Kun myötä- ja vastamäki toimii

Kun myötä- ja vastamäki toimii käytännössä, on sen ajattelemiseen käytettävä hetki.

Muistan haaveilleeni parisuhteesta, jossa myötä- ja vastamäet ovat molemmille sallittuja. Haaveilin ja kuvittelin. Kummastelin aiemmissa suhteissani etteivät mäet sujuneet aina tasavertaisesti. Onneksi opettelin tätä edeltävässä suheessa ottamaan tukea omissa ylämäissäni, sillä olisin muutoin siirtynyt tähän suhteeseen toisenlaisena.

Olen kuullut edellisessä, että tässä suhteessa pyynnön, että olisi mukavaa, jos pyytäisin apua. Pysähdyttävää. Olen joutunut tutkailemaan itseäni ja käytöstäni. Oma haaveeni tuen saamisesta onkin osin ollut minun itseni estämää. Olen odottanut tukea, ja olen odottanut myötätuntoa ihmetellen, että miksi tuntuu pahalta, ja miksi jään ilman tukea.

Muistan myös haaveilleeni parisuhteesta, jossa puhuttaisiin kaikesta avoimesti. Toivoin ja vakuutin miehelleni, että näin luonnollisesti haluan. Olisin valmis olemaan avoin ja rehellinen.Rakkauden vakuuttaminen on huomattavasti helpompaa kuin pelkojen ja haavojen avaaminen. Ja kuinka ollakaan, huomasin jossain vaiheessa jälleen olevani itse esteenä avoimuudelle.

Syyt ovat moninaisia. Osa johtuu opituista malleista ja osa traumataustastani. Olen joutunut kohtaamaan itseni ja olemaan itselleni rehellinen. Reippaus ei ole aina hyvästä. Kumppanin tunteiden suojeleminen ei luo tasavertaista suhdetta. Itsekseen omien ongelmien pohtiminen ei ole parisuhteessa reilua.Ajatus, ettei toinen kuitenkaan ymmärrä, on toisen ajattelun tyrmäämistä, ilman että hän saa edes mahdollisuuden ymmärtää. Kumppanin näkemykset ja kokemukset avaavat eri näkökulmia ja on hyväksi laajentaa omaa ajattelua itsestä ja omista haasteista.

Olen helposti toisen käytettävissä. Anatudun intohimolla ratkaisemaan toisen ongelmia ja koen valtavasti myötätuntoa toisen pahaa mieltä kohtaan. Olen valmis auttamaan ja antamaan tilaa, jos toinen sitä tarvitsee. Rakastan vaikka molempien puolesta, jos sitä tarvitaan. Siivoan, kannan ja kuuntelen. Kysyn jkuulumisia. Kiinnitän huomion hyvään ja toimivaan. Ja mitä sitten kun onkin kyse minun ongelmista? Vaikenen, suljen ovet ja ikkunat ja ryhdyn ratkomaan ihan itse. 

On havahduttavaa huomata, että olen torpedoinut tasavertaista käytöstä myötä- ja vastamäki jutuissa. Minä, joka olen ollut olevinani avoin ja rehellinen. Minä joka olen sinut itseni kanssa ja kokenut vaikka mitä. MInä, joka olen selvinnyt ja kokenut itseni riittävän hyväksi ja eheäksi. Höpsis. Totta tuo edelläkin mainittu, mutta en ole ollut valmis tasavertaiseen suhteeseen.

Onneksi on aina mahdollisuus oppia. Onneksi olen kokenut, eronnut ja etsinyt. Suurin onni on, että uskalsin astua nykyiseen parisuhteeseeni. Olen viiden vuoden aikana oppinut itsestäni ja parisuhteesta enemmän kuin olisin uskonut. Iso kiitos tästä kuuluu miehelleni. Hän on loppumattoman kärsivällisesti ollut läsnä. Hän on jaksanut rakastaa ja osoittaa sitä lakkaamatta. Hän on opettanut, että saan olla heikko. Hän paijaa ja lohduttaa silloinkin, kun en sitä itse edes tajua tarvitsevani. Hän on opettanut minua ilmaisemaan tahtoani tai tahtomattomuuttani. Hän ottaa osan ajatuksistani kantaaksensa ja neuvoo minua vain olemaan.

On tavattomaan mieltä avaavaa tajuta, että osaan ja saan olla heikko, keinoton, tahdoton, hankala tai hukassa. Hän ei katoa vaan hiekoittaa ylämäkeä, jotta sitä on helpompi kiivetä. Hän tahtoo kuulla synkimmätkin ajatukseni, eikä silti pakene ne kuultuaan. Hän mainitsee mielummin hyvistä puolistani ja vaikenee tahdikkaasti, kun tietää asian olevan minulle liian vaikea. Hän ei karta mitään osa-alueita suhteessamme. Nyt alan tajuta, kuinka ollaan tasavertaisessa parisuhteessa. Alan ymmärtämään, että pitää ottaa apua vastaan ja välillä saa olla ihan vain ajattelematon höpsö. Minun ei tarvitse kannatella meitä molempia vaan me kannattelemme toisiamme.

Vaatii uskallusta, että luotan tähän tunteeseen ja tähän mieheen. On hetkiä, jolloin vielä pelkään kaiken muuttuvan ja hänen havaitsevan, että olenkin vain ihminen. Sitten vaiennan ääneen, joka kuiskii petollisesti korvaani. Minä olen päättänyt uskaltaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ja voin sanoa, että tämähän onkin ihan mukavaa.

Kyllä rakkaus kannattaa ja välillä kannattaa tarkastella, ettei itse ole esteenä sen syventymiselle ja sen niin ihanasti tuntumiselle.

Kommentit (3)
  1. Se on jännä, miten sitä pelkää, että toinen huomaisi minun olevan vain ihminen. Vaikka tasan tarkkaan tietää, että toinen on, ja ymmärtää hyvin inhimillisyyden kaikessa.

    Siis että meitä on kaksi samanlaista, molemmat kaipaamme rakkautta, eikä se ole toiselle yhtään sen vähäisempi asia kuin itselle. Pelko tekee sitten kaikenlaisia kommervenkkejä siihen väliin.

    Mutta itselleen on monesti kyllä sokea. Tai itselle kaikki on selkeää. Omassa toiminnassa siis.

    (Olen hyvin epäselkeä kommentissani. Kiva kun kirjoitit taas, ja hyvä teksti!)

    1. Hyvin sain selvää kommentistasi 🙂

      Pelko on ikiaikainen kaveri ja sen kanssa täytyy vain opetella elämään. Onneksi se antaa välillä myös periksi.

      Kiitos kauniista sanoistasi ja toivottavasti myös sinun pelkosi muistaa välillä olla hiljaa <3

  2. Voi että sinä olet oppinut/tajunnut paljon ja hienoja asioita. Kunpa edes puolet tuosta sisäistäisin minäkin ja toimisin sen mukaisesti.
    Ehkä jonakin päivänä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *