Kyllä, lapseni on pääosin korvikkeella kasvanut. Sue me!

Olen huomannut, että viime aikoina on ollut paljon keskustelua imetyksestä vs korvikeruokinnasta, joten ajattelin kirjoittaa myös omia aatteitani tästä aiheesta. Teen heti kärkeen selväksi, etten ole mitenkään kummankaan kannalla. Imetys on todella hieno asia ja se luo sidettä äidin ja lapsen välille eri tavalla, kuin mitä pulloruokinta. Olin itsekin toivonut, että olisin pystynyt imettämään kauemmin kuin mitä imetin.

Kritiikkini osuu oikeastaan sellaiseen absoluuttiseen suhtautumiseen. En voi ymmärtää miksi jotkut äidit alkaa kritisoimaan muita äitejä, jos edes vahingossakaan näkee Tuuti purkin hoitolaukussa tai joku hakee apua somen kautta, alkaa täyslynkkaus ja syyllistäminen. Jokainen äiti tekee niin kuin parhaaksi näkee siinä tilanteessa ja mielestäni kenelläkään ei ole mitään sanomista asiaan. Äitiys ja varsinkin imetyksen onnistuminen on niin herkkä asia, että jonkun tarve kiillottaa omaa sädekehäänsä voi oikeasti olla vahingollista jonkun psyykelle. Jos on eri mieltä, voi pitää mölyt mahassaan. Jokainen taaplaa tyylillään!

Mm. Ylellä oli hyvä artikkeli äidistä, joka joutui siirtymään kokonaan korvikkeisiin. Maidon nousu oli loppunut pitkän sairaalassa olon aikana. Siinä puhuttiin siitä kuinka Suomessa imetys tuntuu olevan ainoa tapa ruokkia lastaan, eikä toista tapaa ole olemassakaan. Onhan se olemassa, mutta se on pyhäinhäväistys, jos siihen sorrut. Tuntuu siltä, että äidit on jotenkin aivopesty siihen, että imetys on ainoa oikea tapa. Joo onhan niitä tutkimuksia tehty, että rintamaito on parempi lapselle yms. Kummallista kuitenkin on, että olen kuullut aika moneltakin äidiltä, joilla on useita lapsia, kuinka esim. 1/3 on kasvanut korvikkeella ja tämä yksi on ainoa jolla ei ole mitään allergioita tai muuta. Rintamaidolla kasvaneet ovat kipeitä useammin ja on allergioita. Itsekin olen kasvanut sen aikaisella soijamaidolla, eikä mulla ole mitään allergioita. Tämä jotenkin tuntuu niin hullulta ja kyllä se herättää kysymyksiä, että onko ne tutkimukset kuinka paikkansa pitäviä.

Lisäksi on muutenkin järjetöntä, että imetyksestä on tehty joku pakko. Joillakin ei maito vaan kerta kaikkiaan nouse tai äiti on itse valinnut jättää imetyksen kokonaan pois. Sekin vaihtoehto on olemassa, mutta näitä äitejä katsotaan nenänvartta pitkin ja ristiinnaulitaan huonoiksi äideiksi. Miksi ihmeessä?! Niin tai näin, imetys tuntuu olevan uskonto.

Meidän imetystaival

Imetys ei lähtenyt heti paikalla käyntiin niin kuin piti. Poika oli kärsimätön ja halusi ruokaa alusta asti heti ja nyt, eikä myöhemmin. Synnärillä ei meinannut jaksaa edes yrittää, kun ei heti tullut. Siinä sitten lypsin mittakuppiin valmiiksi aina heti, kun lapsi oli tyytyväinen ensimmäiseen satsiin, että on jotain minkä voi vaan kipata suuhun. Jossain vaiheessa sekään määrä ei riittänyt ja jouduttiin pyytämään lisämaitoa. Olihan meidän poika melko iso syntyessä. Pituutta 53 cm ja paino pikkusen päälle 4 kg.

Asiaa ei myöskään auttanut, että minulla oli jo silloin masennuksen oireita ilmassa ja tunsin ahdistusta. Synnäriltä kun päästiin kotia, oli imetys lähtenyt jo paremmin käyntiin. Kätilöt olivat aivan ihania ja auttoivat mua saamaan asennon oikein ja rohkaisivat vaan koittamaan uudelleen ja uudelleen. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti.

Alussa oli täysimetys periaate, mutta siinä ei kauaa mennyt, kun masennus iski ja kovaa. En pystynyt olemaan lapseni lähellä, itkin vaan ja pyysin miestä ottamaan lapsen pois minulta. Onneksi mies pystyi olemaan kotona pidemmän aikaa, jotta pääsin keräilemään itseni. Halusin omaa aikaa ja päädyttiin lopulta osittaisimetykseen. Päivät imetin ja illat hoiti mies, että sain omaa rauhaa ja käydä suihkussa yms. Tämä helpotti paljon. Pääsin käsittelemään mun omia ajatuksia ja käsittelemään tätä uutta elämää mikä oli alkanut ja samalla myös mun mies pääsi hoitamaan poikaa. Onneksi pysyin sen verran järjissäni ja tajusin, että mun on pakko vaan koittaa jaksaa päivä kerrallaan. Olinhan mä tullut äidiksi ensi kertaa elämässä ja kukaan muu ei sitä tehtävää voi tehdä loppujen lopuksi. Olo ei todellakaan ollut mikään pumpulinen, vaan pikemminkin ahdistunut ja epätoivoinen.

Suihkutissit ja hampaat

Lopulta maitoa riitti ja ehkä vähän liikaakin. Suihkutissit aiheutti useita rintaraivareita, kun äijä ihan suuttui mun tisseille ja totesi, että liikaa tulee. Löi niitä ihan nyrkillä, kun oli niin tuohtunut. Sekin totta kai oli isku mun itsetunnolle, olin epäonnistunut kaikessa. Hukutan lapseni maitoon, eikä hän suostu edes yrittämäänkään, kun sitä tulee vaan liikaa. Onneksi en sitten lopulta antanut periksi, vaan siinä me sitten jäbän kanssa opeteltiin ja opeteltiin, kunnes hän sitten sai juonesta kiinni. Pojan ruokahalu on ollut alusta asti kova. Mun kotilookki oli yleensä tissit tarjolla 24/7, kun sitä ruokaa vaan kerjättiin. Välissä koitin tuttia, mutta ei auttanut. Huusi kuin hyeena ja vaati RUOKAA!

Pääsääntöinen imetys, eli päivisin rintamaitoa ja illat korviketta jatkui sitten n. 3kk ikään asti. Poika sai ensimmäisen hampaansa 2,5kk ikäisenä ja siitä se pureminen sitten alkoi. Yritin kaikkea: irrotan otteen ja koitan uudelleen, kärsin kivusta, kieltämistä… (en tajua mitä tässä kohtaa mietin, että 3 kuinen tajuaisi kieltoja? 😀 ). Mutta mikään ei saanut sitä puremista loppumaan. Mun oli pakko lopettaa imettäminen siihen. En todellakaan aikonut kärsiä nännit verillä.

Vellit esille

Pian sen jälkeen, kun oltiin siirrytty kokonaan korvikkeisiin, huomasin että on todellakin aika kaivaa kiinteät esille. Poika oli juonut kerralla 200ml korviketta ja vaati sitä lisää tunnin jälkeen. Tää lapsihan poksahtaa, jos tää jatkuu näin. Otin asian neuvolassa puheeksi ja terveydenhoitaja orjallisesti totesi, että no saatte itse päättää mutta… Siinä vaiheessa mietin, et hitot suosituksista. Kaivettiin sitten esille taas toinen ehdottomasti kielletty ja kirottu…vellit! Aloitettiin maissivellillä ja sitten peruna-porkkanavellillä pieniä määriä kerralla. Sitten ruvettiin pikkuhiljaa aloittamaan soseet. Korvikkeen litkiminen puolittui määrältä sen jälkeen ja ruokailuihin tuli selkeät välit. Äidin vaisto on kyllä ihmeellinen. Jokainen lapsi on yksilö, joten suosituksia ei voi jokaisen kohdalla soveltaa. Kovasti näitä kuitenkin tuputetaan joka tuutista ja se maalaisjärki unohtuu tyystin.

Kiinteiden aloitus ei tuottanut mitään ongelmia missään vaiheessa. Aloitettiin pienillä määrillä ja katsottiin kestääkö massu. Lisättiin sitten pikkuhiljaa, kun huomattiin että hyvin menee. Missään vaiheessa ei ole ilmennyt mitään allergioita tai muuta ja nykyään on poika melkoinen kulinaristi.

Mitä itse oivalsin?

Jälkeenpäin, kun katson valintoja mitä tehtiin vauvavuotena, saatan ehkä hieman naurahtaa. Ruokailun suhteen tehtiin KAIKKI vastoin suosituksia. En imettänyt edes ensimmäistä 6 kk ja annoin ensimmäiset kiinteät n. 3kk ikäisenä. Meidän poika on kasvanut ja kehittynyt todella hyvin ja on utelias maistamaan ihan kaikkea. Tykkää paljon vihanneksista ja kasviksista. Marjat ja hedelmät on herkkua. Juustot on super hyvää, jopa Roquefort juusto. Poika söisi mielellään varmaan koko juuston, mutta pieniä maistiaisia saa harvakseltaan.

Joku saattaa nyt miettiä, että olen huono äiti, kun tällä tavalla ”riskeeraan” lapseni hyvinvointia ja kappas…poika on kohta 2v, on terve ja hyvin kehittynyt pikkumies. Mä vain teen mun tärkeää tehtävää äitinä ja pidän lapseni hengissä ja terveenä. Toivon mukaan on vielä tulevaisuudessa kelpokansalainen. Ainakin tähän mennessä olen mielestäni onnistunut kaikesta huolimatta aika hiton hyvin.

Vinkki kaikille, jotka yhtään potee huonoa omatuntoa aiheesta: älä välitä mitä muut sanovat. Kunhan lapsi voi hyvin, saa rakkautta ja kasvaa, on kaikki hyvin! Vauvavuosi on selviytymistä ja kukaan ei ole täydellinen. You can do it!

Kommentit (2)
  1. Mulla ei ollut mitään pakkoajatuksia imetyksestä suuntaan tai toiseen ennen synnytystä. Ajattelin, että jos maitoa tulee, imetän ja jos ei tule, mennään korvikkeilla. En osannut kuvitellakaan, että ei se niin yksinkertaista ole. Maitoa alkoi tulla ihan hyvin, mutta imetys tuntui todella vastenmieliseltä. En ollut osannut ajatella tällaista vaihtoehtoa. Sairaalassa hoitajat tukivat imetyksen alkua varmaan mielestään hyvin ja kaikki olivat kyllä tosi kohteliaita, mutta koin itseni typistetyksi tisseiksi, maidontuotantolaitokseksi. Se tuntui tosi pahalta. Tähän kun lisätään täysillä päälle rysähtänyt baby blues (jonka ahdistavuudesta ja pelottavuudesta ei kukaan ollut esim. neuvolassa kertonut mitään) niin homma oli sillä selvä. Imetys loppui alkuunsa, lapsi ruokitaan korvikkeella. Hoitajat kyllä myös tukivat minua tässä päätöksessä, minä oli tosi hyvä juttu.
    Ainoa joka on kyseenalaistanut päätökseni on äitini. Alunperin hän oli samaa mieltä kuin minä, mutta kun tilanne konkretisoitui, hänen mielestään minun olisi pitänyt pumpata maitoa vauvalle, koska ”se äidinmaito on vastasyntyneelle niin tärkeää”. Äitini on kyllä tunnettu (pienessä piirissämme) epäempaattisuudestaan, eikä hän varmasti ajatellut tilannetta, jossa synnyttäneellä naisella on vaikkapa sellainen lääkitys, että imetys ei ole vaihtoehto. Tuskin hän kuitenkaan NIIN epäempaattinen on, että olisi tällaiselle äidille alkanut ihmettelemään pumppauksesta.

    Toinen asia, mistä äitejä syyllistetään on sektio synnytystapana. Olen jopa kuullut, että sektiolla synnyttäneet naiset ”eivät ole synnyttäneet lainkaan”. Miten sen on mahdollista, kun lapsi kuitenkin on syntynyt? Minusta kaikkien pitäisi saada valita synnytystapansa faktoihin perustuen ja tällainen sektioäitien dissaus on tosi tökeröä.

    1. Kiitos kommentistasi! On hienoa kuulla muiden kokemuksia myös 🙂
      Imetys ei vaan ole jokaiselle se tapa ruokkia vauvaa ja se ei ole mitenkään poikkeavaa. Just tämän takia tämä yhteen muottiin tunkeminen on asia mikä pitäisi korjata. Ylipäätään vauvojen ruokintaa on vaan yksi vaihtoehto ja ilmeisesti kaikki vauvat on samanlaisia 😀
      Ikävää kuitenkin, että äitisi kommentoi tuolla tavalla. Vanhempi sukupolvi on ilmeisesti saanut aika rankan kasvatuksen, joten luulen tällaisen kumpuavan sieltä (ainakin näin olen käsittänyt). Ei kuitenkaan oikeuta laukomaan ihan mitä tahansa mitä tulee mieleen.
      Toi baby blues/masennus on kyllä yksi mistä ei puhuta tai varoiteta tarpeeksi äitejä. Mulla kans lävähti kaikki päin naamaa.
      Synnytysdissaus on kanssa ihan järjetön asia. Jotkut vaan ilmeisesti omaa tarpeen puuttua ja kommentoida miten jonkun pitäisi synnyttää ja miten ei. Ikävä kyllä näitä löytyy 🙁

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *