meidän maaliskuun matkaa. Se meni kuitenkin tosi hyvin, D on niin kultainen lapsi ja matkustaa tosi kiltisti, niin uskallan harkita tuota lentämistä pidemmälle reissulle bisneksessa. Kun lensimme Dubaihin yölennoilla business-luokassa sai tyyppi nukuttua koko lennon mun kainalossa makuuasennossa vaakatasoon menevien penkkien vuoksi, joten sekin kyllä houkuttelee tuossa pidemmän matkan lennossa business-luokassa. Oon aika 99 % varma, että Dante osaa olla kiltisti eikä pilata muiden matkustajien lentoja, joten alan enemmän ja enemmän kallistua tähä ratkaisuun. Jaips, kohta pitäisi jo ehkä alkaa miettimään matkan varaamista :) 

En vieläkään näkisi itseäni ostamassa junaan ykkösluokan lippua, mikä on musta vähän rahanhaaskausta, mutta jos lentää paljon tai haluaa lentomukavuudesta kaiken irti, niin kyllä mä lennoille sitä suosittelen lämpimästi. Ja varsinkin jos reissu on "for special occasion". Mut on pari kertaa joskus upgreidattu yksinmatkustavana, mm. Sydneystä Singaporeen ykkösluokaan, mut ei sitä oikeen sillon osannu ajatella samalla tavalla. Nyt ku on vanhempi ja mukavuudenhaluisempi, tuntuu toi business class paljon houkuttelevammalta. Voi niitä aikoja kun lensi halvimmalla lentoyhtiöllä ja yöpyi Balilla 10 €/yö hotelleissa. Ihanaa, huoletonta nuoruutta. Nyt on niin paljon vaativampi ja haluaa kaiken menevän sujuvasti, jouhevasti ja jonottamatta :D 

Hauskaa nyt ku oon käynyt muutaman kerran tuolla Istanbulin business loungessa, niin kattelen matkoja, joissa on vähintään joku 3-4 tunnin vaihtoaika. Se on niin kiva paikka, että siellä viihtyy pidempäänkin kuin pikavaihdon :D 

Miten te lennätte yleensä, economyssa vai busineksessa? 

Ladataan...
Mungolife

Kirjoitin tuossa edellisessä postauksessa hieman tuosta meidän järjestelystä äitini kanssa lastenhoidon suhteen ja siitä tuli mieleeni se, miten usein kohtaan hieman yllättyneitä reaktioita siitä, miten paljon aikaa vietämme perheenä ja miten paljon teemme asioita perheenä tai sisaruksina. Välillä saan myös kysymyksiä siihen liittyen, miten mieheni "kestää" kun anoppi tai kälynsä ovat usein kanssamme. Musta se on jotenkin ihan outoa, koska se kaikki kuulostaa tosi oudolta meidän ajatuksissa. 

Mä en ikinä koe, että perhe olisi jotenkin pakollinen ja ystävät on niitä, jotka on valittu perhe. Mulle myös mun perhe on ystäviä, mun parhaita ystäviä. Jos jonkun mielestä oli outoa kun parikymppisenä sanoin, että äitini on paras ystäväni, niin arvatkaa mitä? Se ei oo muuttunut yhtään. Se on sitä edelleen näin kolmekymppisenä. Tosin, myös mun siskot on mun parhaita ystäviä.

Me ollaan tosi läheinen perhe ja sen takia nää kaikki asiat on tosi luontevia meille ja ihan luonnollista on, että nähdään aina vähintään kerran viikossa. Jos ei nähdä kuukauteen, se on jo outoa. 

1. Meillä on hassu tapa laittaa viestiä toisillemme, jos ollaan reissussa. Joka päivä pitää laittaa jotain viestiä. Se on itse asiassa hassua lähinnä siksi, että jos meidän äiti on reissussa, hän käyttäytyy kuin yksi lapsista. Joka päivä tulee viestiä kotiin, että kaikki on hyvin ja he ovat puuhailleet sitä ja tätä. Koko päivän voi olla hiljaiseloa, mutta illalla tulee raportti, että kaikki on kunnossa. Äitini on aina jännittänyt meidän ulkomaan matkoja ja aina kovasti toivoo, että laitettaisiin viesti, että hän tietää meillä olevan kaiken hyvin. Niinpä hän itse tekee sitä aina myös. Se on jotenkin suloista. Meillä on tapana laittaa viesti kun ollaan perillä pitkän ajomakan jälkeen (Helsinki-Lempäälä on pitkä :D) ja jos vaikka siskoista jompikumpi lähtee meiltä illalla ajelemaan kotiin, pitää aina lähettää viesti, että on turvallisesti perillä. Musta tää on jotenkin tosi luonnollista ja sama sääntö on meillä miehen kanssa, jos toinen on pois kotoa. Se ei maksa mitään, on nopeaa ja helppoa ja toinen tietää, että kaikki on hyvin. 

2. Me juhlitaan kaikkien synttäreitä edelleen. Neljä kertaa vuodessa käydään ulkona kaikki yhdessä syömässä. Neljä, koska vanhemmillani on sama syntymäpäivä. Tosin, se neljä on nyt vähän ulottunut pidemmälle, kun on Dante ja puolisoja... No, joka tapauksessa, aina kun perheenjäsenellä on syntymäpäivä, mennään sankarin valitsemaan paikkaan syömään. Aina tän ei tarvii olla fiiniä. Siskoni syntymäpäivä osui hänen pelipäivälleen ja muutenkin oli paljon kaikkea sillä viikolla, niin siskon toive oli sushia kotioloissa. Ja sehän toteutettiin. Me ei ostella lahjoja, me ostetaan synttärisankarille illallinen perheensä kanssa :) 

3. Me reissataan aika paljon yhdessä. Nytkin kun suunnitellaan meidän Australian matkaa, niin näillä näkymi äitini ja siskoni tulevat osaksi matkaa mukaan ja toinen sisko poikaystävänsä kanssa ajattelivat mennä ehkä samoihin aikoihin samaan suuntaan maapalloa ja matkan varrella ehkä osuisi reittisuunnitelmat yhteen. Äiti reissaa paljon kanssamme, sillä me saamme silloin tehdä miehen kanssa kahdestaan asioita ja taaperon kanssa yksi lapsenvahti helpottaa elämää. Toisaalta musta on myös superkiva reissata mun siskojen kanssa! Oli hauskaa kun mä toivoin, että äiti ja sisko tulisivat pidemmäksi aikaa kuin kahdeksi viikoksi meidän reissuun, ja ne taas vaikeili, että he sitten voivat olla vielä yhden viikon siellä keskenään, etteivät "häiritse" meitä. Pelkäsivät, että ahdistutaan, jos he haluaa tulla kolmeksi viikoksi. Todellisuudessa kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä, jos ovat pidempään, mutta ei haluttu "pyytää" sitä toisiltamme. Vaikka ollaan paljon yhdessä, osataan myös miettiä sitä, että ehkä joku haluaa olla vaan keskenäänkin välillä. 

4. Meidän isästä puhutaan aika vähän, tai ainakin mä puhun blogini puolella. Todellisuudessa isäni on ihan yhtä vahvasti läsnä kuin äitini, se vaan jotenkin on aina asia, joka ei näy. Isäni tekee todella paljon meidän lasten eteen ja on maailman ihanin ukki. Mun synttärihulinoissa hän oli auttamassa aamusta iltaan ja oli se ihminen, joka vei Danten iltapalalle, kylpyyn ja nukkumaan. Ja Dantehan rakastaa ukkia! Iskä on yleensä ne huoltojoukot, jotka kattoo koiria kun me reissataan (isäni ei ole matkustelevaa sorttia ja työkin estää usein), auttaa muutoissa ja on koko ajan muuten tukena ja turvana. Äitimme on sitten taas henkisesti räiskyvämpi persoona, josta ehkä tulee puhuttuakin enemmän. Meidän äiti on se, joka joi meidän kanssa skumppaa ja lauloi karaokea aamukolmelta Apollossa, kun taas isäni on se, joka vei Danten leikkipuistoon aamulla kaikkien muiden nukkuessa. Molemmat ihania! 

5. Meillä on sisaruschätti, joka ei koskaan ole hiljaa. Me laitetaan sinne ihan kaikki mahdollinen. Memet, kuvia, kuulumisia, jotain ihan turhia ajatuksia. Mun Whatsappissa aina ylimpinä viestiketjuina on meidän sisarusketju, äitin kanssa keskustelu ja mieheni kanssa keskustelu. Sitten kaikki muu. Me laitetaan nykyään itse asiassa harvoin mitään viestiä toisillemme suoraan, vaan oikeestaan aina vaan tuolla yhteisessä chatissa. Jos joku sanoo, että kolmas on aina kolmas pyörä sisarussuhteissa, mä olen jyrkästi eri mieltä, koska me ollaan ainakin tiimi. Vaikka meillä on pitkät ikäerot ja siskoilla taas lyhyt keskenään, en mä koskaan ajattele meitä jotenkin eriparisiksi tai niin, että joku ei kuuluisi kerhoon. Me ollaan meidän joukkue ja jokainen tietää vähän kaiken toisista. 

6. Mun mies oikeesti tykkää viettää aikaa mun perheen kanssa. Se tulee hirveän hyvin toimeen mun siskon puolison kanssa, ja se on jotenkin jo tottunut siihen, että me ollaan sellainen kolmikko. Aika usein viikonloppuna jompikumpi sisko tulee käymään tai sit me käydään Helsingissä. Anoppiaan hän rakastaa! Tiedän, että monille voi olla vaikeeta ymmärtää, miten mies jaksaa viikottain anoppiaan, mutta meillä mies on pikemminkin järkyttynyt, jos anoppi ei tule käymään :D Meidän äiti on niin iso apu ja myös henkinen tuki, myös mun miehelle. Äitini nimittäin ottaa aina mieheni puolen, jos tulee kränää :D Voin käsi sydämellä sanoa, ettei mieheni ole koskaan esittänyt toivetta, että mun äiti ei tulisi käymään, päinvastoin. Ja mä ymmärrän tän, koska mä itsekin tykkään todella paljon mun miehen perheestä! Harmittaa vaan se, että esim. kälyni tekee paljon töitä ja urheilee sitoutuneesti, emmekä ehdi näkemään niin usein kuin huvittaisi. 

7. Kun mitä tahansa tapahtuu, tiedotusjärjestys on 1. Mies, 2. Äiti ja siskot, 3. Kaikki muut. Tosin, mun raskaudesta tiesi ennen miestäkin mun sisko, en nimittäin itse meinannut uskoa hailakkaa viivaa raskaustestissä ja lähetin siskolle kuvan. Aina kun mitä tahansa tapahtuu, itketti tai nauratti, ekat puhelut on aina mun siskoille ja äidille. Asia ei ole merkityksellinen, ellen jaa sitä heidän kanssaan. 

8. Me tehdään tosi paljon toistemme eteen. Autetaan aina kaikessa, jaetaan pyytettömästi ja anteliaasti, tehdään palveluksia, jotka ei ees tunnu palveluksilta, koska ne tekee ihan mielellään. Me ollaan usein vähän kuin tosi iso perhe, joka asuu eri osoitteissa, mutta elää tietyllä tapaa yhteisesti. Mun sisko varasi mulle just vähän aikaa sit yllärinä hierontakäynnin, kun oli ollut vähän raskas viikko. Sellasia pieniä ja isoja juttuja, jotka kertoo siitä, että toinen välittää. 

9. Mun kaikki lähimmät ystävät tuntee tosi hyvin mun perheen. Mun siskot ja äiti on paljon mukana mun järjestämillä jutuilla, oli ne sitten leffailtoja, peli-iltoja, synttäreitä tai muita juhlia. Mun ystävät kyselee usein mitä mun siskoille kuuluu, ja välillä näkee tai vähintään viestittelee mun siskojen kanssa. Mä en koskaan ajattele, että nää on mun perhettä ja nää on mun ystäviä, vaan niin, että nää on kaikki mulle rakkaita. Ne menee siinä aika sujuvasti kaikki rinnakkain. 

10. Mulle kauhein ajatus olis, että jompikumpi siskoni päätyisi sellaiseen suhteeseen, jossa me muut ei tykättäisi puolisosta. Se olisi todella kauheeta. Mun siskot ja mun mies tulee superhyvin toimeen ja me kaikki rakastetaan mun siskon avopuolisoa. Mä todella toivon, että tulevaisuudessakin voidaan olla todella läheisiä me siskokset ja meidän puolisot, ja ainakin so far so very good :D 

Kellä muilla on superläheiset välit perheeseensä? 

Pages