Rakas, seksikäs, muuttuva kehoni

Keho sekä kehollisuus liittyy seksuaalisuuteen vahvasti ja omani on tässä raskauden aikana suurten muutosten sekä myllerrysten keskellä. Lisäksi synnytyksen jälkeinen keho ja siinä tapahtuneet muutokset pohdituttavat kovasti. Tästä syystä ajattelinkin myös täällä blogin puolella hieman avata ajatuksiani aiheesta.

Minun suhteeni kehoni kanssa on aina ollut melko hyvä. En muista lapsena tai teini-ikäisenä keskittyneeni juurikaan siihen miltä kroppani näyttää tai ei näytä ja teini-iän loppupuolella löytynyt teatteriharrastus vei ne pienetkin rippeet noista ajatuksista kun näytellessä koki onnistumisen tunteita muidenkin kuin ulkoisten seikkojen ansiosta ja pääsi tutustumaan kehollisuuteen turvallisessa ympäristössä.

Ehkä osittain syynä helpohkoon kehosuhteeseen on ollut myös se, että olen koko ikäni ollut pitkähkö, hoikka ja liikunnallinen eli olen täyttänyt niitä ympäristön muotteja tältä osin hyvin. Osittain varmasti juurikin tästä syystä lapsena koen saaneeni paljon kehuja ulkonäöstäni sillä tavoin kun tyttölapsille niitä nyt suloisuuden, nättiyden ja prinsessamaisuuden kautta kerrotaan. Ja tämä puolestaan varmasti vaikutti suuresti omaan ulkoiseen minäkuvaani [ja toisaalta myös siihen miten olen ihan aikuisikään asti saanut käydä taistelua itseni kanssa siitä, että olen myös fiksu sekä vakavasti otettava toimija sen kivan ulkonäön lisäksi, mutta se onkin jo toinen asia] ja sen ansiosta oli teini-iässä osittain yksi murhe vähemmän.

Lapsuudesta saatu hyvä kehonkuva on siis kantanut koko ikäni ja olen siitä todella kiitollinen. Minun on aina ollut suhteellisen helppo pysyä hoikkana vaikken olisi liikkunut, mutta saadessani liikunnasta niin paljon nautintoa, on kropan pysyminen itseä miellyttävänä tullut jopa tavallaan bonuksena. Kehosuhteeseeni liittyy ehkä jopa ulkoisia seikkoja enemmän sen toimivuus, liikkuvuus sekä joustavuus ja näiden kanssa onkin nyt raskaus aiheuttanut päänvaivaa. Varsinkin nyt raskauden loppumetreillä kun sängystä nouseminen, sohvalle kipuaminen tai jopa istuminen tuntuu haasteelta voi vain haikeana haaveilla kuinka vielä joku päivä sitä heittää volttia trampoliinilla, keikkuu köysissä sillalta ja  venyy joka suuntaan tangolla tai trapetsilla. Malttamattomuus on ihan valtava ja pelko siitä, että kroppa ei palaudukaan raskauden jälkeen niin nopeasti kuin sitä toivoisi on pelottavan suuri.

Vaikka tosiaan raskaus ei vielä ole edes ohi, olen jo nyt tilannut itselleni synnytyksen jälkeiseen aikaan sopivan jumppavideon [en kestä miten ysärimamalta kuulostan!] sekä pohdiskellut kuinka nopeasti voin osallistua Helsingin urheiluhieronnan Äiti-vauva kehokurssille. Osa minusta on sitä mieltä, että näihin ajatuksiin ei tulisi tuhlata aikaa tai luo vain turhia paineita itselleen ja osa puolestaan kannustaa pitämään nämä mielessä sekä tekemään suunnitelmia, jotta sitä ei jonain päivänä havahdu ihanan kotona vauvan kanssa vietetyn ajan ja +15kg jälkeen, että jotain olisi tehtävä.

Miksi minun on niin vaikea hyväksyä muuttuvaa kroppaa, saattaa joku kummastella. En usko, että muuttuvan kropan hyväksyminen on se ongelman ydin. Juttu on siinä, että haluan saada kontrollin omaan kroppaani takaisin. Raskauden aikana vain osa kropasta on kontrolloitavissa ja tämä on minulle haastavaa. Aihe liittynee suuremmassa mittakaavassa koko lapsen saamiseen, suurin pelkoni siihen liittyen kun on itsensä, persoonan sekä omien juttujen sivuuttaminen tai jopa unohtaminen.

Ennustukseni raskauden jälkeiseen aikaan ja oman kehon haltuun ottamiseen on tämä:
SUUNNITELMA: Reipas vaunulenkki päivittäin ja heti kun lääkäri antaa luvan liikkua isommin jumppavideotreeni 6 x viikossa sekä osallistuminen kehokurssille. Tämän lisäksi tottakai jatkan raskausajan [ja raskausdiabeteksen] tuomaa herkutonta, säännöllistä ja terveellistä ruokavaliota.
TOTEUTUMINEN: Päivittäisistä vaunulenkeistä 2-4 ovat pidempiä ja niitä reippaita, jumppavideo pyörinee viikossa kolmisen kertaa, joista kertaakaan en saa tehtyä [todennäköisesti vauvasta johtuvista syistä] täysillä ja ruokailussa säännöllisyyttä ei tunneta eikä herkuttomuuskaan onnistu. Kehokurssille menen ja ruokavalio noin niinkuin pääsääntöisesti pysyy terveellisenä. Ja kaikesta tästä suunnitelmasta poikkeamisesta huolimatta olen onnellinen ja tyytyväinen siihen millainen kroppani on ja miten paljon nautin pikkuisen kanssa olemisesta.

Kattellaan sitten puolisen vuoden päästä miten oikeaan on ennustukseni osunut.
Pääasia on muistaa, että oli se oma tapa toimia mikä tahansa sen taustalla olevat motiivit lähtevät itsestä eikä ympäristöstä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *