Ladataan...
Mungolife

Onpas kiireinen alkuviikko ollut. Töissä on riittänyt töitä ja lisäksi Dante on tullut vähän kipeeksi ja itsellänikin on jotenkin tosi vetämätön ja väsynyt olo. Asiaa ei auta se, että tuntuu siltä kuin aivot kävisivät ihan kierroksilla. Työjuttuja pyörii paljon mielessä, mutta lisäksi oon yrittänyt varata meidän Lontoon reissulle hotellia ja lentoja ja voi jestas, miten vaikeaa voi olla. Oikeesti, mä oon hotellien kanssa sellainen tyyppi, että voin saada helposti kulumaan kymmenen tuntia siihen, että yritän valita hotellin reissuun. Jotenkin mulle on hirveän tärkeää nimenomaan se, millaisessa hotellissa ollaan reissussa ja tuntuu hölmöltä, jos reissuun tulee negatiivinen maku hotellivalinnan takia. Ja sitten kun siihen hotellivalintaan vaikuttaa hintavaatimus, lokaatio ja tietyt palvelut ja mahdollisuudet, niin se on ihan mahdoton valinta. 

Varsinkin kun puhutaan Lontoon kaltaisesta kaupungista, joka on entinen kotikaupunkini ja jonka eri alueet on tosi tuttuja ja kun on hirveä ikävä niitä kaikkia, niin sitten haluaisi asua vähän kaikissa. Mä tajusin tässä äskettäin, että varmaan siitä asti kun olin 14, ei mun Lontoo-käynneilläni ole ollut vuotta pidempää taukoa ikinä. Miettikää, oon viidentoista vuoden ajan vuosittain (yleensä useammin kuin kerran vuodessa) käynyt siellä, ja välissä asunut kolme vuotta kaupungissa. Ja nyt siitä onkin jo melkein kaksi vuotta kun viimeksi olin rakkaassa Lontoossa. Aika on mennyt hirveää vauhtia, nimittäin siitä meidän uuden vuoden vietosta Lontoossa on tosiaan kolmea kuukautta vaille kaksi vuotta. Jotenkin ihan pikkuvauvan kanssa ei Lontoo tuntunut mielekkäältä matkakohteelta, mutta nyt oli korkea aika mennä sinne, varsinkin kun mulla on sinne asiaa työn puolesta, joten saan kätevästi yhdistettyä työmatkan ja perheloman, kun mies tulee hieman perästä Lontooseen. 

Oon jo ennenkin ollut vaativa hotellieni suhteen, mutta lapsen myötä se vaatimustaso on entistä korkeampi. Yhteyksien pitää olla todellakin erinomaiset, ei mitään järkyttäviä etäisyyksiä metroon tai monen vaihdon matkoja sinne, missä todennäköisesti eniten viihdytään. Matkan pitää olla lyhyt lempirafloihin, lempi hengailualueisiin, lempikauppoihin ja Lontoo-perheen luokse. En halua kuluttaa aikaa siellä roikkumalla liikenteessä hirveitä aikoja. Ja piiitkän Lontoo-kokemuksen pohjalta se etäisyys pitää olla ytimestä sellainen, jonka jaksaa kävellä. Mä nimittäin kävelin Lontoossa asuessani aina helposti sen 10 km päivän aikana, koska mä vaan rakastin kävellä siellä paikasta toiseen. Ja musta aamuyöllä monen kilometrin kävely hotellille vaikka ystävien kanssa vietetyn drinkki-illan jälkeen kuulostaa kivemmalta kuin taksilla meno. Ja ei hätää, ei aiota drinkkeillä Danten kanssa, vaan äitini tulee mukaan. 

Me ollaan tykätty reissata niin, että äitini on mukana. Hän on ihan mielettömän helppoa ja mukavaa matkaseuraa, jonka kanssa on helppo olla ja mennä. Ja kun ollaan Lontoon kaltaisessa kaupungissa, haluamme toki myös musikaaleihin ja muuhun illanviettoon, joten on ihanaa kun Dantella on tuttu hoitaja mukana. Varsinkin kun Lontoo-äitini on äitini paras ystävä, ja he pääsevät viettämään laatuaikaa kaikki yhdessä. Tääkin lisäsi haasteita tohon hotellimetsästykseen, sillä halusin huoneiston, missä olisi erillinen makkari tai kaksi ja keittiö. Makkari sen takia, että Dante voisi nukkua rauhassa, jos me tultais illalla myöhemmin hotellille ja sen takia, että studio on aivan liian tunkkainen ympäristö kolmelle aikuiselle ja taaperolle. Keittiö vuorostaan on taaperon kanssa ihan must, ja itse asiassa, mä halusin keittiön :D Katsokaas kun mä RAKASTAN Lontoon ruokakauppoja ja haluan käyttää mahdollisuuteni syödä mun lemppareita Lontoo-brekuja siellä ollessani, enkä todellakaan halua jollekin tylsälle ja mahdollisesti huonollekin hotellin aamiaiselle siellä sitten, kun kerta ei olisi keittiötä. Tai sitten joutuisi nälkäisenä metsästämään jotain aamupalaa aamulla Mr HungryAngryn ja Mr HungryAngry Juniorin kanssa. Ei kiitos. 

Selasin ehkä joku 300 Airbnb-ilmoitusta ja varmaan muutaman sata huoneistohotellia. Lontoo on siitä perhanan hankala hotellikaupunki, kun valikoimaa on valtavasti. Oikeesti, ihan liikaa. Mun on aina luettava vähän arvosteluja paikasta ja loppujen lopuksi kun sain valittua top3, tuskailin niiden kanssa varmaan kaks päivää :D Tää on ihan naurettavaa. Mä ostin meidän omakotitalon ja auton pienemmällä jahkailulla kun mitä kulutin tän hotellin valintaan. 

Mä luulen, että nyt kun reissaa harvemmin, haluaa, että matkat on täydellisen onnistuneita ja toki hyvä hotelli, jossa voi aina aloittaa päivän mukavasti, on siinä tärkeä asia. Toisaalta mieheni aina muistuttaa, että me ei olla muuttamassa siihen, että voi sen valinnan tehdä helpomminkin :D 

Hame - Cristelle & Co. / Neule - H&M / Huivi - Louis Vuitton / Laukku - Hermés / Saappaat - Zara

No, nyt on matka varattu, lennot ja hotellivaraukset meilissä ja mun lokakuun kohokohta tulee todellakin olemaan meidän Lontoon reissu. Nyt on enää ongelma vaan malttaa pari viikkoa, kun oon jo nyt innosta soikeena. Mulle on selkeesti iskenyt hirveä nostalgia, kun haluan sekä Lontooseen että vamhoille kotihuudeille Ausseihin tänä vuonna. On kyllä todella onnekas olo, että on saanut asua niin makeissa paikoissa, jotka ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen ikuisiksi ajoiksi. Ja ajatus omasta pienestä perheestäni Australian kotikaupunkimme rantahiekalla on aivan liian ihana! Ehkä tätä mun nostalgiaa lieventää se, että meidän Lontoo-hotellivalinta osui hotelliin, joka on lähes viereisessä rapussa mun entisestä Lontoo-kodista :D 

Matkaintoilun lisäksi tänne kuuluu kyllä tosi kivaa :) Uusi työ on todella mielekäs, joskin ollut myös todella aikaavievää yrittää päästä kaikessa kartalle ja ottaa tilanne haltuun, että iltaisin olen vaan pyrkinyt pyyhkimään kaiken työhön, bloggaamiseen ja muuhun liittyvän pois ja viettänyt maksimaalisen määrän tunteja Danten kanssa. 

Nyt kun Dante on jo nukkumassa, mä aion myhäillä tyytyväisenä Earl Greyta hörppien ja katsoa pari jaksoa Frendejä miehen kainalossa. Aina parasta aivot narikkaan viihdettä, joka kestää aikaa. 

Mitäs tykkäätte asusta? Jälkeenpäin ajatellen olisin itse lisännyt tuohon ohuet mustat sukkikset ja vaihtanut toisen huivin, mutta tuo olikin sellainen nopea kasaanheitetty asu illanviettoon, joten se ei oo ehkä niin justiinsa, että omaan silmään se ei näin jälkeenpäin ehkä ole se kaikista kivoin :) Ja hei, onko mun kaltaisia hotellijahkailijoita joukossa? Miten tästä parantuu?

Ladataan...

Ladataan...
Mungolife

En tiedä miksi, mutta asukuvien taltioiminen muistikortille tuntuu nykyään hirveän haastavalle. Aikaa ja mahdollisuuksia kyllä on, vaikka rehellisesti sanottuna to do -listani on aina kilometrejä pitkä ja koko ajan on jotain pikku projektia, joka pitäisi saada valmiiksi. Ja yleensä se projekti on vallannut meidän olohuoneen tai se liittyy töihin, joissa on deadlineja. Mutta kyllä sitä aikaa olisi. Tuntuu vaan, että sitä ei saa aikaiseksi, kun tekee koko ajan muuta eikä laita sitä prioriteetiksi. En toisaalta tiedä enää onko se tämän blogin prioriteetteja. 

Nyt kuitenkin saatiin yksi työasu tältä viikolta kameralle tallennettua. Tosin, nyt kun kuvaillaan niin vähän miehen kanssa, niin tuntuu, että tässäkin meni tuhat vuotta saada edes melkein tarkkoja kuvia. Mä en enää muista miten olla luontevasti kameran edessä ja mies ei muista miten tarkennetaan kameralla. Siinä sitten ollaan :D Ja jaloissa vipeltää yksi ihana, josta tekisi mieli ottaa kuvia meikäläisen sijaan. 

No, luotan kyllä siihen, että syysasut inspiroi ja varsinkin työhönpaluu inspiroi, joten enköhän saa näitä kuvia jatkossa hieman useammin kameran rullaan.

Työ tosiaan inspiroi, eikä todellakaan pelkästään pinnallisesti. Toki on kivaa, kun on kiva työpaikka, jonne "pitää" pukeutua jotenkin järkevästi. Meillä nyt ei ole mitään pukeutumiskoodia, mutta oon aina kokenut, että työpaikalle olisi hyvä pukeutua siististi. Mua ei itse asiassa vähääkään kiinnosta miten muut on pukeutuneet, vaan enemmänkin mulla on sellainen olo, että mä itse oon paremmassa mielentilassa siististi pukeutuneena. Siinä pääsee sellaiseen fiilikseen, mihin ei välttämättä pääse kotona verkkareissa pyöriessä. 

Mutta niin, inspiraatiota on kyllä tämä ensimmäinen työviikko sisältänyt. Oon päässyt uudessa duunissa hyppäämään heti oikeiden tekemisten äärelle ja paljon on kaikkea mielenkiintoiste tehtävänä. On tosi siistiä tehdä taas töitä mielenkiintoisessa tiimissä ja päästä toteuttamaan itseään. On kiva saada työstä palautetta ja nähdä konkreettista työn tulosta. Toki saan sitä bloggaamisestakin, mutta tää on ollut osa mun elämää jo kymmenen vuotta, eikä tätä nyt kuitenkaan ihan samalla tapaa voi verrata kuin tiimissä työskentelyä, vaikka paljon teenkin erilaisia yhteistöitä ja oon yhteyksissä blogikollegoihin. Ja bloggaan yhteisössä. Mutta niin. Jotenkin superkivaa mennä toimistolle, olla ihan eri maailmassa ja sitten palata kotioloihin. Niitä kotiolojakin arvostaa jotenkin eri tavalla. Vaikka rehellisesti oon joka päivä lähtenyt töistä vähän silleen "en malttaisi vielä". Kirjoittelen lähiaikoina Familylifen puolelle tästä työn ja äitiyden yhdistämisestä, mutta huomaan selkeästi näiden viimeisen kahden vuoden antaneen perspektiiviä tietyllä tapaa moneen eri äitiyden aspektiin. 

Mun työpukeutuminen tulee varmaan koko syksyn olemaan farkut + neule -linjaa ja ajoittain sekoitan pakkaa mekolla :D Wuhuu! Mä en oikein tunne itseäni kotoisaksi jakkupuvuissa ja onneksi meillä ei niitä kyllä kukaan oleta kenenkään pitävän. Tällä kertaa mulla oli tällainen maanläheisistä pehmeistä sävyistä oleva asu, jonka pääosana oli tuo ihana kashmirponcho Club Monacolta. Täydellinen eBay-löytö, jonka löysin viime syksyllä varmaan kahden vuoden etsinnän jälkeen. 

Toinen pidempään etsimäni juttu löytyy myös kuvasta. Jo 2016 alkuvuonna (herrajumala onko siitä niin kauan?!) pohdiskelin ekan kerran haluavani beigen Chanelin Deauvillen. Täältä löytyy tuo postaus. No, tiedän, että laukku jakaa mielipiteitä, mutta mä oon tykästynyt siihen. Halusin sen just tietyssä beigen sävyssä ja ajattelin haluavani sen Largena. No, pari vuotta enemmän tai vähemmän silmiä auki pitäen tämän varalta kirjoitin ostoilmoituksen Chanel-ryhmään, kun ei näitä tuntunut uutena mistään löytyvän. Montaa erilaista mulle tarjottiin, muttei ikinä juuri tätä beigeä, vaan vääriä värejä. Juuri kun allekirjoitin sopparini uudesta työstäni, ilmestyi pari päivää myöhemmin mulle viesti eräältä tamperelaiselta ihanalta tytöltä, että hän on vähän pohtinut omastaan luopumista ja vieläkö etsin omaani. Hän lähetti kuvan ja siinä se oli, se täydellinen beige. Mutta se olikin Medium. No, sovittiin kuitenkin treffit, että voisin mallailla laukkua. Täysin uudenveroinen laukku olikin täydellisen kokoinen Mediumina ja olisi ollut aivan liian iso jopa siinä isommassa koossa. Kokeilin, pohdin ja ostin. 

Tää on musta tosi monipuolinen. Sopii hyvin työlaukuksi Helsinki-päiviin, kun täytyy saada koko elämä mukaan, ja välillä se tullee sisältämään pari läppäriä ja kaiken muun olennaisen. Toisaalta se sopii myös erinomaisen hyvin kesälaukuksi ja reissulaukuksi vanhan valaean Neverfullini tilalle. Tässä on olkahihnat ja nuo lyhyet hihnat ja materiaali on tosi jämerää käsiteltyä canvasta, joka tietääkseni hieman hylkii vettä. Tiedän toki, että vaalea canvas on AINA riski, mutta en voi itselleni mitään. Tykkään juuri tästä beigestä väristä eniten. Nyt olenkin viikon verran käynyt töissä iloisesti tämän kanssa ja ai että, tykkääääään! 

Sain muuten työpuhelimeksi iPhonen ja ai että, en tykkää :D Näin btw. Sain itse valita, ja ajattelin, että voisi olla hyödyllistä, kun olisi Androidin lisäksi iPhone, kun kaikki asiat ei ole samanlaisia iosilla ja androidilla. So far, en todellakaan ymmärrä hypeä, jonka kelkasta hyppäsin vuosia sitten. Rakastan Macbookiani, työkoneena toimivaa Macbook Prota ja iMaciamme, mutta miksei se sama loistavuus vaan näy puhelimissa? Huawei-tyttönä pysyn henkeen ja vereen. Ainoa asia, missä iPhone on parempi; siihen saa kivempia kuoria. 

(Hali äitille kesken kuvauksen. Laiska hali, kun ei edes käsiä malttanut nostaa. No, pysähtyi edes hetkeksi, sekin on jo jotain)

Poncho - Club Monaco  /  Saappaat - Stuart Weitzman  /  Farkut - H&M  /  Korvikset  -  Zara  /  Laukku - Chanel

Täällä on ollut siis todella inspiroiva, innostunut ja hyvä viikko. Entäs teillä? Onko hyvä syysfiilis? Mä oon jotenkin kaiken muun lisäksi aivan innoissani sellaiseta kirpakasta syyssäästä, joka oli eilen. Tänään, not so much. Kävin ostaa Ideaparkista Dantelle vedenkestävät kengät eikä Benjikään halunnut edes mennä pihalle. Yngh. Mä toivon, että syksy yllättää yhtä positiivisesti kuin kesä ja saadaan nauttia ihanasta raikkaasta viileästä ilmasta kauniissa ruskassa ilman harmautta ja hulluja sateita. A girl can dream, can't she. No, toisaalta, kyllä aika monet unelmat toteutui tän kesän osalta. 

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? 

Ja hei, mitä mieltä te ootte? Oon vähän seuraillut kävijämääriä, ja tuntuu, että yhtä paljon siellä on porukkaa ruutujen toisella puolen, vaikka asukuvia ei ole juuri nähty viime aikoina. Tiedän kuitenkin, että monet tykkää näistä postauksista, koska yleensä nää sisältää päämäärätöntä höpöttelyä ja kuulumisia. Onko ne asukuvat se juttu mistä tykkäätte vai kuulumiset, vaikka sitten vähän random otoksilla päivästäni? Vai onko kuitenkin asupostauksen kaiken suola ja sokeri ja niitä olisi hyvä olla enemmän? Kertokaa! :) 

Pssst! Jostain teknisestä ongelmasta johtuen en oo saanut ilmoituksia kommenteista viime päivinä, niin jotkut kommenttivastaamiset lagaa jäljessä. Vastaan niihin NYT!

 

Pages