Mitä lahjaksi?

Kääk! Vuosipäivä lähenee ja olen (jälleen) ihan hukassa jonkun pienen muistamisen kanssa! Meille tulee viisi vuotta täyteen tämän kuun lopussa ja ajattelin ostaa pienen lahjan poikaystävälle. Jep, helpommin sanottu kuin tehty.

Ihan sama onko joulu, synttärit tai vaikkapa tämä vuosipäivä, edessä on aina kauhea pähkäily. (Pätee kyllä myös siskoihin ja vanhempiin.) Vaikka viime vuonna emme taineet ostaa toisillemme mitään, ajattelin, että viisi vuotta on sellainen kiva luku jo hankkia pieni lahja! Lahjan osto perheenjäsenelle, puolisolle tai ystävälle on useasti pienen aivotyön takana. On ollut (onneksi) myös sellaisia ideoita mitkä on tullut mieleen ilman monen päivän tai viikon miettimistä.

Listassa on sellaisia mitä olen jo aikaisemmin ostanut ja muita ideoita! Toki tähän aikaa vuodesta moni valmistuu myös koulusta ja näitä ideoita voi hyödyntää miettiessä lahjaa heille. Itse kyllä kannatan vastavalmistuneelle lahjaksi pientä summaa rahaa. Se on nuorelle monesti mieluisin lahja, ellei ole etukäteen sovittu vaikka esim. tiettyä astiasarjaa mitä rupeaa keräilemään.

 

1. Kello/korut

Itseasiassa en muista onko niitä tullut ostettua tässä vuosien aikana jo kaksi? Myönnän, että ensimmäisen kello oston tein siksi, koska en pitänyt hänen sen aikaisistaan kelloista, haha:D Ostin klassisen hopeisen BOSSin kellon mustalla taululla. Yksinkertainen ja tyylikäs ja on edelleen käytössä. Minun syntymäpäivä paketista löytyi siro ja kaunis Swarovskin hopeinen kaulakoru missä symbolina on ikuisuuden ja jatkuvuuden merkki.

2. Tuoksu

Voi olla vaikea ostaa jos ei tiedä toisen mieltymystä. Jos on mahdollista niin ennen hajuvesiosastolle säntäämistä kannattaa käydä nuuskimassa vessankaapista nykyiseet tuoksut ja painaa mieleen joitakin seikkoja. Onko tuoksu kirpeä, raikas vai kovinkin voimakastuoksuinen? Itse hyödynnnän yleensä Sokoksen ja Stockmannin hajuvesi valikoimaa, jos tuoksuun olen päätynyt. Sitten alkaa tuoksuttelu urakka ja hankin siinä samalla itselleni migreenin. Mitä sitä ei rakkaiden takia tekisi, hah!

IMG_4382.jpg

3. Vaatteet

Tähän olen turvautunut itseasiassa melko usein. Se, kun tuntee toisen tyylin ja koon, hankinta on yllättävän helppoa. Meille posti on kuljettanut esim. Billebeinon vaatteita useasti, mikä on tälle lahjanhankkijalle ollut helppoa, kun ei tarvitse poistua kotoa:D Muistaa vain jos päätyy pehmeään pakettiin kannattaa säilyttää vaatteista kuitit varuilta!

4. Kosmetiikka

Tämä menee ehkä enemmän tuonne siskoille ja äidille ostettuihin lahjoihin. Siskoille olen valinnut pariin otteeseen laadukkaat ja heidän hiustypeille sopivat shampoo+hoitoainepakkaukset. Tähän olen pyytänyt aina myyjää avuksi ja yrittänyt selittää jokaisen hiustyypin hänelle, että tulisi mahdollisimman oikeanlaiset.

5. Lahjakortti

En puhu nyt vaatekauppaan tarkoitetuista lahjakorteista vaan esimerkiksi hierontaan tai jonkinlaiseen hoitoon. Ostin poikaystävälle synttärilahjaksi hierontalahjakortin, koska hän ei ollut aiemmin käynyt kunnon hierojalla (jos minua ei lasketa). Pieni rentoutuminen tekee jokaiselle varmasti hyvää! Minun syntymäpäivälahjasta löytyi Ticketmasterin lahjakortteja, mitkä voin käyttää Flow-lipun hankintaan, joka oli mielstäni todella hyvä lahja!

IMG_4370.jpg

IMG_4389.jpgHaha, paras lahja minkä olen saanut on tämä nimikko kuksa!:D Vuosi tais olla 2013 jouluna, kun tämän otin paketista ihmeisäni ja nauraen. Taisi olla vielä huumorimielesssä paketoitu vanhaan ulkovalosarja pakkaukseen.

6. Asusteet

Tässäkin pätee vähän sama kuin vaatteiden ostostossa, kannattaa miettiä tarkkaan toisen tyyliä ja mielellään ostaa vähän samantapaista mitä jo on, että tulee varmemmin mieluisaa. Oakleyn holbrook-aurinkolasit ovat olleet muutamaan otteeseen paketoitavana ja niitä löytyykin täältä huushollista parit yksilöt. Jos toisella on jotkut lempi aurinkolasit niin mielestäni voi hankkia toiset erivärisenä varsinkin, jos ei tiedä yhtään mikä malli toiselle sopii.

7. Partakone

Tämä olikin joskus osuva lahja ja onkin ollut kovassa käytössä paketin avaamisen jälkeen! Pientä tausta selvittelyä vaati, kun en tiennyt näistä kapistuksista mitään. Kuivaan ajoon, märkä ajoon ja mitä lie, mutta taisin valita sellaisen mikä toimii vähän kaikessa:D Myös parrakkaalle miehelle pieni partatrimmeri voisi partaöljyineen olla mainio lahja!

8. Harrastukseen liittyvä

Onko lahjan saajalla jokin rakas harrastus? Harrustukseen tai johonkin muuhun intohimon kohteeseen voi miettiä jotakin tarvikkeita tai välineitä. Kannattaa yrittää ottaa etukäteen selvää mitä löytyy jo tai kysyä ihan suoraan onko jotain mille olisi tarvetta. Esimerkiksi joku joka tykkää leipoa paljon niin en lähtisi ostamaan kaulimia ja kakkuvuokia, luultavasti häneltä jo tälläisiä löytyy. 

9. Vie treffeille

Pätee myös hyvin ystävään! Järjestä piknik puistoon hyvien ruokien kera ja vie illalla lasilliselle tai leffaan. Lahja ei tarvitse aina olla mitään materiaalia. Hyvä seura ja hyvin vietetty päivä/ilta yhdessä saa takuulla molemmat hyvälle tuulelle!

 

Ihanaa viikonloppua! Nyt pitää alkaa suorittamaan pakkausta sillä Kuopio kutsuu<3

 

Nelli

Seuraa myös
@nellivar

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *