Hei vaan kaikille!

Tänään ajattelin, että kirjoitan aiheesta joka koskettaa lisäkseni monia muitakin  ihmisiä, eli masennuksesta. Toivon, että vaikka aihe vakava onkin, luet loppuun saakka, jotta ehkä ymmärrät masentuneita ihmisiä paremmin. Teksti, jonka tänään julkaisen on toistaiseksi henkilökohtaisin teksti, jonka olen koskaan missään sosiaalisessa mediassani julkaissut.

Elämä masentuneena.

Kun sun elämä tuntuu siltä, että haluaisit vaan nukkua vuorokauden ympäri, paitsi silloin, kun kärsit jatkuvasta unettomuudesta ja silloin nukut vaan, kun saat  nukuttua.

Kun sun kännykässä on tavallisten herätysten lisäksi hälytykset lääkkeiden otolle, jotta todennäkököisyys sille, että muistaisit ottaa ne, olisi edes hieman suurempi.

Kun sun pitäisi tehdä monia asioita, mutta joita et jaksa tai muista tehdä välttämättä lainkaan.

Kun välillä tuntuu, että haluaisit vain jäädä koko päiväksi sänkyyn makaamaan tai edes kotiin, eikä olisi voimia lähteä edes roskia viemään tai käymään postilaatikolla.

Vaikka itse olenkin jaksanut lähteä kouluun ja muihin pakollisiin menoihin, myös mulla on näitä päiviä, USEIN.

Kun et meinaa aina muistaa tai jaksaa käydä suihkussa tai pestä hampaita.

Kun välillä ainoastaan puhuminen on kuluttavaa.

Kun joskus olet jaksanut ja halunnut lähteä johonkin, missä on paljon ihmisiä ja sun pitäisi jaksaa seurustella niiden kaikkien kanssa, sun seuraavat pari päivää menee aivan sumussa ja väsyneenä.

Kun kaikki tuntuu toivottomalta, eikä tulevaisuudessa näy valoa lainkaan ja kun tuntuu, ettei sitä suurinta haavetta tai unelmaa, pysty koskaan toteuttamaan.

Itse oon kamppaillut nyt monia vuosia niin vaikean kuin keskivaikean masennuksen kanssa, joten tiedän täsmälleen, mistä puhun. Tätä mun elämä tällä hetkellä suurimmaksi osaksi on, toki mullakin on joskus hyviä päiviä. 

Halusin kirjoittaa tämän tekstin sen vuoksi, että jokainen voisi miettiä tämän omalle kohdalleen ja ehkä sitä kautta olla syyttelemättä masentunutta ihmistä laiskaksi, aikaansaamattomaksi ja itsekkääksi. Sitä masentuneet ihmiset ei useinkaan ole, vaan masennuskin on sairaus, siinä missä diabetes ja reuma.

Ja itsehän en kaipaa sääliä, enkä myöskään negatiivista huomiota. Tekstiä ei myöskään ole kirjoitettu huomion vuoksi. Jos kuitenkin haluat, voit huomioida mua, niin voit laittaa viestiä ja kysyä kuulumisia, jos ne oikeasti haluat tietää tai voidaan tavata mun sairausloman aikana. Ja pelkästään se, että moikkaat ja vaikka halaat, kun näet mut jossain merkitsee tosi paljon.

Ja joku kuitenkin miettii, että eikö mua hävetä sanoa tästä aiheesta, niin ei, mua ei hävetä, koska juuri tämä aihe on asia, josta pitäisi puhua eletäänhän me jo vuotta 2019, eikä tämän pitäisi enää olla tabu. Lisäksi tästä tekstistä ei tule ilmi, miksi olen masentunut ja minkä vuoksi alunperin sairastuin masennukseen, tästä tulee yleisellä tasolla ilmi vain miten masennus mulla oireilee ja että satun olemaan juuri nyt sairauslomalla.

Sekä jos tämä aihe herättää sussa jotain tunteita tai kysymyksiä, esimerkiksi mun tilanteestani, niin voit tulla suoraan puhumaan ja kysymään multa, älä suotta spekuloi asioita mun selän takana!

<3: Alexandra