Ladataan...
Mungolife

Lentomatkustaminen oli eilen blogissa aiheena, ja ei suinkaan yllättäen, kirvoitti se heti ensimmäisenä kommenttina kommentin siitä, millaista haittaa ilmastolle lentämisestä onkaan. Kun tässä on vahvasti ollut tapetilla tämä ilmastoraportti ja paljon on ollut bloggaajienkin joukossa keskustelua omasta hiilijalanjäljestä ja siitä, miten oma lentomatkustaminen vaikuttaa maailmaan. Monilta bloggaajilta ollu hienoja kannanottoja asiaan, ja ite olen pyöritellyt asiaa mielessä useasti, mutta koskaan en ole asiasta kirjoittanut. Mä en suoraan sanottuna ihan hirveästi näe järkeä kirjoittaa asiasta, koska tiedän sen palautteen olevan niin negatiivista, koska mä en jaksa kiillottaa omaa sädekehääni ja kirjoittaa jotain teeskenneltyä paskaa, mihin en itsekään usko.

Musta olisi ihanaa, jos voisin olla Kaukokaipuun Nellan kaltainen tyyppi, joka oikeasti osaa ottaa agendakseen paremman elämän ja muutoksen, mutta vielä mulla ei oo motivaatiota siihen tapreeksi.

Olen itsekäs hedonisti, joka on menettänyt toivon siihen, että omilla teoilla olisi tarpeeksi vahvaa vaikutusta maailmaan. Todellisuudessa voin kieltäytyä vähän kaikesta ihanasta ja mulle tärkeestä ja siltikin Pohjois-Korea saattaa lopettaa tän koko pallon tarun muutamassa sekunnissa. Ja vaikkei mitään näin radikaalia tapahtuisikaan, yhdenkään suomalaisen toimet eivät maailman vaakakupissa paina kovin kummoisesti, vaikka moni niin uskookin. Ja tiedän, että tää on unpopular view, mutta onpahan täysin rehellinen ajatukseni. 

Lentomatkustaminen on vain yksi isoimmista negatiivisesti ilmastoon vaikuttavista asioista ja ilmiöistä, mutta keskitytään nyt siihen. Mä lennän n. 10-20 lentoa vuodessa. Se on aika paljon. Se on kuitenkin murto-osa siitä, mitä todella monet liikemiehet ja -naiset lentävät työasioissa. Sellaisissa työasioissa, jotka voisivat hoitua videopuhelulla melko usein. Se on aika pieni määrä moneen moneen muuhun, joka matkustaa paljon enemmän. Mun lentomatkustamisen hiilijalanjälki on äärimmäisen pieni verrattuna esimerkiksi ykistyiskoneella lentelevien vastaavaan. 

Mua kiusaa tässä lentokeskustelussa se, että siinäkin on otettu hampaisiin bloggaajat, vaikka bloggaajat eivät edes lennä mitenkään poikkeuksellisen paljon verrattuna todella moniin muihin ammatinharjoittajiin ja työntekijöihin. Tää tuntuu ehkä olevan sellainen asia, missä kaikki bloggaajat niputetaan yhteen ja heidä kollektiivinen matkustusmäärä nähdään yhden bloggaajan määränä. Koko ajan joku seuraamistani bloggaajista on jossain, mutta se ei tarkoita, että koko ajan kaikki bloggaajat on jossain. Bloggaajan Bali-matkasta voidaan nostaa hirveä haloo, kun hän lentää reittilennolla tekemään työtään, mutta samalla intoillaan kuinka Helsinki on Trumputin-tapaamisen paikkana. Anteeksi, mutta mitä sellaista nää jehut kävi keskenään neuvottelussa, mitä ei olisi voinut tehdä vaikkapa videokonferenssina? Jos nyt ihan oikeesti ajatellaan asiaa, niin oliko Helsingissä saavutettu sellaisia tuloksia, jotka perustelevat sitä, että tänne lennätettiin konetolkulla kalustoa ja porukkaa, ja yhden tapaamisen aikana kulutettiin ilmastoa enemmän kuin kaikki suomalaiset bloggaajat koko elämänsä aikana yhteensä. Toki tarkoituksena asialistalla taisi olla hyvinkin tärkeät ilmastoasiat, vaikka ehkä ko. palaverista jäi vaan sellainen mielikuva, että se oli juupaseipäs -mittelö siitä, osallistuiko Venäjä USAn vaaleihin. Mun mielestä tän itsestäänselvän asian olisi voinut selvittää ihan puhelimessakin. Jos nyt niin huolissaan ollaan ilmastosta ja lentämisestä, missä oli silloin nää huolet? Suurin osa mun kohtaamasta suhtautumisesta asiaan oli joko näiden kahden päämiehen dissaamista tai iloa siitä, että Suomi on maailmankartalla, kun tänne saadaan niin paljon porukkaa. Niin, lentäenhän sekin porukka tänne tuli. Ja tätä tapahtuu maailmalla joka ikinen päivä ihan kaikkialla. Siinä ei paljon yhden Mungon lentely tunnu. 

Saan jatkuvasti äitiyden perusteluksi sen, että mun pitäisi miettiä, millaisen maailman jätän lapselleni. Mietinkin. Se maailma ei näytä kovin positiiviselta ja kun tulevaisuus näyttää olevan vähän kiikun kaakun olemassaolomme puolesta, niin taidan ottaa nykyisestä kaiken irti. Niin paljon kuin yksilön vastuuta peräänkuulutetaankin, niin valitettavasti tässä asiassa se ei auta ihan niin hirveän paljon, kuin haluaisi. Jos mä en enää koskaan matkusta, heittäydyn vegaaniksi, syön vain lähituotettua ruokaa, en osta mitään uutta ikinä enää ja elän aurinkokennoenergialla, mun panos on yks muurahaisen kyynel valtameressä.

Ilmastoasioita pitää hoitaa paljon ylemmältä taholta, pakotuksin, sanktioin ja houkuttelevin porkkanoin. Niihin pitää saada sitoutettua koko maailma, ei pelkästään Suomen kaltainen pikkukärpänen kartalla, samaan aikaan kun USA, Kiina, Venäjä ja Intia tekee mitä tekee. Think globally act locally on kaunis ajatus, mutta se jää tässä hyvin merkityksettömäksi. Niin pieni askel ihmiskunnalle, mutta niin iso myönnytys ihmiselle. Vaikka en reissaisi enää ikinä minnekään enkä hankkisi lisää lapsia, jengi tilais lentorahdilla Kiinasta muovista roskaa ja tupakoisi ja söisi lihaa ja reissaisi ja heittelisi muovia valtameriin ja tekisi loputtomasti tyhmiä juttuja. 

Ja itsekkäästi sanon, että se ei lisää motivaatiota.

Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö tekisi jotain asioita, jotka tukisivat sitä, että ilmastomme voisi hieman paremmin. Mutta, rehellisesti voin sanoa, että niissä asioissa on yleensä jokin toinen porkkana. Meillä on tällä hetkellä kaksi autoa, mutta toinen on myynnissä. Ollaan sitä ennen pärjätty useampi vuosi yhdellä autolla ja haluttais pärjätä jatkossakin. Joo, se on meikäläisten omaa viherpesua, vaikka todellisuudessa toinen auto on kallis ylläpitää ja auto on maailman surkein sijoitus. Tässä motivoi säästöt. Mä vaihoin just meidän perheet maitotuotteet lähes kokonaan kauratuotteisiin. Voisin vinguttaa sädekehääni siitä, kuinka vihreä ja hyvä olenkaan, mutta tosiasia on se, että oon huomannut maidon aiheuttavan itselleni viime aikoina pahaa oloa ja se saattaa hyvinkin vaikuttaa mun rautaongelmiin, minkä takia oon vetänyt kahvini kauramaidolla ja vaihtanut Danten korvikkeet kauramaitoon ja opetellut ettimään sieltä kaupan hyllystä kauravaihtoehtoja rahkaksi ja juguiksi. Mut ei mua tässäkään motivoi ilmasto tai maapallon hyvinvointi, vaan kirjaimellisesti oma napa ja sen takaa löytyvä vatsa, joka voi näin paljon paremmin. Meillä on maalämpö kotona, mut se oli plussa taloa ostettaessa, koska se on halpaa. Pyrin ostamaan suomalaista tai ainakin Suomesta, mut seki on itsekästä. Haluan pitää verorahat Suomessa ja mielellään omassa kaupungissa/kunnassa, ja sitä kautta hyötyä itse. En mä ajattele siinä säästettyjä päästöjä, kun ei tarvitse kuskata niitä juttuja. Syödään vähintään kaksi kertaa viikossa kasvisruoka, mut sekään ei liity oikein mihinkään muuhun kuin haluun kokeilla jotain uutta ruokarintamalle ja ehkä syödä vähän terveellisemmin eli hyöytyä asiasta itse. Ja mä käytän junaa enimmäkseen sen takia, että se on helpompi ja mukavempi, kun siellä voi keskittyä Danten kanssa pelleilyyn tai töiden tekemiseen. 

Näissä kaikissa on toki plussaa se, että ne on niitä vihreämpiä valintoja, mutta nää valinnast ei sinänsä johdu siitä, että haluaisin olla erittäin vihreä, vaan siitä, että ne on olleet mulle mieluisia ja vihreys on ollut niissä plussaa.

Mun roskien lajittelu on yksi hiton turhuus maailman isossa mittakaavassa, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa, että sille en löydä mitään muuta porkkanaa, kuin se, että siitä tulee hyvä mieli. Roskien lajittelussa en kuitenkaan joudu luopumaan mistään maapallomme eteen, joten se on vähän eri asia ehkä, eli en voi sitäkään pitää minään hyvän ihmisen vihreänä tekona. 

Mä en tule lopettamaan matkustamista, koska en koe, että se, mitä minä tai maapallo saadaan takaisin siitä, on millään tapaa suhteessa mun “menetykseen”. Jos me ei hankita enempää lapsia, liittyy se päätös varmasti ihan vaan ja ainoastaan siihen, että se on meidän perhepoliittinen ratkaisu, eikä todellakaan ilmastoon liittyvä ratkaisu. Jos me hankitaan toinen auto tai jätetään hankkimatta, liittyy se varmaan enemmän taloudellisiin asioihin kuin ympäristöasioihin. 

Mä tiedän, että on lapsellista ajatella, että “miksi minä en enää saa kun muut kuitenkin jatkaa?” ja että muutoksen pitäisi lähteä itsestä. Ja siltikin peräänkuulutan vahvoja kansainvälisiä muutoksia, jotka pakottaisivat muutosta tai vähintäänkin tekisivät muutoksen suosiolliseksi. Kuten mun esimerkeistä huomaa, terveys, talous ja hyvä olo on konkreettisia tän päivän asioita, jotka saa muutoksen ihmisessä. Joidenkin vuosien tai vuosikymmenien päässä näkyvät uhkakuvat eivät nähtävästi ainakaan mun kaltaisen ihmisen kohdalla ole. Ja vaikka pitäisi ajatella, että meidän sivistyneiden ja älykkäiden ihmisten pitäisi olla esimerkkinä, en vaan jotenkin osaa nähdä hirveän isoa velvollisuutta omilla harteillani, kun tiedän kuinka paljon hallaa maailmassa tekee isommat maat ja kuinka mitätön on oma panokseni.  

Joten, jatkan tällä tiellä, jossa tiedän olevani omalta osaltani syyllinen ilmastokatastrofiin, mutta en aio tehdä radikaalia muutosta. Valitessani kahden itselleni yhtä merkityksellisen tai sopivan asian väliltä valitsen jatkossakin sen vaihtoehdon, missä on lisäbonuksena ympäristöystävällisyys. Valitsen luomuruoan, lähituotannon ja reilun kaupan aina kuin mahdollista, mutta syön silti lihaa ja kaukaa tuotuja kasviksia ja hedelmiä, joita ei Suomesta saa. Matkustan aina kun haluan ja tarvitsee, mutta yritän minimoida tarpeettoman lentomatkustamisen työasioissa ja valita junan tai kimppakyydin aina kuin mahdollista. 

Ja kerron tämän avoimesti, vaikka tiedän sen herättävän ikävän keskustelun. Koska en vaan jaksa kiillotella sädekehää yhtäällä ja kuitenkin tehdä ihan mitä haluan toisaalla. Seison edes rehellisesti tän ajatusmaailman taustalla. Ja toivon, että ihmiset ovat parempia.

Ehkä se inspiroi muakin sitten joskus paremmaksi. 

 

EDIT:// Kiitos kaikille kommenteista. Nyt laitan kommentoinnin kiinni tämän osalta. Eiköhän kaikki olennainen ole jo sanottu, mutta se ei tarkoita sitä, että mielipiteeni muuttuisi. Samoihin faktoihin mielipiteeni on perustunut tähänkin asti. 

Jokainen kerta kun olen blogissani kirjoittanut jostain vihreistä valinnoista, mua on palautettu maanpinnalle juuri näillä samoilla argumenteilla. Kuinka hyödyn siitä ja tästä, eli en oikeati tee mitään vihreää ja kuinka niillä millään ei ole merkitystä muutenkaan kun on niin pikkujuttuja. Tämä kaikki on muokannut omaa näkemystäni asiaan paljon negatiivisemmaksi ja juuri nyt koen asian kuten kirjoitin. Vaikka tämä onkin unpopular view, mulla on siihen oikeus ilman, että kenenkään täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin. Jos mun blogin arvomaailma ei kohtaa omasi kanssa, löytyy sinulle varmasti parempaa luettavaa netistä. 
 
Mulle on tärkeää olla rehellinen ja siksi olen jättänyt asiasta kirjoittamisen. En halua kirjoittaa, että olen syvästi asiasta ajatteleva, joka kokee syyllisyyttä ja haluaa vaikuttaa enemmän ja heti seuraavaksi matkustaa ulkomaille lentäen muutamaksi päiväksi. Mä koen sen vaan merkitykettömänä viherpesuna ja haluan olla rehellinen näissä asioissa. Ymmärrän, että se harmittaa joitakin ja toivonkin heille hyvää jatkoa muiden blogien parissa. Mä jatkan omalla linjallani, jolla haluan pystyä seisomaan sanojeni takana oikeasti.
Jatketaan huomenna kevyemmillä aiheilla!

Ladataan...
Mungolife

Jännä jotenkin, miten ensin vaikuttaa siltä, että joku vuodenaika olisi tosi rauhallinen ja sellainen vähän "uneventful", ja sit ykskaks havahtuu siihen, että se sama vuodenaika onkin ihan hirvittävän kiireinen ja vauhdikas. Tuo uuden työn aloittaminen tarkoittaa sitä, että koko syksyn suunnitelmat meni vähän uusiksi ja ollaankin aika lailla nenä kalenterissa järjestämässä päiviä ja tunteja jotenkin ruotuun. Lokakuu sisältää tänä vuonna pari työmatkaa ja paljon uusia kasvoja, ja huomenna suuntaankin ensimmäiselle työmatkalle uudessa työpaikassani. Jotenkin tuntuu tosi hauskalta, vähän kuin matkustaisi ihan ekaa kertaa työn puolesta, vaikka bloggaajana työmatkoja kertyykin aika paljon ja duunin puolesta oon muutenkin reissannut aina paljon. Eilen just naapureiden kanssa iltakävelyllä juteltiin lentopelosta, joka on mulle jotenkin absurdi ajatus aina. Ymmärrän kyllä, että pelot on epäloogisia, omat pelkonikin on täysin epäloogisia, mutta tiedättekö mitä tarkoitan? Kun itelle esim. lentäminen on jotenki niin arkista ja jokapäiväistä, että ei tule edes ajatelleeksi kuinka monelle se on itsensä ylittämistä tietyllä tapaa. 

Jotenkin kuitenkin alan ymmärtämään aina vaan paremmin lentopelkoa, joka on varmasti vahvassa kytköksessä kontrollinmenettämisen tunteisiin. Äitinä jännittää reissaaminen nykyään ihan eri tavalla ja ymmärrän paljon paremmin äitiäni, joka on entinen lentoemäntä, mutta joka aikuisiällä kärsi hieman lentopelosta. Nyt äiti on reissannut meidän kanssa niin paljon, että on voittanut pelkoaan selvästi, eikä enää oikeastaan jännitä koneessa ja uskaltaa jopa lähteä Australiaan meidän kanssa, mutta toista se oli vielä viisi-kymmenen vuotta sitten. Mua aina jotenkin ihmetytti, miten entinen lentoemäntä voi pelätä lentämistä niin paljon, mutta äiti vaan aina totesi, että ymmärrän sitten kun olen äiti. Ja tietyllä tapaa nyt ymmärränkin.

Ensinnäkin toisessa maassa olo on aika koettelemus omalla tavallaan. Toki nyt olen lähdössä Ruotsiin, jossa olen tunnin lennon päästä kotona ja lentoja menee monta kertaa päivässä. Mutta kun mulla oli passi hukuksissa Kappadokyassa ja mietin poispääsyäni Turkissa, menin pieneen paniikkiin. Jos olisin halunnut nähdä lapseni muutaman tunnin sisällä, ei se olisikaan käynyt ihan niin vaan sormia napsauttamalla. Nyt ku Dante on 1,5-vuotias, alkaa erossa oleminen päivän tai kaksi kerrallaan olla jo ihan sellaista helpohkosti kestettävää, mutta jotenkin se tuntuu ulkomailla pahemmalta kuin kotimaassa. Vaikka pakko mun on sanoa, että en mä vieläkään ole ilosta vinkuen päästämässä häntä yökylään yhtään minnekään, vaan haluan joka ikinen päivä päästä halailemaan ja olemaan lähellä. Mut ulkomailla jotenkin korostuu se etäisyys ja se, ettei pääse lähelle, vaikka poissaolo ei ole kovin pitkä. Ja sitä alkaakin maalaamaan mielessään kauhuskenaarioita, jotka eivät todennäköisesti toteudu. 

Mut ehkä se pelko, jonka äitiys on tuonut mukanaan, on enemmän jokin syvä sellainen huoli vähän kaikesta. Kun lennän lapseni kanssa, mietin, että jotakin saattaa käydä ja se on tietenkin hirveän pelottava ajatus. Kaikki mahdolliset pelottavat taudit ja tapahtumat vilisevät mielessä, ellei omia aivoja käske hiljenemään ja olemaan iisisti. Kun lennän ilman lasta, mietin, että minulle voi käydä jotain, jolloin lapseni jää elämään ilman mua ja eihän sekään nyt hirveen kiva juttu ole, ja miksi mä edes lähden minnekään kun paras paikka mulle olis olla hänen kanssaan, eikä jossain muualla. Mulle on tullut äitiyden myötä hyvin vahvasti tarve elää jokainen päivä ja tunti kuin se olisi viimeiseni ja tietenkin, jos nyt tietäisin eläväni viimeistä tuntia, niin halailisin vain poikaani, enkä kirjoittaisi postausta tai suunnittelisi työmatkaa. What a waste. Mut sit pitää aina vaan huokaista syvään ja muistaa, että mä en voi ikinä elää ajatellen, että elämä päättyy tähän, koska sittenhän en voisi ikinä tehdä mitään. Toisaalta pelkästään lapseni kanssa oleskellen vietetty elämä ei varmasti olisi huono sekään, mutta olishan se ihan hippasen sekopäistä. Joten ne äitiyden kontrollinmenetyspelot on pakko laittaa aisoihin ja luottaa, että elämä kantaa ja kaikki menee hyvin. Muuten sekoaa. Ja siis en ajattele näitä asioita jatkuvasti niissä velloen, vaan noin nanosekunteja aina silloin tälloin, kun aivoni pääsevät laukkaamaan omia ratojaan ennen kuin saan itseni vaiennettua. Mutta mun mielestä nää ajatukset kuuluu tietyllä tapaa äitiyteen. Siinä missä mä oon ymmärtänyt äitini lentopelkoa, oon ymmärtänyt myös uskontoa jotenkin ihan eri tavalla viime aikoina. Ainakin mulle äidiksi tulo on tuonut mukanaan tosi jyrkän sellaisen voimattomuuden tunteen, sen ymmärryksen, että asioita ei voi hallita, ihmisiä ei voi omistaa ja kohtaloita ei voi suunnitella. Siinä onkin paljon helpompi luottaa koko elämä jonkun korkeamman voiman haltuun, kun yrittää itse räpiköidä ja luottaa hyvään.

Joka tapauksessa, paljon erilaisia ajatuksia voi herättää niinkin yksinkertainen asia kuin työmatkat ja töihin paluu. Jotenkin tunnen, että tää työhön paluu tekee mulle itse asiassa tosi hyvää. Oon tosi inspiroitunut ja energinen ja oon saanut paljon enemmän aikaiseksi tässä muutaman viikon aikana kuin yleensä samassa ajassa. Lenkkeily maistuu, ulkoilu on ihanaa, perheen kanssa tekee suunnitelmia ja viettää aikaa milloin temppukerhossa milloin vauvakinossa. On jotenkin paljon intoa tehdä asioita yhdessä, kun ei olekaan 24/7 yhdessä. Kirjoittelin tästä eilen Familylifen puolelle enemmän itse asiassa, niin en rupea toistelemaan sanojani, käykää lukemassa sieltä :) Mutta niin, jotenkin mä oon superinnoissani lähdössä huomenna työmatkalle. Kun työ on inspiroivaa ja mielenkiintoista, on kiva lähteä tekemään sitä. Samalla tuntuu kivalta tehdä asioita yksin, tai ilman perhettä. Tiedän, että se kuulostaa kamalalta, mutta se on totuus. On ihanaa, kun on oma elämä, joka ei liity perheeseen. Vaikka jokin asia olisi maailman ihanin, jos koko elämä on pelkästään sitä, niin se ei enää tunnu niin kivalle. Mä en jaksaisi olla mun mieheni kanssa 24/7 joka päivä yhdessä, enkä haluaisi syödä joka päivä sushia, vaikka rakastankin sushia. Kaipaan vaihtelua. Työ, työmatkat ja itsenäisyys tuntuu niiiiin hyvältä,ja tuo todellakin sitä vaihtelua arkeen, mitä kaipaan. 

Mut voi herrajumala mä vihaan pakkaamista. Oon just mun vanhempien luona Vantaalla, oon heitellyt tänään kasaan pienen matkalaukun ja käsilaukun ja rehellisesti sanottuna en oo ihan varma, mitä kaikkea oon pakannut. En varmaan mitään kovin järkevää. No, passi on mukana ja lompakko, niillä pääsee pitkälle. Katotaan huomenna, mitä mä unohdin. Aivan varmasti jotain. 

Mites te lukijat? Ootteko lentokammoisia vai onko teistä lentäminen tosi rentouttavaa? Ja tunnistaako joku äiti siellä itsensä näistä mun sekopäisistä peloista? 

Pages