Mitä tehdä kun seksiä ei ole?

Mitä tulee parisuhteisiin, tuntuu ikuisuusaihe olevan seksin puute sekä halujen kohtaamattomuus. Aihe on koskettanut ihan lähiaikoina itseäkin, joten siitä kirjoittaminen tuntuu luontevalta juuri nyt. Meidän katon alla jutellaan seksistä paljon, haluista sekä toiveista voi kertoa pelkäämättä toisen reaktiota ja siitäkin puhutaan jos sitä seksiä ei ole. Ja hetkeenhän sitä ei oikein ollut.

Kuten olen kertonut, olen raskaana ja tällä hetkellä mennään  [onneksi] sitä toista kolmannesta. Ensimmäinen kolmannes oli voinnin osalta melko iisi [kuten täältä voi lukea], mutta seksin harrastaminen jäi silti kovin vähälle johtuen siitä tappavasta väsymyksestä, joka salakavalasti tuntui vaikuttavan joka hetki. Väsymys ei ollut niinkään uneliaisuutta tai unen tarvetta vaan laatua ”mikään ei kiinnosta” ja näin ollen ei kiinnostanut se normaalisti kiinnostava seksi. Itse en tätä oikein edes tajunnut tai ajatellut, mutta puoliso kiinnitti asiaan huomiota minunkin puolestani ja arvata saattaa, että tilanne aiheutti kitkaa. Tottakai puolisoni ymmärsi tilani eikä ollut vihainen, mutta oli samalla ymmärrettävästi harmissaan kun sitä seksiä tai toisen huomioimista ei ollut kuten tavallisesti.

Seksin loppuminen

Viime viikolla ilokseni huomasin energiani pikkuhiljaa palaavan ja asioiden, myös seksin, kiinnostavan kuten tavallisesti. Puolisoni oli viikon verran matkoilla ja kotiinpaluuaamunaan sai minun meille valmistamani aamiainen odottaa hetken kun me vastarakastuneiden tavoin päädyimme heti ulko-oven sulkeuduttua riisumaan toisemme ja pujahtamaan vällyjen väliin. Eikä muuten jäänyt sen päivän ainoaksi kerraksi.

Jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee aivan varmasti niitä kausia kun seksiä ei ole ja molemmat tai toinen ovat tyytymättömiä tilanteeseen. Tämä on toki aivan normaalia ja sitä tapahtuu vaikka suhde olisikin täysin kunnossa. Väsymys, kiire, lapset, stressi ja muut parisuhteen ulkopuoliset tekijät vaikuttavat ja sysäävät herkästi sen seksin pois mielestä. Myös arkisemman läheisyyden hiipuminen voi vaikuttaa suoraan seksin määrään tai laatuun. Huolestuttavaksi tilanne menee jos tuo hetkellisten tekijöiden aiheuttama tila muuttuu pysyväksi vaikka se aiheuttaja, kuten väsymys, poistuukin ja seksitön tila onkin se uusi normi. Tällaisessa tilanteessa on hyvä pysähtyä miettimään sekä keskustelemaan ollaanko tilanteeseen tyytyväisiä ja jos ei, silloin täytyy tehdä muutoksia.

Moni ajattelee seksin harrastamisen olevan asia, jonka tulee tapahtua spontaanisti sekä suunnittelematta ja että hyvässä parisuhteessa seksi vain tapahtuu luonnollisesti. Oman kokemukseni mukaan näin ei aina ole, varsinkaan kun yhdessä on oltu pidempään ja on jostain syystä ajauduttu siihen tilanteeseen, jossa se seksin vähyys on se uusi normaali tila.

Seksin loppuminen

Mitä sitten tehdä kun sitä seksiä ei ole?

✖ Jutella. Istua alas kumppanin kanssa, luoda rento tunnelma vaikka avaamalla pullo viiniä ja puhua. Keskustella siitä ollaanko sen hetkiseen seksuaaliseen tilanteeseen tyytyväisiä ja jos ei, millaisia muutoksia kumpikin kaipaisi. Tässä on erittäin tärkeää kummankin pysyä rauhallisena, kuunnella toisen toiveet hyväksyen ja olla syyttelemättä toista. Ehkä voidaan jopa päästä yhteisymmärrykseen siitä kuinka usein ja millaista seksiä pyritään tästä hetkestä eteenpäin harrastamaan.

✖ Aikatauluttaa. Tästä kohdasta varmasti moni on eri mieltä, mutta itse vannon seksittömään tilaan menneessä suhteessa siihen, että yhdessä sovitaan aika, jolloin sitä seksiä harrastetaan ja se myös toteutetaan. Vaikka väsyttäisi, vaikka ei huvittaisi ja vaikka se jäisikin vain mekaaniseksi suoritukseksi, josta kummallekin käteen jää vain ”meh”-olo niin silti. Uskon vakaasti siihen, että seksi synnyttää seksiä ja tästä syystä tällainen hieman insinöörimäinen suhtautuminen voi auttaa. Tärkeää on myös olla lempeä itselle sekä toiselle ja hyväksyä se, että seksi voi välillä olla sitä tylsääkin.

✖ Masturboida. Kuten edellä totesin, seksi synnyttää seksiä ja tämä pätee myös itsekseen harrastettuun seksiin. Ainakin omalla kohdallani huomaan, että mitä enemmän runkkaan, sitä enemmän haluan seksiä myös partnerin kanssa. Masturboidessa toki omat kädet ovat erittäin toimiva väline, mutta myös erilaisten seksivälineiden käyttäminen on hyvästä. Varsinkin meille naisille eri tavoin surisevat ja tärisevät laitteet voivat tuottaa älyttömiäkin ahaa-elämyksiä, joita käyttää sitten sen kumppaninkin kanssa!

✖ Tehdä aloitteita. Tämä on se kohta, jossa ainakin itse välillä huomaan olevani turhankin huono jos en itse ole siellä halujeni huipuilla. Seksi saattaa käväistä mielessä, mutta laiskuus vie voiton. Näissä tilanteissa sitä helpostikin olisi valmis seksiin jos toinen sitä ehdottaisi, mutta itse ei vaan jostain syystä jaksa/viitsi/huvita/[mikä vaan hölmö syy tähän] tehdä sitä aloitetta. Vaikka pitäisi! Aloitteen tekeminen on parasta huomiota, jota toiselle seksuaalisessa mielessä voi antaa. Osoittamalla toiselle, että minä haluan sinua, kohotat toisen itsetuntoa ja annat luottoa siihen, että hän on haluttava. Ja kun hän tuntee olonsa haluttavaksi, haluaa hän myös enemmän osoittaa sinulle, että sinäkin olet sitä.

✖ Helliä ilman painostusta seksiin. Jos seksin lisäksi on lopahtanut se arkinen hellittely, halailu, kainalossa makoilu, hipsuttelu, suukottelu, koskettelu tai mitä se ikinä kenelläkin on, tulee se tuoda takaisin. Seksi ei ole ainoastaan sitä eestaas jyystöä vaan parisuhteessa sen perusta on siellä läheisyydessä, jonka ensisijainen tarkoitus ei ole seksi.

Seksi on aivan valtavan suuri osa parisuhdetta ja vielä suuremmaksi se muodostuu silloin kun sitä ei ole. Kun se seksi ja seksuaalisuus eivät tosiaan ole ainoastaan sitä yhdyntää vaan niin paljon kaikkea muutakin, vaikuttaa niiden puute lähes jokaiseen suhteen osa-alueeseen. Tästä syystä seksuaalisuutta tulisi vaalia ja siitä tulisi puhua eikä vain odottaa, että se tapahtuu kun on tapahtuakseen.

Tuntuuko luettelemani keinot hölmöiltä vai voisitko allekirjoittaa ne? Olisiko listaan ehkä jotain lisäyksiä?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *