From Gran Canaria with love

Istun Yyterin hiekkarannalla, varpaat lämpimän sannan alla ja katson kun molemmat poikani polskivat innolla kesäkuun helteiden lämmittämässä linnunmaidossa. Hymyilen mutta vain hetken sillä pataljoona lokkeja pelmahtaa pikana paikalle parveilemaan ja pelkään että nekin onnistuvat paskomaan niskaani. Sytytän tupakan ja mieleeni tulvii muistikuvia sekä Yyterin että Gran Canarian hiekkarannoilta. Istun juuri nyt viltin päällä lähes tarkalleen samalla paikalla jolla makoilimme naiseni kanssa toukokuun ensimmäisillä helteillä kolme vuotta sitten. Otin hänestä silloin Yyterin sannoilla makoillessaan valokuvan joka on kaikesta menneestä huolimatta mielestäni edelleen paras kenestäkään ihmisestä ottamani valokuva. Olin umpirakastunut ja pidin itseäni maailman onnekkaimpana miehenä.

Ensimmäinen puoli vuotta hänen kanssaan oli kuin elokuvista. En ollut ikinä saanut lähellekkään vastaavia tunteita kenestäkään ja olisin voinut tuijottaa hänen silmiinsä tuntikaupalla. Hymyilin joka aamu heti herätessä ja olin iloa ja energiaa täynnä. Hän hehkui ja oli mielestäni kauneinta maailmassa mutta hänessä oli myös jotain mystistä ja epätavanomaista… vaarallistakin mitä jollain tavalla olin ehkä kaivannut elämääni. Johanna Kurkelan Rakkauslaulun sanoin ”sä olit vaara liian suuri kiertää ja liian houkuttava ohittaa”. Kappale joka muuten saa mut nykyään itkemään valtoimenaan enkä edes pysty sitä enää kuuntelemaan. Kanava vaihtuu heti jos se vahingossa radiosta alkaa soida. Se tunne mitä häntä kohtaan koin oli niin vahva että joka asia mikä häneen liittyi valtasi mielen täysin ja leijuin pilvissä, jopa niiden yläpuolella. Hän oli se täydellinen nainen, kokonaisvaltaisesti. Päätin että hänen vuokseen ja tämän parisuhteen eteen teen kaiken mitä pystyn ja lupasin nopeasti etten ikinä hylkää häntä. Sokaistuin hänestä totaalisesti sen ensimmäisen vuoden aikana. Ensimmäisen vuoden tultua täyteen varasimme Joulupäivänä matkan Kanarialle seuraavalle kesäkuulle. Oli jotain mitä yhdessä odottaa tulevan talven läpi. Mutta en siinä vaiheessa todellakaan tiennyt miten kaikki voikaan niin palaa ja polttaa…

Mitä ihmisen mielessä liikkuu jos joulupäivänä varaa kanssasi ulkomaanmatkan mutta heti vuoden vaihduttua yhtäkkiä ilman mitään riitaa, varoitusta ja keskustelua ottaa sinusta eron, tekstiviestillä?
Olin kuin halolla päähän lyöty enkä voinut ymmärtää yhtään mistä se kaikki johtui. Ensimmäinen yhteinen vuosi oli ollut todella hyvä ja molemmista selkeästi näkyi se miten välitimme toisistamme ja miten hyvä oli olla yhdessä. Olimme tehneet ja kokeneet yhdessä jo vaikka mitä. Mitään sellaista mikä tämän voisi selittää ei ollut ainakaan minun tiedossani. Eikä siitä ainakaan ollut kiinni etten olisi ollut täysillä tässä parisuhteessa mukana tai että olisin tehnyt liian vähän, rakastanut häntä liian vähän. Mietin teinkö sitten jopa liikaa? Jotain olemattomia selityksiä perään sain mutta ne eivät kuulostaneet mitenkään järkeviltä. Tuntui kuin päätös olisi vain hetken mielijohteesta tehty eikä ollenkaan loppuun asti ajateltu. En ollut kokenut vastaavaa tylyyttä enkä kylmyyttä ikinä, saatika tullut näin tekstiviestitse jätetyksi. Pettymys oli käsin kosketeltava ja minuun sattui sekä henkisesti että fyysisesti. Ajattelin että tässäkö tämä nyt sitten oli ja tällä tavalla…

No ei se tietenkään ollut vaan palasimme yhteen muutamaa viikkoa myöhemmin. Olin ehtinyt jo itkeä Atlantin verran kyyneleitä välissä mutta annoin kaiken anteeksi kun hän tosissaan vakuutteli rakastavansa minua ja haluavansa tätä parisuhdetta. Varmuudella minä rakastin edelleen häntä koko sydämelläni. Viiden kuukauden päässä odotti yhteinen Kanarianmatka mutta kaiken muun tulevan siemen oli kuitenkin jo istutettu sillä ei päästy kuin maaliskuulle niin kaikki tapahtui uudelleen, taas tylysti ja lapsellisesti tekstiviestillä. Hän heitti taas minut ykskaks roskikseen ja ulos elämästään säälimättä ja tunteettomasti ilman selityksiä. Oloni oli sama kuin tammikuussa enkä voinut uskoa asiaa ollenkaan todeksi. Mietin mikä häntä riivasi näin pahoin ja mikä sai toimimaan näin? Tietysti tuollaisena hetkenä ja noin sen tapahtuessa sitä ajattelee että oliko hänellä kenties joku toinen taustalla…joku joka olisi hänelle kenties parempi kuin minä. Miksi minä en kelpaakkaan vaikka teen kaikkeni suhteen ja hänen vuoksi? Autan, tuen, kehun ja arvostan. Kerron miten välitän ja sanon miten rakastan.

Pääsiäiseen mennessä olimme kuitenkin taas yhdessä kun hän vannoi että on nyt varma että haluaa olla kanssani. Nuo sanat sai mut antamaan taas kaiken itsestäni joka asiassa. Vietimme romanttisen pääsiäisviikonlopun Helsingissä ja kaikki tuntui taas olevan hyvin. Pääni sisällä oli kuitenkin edelleen kysymyksiä…

Olimme odottaneet ensimmäistä yhteistä ulkomaanmatkaa loppukevään ja laskeneet yhdessä päiviä lähtöön. Vihdoin kesäkuu ja matka koitti ja iloisina sekä innokkaina lähdimme kohti Kanarian saaria. Pääsisimme nauttimaan auringosta, hiekkarannoista ja toisistamme koko viikon. Reissuun sisältyi pientä luxustakin sillä hotellihuoneemme parvekkeella oli oma pore-amme ja olin varannut avo-auton käyttöömme koko viikoksi. Matka oli erinomainen ja molemmat nauttivat olostaan täysillä. Hymyiltiin ja naurettiin yhdessä, otettiin aurinkoa, syötiin hyvin, nautittiin altaalla virkistäviä drinkkejä ja ajeltiin tukka hulmuten avo-autolla Gran Canarian kapeita ja jyrkkiä vuoristoteitä. Käytiin shoppailemassa, katsomassa katamaraanin kyydistä delfiinejä ja tutustumassa aloe vera plantaasiin. Lomasta ei puuttunut mielestäni yhtään mitään ja kaikkea oli sopivassa suhteessa. Oli todella haikeaa lähteä ikimuistoisen ja romanttisen yhteisen lomaviikon jälkeen kotimatkalle. Kotilennolla emme kuitenkaan jostain syystä istuneet vierekkäin vaan eri penkkiriveillä. Olikohan tämä enne…

Päästiin Helsinki-Vantaalle ja huomasin jo koneesta ulos tullessa miten hänen kehonkielensä ja olemuksensa oli lennon aikana täysin muuttunut siitä mitä se oli vielä aamulla. Hän ei enää hymyillyt vaan oli hyvin äreällä päällä sekä turhautuneen oloinen. Ajattelin tietysti olevan vain matkaväsymystä. Haimme matkalaukut ja auton lentokenttäparkista ja suunnistimme kohti kotia. Hän ei kahden tunnin ajomatkan aikana puhunut minulle sanaakaan vaan tuijotti koko matkan apeana sivu-ikkunasta ulos. Koitin kysyä että vaivasiko häntä joku mutta en saanut vastausta. Matkan aikana jonkun kanssa viestitellessään hän kuitenkin naurahteli jopa yli-iloisesti minulle esittämäänsä olotilaan verrattuna. Vein hänet kotiinsa ja matkalaukun purettuamme tein lähtöä omaan kotiini koska näin oli sovittu ja seuraavana aamuna menisin töihin. Lähtiessäni halasin, suukotin ja kiittelin häntä mutta hän otti sen vastaan hieman  väkinäisesti ja pakonomaisesti.
Seuraavana päivänä viestittelimme ihan normaalisti mutta kun toisena päivänä kotiinpaluun jälkeen kysyin viestillä että nähtäisiinkö tänään niin vastaus oli täysin uskomaton ja järkyttävä. Hän ei enää halunnut nähdä minua ja tämä suhde olisi tässä. Ei selityksiä. Whatsapp ja viestimet menivät minulta kiinni sillä hetkellä. Menin täysin shokkiin enkä pystynyt menemään edes töihin ja jäin sairaslomalle.

Tuon hetkinen olotilani on täysin mahdoton selittää niille jotka eivät jossain vastaavassa tilanteessa ole olleet. Sekoitus epätoivoa, vihaa, oksennusrefleksejä, pettymystä, surua, kipua ja huuto-itkua. Se hetki kun taivas taas kerran romahtaa niskaan. Se hetki kun se Ylipappi Indiana Jones ”Temple of Doomissa” repii sen sykkivän sydämen juuriaan myöden irti sen heimolaisen rinnasta.

 

 

Koin tietysti tulleeni hyväksikäytetyksi, petetyksi ja rankasti kusetetuksi. Itkin viikon putkeen. Mielessäni oli sata kysymystä eikä yhtään vastausta ollut saatavilla…Mitä helvettiä juuri tapahtui? Miten kukaan ihminen voi edes elää itsensä kanssa tehtyään toiselle noin ja vielä hymyilee niin tehdessään? Kenen kanssa ja mitä hän viestitteli kotiinajomatkan aikana? Ajatus asiasta kuitenkin varmasti siinä vaiheessa oli jo…Oliko hän menneen kevään kanssani ja leikki sydämelläni vain siksi että pääsee ranta-lomalle ja teki näin täysin suunnitellusti? Heitin kaikki Kanarialta ostamani tuliaiset suoraan roskiin ja poistin puhelimesta kaikki matkalta ottamani valokuvat sillä halusin pyyhkiä koko matkan mieleni kovalevyltä pois iki-ajoiksi. Ikimuistoisimmasta ja rentouttavimmasta lomamatkasta aikoihin tuli sillä hetkellä huonoin lomamatkani koskaan.

Mutta vasta esinäytös kaikelle tulevalle oli nähty ja se ylipappi repisi sydämeni rinnastani vielä uudelleen ja uudelleen, entistä kivuliaammin.

To be continued… soon

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *