Tämän hetken kuulumiset

IMG_8935.jpg

Syksy on monesti muutosten aikaa monelle ja niin on nyt tänä syksynä minullekin. Tuntuu, että parin viikon aikana on tukka putkella paineltu menemään, vaikka on näihinkin viikkoihin mahtunut monta mummoilu iltaa kotisohvalla. Ehkä tämä pari viikkonen onkin tuntunut sen takia vähän raskaammalta, kun on pään sisällä kelaillut isojakin asioita. Yksi näistä on työpaikka, minkä tulenkin heti puolentoista viikon päästä vaihtamaan. Ala pysyy samana, ketju vain vaihtuu. Odotankin innolla uusia työkavereita (entisissä ei ole todellakaan mitään vikaa<3), uusia toimintatapoja ja uusia ahaa -elämyksiä.

Kaikki uusi tietenkin aina jännittää tai noh, ainakin allekirjoitanutta. Tiedän jotenkin, että tulen viihtymään ja ennakkopelkoni tulevat osottautumaan vääriksi, mutta silti sitä havahtuu siihen, että on taas ajautunut ajatuksiin ”entä jos ne ei tykkääkään minusta” tai ”entä jos en pärjää odotetulla tavalla”. Uskaltaisin väitää, että nämä hetkittäiset stressipuuskat ovat ihan luonnollisia. Enemmän olisin huolissani siitä jos en jännittäisi ollenkaan. Sillon tietäisin, että en kokisi saavani työpaikasta mitään uutta irti.

Työpaikka meinaa myös muuttoa lähi tulevaisuudessa. Ei mitenkään kauaksi nykyisestä vaan tuohon rajan yli Helsingin puolelle, hah 😀 Ja tämä tietohan saa minun sisäisen sisustajan sykkimään, ehkä vielä liiankin varhaisessa vaiheessa, mutta löysin jo tulevan sohvani. Ja ehkä sovapöydän. Ei nyt mnnä tuohon sen enempää, enköhän läväytä tänne omat inspiskuvat tulevasta sisustuksesta, kun sen aika koittaa! Nyt vielä painetaan vanhassa paikassa täysiä puolitoista viikkoa ja ruvetaan suunnittelemaan minkälaisen läksiäis kakun sitä kyhäilee työkavereille!

IMG_8909.jpg

IMG_8919.jpg
 

Sunnuntai kaverin kanssa kahvin äärellä ja kauppoja kiertäessä oli se mitä tähän väliin kaipasinkin. Vaikka olen viettänyt kotona aikaa, juhlinut perheen kanssa siskon pojan synttäreitä ja leiponut (mistä pidän), jotenkin sellainen ystävän kanssa höpöttely ja malekseminen kauppakeskuksessa on jäänyt vähemmälle. Huomasin jälleen miten hyvä olo tuollaisen päivän jälkeen on, rentoutuneempi ja on saanut päästellä höyryjä. Jää aina paljon rauhallisempi olo tulevasta.

Nelli

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *