Ladataan...
Mungolife

Kirjoitin tuossa pienen avautumisen IG-storyihini reilu viikko sitten ja tarkoitus oli tehdä siitä mielipidemaanantain postaus, varsinkin koska moni toivoi siitä postausta asian tärkeyden takia. Viime maanantaina se jäi lähtökiireiden aikaan, mutta nyt sille on aikaa :) 

Toissa viikolla joutui taas lukemaan yhdestä tuhkarokkotapauskesta Suomessa, mitä ei tarvitsisi olla. Ottamatta kantaa siihen nimenomaiseen tapaukseen ja siihen, eteneekö se epidemiaksi vai ei, asia herätti mussa ajatuksia ja raivoja ja saamistani IG-viesteistä päätellen asia on todella monille samoja tunteita herättävä. Toivon, että bloggaajana voin hieman vaikuttaa joidenkin ihmisten ajatuksiin asian tiimoilta. Onneksi sain hieman rauhoituttua asian tiimoilta, sillä sain niin paljon fiksua ja hyvää palautetta asiassa ja selkeästi enemmistö on järki päässä tässä asiassa. Valitettavasti kaikki eivät ole, ja näissä talkoissa tarvitaan kaikkia, tai ainakin lähes.

Mä en tiedä mitään sen tyhmempää kuin se, että jättää lapsensa rokottamatta typerien syiden takia. Mä oon syntynyt Uzbekistanissa ja tullut Suomeen 4-vuotiaana, mikä tarkoittaa sitä, että mun varhaislapsuuden rokotushistoria on lähinnä äitini ja isäni muistojen varassa. Niinpä mulle on vuosien varrella annettu varmuuden vuoksi parit rokotukset uudelleen. Kun lapseni syntyi, oli mulle itsestäänselvää, että hänet rokotetaan valtakunnallisen rokoteohjelman mukaisesti. Ja niin ollaan menty. MPR-rokotteen ja vesirokkorokotteen sai varhennettuna reissujemme takia ja lisäksi Dantelle on pistetty B-hepatiitti -rokote ja kausi-infuelnssat ja tuberkuloosirokote (hänellä molemminpuolinen "rasite", sillä vanhempansa ovat syntyneet Uzbekistanissa ja Virossa ja tätä suositeltiin). Olen tutustunut luotettavien lähteiden puolesta rokotteisiin, niiden mahdollisiin sivuoireisiin ja potentiaalisiin riskeihin. Valtakunnallisessa rokoteohjelmassamme Suomessa ei ole sellaisia rokotuksia, mitä en lähtisi lapselle antamaan, sillä ne on kaikki hyvin tutkittuja ja niissä jokaisessa hyödyt ovat isompia kuin mahdolliset haitat. Toki löytyy tutkimuksia rokotuksia vastaan, mutta niissä kannattaa ihan hieman avata silmiään tutkimuksen laajuudelle ja tekijälle ja sille, onko sitä mahdollista pitää uskottavana.

Jatkuvasti törmää uutisiin ja ihan omassa elämässäkin vastalauseisiin rokotuksia kohtaan. Ties mitä höpötystä homeopatiasta, vaihtoehtohoidosta, hopeavedestä, ruusunlehdistä ja mistä ihmeestä vielä. Kas kun ei pyhällä Hengellä yritetä välttää ruttoa. 

Rokotusten teho perustuu nykypäivänä hyvin vahvasti joukkosuojaan, joka saavutetaan kun lähes kaikki rokotetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että monet taudit eivät pääse leviämään, jolloin ne poistuvat. Oli oikeasti aikoja kun polio, jäykkäkouristus ja isorokko vaativat lasten henkiä Suomessakin, eikä niistä ajoista ole mitenkään hirvittävän kauan. Tällä hetkellä näyttää hälyttävältä tuhkarokon suhteen, vaikka sen kanssa ei pitäisi olla mitään syytä olla ongelmia. Tuhkarokko on pysynyt poissa, koska suomalaisista lapsista lähes 100 % oli rokotettuja. Nyt luvut ovat hälyttävästi laskeneet ja joillakin paikkakunnilla tuo lukema on vain 80 % pintaan. Jotta joukkosuoja pysyisi yllä, n. 97 % pitäisi olla rokotettuja. 

Mitä joukkosuoja tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jos 97 % on rokotettuja, todennäköisesti koko kansa on suojassa rokotukselta. Miksi näin on oltava? Koska meillä on pieniä lapsia (ja aikuisia ja vanhuksia, mut erityisesti lapsia), joille ei VOI antaa rokotuksia. Ihan allergia-syistä tai muista terveydellisistä syistä. Meillä on myös pienenä syntyneitä kaksosia, keskosia ja lapsia, joilla on jotain sairauksia ja lapsia, jotka eivät ole ns. perusterveitä. Siinä missä todennäköisyydet tavallisella pulliaisella on melko hyvät mitä tulee vaikka tuhkarokkoon, niin on paljon ihmisiä, lapsia, jotka ovat riskiryhmässä. Jos he sairastuvat tuhkarokkoon, on tiedossa vähintäänkin sairaalassa makaaminen tai jopa kuolema. On monia tauteja, jotka aiheuttavat riskejä sikiöille, pienille lapsille ja vanhuksille. 

Ymmärrän, että rokotteita ei voida pakottaa kellekään. Jos ihminen ei rakasta lastaan tarpeeksi pitääkseen hänen terveydestään huolta valtakunnallisen ohjelman mukaisin rokotuksin, sille emme voi mitään. Kenenkään lääkehoitoa ei voida pakottaa, sen on oltava ihmisen vapaus. Vapaat ihmiset on vaan ihan auttamattoman usein joko tyhmiä tai itsekkäitä. Mä oon kuullut muuten täysin fiksuilta, kouluttautuneilta, yhteiskunnallisesti aktiivisilta ja uutisten kanssa ajan tasalla olevilta ihmisiltä, miten he eivät aio rokottaa. Erinäisistä syistä. On lääkefirmaskeptikkoja, on vaihtoehtohoitofanaatikkoja ja sitten on niitä, jotka on itsekkäitä. Siipeilijöitä. Niitä, jotka luottaa siihen, että kun muut rokottaa, niin heidän Jani-Petterinsä ei rokotusta tarvitse. 

Esimerkiksi tuhkarokon tapauksessa taudin itämisaika on niin pitkä, että todennäköisesti lapsi ehtii tartuttaa lukuisia muita ennen kuin saa ensimmäiset oireet. Se on superhelposti leviävä tauti ja sen takia sen rokote-joukkosuoja on äärimmäisen tärkeä. Tuhkarokko ei ole pelkästään veemäinen sairastaa, vaan se voi aiheuttaa aivokalvontulehduksia ja kuolemaa. 

Ennen kuin jätät lapsesi rokottamatta, kysypä itseltäsi seuraavaa: 

- Ajaisitko 3-vuotiaan päälle autollasi tarkoituksellisesti? Toivon, että jokainen vastaa tähän ei. Miksi sitten olisit valmis tuomaan hänelle ulkomaantuliaisena taudin, joka voi tappaa hänet? Ihan sama kuin ajaisit sillä autollasi hänen ylitseen, samaan hautaan se johtaa. 

- Entä jos vaikkapa aikuisen tyttäresi poikaystävällä olisi HIV ja hän tartuttaisi sen tietoisesti tyttäreesi, koska ei haluaisi käyttää kondomia? "Kun ei oo todistettu..." ja mitä kaikkia mahdollisia tekosyitä. Itsestäänselvissä asioissa jos antaa omien halujen ratkaista järjen yli, voi seurauksena olla toisen ihmisen kuolema. Niin myös näissä "en rokota lastani, mutta vien hänet tuhkarokkoepidemian alueelle ja tuon taudin päiväkotiin". 

Joka ikinen kerta kun rokotteista puhutaan, joku ääliö vetää autisti-kortin pöytään. Joku täysin tsuppaduppa-tutkimus kahdenkymmenen vuoden takaa väitti, että MPR-rokote aiheuttaa autismia. Ja yhä nykypäivänä jotkut vanhemmat lahkolaisten tavoin uskoo tähän ja toimii tämän tiedon pohjalta, vaikka vuosien saatossa tämä väite on kumottu satoja kertoja. Mä voisin nyt kertoa tehneeni tutkimuksen siitä, että rokotevastaisuus aiheuttaa ihmisissä oksennusreaktiota ja se olis todennäköisesti asiantuntevampi ja enemmän faktaan perustuva tieto kuin tuo tutkimus vuodelta 1999. 

Jollei lapsella ole jotain sairauksia tai allergiaa, joka estää rokottamisen, ei ole mitään syytä jättää häntä rokottamatta. EI MITÄÄN. Rokottamalla lapsensa pitää huolen siitä, että oma lapsi ei sairastu mutta myös siitä, että omilla toimillaan ei tapa jonkun toisen lasta. 

On ihan järkyttävää seurata vierestä kun maailman typerimmillä asioilla tehdään peruuttamatonta vahinkoa. Kun ihmiset heittelee mereen muovia ja eläimet kuolee tukehtumalla muovikasseihin ja koko maailma kärsii. Joidenkin vitun muovipillien ja muovipussien tähden meillä on käsittämättömät luonnonkatastrofit käsillä. Koska niitä roskia ei voi laittaa sinne minne ne kuuluu ja koska valtiot ei voi tuhota niitä oikeaoppisesti. Sama tää rokotus. Meillä on mahdollisuus pitää kokonaan sukupuuton partaalla tietyt virukset ja taudit. Me olemme vuosien ansiokkaan työn tuloksena saaneet tilanteen, jossa näin on. Ja sitten samalla typeryydellä kuin millä tukahdutetaan valaat muovipusseihin, me tapetaan tulevien sukupolvien lapsia sairauksiin, joita ei tarttisi olla. 

Joissakin maissa tähän on jo herätty ja rokottamattomuudesta tulee sanktioita. Meillähän homma toimii niin, että naapurin Jani-Petteri lähtee rokottamattomana Italiaan lomalle ja sen jälkeen saman päiväkodin Minttu ja Ville vedetään kuukaudeksi kotihoitoon, koska on riski tuhkarokolle, ja Minttua ei ole voitu rokottaa ja Ville kuuluu riskiryhmään, jolle tuhkarokko olisi tappava. Jotenkin epäreilua. Jos joku ei halua lastaan rokottaa, oma on riskinsä. Toki mun mielestä jokaisesta, joka kieltäytyy valtakunnallisen ohjelman mukaisesta rokotuksesta, voisi tehdä lastensuojeluilmoituksen. Jos multa kysytään, mut harmi kun ei kysytä. Mut mitä mä haluaisin oikeesti nähdä tapahtuvan? No, Australian mallin mukaisesti voitaisiin evätä päivähoitomahdollisuus heiltä, jotka eivät ole lapsiaan rokottaneet. Se on vaan reilua. Pakottaa ketään ei voi rokotemyönteiseksi, mutta ehkä siihen on sitten hieman motivaatiota mahdollista herättää esimerkiksi eväämällä rokottamattomilta lapsilisät, kuten joku suomalainen kansanedustaja ehdotti. 

Ja huom! Mä en oo mikään lääke/rokote-hihhuli. Kun sikainfluenssabuumi oli, pyysin äitiäni, ettei hän antaisi siskoilleni sitä rokotetta, sillä sitä ei ollut tarpeeksi tutkittu mun mielestä. Ja no kaikesta päätellen se oli hyvä arvio. Nyt ei siis puhuta kaikista mahdollisista rokotuksista vaan niistä rokoteohjelman mukaisista rokotuksista, jotka on jo vuosikymmeniä tutkittuja.

Oikeesti, rokottakaa ne lapset. Itsenne, lapsenne ja muiden ihmisten tähden. 

Ja jos hieman epäilette, että pitäisikö vai ei, niin miettikää. Haluatteko asettaa pieniä vauvoja, selviytymistaisteluja käyneitä keskosia tai muutenkin sairaita lapsia potentiaalisesti tappavan luodin eteen? 

Rokotevastaisuus on mun mielestä yhtä tyhmää kuin väittämä siitä, että neuvolat lietsovat synnytyksenjälkeistä masennusta ja masennus on vaan ikäviä ajatuksia, jotka pitäisi ravistella pois. Älkää olko tyhmiä. Rokottakaa.

Ladataan...
Mungolife

Kirjoittelin joskus vuosia sitten blogini alkuaikaoina postauksen nimeltä From Russia with love. Siihen aikaan halusin kirjoittaa postauksen Venäjästä ja venäläisyydestä ja siitä, mitä kaikkea positiivista Venäjässä mielestäni on. Venäjää on mun mielestä aina Suomessa parjattu vähän turhankin paljon, vaikkakin ehkä historian tuntien se on ihan ymmärrettävää. En oo pitkään aikaan koskettanut aihetta blogissani, mutta se on kuitenkin sellainen asia, josta haluaisin kirjoittaa. 

Millaisia fiiliksiä mulla on Venäjää kohtaan? Vihaanko sitä, rakastanko sitä? Miksi luovun kaksoiskansalaisuudestani (lisää aiheesta täällä)? Liittyykö se tuntemuksiini Venäjää kohtaan? 

Mä oon ihan tarpeeksi tietoinen Suomen ja suomalaisten pääsääntöisestä suhtautumisesta itänaapuriimme, joten en lähde väittelemään blogissani Venäjä-politiikasta. En tiedä asiasta tarpeeksi voidakseni siitä kirjoittaa, enkä toisaalta halua tuoda politiikkaa blogini osaksi. Suomessa tuntuu nimittäin usein olevan sellainen konsensus, ettei mikään muu kuin yltiövihreä tai yltiövasemmistolainen ajatusmaailma ole tarpeeksi hyvä ja kaikki poliittinen keskustelu muuttuu aina hirveäksi ylemmyydentunnettaan korostavaksi riitelyksi. 

Mutta niin, Venäjä. Mä luulen, että mitä pidemmälle mennään vuosissa ja mitä vähemmän olen tekemisissä Venäjän tai venäläisten kanssa, sitä vähemmän mä koen mitään tunteita Venäjää kohtaan. Tiettyjä asioita venäläisyydessä rakastan, mutta näin kolmekymppisenä en enää koe mitään kuuluvuutta siihen suuntaan. Se tuntuu vieraalta, samalla tavalla kuin vaikkapa Ranska ja ranskalaisuus. Tajusin taannoin, että oon ollut viimeisen kuuden vuoden aikana kerran Venäjällä ja silloinkin Pietarissa, josta en tykännyt yhtään. Moskovassa olin viimeksi kuusi vuotta sitten. Moskovaa rakastin nuorempana, mutten oikein tiedä mitä mieltä olisin nykypäivänä, jos sinne menisin. Voi olla, että tunteet olisivat erilaisia tai sittei ei. Jotenkin kaiken tän reissaamisen keskellä en oo koskaan halunnut lähteä Venäjälle edes käymään. Se on oikeastaan hassua, ennen rakastin käydä Moskovassa. Nyt tuntuu, ettei sillä olisi enää mitään annettavaa, kaikki on jo nähty ja on mielenkiintoisempiakin paikkoja. 

Mutta rehellisesti mä luulen, että taustalla vaikuttaa sellainen asia, että oon vähän vieraantunut Venäjän kulttuurista ja mentaliteetista. Pietarin reissullamme oli useampi asiakaspalvelu-tilanne, jossa mun teki mieli vaan raivota. Jo matkalla sinne saatiin vähän erikoista kohtelua (nähtävästi kaksoiskansalaiset usein saa aikamoista v*%€&ilua osakseen) ja vuosien varrella oon törmännyt moneen venäläiseen, jotka ovat lähinnä raivostuttaneet ja ärsyttäneet mua. Uskokaa kun sanon, jos suomalaisia ärsyttää tietyntyyppisten venäläisten turistien käyttäytyminen, niin kelatkaa millaista on olla mentaliteetiltaan 100 % suomalainen, mutta ymmärtää jokainen sana, jonka nämä ärsyttävät ääliöt suustaan päästävät. 

Musta on tullut elämäni aikana liian suomalainen ymmärtääkseni venäläisyyttä enää samalla tapaa. En voi olla myöntämättä, että moni piirre venäläisyydessä ja venäläisissä ärsyttää mua suunnasttomasti. Mutta, samalla venäläisyydessä on todella paljon positiivisia puolia. En tosin tarkemmin ajatellen tykkää yhtään määritellä tiettyjä luonteenpiirteitä tiettyyn kansallisuuteen. On ihania vieraanvaraisia ja lämpimiä ihmisiä, eikä sillä ole väliä, minkä maan passi heillä on. Toki jos katsotaan maiden kulttuureja, niin niissä voi olla yhtäläisyyksiä, mutta en siltikään tykkää, että ulotetaan tiettyjä attribuutteja tiettyihin ihmisryhmiin. And who am I to say? Mä oon niin vieraantunut venäläisestä todellisuudesta, että en osaa sanoa siitä mitään. Mulla on hyvin vähäinen kosketus venäläisyyteen ja venäläisiin, ja ne venäläiset ihmiset joiden kanssa oon tekemisissä, on meidän perheen pitkäaikaisia ystäviä tai sukulaisia, joten totta kai he ovat ihania ihmisiä, kun ovat meille rakkaita ja läheisiä. Sen perusteella minkään linjanvedon vetäminen on ihan turhaa ja perusteetonta. Toisaalta en haluaisi tuomita koko kansaa erinäisten veemäisten virkamiesten ja asiakaspalvelijoiden perusteella. Todellisuus kun on jossakin niistä harmaista sävyistä näiden mustan ja valkoisen välissä. 

Onko mussa joku sellainen osa, jonka koen venäläiseksi? Ei. Mä en jotenkin osaa ajatella, että luonteenpiirre A on venäläistä ja B suomalaista. Mä oon mä, uniikki kokonaisuus, joka on syntynyt Uzbekistanissa inkerinsuomalaiselle ja venäläiselle, kasvanut suomenvenäläisessä perheessä Suomessa ja perustanut perheen suomenvirolaisen miehen kanssa Suomessa. Siinäpä soppa. En osaa alkaa miettimään, mikä osa musta on mitäkin. 

Mun mies nauraa välillä kun fiilaan kultaa ja marmoria, että tytön voi viedä Venäjältä, mutta Venäjää ei tytöstä. Nauran mukana, mutta välillä mietin asiaa enemmän. Miksi mä tykkään kalliinnäköisistä asioista ja mulla on tietynlainen maku? Voiko se olla, että oma lapsuuteni ei ollut mitenkään rikasta ja unelmoin joistakin tietynlaisista asioista ja ehkä jopa erilaisesta statuksesta. Marmori miellyttää mun esteettistä silmää, en välttämättä ajattele sen hintaa tai sitä, että sitä pidetään kalliina. En näe, että se on mitenkään kytköksissä mun venäläisyyteen vaan enemmänkin vaan yleiseen elämänhistoriaani, josta voi etsiä linkkejä nykyiseen makuun. Kontulan vuokra-asunnossa maailmalle lähtenyt lapsi on sellainen kuin on, välittämättä siitä onko venäläinen vai suomalainen. 

Nyt mä ajauduin vähän eri raiteille. Mutta niin, en koe, että jotkut osat minusta olisivat venäläisiä, koska en oikeastaan koe, että mussa on venäläisiä osia. Mä puhun venäjää melko puhtaasti joo. Se on mun perheen kesken mun tunnekieli ja popitan mielelläni venäläistä musiikkia. Mulla on venäläinen passi, josta oon hankkiutumassa eroon ja osaan nimetä ehkä kolme venäläistä ministeriä ja kymmenen viihdetähteä. Osaan tehdä venäläistä ruokaa (vähäisesti tosin) ja rakastan borshia. Mutta siinä se. 

Välillä vertaan omaa suhtautumistani Venäjään ja mietin, että olenko monia muita pehmeämpi, koska mulla on venäläistä taustaa. Oon aina ajatellut niin, mutta viime aikoina enemmän ja enemmän oon tullut siihen tulokseen, että ei se edes liity siihen. Esimerkiksi koko Suomi ja iso osa maailmaa tuntuu vihaavan Putinia, enkä ihan osaa ymmärtää sitä. Ei, hän ei ole utopistinen halailija, vaan hän on maataan raudanlujalla otteella hallitseva diktaattori. Toisaalta, voiko Venäjän kokoista korruptoitunutta valtiota hallita muulla kun valistuneella diktatuurilla? Saan aina osakseni hämmennystä kun kerron, että tavallaan pidän Putinista. Hän on tehnyt eurooppalaisittain ajatellen pahoja asioita, enkä voi hyväksyä niitä. Mutta samalla kun en voi hyväksyä asioita, mä ymmärrän niitä. Mä ymmärrän hänen tekojaan nimenomaan venäläisten ja Venäjän johtajana. Hän on päämäärätietoinen johtaja, joka tekee sen, minkä kokee tärkeäksi ja oikeaksi. Mä pidän siitä, että hän on älykäs. Hän on hyvä puhuja. Niin oli toisaalta Hitlerkin ja moni muu paha ihminen. Musta oli mielenkiintoista seurata Trumputinia. Kun ymmärtää jokaisen sanan molempien puheesta, ei jää epäselväksi kumpi on älykäs ihminen. On mielenkiintoista kuunnella Putinia, sillä hän on oikeasti todella älykäs ihminen. Mä itse asiassa huomaan koko ajan enemmän ja enemmän toivovani, että hän on vallassa mahdollisimman pitkään, sillä rehellisesti sanottuna ajattelen niin, että vihollinen, jonka tunnemme on paljon parempi kuin tuntematon vihollinen. Rajanaapurina mua huolestuttaa se, kuka tulee Putinin seuraajaksi. Olen toki itsekin sitä mieltä, että monelta kantilta arvioiden Putin on varmasti paha, mutta kuka isojen valtioiden johtajista ei ole? On hieman helpompaa olla Sale ja käydä Holidayssa bissellä yhden turvamiehen kanssa kuin olla 150 miljoonaa kulttuurillisesti hyvin jakautunutta venäläistä johtava Putin, joka on ehkäpä yksi maailman TOP3 vaikutusvaltaisimmista ihmisistä ja todennäköisesti maailman vaikutusvaltaisin valtionpäämies. 

Suhtaudun Venäjään skeptisesti ja välillä hyvinkin negatiivisin fiiliksin, mutta samalla pyrin asettumaan niihin kenkiin ja ymmärtää asiaa eri kanteilta, ei vaan supisuomalaisesta näkökannasta. Välillä se onnistuu, välillä ei.

Miksi sitten näin negatiivisenkin tunneskaalan pohjalta olen halunnut opettaa pojalleni venäjää? Vaikka en osaa sanoa suoraan mikä osa minusta tai ajatusmaailmastani olisi venäläistä tai itse asiassa vaikka kokisin itseni täysin suomalaiseksi, koen silti valtavaksi rikkaudeksi sen, että olen saanut elää kahden kulttuurin keskellä. Se on sellainen rikkaus, jonka haluan myös poikani saavan. Tai itse asiassa hän saa kolme kulttuuria, joista ammentaa. Kun puhun lapselleni venäjää, se ei sinänsä liity siihen, että haluaisin hänen osaavan juuri venäjää. Se liittyy enemmänkin siihen, että haluan kasvattaa lapseni hyödyntäen kaksikielisyyden hyödyt, ja venäjä on mulle tunnekieli, jolloin kaksikielisyys onnistuu perheessämme. Toinen vaihtoehto olisi ollut viro, mutta koimme sen mieheni kanssa liian samanlaiseksi suomen kanssa ja helposti sekaisin meneväksi. Venäjä soljuu eri tavalla, siinä on aivan eri lauserekanteet ja lausumiset ja siinä on eri aakkosetkin. Se on musta jotenkin hyödyllisempi kaksikielisyyden hyötyjä ajatellen. Ja kieltämättä on musta ihanaa, että poikani osaa joskus venäjää. Hän saattaa haluta tutustua kulttuuriin, maahan ja kieleen enemmän kuin äitinsä. Haluan antaa hänelle sen mahdollisuuden. 

Mutta mikä on varsinainen mielipiteeni Venäjää ja venäläisyyttä kohtaan? Ei sitä kai ole. En koe itseäni miksikään muuksi kuin suomalaiseksi, tunnen venäläistä kulttuuria ehkä keskiverto suomalaista paremmin ja puhun kieltä. Rakastan itse asiassa venäjän kieltä ihan valtavasti. Se on musta todella ilmaisuvoimainen kieli, jolla voi kertoa ja kuvailla niin paljon enemmän. Se on mun suosikkiasia Venäjässä. Kaikkea muuta kohtaan suhtaudun loppujen lopuksi nykyään aika yhdentekevästi. Maa siinä missä muutkin. 

Pages